20.5.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/37

1.1

Tässä oma-aloitteisessa lausunnossa käsitellään teollisuuden muutosten ja valtiontukien välistä suhdetta käyttäen esimerkkinä terästeollisuutta.

1.2

Oma-aloitteisen lausunnon laatijat määrittelevät ”teollisuuden muutokset” normaaliksi kulloiseenkin teollisuusalaan kuuluvaksi prosessiksi, jolla reagoidaan proaktiivisesti kyseisen taloudenalan dynaamisiin suuntauksiin kilpailukyvyn säilyttämiseksi ja kasvumahdollisuuksien luomiseksi.

1.3

Eurooppa ei voi välttyä käynnissä olevilta teollisuuden muutoksilta. Markkinat maailmanlaajuistuvat yhä enemmän, ja talouden rakenteita on ennemmin tai myöhemmin muotoiltava maailmanmarkkinoiden tapahtumien mukaan. Euroopan unionin on tätä taustaa vasten toimittava aktiivisesti kansainvälisiä perusedellytyksiä määriteltäessä.

1.4

Tämän oma-aloitteisen lausunnon lähtökohtia ovat

Tässä oma-aloitteisessa lausunnossa analysoidaan terästeollisuutta esimerkkinä käyttäen sitä, miten valtiontuki voi vaikuttaa tarvittaviin rakennemuutoksiin.

1.5

Yhtiöt, jotka eivät saa valtiontukea kilpailukykynsä turvaamiseksi, ovat usein epäedullisessa asemassa valtiontukea saaviin kilpailijoihinsa nähden. Tällaisten yhtiöiden kehitykseen kohdistuvat haittavaikutukset voivat olla vakavia ja jopa pakottaa kyseiset yhtiöt pois markkinoilta. Tästä huolimatta usean vuosikymmenen kestäneestä rakenneuudistuksesta saadut kokemukset esimerkiksi Euroopan terästeollisuudesta osoittavat, että poliittisten päätöksentekijöiden on usein vaikea lakata myöntämästä valtiontukia lopetusuhan alaisille suuryrityksille, jotka työllistävät huomattavan määrän työntekijöitä. Yleisesti ottaen tämä tarkoittaa, että ylikapasiteettia ja kannattamatonta toimintaa ylläpidetään markkinoiden määrittämän lopettamisajankohdan jälkeenkin. Merkittäviä mukautusprosesseja käynnistetään vain varoen.

1.6

Politiikassa, taloudessa ja ammattijärjestöjen piirissä ollaan kuitenkin nykyisin yleisesti yksimielisiä teollisuuden muutosten välttämättömyydestä sekä siitä, että muutokset on toteutettava kansainvälisten puitesopimusten (esimerkiksi WTO, OECD, ILO jne.) mukaisesti. Tällaiset käsitykset perustuvat hiili- ja terästeollisuuden vuosikymmeniä jatkuneesta muutoksesta saatuihin kokemuksiin. Rakennemuutokset ja vakauttaminen sekä niihin liittyvä työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu ovat nykyisin yleisesti tunnustettuja edellytyksiä eurooppalaisten yritysten kilpailukyvyn varmistamiseksi yhä verkottuvammilla markkinoilla.

1.7

Teollisuuspolitiikkaa koskevassa tiedonannossa, jonka Euroopan komissio antoi huhtikuun lopulla vuonna 2004 (1), kiinnitetään huomiota siihen, ettei teollisuuden muutos merkitse teollisen toiminnan lopettamista kokonaan. Teollisuuden lopettamiselle on ominaista samanaikainen työllisyyden, tuotannon ja tuottavuuden kasvun aleneminen. Jos teollisuustoiminta lopetetaan kokonaan, alhaisen tuottavuuden työpaikat menetetään kehitysmaihin ja äskettäin teollistuneisiin maihin, joissa työvoimakustannukset ovat alhaisemmat. Tärkein syy työpaikkojen siirtymiseen on se, että unionin ulkopuolisten maiden suhteellinen kustannusrakenne on muuttunut EU:ta edullisemmaksi.

1.8

Euroopan komissio tulee teollisuuspolitiikka koskevassa analyysissaan siihen tulokseen, että teollisuustoiminta on kaivosteollisuuden ohella loppumassa vain harvoilla teollisuudenaloilla (tekstiili-, vaate-, nahkatavara-, laivanrakennus-, koksinvalmistus- ja öljynjalostusteollisuus sekä ydinpolttoaineen ja ydinpolttoaineen raaka-aineen valmistus ja käsittely). Rakennemuutos on epäilemättä vaikea asia tietyillä alueilla, mutta yleistaloudellisesta näkökulmasta se on kuitenkin hyödyllinen edellyttäen, että muutos on asianmukaisesti ennakoitu, tunnistettu ja tuettu.

1.9

Teollisuuden kokonaistaloudesta muodostavan osuuden suhteellinen aleneminen kuvastaa pitkän aikavälin rakennemuutosprosessia. Useimmilla teollisuudenaloilla, kuten rauta- ja terästeollisuudessa, on huomattavasti vähennetty työvoimaa kuluneina vuosikymmeninä, mutta samalla niiden tuotteiden ja työn tuottavuuden lisäarvo on selkeästi kasvanut.

1.10

Palvelualan sosiaalisen merkityksen lisääntymistä pidetään julkisuudessa usein todisteena teollisuuden kustannuksella tapahtuneesta rakennemuutosprosessista. Tällaista painopisteen siirtymistä on kuitenkin tarkasteltava palvelu- ja teollisuusalojen lisääntyvän linkittymisen valossa. Jalostusteollisuus on viime vuosikymmeninä ulkoistanut eri toimintoja (kuljetus, logistiikka, tietojenkäsittely jne.) ulkopuolisille palveluntarjoajille. Teollisuuden muutosta koskevia tilastoja on näin ollen tulkittava huolellisesti ja erittäin varovasti. Pintapuolisiin analyyseihin tai poliittisesti motivoituneisiin puolitotuuksiin perustuvat virhepäätelmät voivat nopeasti käynnistää tuhoisia vaikutuksia teollisuudessa.

1.11

Tietoon perustuvassa Euroopan unionin taloudessa teollisuuden tuottama lisäarvo on edelleen merkittävä. Kun otetaan huomioon teollisuuden muille taloudenaloille tuottama lisäarvo, on selvää, että teollisuuden merkitys on 1990-luvun alusta lähtien ollut huomattava EU:ssa. Kun otetaan lisäksi huomioon edellä mainittu yhteisvaikutus, teollisuuden osuus bruttolisäarvosta on esimerkiksi Saksassa yli 40 prosenttia.

