16.7.2015
|
FI
|
Euroopan unionin virallinen lehti
|
L 188/45
|
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2015/1169,
annettu 14 päivänä heinäkuuta 2015,
eläinten terveyttä koskevista toimenpiteistä afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi eräissä jäsenvaltioissa annetun täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteen muuttamisesta Liettuaa, Puolaa ja Viroa koskevien kohtien osalta
(tiedoksiannettu numerolla C(2015) 4712)
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon eläinlääkärintarkastuksista yhteisön sisäisessä kaupassa sisämarkkinoiden toteuttamista varten 11 päivänä joulukuuta 1989 annetun neuvoston direktiivin 89/662/ETY (1) ja erityisesti sen 9 artiklan 4 kohdan,
ottaa huomioon eläinlääkärin- ja kotieläinjalostustarkastuksista yhteisön sisäisessä tiettyjen elävien eläinten ja tuotteiden kaupassa 26 päivänä kesäkuuta 1990 annetun neuvoston direktiivin 90/425/ETY (2) ja erityisesti sen 10 artiklan 4 kohdan,
ottaa huomioon ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläinperäisten tuotteiden tuotantoon, jalostukseen, jakeluun ja yhteisön alueelle tuomiseen liittyvistä eläinten terveyttä koskevista säännöistä 16 päivänä joulukuuta 2002 annetun neuvoston direktiivin 2002/99/EY (3) ja erityisesti sen 4 artiklan 3 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
(1)
|
Komission täytäntöönpanopäätöksessä 2014/709/EU (4) säädetään eläinten terveyttä koskevista toimenpiteistä afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi eräissä jäsenvaltioissa. Kyseisen päätöksen liitteessä määritetään ja luetellaan kyseisten jäsenvaltioiden tiettyjä alueita, jotka on eritelty epidemiologiseen tilanteeseen perustuvan riskitason mukaan. Luettelossa on mukana tiettyjä Italian, Latvian, Liettuan, Puolan ja Viron alueita.
|
(2)
|
Toukokuussa 2015 ilmoitettiin useita afrikkalaisen sikaruton tapauksia villisioissa Puolassa (Michalowo gmina) ja sen jälkeen Liettuassa (Prienai ja Kėdainiai rajono savivaldybė) ja Virossa (Türi vald) täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä olevassa I osassa luetelluilla alueilla. Tapauksia esiintyi edellä mainitun liitteen I osassa luetelluilla alueilla tai I osan alueiden läheisyydessä olevilla II ja III osassa luetelluilla alueilla.
|
(3)
|
Nykyisen afrikkalaista sikaruttoa koskevan epidemiologisen tilanteen kehittyminen unionissa olisi otettava huomioon arvioitaessa Liettuassa, Puolassa ja Virossa vallitsevasta tautia koskevasta eläinten terveystilanteesta aiheutuvaa riskiä. Jotta eläinten terveyttä koskevat torjuntatoimenpiteet voidaan kohdentaa ja jotta voidaan estää afrikkalaisen sikaruton leviäminen edelleen sekä ehkäistä tarpeettomat häiriöt unionin sisäisessä kaupassa ja se, että kolmannet maat asettavat kaupalle perusteettomia esteitä, olisi muutettava unionin luetteloa alueista, joilla sovelletaan täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä vahvistettuja eläinten terveyttä koskevia torjuntatoimenpiteitä, ja luettelossa olisi otettava huomioon eläinten nykyinen terveystilanne kyseisen taudin osalta edellä luetelluissa kolmessa jäsenvaltiossa.
|
(4)
|
Täytäntöönpanopäätöstä 2014/709/EU olisi sen vuoksi muutettava I ja II osassa lueteltujen Liettuan, Puolan ja Viron alueiden osalta.
|
(5)
|
Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,
|
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Korvataan täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liite tämän päätöksen liitteellä.
2 artikla
Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.
Tehty Brysselissä 14 päivänä heinäkuuta 2015.
Komission puolesta
Vytenis ANDRIUKAITIS
Komission jäsen
(1) EYVL L 395, 30.12.1989, s. 13.
(2) EYVL L 224, 18.8.1990, s. 29.
(3) EYVL L 18, 23.1.2003, s. 11.
