EIT – innovaatiosta totta!
Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti (EIT) on Euroopan unionin vuonna 2008 perustama Euroopan innovointikykyä tukeva EU:n elin. EIT on kiinteä osa Horizon 2020:tä, EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmaa.
Mitä EIT tekee?
EIT on ainutlaatuinen EU:n aloite, joka vie eteenpäin innovointia kaikkialla Euroopassa integroimalla liiketoimintaa, koulutusta ja tutkimusta ratkaisujen löytämiseksi kiireellisiin maailmanlaajuisiin haasteisiin.
Se tukee dynaamisten ja pitkäaikaisten Euroopan laajuisten kumppanuuksien kehittämistä johtavien yritysten, tutkimuslaboratorioiden ja yritysten välille. Kumppanuuksia kutsutaan innovaatioyhteisöiksi. Kukin niistä on omistautunut etsimään ratkaisuja tiettyyn maailmanlaajuiseen haasteeseen, joka voi liittyä ilmastonmuutokseen, kestävään energiantuotantoon, terveelliseen elämäntapaan tai elintarvikkeisiin.
EIT on Euroopan laajin innovaatioverkosto, joka tuo yhteen yli 1 000 kumppania ja yhdistää osatekijät kokonaisuudeksi. Autamme innovoijia ja yrittäjiä kaikkialla Euroopassa muuttamaan parhaat ideansa tuotteiksi, palveluiksi, työpaikoiksi ja kasvuksi. Tämä on ratkaisevan tärkeää EIT:n tehtävälle aikaansaada työpaikkoja ja kestäviä taloudellisia kasvumahdollisuuksia Eurooppaan.
Yhdessä johtavien kumppaneiden kanssa EIT-yhteisö tarjoaa kattavasti innovaatio- ja yrittäjyystoimintaa, kuten kursseja, joissa yhdistyvät tekniset taidot ja yritysosaaminen, räätälöityjä yritysten perustamis- ja vauhdituspalveluja sekä innovaatiolähtöisiä tutkimushankkeita. Näin saadaan uusia ideoita ja ratkaisuja markkinoille, opiskelijoita suuntautumaan yrittäjiksi ja ennen kaikkea innovointia.
Tulokset
Sen jälkeen, kun EIT perustettiin vuonna 2008, se on luonut Euroopan suurimman innovaatioyhteisön. EIT:n mallia on kokeiltu ja testattu, siitä on saatu näyttöä ja lisäksi on aikaansaatu seuraavaa:
- 8 menestyvää innovaatioyhteisöä
- yli 60 innovaatiokeskittymää eri puolille Eurooppaa
- yli 3 200:tä aloittelevaa ja nopeasti kasvavaa yritystä tuetaan
- 3.3 miljardi euroa ulkopuolista pääomaa EIT:n tukemille yrityksille
- luotu yli 13 000 työpaikkaa
- koulutettu yli 3 100 maisterin ja tohtorin tutkinnon suorittanutta, ja yli 5 000 maisteria ja tohtoria lisää vuoden 2020 loppuun mennessä
- yli 1 170 uutta tuotetta ja palvelua
*Luvut ovat elokuu 2019.
Mikä EIT:n innovaatioyhteisö on?
Innovaatioyhteisöt saattavat yhteen kumppaneita eli yrityksiä (teollisuus ja pk-yritykset), tutkimuskeskuksia ja yliopistoja sekä luovat ympäristön, joka ruokkii luovaa ajattelua ja innovointia. Ne tarjoavat osaamista, tietoa, rahoitusta ja uusia liiketoiminnan aloja seuraavasti:
- innovatiivisten tuotteiden ja palveluiden kehittäminen: auttaa idean kehittämisessä ja markkinoille viemisessä
- aloittavat yritykset: hankkeen luominen tai vauhdittaminen EIT:n tuen avulla
- uuden yrittäjäsukupolven kouluttaminen: yrittäjätaitojen kehittäminen
Innovaatioyhteisöjen toiminta kattaa innovoinnin koko ketjun: koulutusohjelmat, tuki tuotteen viemiseksi tutkimusvaiheesta markkinoille, innovointihankkeet, yrityshautomot ja kiihdyttämöt.