1.12

Euroopan komissio ehdottaa yksityistämisestä ja rakennemuutoksesta saadun lähes 30-vuotisen ja toisinaan hyvinkin kipeän kokemuksen valossa, että tulevien rakennemuutostoimien (jotka toteutetaan KIE-maiden terästeollisuudessa ja muilla aloilla) tulisi perustua EU:ssa teräsalan mukauttamistoimien soveltamisesta saatuihin kokemuksiin.

1.13

Viime vuosikymmeninä teräsalan toimintaympäristö EU:ssa on muuttunut huomattavasti niin poliittisesti, teknisesti kuin taloudellisesti. Öljykriisit, EU:n sisämarkkinoiden luominen, EU:n laajentuminen sekä maailmanlaajuistuminen ovat vaikuttaneet perinpohjaisesti teräsalaan, joka on merkittävä myös muille teollisuudenaloille. Kaikista syklisistä ja rakenteellisista suhdannevaihteluista huolimatta ensimmäisen kriisivuoden 1975 jälkeen EU:n terästuotanto on säilynyt jokseenkin vakaana. Terästä tuotetaan vielä nytkin lähes kaikissa maissa, jotka kuuluivat 15-jäseniseen yhteisöön. Teräsmäärän tuotantoon tarvitaan tekniikan kehittymisen ansiosta nykyään kuitenkin vain noin kolmannes vuonna 1975 vaaditusta työvoimasta. Valtioenemmistöisten teräsalan yritysten prosenttiosuus 15:n jäsenvaltion EU:ssa on tätä nykyä pudonnut vuonna 1985 tilastoidusta 53 prosentista alle kymmeneen prosenttiin. Lisäksi valtion hallitsemilla yrityksillä on nykyään samanlaiset taloudelliset perusedellytykset kuin yksityisyrityksillä.

1.14

Tätä taustaa vasten Euroopan talous- ja sosiaalikomitean neuvoa-antava valiokunta ”teollisuuden muutokset” tarkastelee valtiontukien yleistä roolia rakennemuutosten yhteydessä etenkin Euroopan terästeollisuudessa. Tässä oma-aloitteisessa lausunnossa ilmauksella 'teräsala' tarkoitetaan kaikkea teollista toimintaa, joka liittyy teräksen tuotantoon ja markkinointiin sekä sen avainrooliin terästä hyödyntävillä aloilla EU:ssa.

2.1

Valtiontuet ovat erityisetuja, joita valtion elimet myöntävät tietyille teollisuudenaloille ja viime kädessä erityisille ryhmille. Jotta toimenpiteet voidaan määritellä valtiontueksi, on eroteltava toimet, joilla pyritään tukemaan tiettyä yritystä tai tuotannonalaa EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, sekä yleiset toimet, joita niin ikään sovelletaan jäsenvaltioissa mutta joilla pyritään hyödyttämään taloutta kokonaisuudessaan. Viimeksi mainitut toimet eivät perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja valtiontukia vaan yleisiä talouspoliittisia toimia, joita sovelletaan yhtäläisesti kaikkiin yrityksiin (esimerkiksi yleiset verokannustimet investointikuluja varten).

2.2

Tulisi kuitenkin pitää mielessä, että markkinataloudessa taloudellista toimintaa ohjaa tarjonta ja kysyntä, ja sitä koordinoidaan hintamekanismilla. Kaikki toimet, jotka vaarantavat hinnan saamaa tiedotus-, ohjaus- ja kannustustehtävää, voivat periaatteessa olla haitallisia.

2.3

Valtiontuki voi vaarantaa vapaan kilpailun pitkäksi ajaksi, estää resurssien tehokkaan kohdentamisen ja muodostaa uhan EU:n sisämarkkinoille. Euroopan unioni toteaakin, että vapaan ja vääristymättömän kilpailun turvaaminen on yksi yhteisön perusperiaatteista.

2.4

Kohdennettu valtiontuki (rahoitustuki tai verohelpotukset) on oikeutettua vain, jos markkinat toimivat epätäydellisesti ja jos on olemassa realistinen mahdollisuus, että tukien myöntäminen parantaa taloudellista tulosta. Markkinoiden epäonnistuessa tehtävässään valtion rahoitustuki voi auttaa välttämään resurssien virheellistä kohdentamista. Valtiolla on kuitenkin harvoin sellaista tietoa, jota se tarvitsee varmistaakseen, että markkinoiden vaikutuksen jäädessä tuloksettomaksi tilannetta korjataan oikean suuruisella julkisella rahoituksella. Valtiontuesta kilpailevia yrityksiä voidaan hyödyntää tietolähteinä vain rajoitetusti.

2.5

Lisävaikeutena on, että markkinaolosuhteet muuttuvat jatkuvasti. Alunperin oikeutetusti myönnetty valtiontuki voi ajan mittaan osoittautua taloudellisesti tarpeettomaksi, mutta tästä huolimatta sitä jatketaan poliittisen prosessin hitauden vuoksi tai alueellisten tai alakohtaisten eturyhmien vaikutusvallan tuloksena.

2.6

Valtiontuen myöntäminen myös muuttaa usein markkinatoimijoiden toimintamalleja. Ne ovat tukia saadessaan aiempaa haluttomampia mukautuksiin, joita tarvitaan yrityksen kilpailukyvyn säilyttämiseksi tai uudelleenluomiseksi. Tukea nauttivissa yrityksissä voi myös kehittyä ”tukimentaliteetti”.

2.7

Valtiontuki saattaa – ainakin keskipitkällä aikavälillä – myös lisätä verotaakkaa. Valtiontukien supistaminen on erittäin tärkeää sekä talousarvion kestäväksi vakauttamiseksi että taloudellisista ja sääntelypoliittisista syistä. Väärin perustein myönnetyt tuet viivästyttävät rakennemuutosta.

2.8

Valtiontukien kokonaismäärän alentaminen on tarpeen, ja niinpä EU:n eri ministerineuvostojen päätelmissä on kehotettu siirtämään painopistettä yksittäisten yritysten tai taloudenalojen tukemisesta yleistä etua palvelevien horisontaalisten tavoitteiden, myös koheesiotavoitteiden, saavuttamiseen. Horisontaalisten tavoitteiden saavuttamiseksi myönnetyillä valtiontuilla pyritään yleensä kompensoimaan markkinoiden epäonnistumista tehtävässään. Tällöin valtiontuki aiheuttaa yleensä vähemmän kilpailuvääristymiä kuin alakohtainen tai erityistarkoituksiin myönnetty tuki. Suurin osa viimeksi mainituista tuista myönnetään vaikeuksissa olevien yritysten elvyttämiseen tai rakennemuutokseen.