(4) Komission täytäntöönpanopäätös 2014/709/EU, annettu 9 päivänä lokakuuta 2014, eläinten terveyttä koskevista toimenpiteistä afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi eräissä jäsenvaltioissa ja täytäntöönpanopäätöksen 2014/178/EU kumoamisesta (EUVL L 295, 11.10.2014, s. 63).
LIITE
”LIITE
I OSA
1.
|
Viro
Seuraavat Viron alueet:
|
2.
|
Latvia
Seuraavat Latvian alueet:
—
|
Alūksnes novads: Ilzenes, Zeltiņu, Kalncempju, Annas, Malienas, Jaunannas, Mālupes ja Liepnas pagasti,
|
—
|
Apes novads: Virešu pagasts,
|
—
|
Krimuldas novads: Krimuldas pagasts,
|
|
3.
|
Liettua
Seuraavat Liettuan alueet:
—
|
Jurbarkas rajono savivaldybė: Raudonės, Veliuonos, Seredžiaus ja Juodaičių seniūnija,
|
—
|
Pakruojis rajono savivaldybė: Klovainių, Rozalimo ja Pakruojo seniūnija,
|
—
|
Panevežys rajono savivaldybė: Krekenavos, Upytės, Naujamiesčio ja Smilgių seniūnija,
|
—
|
Raseiniai rajono savivaldybė: Ariogalos, Ariogalos miestas, Betygalos, Pagojukų ja Šiluvos seniūnija,
|
—
|
Šakiai rajono savivaldybė: Plokščių, Kriūkų, Lekėčių, Lukšių, Griškabūdžio, Barzdų, Žvirgždaičių, Sintautų, Kudirkos Naumiesčio, Slavikų ja Šakių seniūnija,
|
—
|
Pasvalys rajono savivaldybė,
|
—
|
Vilkaviškis rajono savivaldybė,
|
—
|
Radviliškis rajono savivaldybė,
|
—
|
Kazlų Rūda savivaldybė,
|
—
|
Marijampolė savivaldybė.
|
|
4.
|
Puola
Seuraavat Puolan alueet:
Podlaskien voivodikunnassa (województwo podlaskie):
—
|
Augustów gminy (ml. Augustówin kaupunki), Nowinka, Sztabin ja Bargłów Kościelny gminy Augustówin piirikunnassa (powiat augustowski),
|
—
|
Choroszcz, Juchnowiec Kościelny, Suraż, Turośń Kościelna, Tykocin, Łapy, Poświętne, Zawady, Dobrzyniewo Duże gminy ja osa Zabłudów gminya (gminan lounaisosa, jota rajaa tie nro 19, joka jatkuu tienä nro 685) Bialystokin piirikunnassa (powiat białostocki),
|
—
|
Czyże ja Hajnówka (ml. Hajnówkan kaupunki), Dubicze Cerkiewne, Kleszczele ja Czeremcha gminy Hajnówkan piirikunnassa (powiat hajnowski),
|
—
|
Grodzisk, Dziadkowice ja Milejczyce gminy Siemiatyczen piirikunnassa (powiat siemiatycki),
|
—
|
Kobylin-Borzymy, Kulesze Kościelne, Sokoły, Wysokie Mazowieckie (ml. Wysokie Mazowieckien kaupunki), Nowe Piekuty, Szepietowo, Klukowo ja Ciechanowiec gminy Wysokie Mazowieckien piirikunnassa (powiat wysokomazowiecki),
|
—
|
Krasnopol ja Puńsk gminy Sejnyn piirikunnassa (powiat sejneński),
|
—
|
Rutka-Tartak, Szypliszki, Suwałki ja Raczki gminy Suwalkin piirikunnassa (powiat suwalski),
|
—
|
Rutki gminy Zambrówin piirikunnassa (powiat zambrowski),
|
—
|
Suchowola and Korycin gminy Sokółkan piirikunnassa (powiat sokólski),
|
—
|
Bielskin piirikunta (powiat bielski),
|
—
|
Bialystokin piirikunta,
|
—
|
Mońkin piirikunta (powiat moniecki).
|
|
II OSA
1.
|
Viro
Seuraavat Viron alueet:
|
2.