EIT:llä on kahdeksan innovaatioyhteisöä, ja kukin niistä keskittyy johonkin erityiseen maailmanlaajuiseen haasteeseen:
- EIT Climate-KIC: ilmastotoimiin liittyvä innovointi
- EIT Digital: vahva digitaalinen Eurooppa
- EIT Food: kestävät toimitusketjut resurssitasolta kuluttajille
- EIT Health: yhdessä terveellisen elämän puolesta Euroopassa
- EIT InnoEnergy: toimiminen edelläkävijänä kestävän energiantuotannon muutoksessa
- EIT Manufacturing: johtava tuotantoon liittyvä innovointi tehdään Euroopassa
- EIT RawMaterials: raaka-aineiden kehittäminen Euroopan tärkeäksi vahvuudeksi
- EIT Urban Mobility: älykäs, ympäristöystävällinen ja yhdentynyt liikenne
Kukin EIT:n innovaatioyhteisö toimii innovaatiokeskittymissä, joita on ympäri EU:ta tehostamassa EIT:n toiminnan vaikutusta. Euroopassa on tällä hetkellä yli 50 innovaatiokeskittymää. Ne käsittävät yhteistoimintakeskittymiä, joissa koulutus ja tutkimus kohtaavat ja ovat vuorovaikutuksessa. Katso yhteistoimintakeskittymien sijainti, EIT Euroopassa.
EIT toimii kaikkialla Euroopassa
EIT:n alueellinen innovaatio-ohjelma (EIT Regional Innovation Scheme, EIT RIS) on palveluja tarjoava ohjelma, joka auttaa useampia organisaatioita eri puolilla Eurooppaa hyötymään EIT-yhteisön työstä ja osallistumaan sen toimintaan. EIT RIS:n tavoitteena on lisätä innovaatiovalmiuksia sellaisilla Euroopan alueilla, jotka eivät vielä työskentele EIT:n ja sen innovointiyhteisöjen kanssa. EIT RIS kokoaa yrityksiä, yliopistoja, tutkimuslaboratorioita ja sidosryhmäorganisaatioita Euroopan laajimpaan innovaatioyhteisöön. Katso EIT:n alueellisen innovaatio-ohjelman kartalta, mitä läheltäsi löytyy.
Miten pääsee mukaan?
Innovointiyhteisössä pääsee lähelle uusia kumppaneita, mahdollisuuksia, tieteenaloja, toimialoja ja kulttuureja. EIT:n innovointiyhteisöihin ja sen kattavaan innovointia tukevaan toimintaan kaikkialla Euroopassa voi tulla mukaan monin tavoin, esimerkiksi koulutusohjelmien, innovointihankkeiden yrityshautomoiden ja kiihdyttämöiden kautta.
Tutustu sivustoihin our activities ja work with us ja katso, missä yhteisö toimii: EIT Euroopassa. Hyödynnä osallistumista Euroopan laajimpaan innovaatioverkostoon ja innovoi kanssamme!
Pääset kaikille EIT:n sosiaalisen median kanaville täältä.
Voit tilata EIT:n uutiskirjeen täältä.
Lainsäädännöllinen tausta
EIT on Euroopan unionin virasto, joka sijaitsee Budapestissä Unkarissa. Se perustettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston 11 päivänä maaliskuuta 2008 antamalla asetuksella (EY) N:o 294/2008, ja se aloitti toimintansa vuonna 2010 päätoimipaikassaan. EIT:n palveluksessa on tällä hetkellä noin 70 työntekijää. Martin Kern on toiminut viraston väliaikaisena johtajana 1. elokuuta 2014 lähtien.