2.9

Valtiontukia myönnettäessä pyritään noudattamaan seuraavia horisontaalisia päätavoitteita:

2.10

Valtioilla on perinteisesti ollut huomattavaa vaikutusvaltaa terästeollisuudessa. Etenkin sotilaallisilla ja turvallisuusseikoilla on tässä yhteydessä ollut merkittävä rooli. Valtion vaikutusvallan laajuuden kuvaamiseksi on muistettava, että vuonna 1980 noin 60 prosenttia maailman teräksestä tuottivat vielä yritykset, jotka olivat suoraan tai epäsuorasti valtion valvonnassa.

2.11

Kun valtio omistaa teräsyritykset, se yleensä pitkälti kattaa tappiot ja käytännössä takaa näin yritysten eloonjäämisen. Tehokkaan kilpailun saavuttamiseksi tällainen tilanne on yhtä haitallinen kuin valtiontuen myöntäminen yrityksen kilpailuaseman vahvistamiseksi tai valtion epäsuorasti omistamia yrityksiä uhkaavan lopettamisen estämiseksi. Yritysten lakkauttamisen estäviä taloudellisia toimia myötäillään myös poliittisin toimenpitein. Mukautusten toteuttamistaakka saatetaan näin siirtää kilpailukykyisemmille yrityksille. Tällaiset toimet voivat myös käynnistää toimenpidekierteen.

2.12

Toimintansa lopettaville yrityksille myönnettävän tuen lisäksi Euroopan terästeollisuudelle voidaan myöntää enää vain horisontaalista tukea. Rakennemuutosprosessi eteni erittäin hitaasti 1990-luvun lopulle asti, mutta Euroopan terästeollisuudessa on nyt lopulta hyväksytty tarve siirtyä alakohtaisesta ja erityistuesta horisontaaliseen tukeen. Tätä nykyä Euroopan terästeollisuus on tukijärjestelmässään luopunut jopa alueellisista tuista (2).

2.13

Euroopan unionissa kiinnitetään suurta huomiota jäsenvaltioiden kaiken varainkäytön seurantaan. Euroopan komission on varmistettava, että EU:n tukipolitiikka perustuu valtiontukien avoimeen seurantaan ja käyttöön, kuten on jo asianlaita teräsalalla.

2.14

Euroopan komissio jatkaa parhaillaan valtiontukia koskevien yleisten suuntaviivojen ja perussäännösten tarkistamista. Ne on laadittava yksinkertaisiksi ja selkeiksi, toisin kuin aiemmin. Ristiriitaisuudet on poistettava. Komissio painottaa seuraavia toimenpiteitä: vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseen tai rakennemuutokseen myönnettäviä tukia koskevien säännösten tarkistus, EU:n laajentumisen johdosta annettavaa aluetukea koskevien EU:n säännösten uudistus, uusien perussäännösten laatiminen pienten tukisummien arvioimiseksi sekä yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen tilanteen selkeyttäminen.

2.15

EU:n yleistä tukijärjestelmää tulevina vuosina kehitettäessä on otettava huomioon kansainvälinen toimintaympäristö ja etenkin monenväliset velvoitteet. Muiden kuin maataloustuotteiden tuki kuuluu tukia ja tasoitustulleja koskevan WTO:n sopimuksen piiriin.

3.1

Vuonna 1952 voimaan tulleessa Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksessa oli selkeät määräykset siitä, voivatko jäsenvaltiot myöntää tukia hiili- ja teräsalan yrityksille: ”Hiilen ja teräksen yhteismarkkinoille soveltumattomina pidetään – – ja kielletään tässä sopimuksessa määrätyin edellytyksin yhteisössä: – – valtioiden muodossa tai toisessa myöntämä tuki tai avustukset – –”. EHTY:n perustamissopimuksen 4 artiklan c kohdassa esitetty kielto, jonka mukaan yksittäiset jäsenvaltiot eivät saa antaa tukea yrityksille, oli looginen seuraus jäsenvaltioiden soveltamien suojelumekanismien poistamisesta yhtenäismarkkinoilta.

3.2

Yhtenäismarkkinoiden perustamisen jälkeen kävi kuitenkin pian selväksi, ettei energiahuoltoa eikä rauta- tai terästuotantoa voida turvata Euroopassa sisäisin hiilivaroin ilman valtiontukea. Etsittäessä ratkaisua, joka ei edellyttäisi muutoksia EHTY:n perustamissopimukseen, päättäjät esittivät, että tietynlaiset valtiontuet voitaisiin katsoa yhteisön tueksi, jota periaatteessa voitiin myöntää. Oikeusperustana käytettiin 95 artiklaa, jolla oli määrä ottaa huomioon ennakoimattomat tilanteet sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Artikla mahdollisti yhteisön toimet tarvittaessa yhden tai useamman perustamissopimukseen kirjatun tavoitteen toteuttamiseksi.

3.3

Yksi tällainen tavoite oli hiilikaivosteollisuuden ja etenkin sen tarjoamien työpaikkojen säilyttäminen. Tästä lähtien jäsenvaltioiden hiilikaivosyhtiöilleen maksama tuki energiansaannin ja terästuotannon turvaamiseksi katsottiin yhteisön tueksi.

3.4

1970-luvulla useat jäsenvaltiot eivät edes vaivautuneet käyttämään tätä veruketta myöntäessään tukea teräsyhtiöille. Sen sijaan ne maksoivat miljarditukia usein täysin vastustuksetta, tarkoituksenaan ensin edistää teräsalan laajentamista ja myöhemmin kyseisten yritysten säilyttämiseksi hengissä, sillä suurin osa niistä oli valtion omistuksessa. Vielä 1980-luvun alussa kilpailun pääosaston pääjohtaja komissiossa kuvasi avoimesti EHTY:n perustamissopimuksen tukikieltoa vanhentuneeksi.

3.5

Vuodesta 1978 lähtien yksityiset teräsyhtiöt, jotka olivat kärsineet huomattavasti kilpailuvääristymistä ”tukikilpailun” vuoksi, onnistuivat yhä paremmin pyrkimyksissään saattaa tukikielto jälleen voimaan.