|
Latvia
Seuraavat Latvian alueet:
—
|
Alūksnes novads: Veclaicenes, Jaunlaicenes, Ziemeru, Alsviķu, Mārkalnes, Jaunalūksnes ja Pededzes pagasti,
|
—
|
Apes novads: Gaujienas, Trapenes ja Apes pagasts,
|
—
|
Krimuldas novads: Lēdurgas pagasts,
|
—
|
Jēkabpils republikas pilsēta,
|
—
|
Valmiera republikas pilsēta.
|
|
3.
|
Liettua
Seuraavat Liettuan alueet:
—
|
Anykščiai rajono savivaldybė: Andrioniškis, Anykščiai, Debeikiai, Kavarskas, Kurkliai, Skiemonys, Traupis, Troškūnai, Viešintos seniūnija sekä Svėdasain osa, joka sijaitsee tien nro 118 eteläpuolella,
|
—
|
Kupiškis rajono savivaldybė: Alizava, Kupiškis, Noriūnai ja Subačius seniūnija,
|
—
|
Panevėžys rajono savivaldybė: Karsakiškio Miežiškių, Paįstrio, Panevėžio, Ramygalos, Raguvos, Vadoklių ja Velžio seniūnija,
|
—
|
Kaunas miesto savivaldybė,
|
—
|
Panevėžys miesto savivaldybė,
|
—
|
Vilnius miesto savivaldybė,
|
—
|
Biržai rajono savivaldybė,
|
—
|
Jonava rajono savivaldybė,
|
—
|
Kaišiadorys rajono savivaldybė,
|
—
|
Kaunas rajono savivaldybė,
|
—
|
Kėdainiai rajono savivaldybė,
|
—
|
Prienai rajono savivaldybė,
|
—
|
Šalčininkai rajono savivaldybė,
|
—
|
Širvintos rajono savivaldybė
|
—
|
Trakai rajono savivaldybė,
|
—
|
Ukmergė rajono savivaldybė
|
—
|
Vilnius rajono savivaldybė,
|
—
|
Elektrėnai savivaldybė.
|
|
4.
|
Puola
Seuraavat Puolan alueet:
Podlaskien voivodikunnassa (podlaskie województwo):
—
|
Czarna Białostocka, Supraśl, Wasilków gminy ja Zabłudówin osa (gminan koillisosa, jota rajaa tie nro 19, joka jatkuu tienä nro 685) Bialystokin piirikunnassa (powiat białostocki),
|
—
|
Dąbrowa Białostocka, Janów, Nowy Dwór ja Sidra gminy Sokolkan piirikunnassa (powiat sokólski),
|
—
|
Giby ja Sejny gminy (ml. Sejnyn kaupunki) Sejnyn piirikunnassa (powiat sejneński),
|
—
|
Lipsk ja Płaska gminy Augustówin piirikunnassa (powiat augustowski),
|
—
|
Narew, Narewka ja Białowieża gminy Hajnówkan piirikunnassa (powiat hajnowski).
|
|
III OSA
1.
|
Latvia
Seuraavat Latvian alueet:
—
|
Daugavpils republikas pilsēta,
|
—
|
Rēzekne republikas pilsēta.
|
|
2.
|
Liettua
Seuraavat Liettuan alueet:
—
|
Anykščiai rajono savivaldybė: Svėdasai seniūnijan osa, joka sijaitsee tien nro 118 pohjoispuolella,
|
—
|
Kupiškis rajono savivaldybė: Šimonys and Skapiškis seniūnija,
|
—
|
Ignalina rajono savivaldybė,
|
—
|
Moletai rajono savivaldybė,
|
—
|
Rokiškis rajono savivaldybė,
|
—
|
Švencionys rajono savivaldybė,
|
—
|
Utena rajono savivaldybė,
|
—
|
Zarasai rajono savivaldybė,
|
|
3.
|
Puola
Seuraavat Puolan alueet:
Podlaskien voivodikunnassa (podlaskie województwo):
—
|
Gródek ja Michałowo gminy Białystokin piirikunnassa (powiat białostocki),
|
—
|
Krynki, Kuźnica, Sokółka ja Szudziałowo gminy Sokółkan piirikunnassa (powiat sokólski),
|
|
IV OSA
Italia
Seuraavat Italian alueet:
Kaikki Sardinian alueet.”