3.6

EHTY:n perustamissopimuksen 95 artiklaan perustuvassa teräsalan tukisäännöstössä määrättiin vuodesta 1980 lähtien, että teräsyhtiöille voidaan myöntää tukea vain tarkkaan määritellyissä olosuhteissa. Alussa sallittuihin tukimuotoihin sisältyivät kuitenkin lähes kaikki tuet, joita jäsenvaltiot joka tapauksessa jo myönsivät yrityksilleen. Näin ollen ensimmäisessä tukisäännöstössä vain laillistettiin harjoitettavat käytänteet. Vasta asteittain onnistuttiin kilpailulle kaikkein haitallisimmat tukimuodot, kuten elvytys-, toiminta- ja investointituki, kieltämään täysin.

3.7

1980-luvun puolivälin jälkeen tukisäännöstössä sallittiin vain tutkimus- ja kehittämistuki sekä ympäristö- ja lopettamistuki. Tästä huolimatta tietyt valtio-omisteiset teräsyhtiöt saivat 95 artiklan poikkeusten perusteella edelleen valtiontukea 1990-luvun puoliväliin asti velkojen maksua ja rakennemuutosta varten.

3.8

Lopulta ”yhteisötukien” myöntäminen tehtiin riippuvaiseksi tuotantokapasiteetin olennaisesta alentamisesta. EU:n jäsenvaltiot pääsivät lopulta yhteisymmärrykseen ja sopivat siitä, ettei tukikieltoon tehdä enää muita kuin tukisäännöstössä mainittuja poikkeuksia.

3.9

Terästukia koskeva tiukka lainsäädäntö, johon EHTY:n perustamissopimuksen laatineet perustajajäsenet olivat jo pyrkineet ja jota Euroopan komissio alkoi ajaa EHTY:n perustamissopimuksen päättyessä vuonna 2002, oli jatkuvien poliittisten ponnistusten ja terästeollisuuden nostamien kanteiden tulos. Vaikka Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen viedyt kanteet eivät aina johtaneet riitautetun tuen poistamiseen, tapaukset auttoivat kuitenkin varmistamaan, että teräsalan tukikiellon poikkeusten lailliset rajat määriteltiin selkeästi ja poikkeuksia rajoitettiin entisestään.

3.10

EHTY:n teräsyhtiöille on kaiken kaikkiaan kanavoitu huomattavat varat: yli 70 miljardia euroa vuodesta 1975 lähtien! Varat jakautuivat seuraavasti:

3.11

Euroopan komission tuoreimpien tukitaulukoiden mukaan terästeollisuuden osuus kaikesta EU:n tuesta on nykyisin alle kaksi tuhannesosaa. Tuki myönnetään lähes täysin ympäristönsuojelutoimiin. Nykyinen teräsalan tukilainsäädäntö ja -käytänteet ovat selkeästi ankarampia kuin muita teollisuudenaloja koskevat EU:n tukijärjestelyt.

3.12

1960-luvulla ja 1970-luvun alkupuoliskolla maailman teräksenkulutus kasvoi vahvasti ja jatkuvasti, keskimäärin yli viiden prosentin vuosivauhtia. Vuonna 1974 raakateräksen tuotanto yhdeksän jäsenvaltion yhteisössä saavutti ennätyskorkeuden: lähes 156 miljoonan tonnin kokonaistuotanto ja 87 prosentin käyttökapasiteetti.

3.13

Vuotta myöhemmin, vuonna 1975, teräksentuotanto aleni kuitenkin jyrkästi öljykriisin vuoksi, ja tuotanto väheni EY:ssä vuodessa 30 miljoonaa tonnia (19 prosenttia). Teräksen hintaromahdus oli tuotannon alenemistakin voimakkaampi. Samaan aikaan EHTY:n teräsyhtiöt joutuivat toteamaan, että tuonti lisääntyi samalla kun niiden oma vienti väheni yhtä selkeästi. Teräksen käytön vähenemistä yhtenäismarkkinoilla kärjisti teräsvarastojen alasajo.

3.14

Aluksi näytti siltä, että kyseessä oli vain erityisen voimakas laskusuhdanne. Kaikki asiantuntijat uskoivat, että sitä seuraisi pian käänne parempaan. Euroopan komission konsultoimat talousinstituutit vahvistivat, että toipuminen olisi erityisen voimakas ja pitkäkestoinen. Komission pitkän aikavälin ennusteessa ”Yleiset tavoitteet vuonna 1985”, joka oli laadittu yhdessä alan tuottajien, kuluttajien ja kauppiaiden kanssa, todettiin, että teräksen tuotanto nousisi 188 miljoonaan tonniin yhdeksässä EY-maassa vuonna 1985. Todellisuudessa tuotanto oli kuitenkin vain 120 miljoonaa tonnia. Teräsyhtiöiden keskipitkän ja pitkän aikavälin investointisuunnittelu perustui näin ollen täysin vääriin parametreihin. Näin luotiin ylikapasiteettia, ja kysyntä ja tarjonta ajautuivat yhä kauemmas toisistaan.

3.15

Teräksen käyttäjien sijoitusaktiivisuus oli vähentynyt jyrkästi maailmanlaajuisen taantuman vuoksi. Tämä vähensi huomattavasti teräksen kulutusta, sillä pitkälle kehittyneiden teollisuusmaiden teräksen kulutuksesta lähes kaksi kolmannesta nivoutuu sijoitusaktiivisuuteen.

3.16

Teräksen maailmanlaajuisesti heikko kysyntä vuodesta 1975 lähtien johtuu myös siitä, että terästä käytetään entistä vähemmän kulloisiinkin erityistarkoituksiin, sillä sitä käytetään nykyisin paljon tehokkaammin. Jatkuva siirtyminen määrällisestä laadulliseen kasvuun sekä palvelualan laajeneminen ovat myös vähentäneet teräksen kysyntää Euroopassa.

3.17

Huolimatta teräksen kulutuksen pysymisestä laimeana teräskapasiteetti kuitenkin kasvoi vuodesta 1975 lähtien edelleen huomattavasti. Maailman nimellinen raakateräskapasiteetti nousi 150 miljoonaa tonnia pelkästään vuosina 1974–1983, kun taas maailmanlaajuinen teräksen kysyntä laski 44 miljoonaa tonnia saman ajanjakson. Samaan aikaan kapasiteetti kasvoi erityisen nopeasti ”uusissa” terästä tuottavissa maissa sekä itäblokin maissa. Teräksen todelliseen kulutukseen verrattuna nimellinen ylikapasiteetti vuonna 1974 oli maailmanlaajuisesti 130 miljoonaa tonnia, ja kymmenessä vuodessa se lähes kolminkertaistui (343 miljoonaan tonniin).

3.18

Koska kysynnän romahtamista pidettiin tuolloin edelleen pelkkänä suhdanneilmiönä, kapasiteettia ylläpidettiin kriisitoimenpiteistä huolimatta. Toimilla ei onnistuttu alentamaan tarjonnan painetta, estämään hintasotia Euroopan teräsmarkkinoilla tai jarruttamaan hintojen romahdusta. Yhtiöillä, joilla oli korkeat tuotantokustannukset ja pienet varat, oli yhä enemmän vaikeuksia. Ne anoivat valtiontukea ja yleensä saivatkin sitä kotimaidensa hallituksilta. Yksittäisten yhtiöiden ongelmista tuli näin koko alan ongelmia. Vapaaehtoisten rajoitusten järjestelmä, jonka vasta perustetun Euroopan rauta- ja terästeollisuuden liiton (European Confederation of the Iron and Steel Industry, Eurofer) jäsenet olivat hyväksyneet, romahti lopulta siihen, että suuret yhtiöt eivät enää osallistunut siihen.

3.19

Vapaaehtoisuuteen perustuvan järjestelmän romahdettua komission oli syksyllä 1980 ilmoitettava teräsalan olevan kriisissä ja otettava käyttöön kaikkia EY:n tuotantolaitoksia koskeva pakollinen tuotantokiintiöjärjestelmä (pakollinen kiintiösääntely). Komissio määritti tästä eteenpäin tuotantokiintiöt neljännesvuosittain. Järjestelmässä oli mahdollista langettaa sanktioita, jos kiintiöitä ei noudatettu. Lisäksi tietyille tuotteille asetettiin erityiset vähimmäishinnat. Tässä lähestymistavassa keskeisiä seikkoja olivat myös hintavakaus sekä sosiaalisesti ja alueellisesti siedettävät kapasiteettivähennykset. Kullekin EY:n teräsyhtiölle määriteltiin tuotantokiintiöt sekä toimituskiintiöt yhtenäismarkkinoita varten. Lisäksi tehtiin vapaaehtoisia rajoitussopimuksia 15:n terästä tuovan maan kanssa. Terästuotteiden alhaisten maailmanmarkkinahintojen vuoksi oli tärkeää välttää vientitappioita, jotka olisivat vaatineet EY:ltä lisätukia kriisijärjestelmän puitteissa. Noin 70 prosenttia Euroopan terästuotannosta kuului kiintiöjärjestelmän piiriin 1980-luvun alussa.

3.20

Poliittiseen päämäärään eli kapasiteetin asteittaiseen vähentämiseen ei kuitenkaan aluksi päästy. Järjestelmän piiriin kuuluvien yritysten toiveet kysynnän kasvusta ja kilpailijoiden karsiutumisesta sekä valtiontukien saanti ja tarjonnan rajoittaminen estivät vähiten kilpailukykyisiä yrityksiä alentamasta kapasiteettiaan. Kapasiteetin asteittainen vähentäminen alkoi toisen tukisäännöstön myötä. Siinä määrättiin rakennemuutosohjelmien toteuttaminen tukien myöntämisen ehdoksi. Pakollista kiintiösääntelyä, jonka ehdotettiin alun perin jatkuvan vain vuoteen 1981, oli jatkettava yhä uudelleen kilpailusyistä.

3.21

Jotta väistämätön kapasiteetin alentaminen voitaisiin toteuttaa, komissio valitsi EHTY:n perustamissopimuksessa kielletyn valtiontuen painostuskeinoksi ja päätti laillistaa aiemmin laittoman käytänteen samaan aikaan käyttöön otetussa tukisäännöstössä. Samalla komissio kuitenkin vaati lupajärjestelmää, jonka se sitoi kapasiteetinvähentämisvaatimuksiin. Tämä teräspolitiikan vaihe kesti vuoden 1985 loppuun. Kiintiöjärjestelmä säilytettiin ja raakateräksen kapasiteettia alennettiin noin 44 miljoonaa tonnia ja kuumavalssatun teräksen 32 miljoonaa tonnia vastineeksi valtiontuen hyväksymiselle.

3.22

Pelkästään vuosina 1983–1985 teräsyhtiöille maksettiin valtiontukea noin 15 miljardia euroa. Poliittiset päätöksentekijät eivät yhdenmukaistaneet kilpailusääntöjä eivätkä hyödyntäneet tarpeeksi mahdollisuutta määrätä taloudellisesti vahvoja yrityksiä alentamaan kapasiteettiaan. Näin ollen ne siirsivät markkinoiden jo kauan edellyttämän ylikapasiteetin vähentämisen liian pitkälle.

3.23

Kun kriisin vuonna 1985 todettiin päättyneen, Euroopan komissio lopulta kehotti uudistamaan perinpohjaisesti EY:n teräsmarkkinapolitiikkaa. Pian sen jälkeen kun valtiontuki oli noussut 15 miljardiin euroon, oli ensin kiintiöjärjestelmää joustavoittamalla ja sitten markkinat täysin liberalisoimalla tarkoitus leikata ylikapasiteettia, mitä ei ilmeisestikään kyetty toteuttamaan ohjaustoimilla Brysselistä käsin. Komissio ei nopean suunnanmuutoksensa yhteydessä kuitenkaan kiinnittänyt huomiota siihen, että sen vuoden 1985 loppuun asti hyväksymät tukimiljardit vaikuttaisivat kilpailukykyyn vasta tulevina vuosina. Vuoden 1986 loppuun mennessä komissio oli leikannut huomattavasti sääntelyn piiriin kuuluvien tuotteiden osuutta.

3.24

Huolimatta noin 40 miljoonan tonnin kapasiteetin leikkauksesta ja kymmenien tuhansien työpaikkojen menetyksestä 25 miljoonan tonnin mahdollinen ylituotanto loi tuolloin edelleen painetta markkinoille.

3.25

Kysynnän lyhytaikainen kasvu vuoden 1987 jälkeen tuki komission käsityksiä siitä, ettei terästeollisuus enää ollut kriisissä. Sääntelytoimet, kuten tuotantosertifikaatit ja toimitusmäärien ilmoitusvelvollisuus, poistettiin. Jäsenvaltioiden hallituksiin ja komissioon kohdistuva paine kasvoi, joten laadittiin kolmas (vuonna 1985), neljäs (vuonna 1989) ja viides (vuonna 1992) tukisäännöstö yhteisön tuen rajoittamiseksi lopullisesti. Rahoitusta tulisi EU:n jäsenvaltioissa vastedes myöntää vain tutkimus- ja kehittämistoimintaan, ympäristönsuojeluun sekä erityiseen lopettamistukeen (3). Tuet rahoitettiin lähes kokonaan jäsenmaksuin kootusta EHTY:n rahastosta.

3.26

Lyhyen korkeasuhdanteen jälkeen vuonna 1990 teräksen kysyntä laski jälleen. Myös teräksen hinta aleni noin 20 prosenttia. Vuonna 1992 komissiota kehotettiin yhä useammin ryhtymään toimiin. Etenkin vaadittiin yksittäisiä tuotteita koskevia neljännesvuosittaisia tuotanto- ja toimitusmäärien ennusteita, sulautumien yksinkertaistamista, tuontisuojaa Itä-Euroopan maihin nähden sekä rakennemuutostukea. Ylikapasiteetin vähentämiseksi ehdotettiin rakenteellista kriisisopimusta eli yritysten keskinäistä rasitusten tasausjärjestelmää sekä kapasiteetin alentamista lopullisesti 20 prosenttia vuoden 1996 loppuun mennessä, mikä tarkoitti 50 000 työpaikan menetystä.

3.27

Komissio kuitenkin hylkäsi ajatuksen rakenteellisesta kriisisopimuksesta sekä uudesta tuotantokiintiöjärjestelmästä. Se esitti vuonna 1993 oman ehdotuksensa, joka koostui vain epäsuorista toimista. Komission esittämiä toimia olivat komission myöntämä kapasiteetin alasajon ennakkorahoitus, sulautumien ja tuotantoyhteistyön edistäminen, teräsmarkkinoiden määräaikainen suojeleminen Itä-Euroopasta peräisin olevalta tuonnilta, markkinoiden avoimuuden lisääminen tuotantoa ja EU:hun suuntautuvaa tuontia koskevalla tiedotuksella sekä sosiaalipoliittiset tukitoimet, joilla kannustettiin alentamaan kapasiteettia. Aloitettiin rakennemuutosprosessi, jonka aikana tuotantokapasiteettia vähennettiin edelleen 19 miljoonaa tonnia, ja EY:n rauta- ja terästeollisuudesta poistui noin 100 000 työpaikkaa. Ministerineuvoston jo hyväksymää ennakkorahoitusmallia ei käytetty.

3.28

Viidennestä tukisäännöstöstä huolimatta EU:n ministerineuvosto hyväksyi joulukuussa 1993 yksimielisesti komission esityksestä ja vastineeksi kapasiteetin vähentämiselle lähes 7 miljardia euroa valtiontukia EU:n eri teräsyrityksille, mutta muistutti kuitenkin tukien kertaluonteisuudesta.

3.29

EHTY:n perustamissopimuksen 4 artiklan c kohdassa valtiontuki kiellettiin jyrkästi. Tukikielto esti EY:n jäsenvaltioita kuitenkin vain rajoitetusti tukemasta terästeollisuuttaan, mikä hyväksyttiin yhteisön korkeimmalla tasolla. Yli 70 miljardilla eurolla veronmaksajien rahoja, joita maksettiin EHTY:n perustamissopimuksen päättymiseen asti, viivytettiin tarvittavia teollisuuden muutoksia, joiden toteutumista ei lopulta voitu estää. Euroopan komissio noudatti hyväksi kokemaansa lähestymistapaa, jonka mukaan valtiontukia myönnettiin vastineeksi kapasiteetin vähentämisestä, myös 1990-luvulla KIE-maiden terästeollisuuden rakennemuutoksen yhteydessä osana EU:hun liittymistä koskevia valmisteluja.

3.30

EY:n jäsenvaltiot tekivät vuonna 1982 markkinaperiaatetta kiertäen poliittisen sopimuksen, jonka mukaan tarvittavat kapasiteetin vähennykset jaetaan tasapuolisesti EY:n jäsenvaltioiden kesken. Tämä oli ristiriidassa EHTY:n perustamissopimuksen kanssa, sillä sen 2 artiklassa todetaan, että teräs on tuotettava siellä, missä siihen on edullisimmat tuotantokustannukset. Sen sijaan, että EU:n jäsenvaltiot ja Euroopan komissio olisivat edistäneet kannattamattomien yritysten oikea-aikaista poistumista markkinoilta sekä vaimentaneet tästä johtuvia sosiaalisia seurauksia ja näin tasapainottaneet nopeasti kysyntää ja tarjontaa, ne käyttivät EHTY:n perustamissopimuksessa mainittuja kriisivälineitä – eikä välttämättä kaikkien teräsyritysten eduksi. Kannattamatonta kapasiteettia ylläpidettiin sosiaali-, alue- ja jakelupoliittisista syistä, ja kannattavat – etenkin yksityiset – yritykset kaatuivat vieden mukanaan työpaikkoja, joiden olisi vertailuanalyysien perusteella pitänyt olla turvattuja.

3.31

On kuitenkin todettava, että EU:n terästeollisuuden kriisivuodet on ohitettu, vaikkakaan ei vaikeuksitta. EY:n terästeollisuudessa on kuitenkin lopulta luotu kansainvälisellä tasolla tarvittavat kilpailukykyiset rakenteet. Tästä on maksettu korkea hinta, sillä terästeollisuudesta on poistunut yli 550 000 työpaikkaa, useimmiten yhteiskunnallisesti vastuullisella tavalla. Prosessi voitiin toteuttaa vain työmarkkinaosapuolten tiiviillä vuoropuhelulla.

3.32

Monet Euroopan terästeollisuutta muokanneet tekniset innovaatiot on käynnistetty tai niitä on kehitetty merkittävästi jäsenmaksuin omarahoitetuissa EHTY:n tutkimusohjelmissa. EHTY:n perustamissopimuksen tarkoituksena oli tuoda tutkimusresurssit yhteisössä harjoitettavan tutkimuksen ulottuville, jotta edistettäisiin teollisuuden kilpailukykyä yleensä sekä turvattaisiin työpaikat.

3.33

EHTY:n ensimmäinen tutkimusohjelma aloitettiin vuonna 1955. Siitä lähtien teknologisen innovaation keskipisteessä toimivat tutkijat ja insinöörit ovat ohjanneet työskentelyään yhä enemmän yhteistyöhön perustuvan eurooppalaisen lähestymistavan mukaisesti. Terästeollisuus ja sen mukana eurooppalainen yhteiskunta ovat hyötyneet tutkimusyhteistyöstä, jossa koordinoidaan tavoitteet, toteutetaan yhteisiä toimia ja asetetaan tulokset kaikkien asianosaisten käyttöön. Näin teollinen innovaatio on edistynyt nopeasti jatkuvien parannusten myötä.

3.34

EHTY:n tutkimustoiminnassa on saavutettu huomattavia tuloksia yhteiskunnallisesti merkittävällä ympäristöalalla. Rikkidioksidipäästöt ovat alentuneet 70 prosenttia ja nokipäästöt 60 prosenttia. Hiilidioksidipäästöt ovat puolittuneet 1980-luvun alkuun verrattuna. Euroopan terästuottajat kuluttavat nykyään 40 prosenttia vähemmän energiaa tuotettua terästonnia kohti kuin 20 vuotta sitten.

3.35

EHTY:n vuoden 1955 talousarviosta kohdennettiin aluksi yhteisössä harjoitettavaan tutkimukseen vuosittain vain seitsemän miljoonaa euroa. Summa kohosi 1990-luvulla 15:n jäsenvaltion unionissa noin 50 miljoonaan euroon vuodessa. EHTY rahoitti 60 prosenttia yhteisöhankkein toteutetusta tutkimustoiminnasta menettelytapojen, materiaalien ja ympäristönsuojelun parantamiseksi. Vuodesta 1983 lähtien se myönsi kokeilu- ja tutkimushankkeisiin 40 prosentin tutkimusavustuksen.

3.36

Näin ollen jokainen EHTY:n tutkimustoimintaan investoitu euro on tuottanut keskimäärin 13 euroa. Tätä taustaa vasten ei ole hämmästyttävää, että EHTY:n perustamissopimuksen päättyessä EU:n jäsenvaltiot sopivat yksimielisesti siitä, että hiili- ja teräsyritysten jäsenmaksuista kerätyt ja jäljelle jääneet varat käytetään yksinomaan tutkimustoiminnan jatkamiseen hiili- ja terästeollisuusalalla. Hyväksyttyjen suuntaviivojen mukaisesti EHTY:n jäljelle jäävistä varoista vuosittain saatavat noin 60 miljoonan euron korkotulot käytetään yksinomaan hiili- ja teräsalan tutkimustoimintaan, joka koskee etenkin teräsalalla

3.37

EU:n terästeollisuus on Euroopan unionin laajentuessa varustautunut kohtaamaan maailmanlaajuisen kilpailun. Euroopan terästeollisuus on viime vuosina vahvistanut asemaansa niin teknisesti ja taloudellisesti kuin ympäristönsuojelun kannalta. Jotkut aiemmat valtionyhtiöt ovat käyttäneet saamansa rahoitustuen kohdennetusti ja teknologisen mukauttamisen ja tehostettujen rakenteiden avulla edenneet maailmanlaajuisiksi markkinajohtajiksi.

3.38

Terästeollisuus on onnistunut mukautumaan maailmanlaajuistumisen ja kestävän kehityksen haasteisiin. Euroopan terästeollisuus on selvästikin oppinut läksynsä 1970-, 1980- ja 1990-luvun kriiseistä. Teräsala on nykyisin niin kilpailukykyinen, että se kykenee jopa taloudellisten taantumien aikana pysymään pääasiassa voitollisena.

3.38

Teräksen voimakas kysyntä EU:n yhtenäismarkkinoilla korostaa eurooppalaisten yritysten suuria ponnisteluja pyrkiä menestyksekkäästi kustannustehokkuuteen sekä parantaa samalla laatua ja asiakasläheisyyttä. EU:n teräksentuottajat ovat sulautumin ja yritysostoin sekä tehokkuutta lisäämällä ja kuluja leikkaamalla luoneet perustan 21. vuosisadan kilpailukykyiselle terästeollisuudelle. Käsitteet ’elvytys ja rakennetuki’ ovat kadonneet teräksentuottajien sanastosta. Vetoamalla selkeästi valtiontukia koskevien tiukkojen sääntöjen säilyttämiseksi myös EHTY:n perustamissopimuksen päättymisen jälkeen EU:n teräsyritykset ovat korostaneet, että ne haluavat tukimentaliteetin ja kilpailuvääristymien aikakauden olevan lopullisesti ohi.

3.40

Vakiintuminen ja teollisuuden muutosprosessit eivät kuitenkaan ole vielä päättyneet. Tietyt yritykset pyrkivät jo maanosat ylittäviin sulautumiin. Kiinan nousu teolliseksi toimijaksi vaikuttaa nykyisin huomattavasti yritysten kilpailukykyyn. Teräksen nopeasti kasvava kysyntä Kiinassa kärjistää kysyntää kansainvälisillä teräsmarkkinoilla. Esimerkiksi rautamalmin ja rautaromun osto Kiinaan aiheuttaa pulaa maailmanmarkkinoilla, mikä nostaa räjähdysmäisesti raaka-aineiden hintaa ja rahtimaksuja.

3.41

Unionin uusien jäsenvaltioiden terästeollisuuden rakennemuutos on myös tätä nykyä nopeutumassa. Kyseisten maiden terästeollisuuden rakennemuutoksen haasteita voidaan verrata jossain määrin Länsi-Euroopan tilanteeseen 25 vuotta sitten, vaikka markkinat ovatkin sittemmin muuttuneet maailmanlaajuisiksi. Näin ollen on tärkeää, että kumppanit Keski- ja Itä-Euroopan maissa voivat hyödyntää Länsi-Euroopan terästeollisuuden rakennemuutosprosessista sekä työmarkkinaosapuolten vuoropuhelusta saatuja kokemuksia.

3.42

1990-luvun alkupuolella tehdyissä Eurooppa-sopimuksissa KIE-maita vaadittiin vastineeksi erityistuen saamiselle (ns. armonaika, grace period) toteuttamaan tehokkaita rakennemuutostoimia, vähentämään huomattavasti ylikapasiteettia sekä osoittamaan, että tukea saavat yritykset ovat muuttuneet elinkelpoisiksi. Vapaan ja rehdin kilpailun varmistamiseksi EU:n teräsmarkkinoilla myös EU:n laajentumisen jälkeen uusien jäsenvaltioiden on liittymissopimusten mukaisesti noudatettava nykyisiä EU:n säännöksiä (esim. kilpailua ja valtiontukia, veroja, ympäristönsuojelua, sosiaalipolitiikkaa jne. koskevia direktiivejä ja puitepäätöksiä). Euroopan komission on tiukasti seurattava tilannetta, jotta varmistetaan, ettei KIE-maiden hallitusten myöntämä valtiontuki ole ristiriidassa EU:ssa sovittujen tiukkojen tukisäännösten kanssa. Komission on myös varmistettava, että kysynnän nykytasoa ajatellen tehotonta tuotantokapasiteettia todella vähennetään suunnitelmien mukaisesti.

4.1

Maailman teräsmarkkinoiden vaikeasta tilanteesta Yhdysvalloille koituneet seuraukset johtivat siihen, että Yhdysvaltain hallitus otti maaliskuussa 2002 Yhdysvaltain kauppalain 201 artiklan nojalla käyttöön väliaikaiset tuontitullit kotimaisten teräsmarkkinoiden suojelemiseksi, mikä rikkoi WTO:n sääntöjä. Koska teräksen kaupalle on ominaista taipumus erittäin suuriin vaihteluihin, mikä johtuu maailmanlaajuisesta tehottomasta ylikapasiteetista, Yhdysvaltain presidentti Bushin hallitus on myös ilmoittanut olevansa valmis edistämään kansainvälisiä neuvotteluja tehottoman tuotantokapasiteetin poistamiseksi sekä terästeollisuudelle myönnettävän valtiontuen alentamiseksi maailmanlaajuisesti.

4.2

EU:n jäsenvaltiot ja Euroopan komissio tukevat kaikkia pyrkimyksiä ottaa käyttöön terästeollisuudelle myönnettäviä tukia koskevat nykyistä tiukemmat säännöt koko maailmassa. OECD:n puitteissa Pariisissa joulukuussa 2002 aloitetut monikansalliset neuvottelut tarjosivat EU:lle tilaisuuden ehdottaa, että sen hyväksi kokemaa terästeollisuuden tukijärjestelmää käytettäisiin kansainvälisen terästukisopimuksen perustana.

4.3

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea kannattaa Euroopan komission toimia huolimatta siitä, että EU:n terästeollisuus näyttää epäilevän suuresti muiden valtioiden ja alueiden vakavia aikeita leikata terästukia ja näin ollen allekirjoittaa tehokas terästukisopimus, johon sisältyy ilmoitusvelvoitteita ja sanktioita. Komitea on myös huolissaan siitä, ettei tuki- ja kapasiteettiongelmista ole keskusteltu kaupan esteiden yhteydessä, sillä niitä käytetään usein epäoikeudenmukaisesti ja ne aiheuttavat näin ollen markkinavääristymiä.

4.4

EU:n teräksentuottajat menevät mahdollisen terästukisopimuksen päämäärien suhteen pidemmälle kuin useimmat OECD-maiden edustajat. OECD:n neuvotteluissa EU:n teräksentuottajat kannattivat yhtenä rintamana kaikkien sellaisten valtiontukien kieltämistä, joiden avulla lisätään kapasiteettia tai ylläpidetään kannattamatonta kapasiteettia. Tämä vaatimus ei koske vain tietyille teräksentuottajille kohdennettua erityistukea vaan myös yleistä tukea.

4.5

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on samaa mieltä EU:n teräksentuottajien kanssa siitä, että valtiontukea tulisi myöntää vain niin kauan kuin se ei haittaa tuotantokapasiteetin kehitystä, rehtiä kilpailua eikä kauppavirtoja. Komitea kannattaa kuitenkin seuraavia poikkeuksia OECD:n neuvotteluissa:

4.6

Tukisopimuksen yhteydessä tulisi ottaa huomioon myös se seikka, että ainakin joillakin kehitysmailla on jo täysin kilpailukykyinen terästeollisuus. Kehitysmaiden tai kehittyvien maiden teräksentuottajat hyötyvät kilpailueduista, kuten alhaisista työvoimakuluista, raaka-aineiden saatavuudesta, alhaisista ympäristönsuojelunormeista sekä korkeasta tuontitullisuojasta. Näin ollen kyseisten maiden teräsyhtiöille voidaan harkita valtiontuen myöntämistä vain sillä edellytyksellä, että

5.1

Euroopan terästeollisuuden rakennemuutoksesta saadut kokemukset osoittavat, että valtiontuki on kaksiteräinen miekka. Kun valtiontukea myönnetään yritystukena, se hyödyttää vain yksittäisiä yrityksiä ja johtaa resurssien virheelliseen kohdentamiseen sekä kannattamattoman tuotantokapasiteetin ylläpitämiseen markkinoilla keskipitkällä aikavälillä. Sovitun rakennemuutosohjelman puitteissa myönnetyt valtiontuet voivat kuitenkin lieventää sosiaalisia vaikeuksia ja siten edistää teollisuuden muutosten hyväksymistä ja vaikutuksia. Kyseisten prosessien ohjaaminen sosiaalidialogin avulla on osoittautunut onnistuneeksi käytänteeksi.

5.2

On myös kysyttävä, eikö valtiontukiin käytettyjä valtavia summia veronmaksajien rahoja olisi voitu käyttää paremmin, esimerkiksi koulutukseen tai tutkimukseen.

5.3

Terästeollisuuden kriisivuosien ongelmana oli myös se, että vaikka valtiotukien oikeudellinen asema (EHTY:n perustamissopimuksen 4 artiklan c kohta) vaikutti selkeältä (kaikki valtiontuet olivat kiellettyjä), tukisäännöstöt, ministerineuvoston päätökset ja yhteisöjen tuomioistuimen tuomiot hämärsivät tätä asemaa ja tekivät siitä ennakoimattoman. Teräsyrityksillä ei ollut luotettavia viitetietoja eikä suunnitteluvarmuutta.

5.4

Kymmenen tai kahdentoista uuden jäsenvaltion liittyessä unioniin on entistäkin tärkeämpää vaatia terästeollisuuden tukea koskevien selkeiden sääntöjen tiukkaa noudattamista sekä reagoida kaikkiin sääntörikkomuksiin, kuten oli asianlaita USS Kosicen tapauksessa.

5.5

Viidentoista jäsenvaltion EU:ssa tehtyjä virheitä ei tule toistaa.

5.6

OECD:n puitteissa käytävät ja tällä välin keskeytetyt neuvottelut ovat tarkoituksenmukaisia vain, jos niillä parannetaan kestävästi nykytilannetta esimerkiksi siten, ettei