8.8.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 185/62

1.1

Maailmanlaajuiset ilmastonmuutokset ovat nykyisin yksi tärkeimmistä teemoista sekä tieteellisissä ja poliittisissa keskusteluissa ja toimissa että yhteiskunnan arjessa. Aikoinaan 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa käynnistettyjen kansainvälisten toimien ansiosta asetettiin alkajaisiksi vuonna 1989 hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC pohtimaan ilmaston kehittymistä. Sittemmin YK käynnisti (vuonna 1990) asiaa koskevat neuvottelut ja vuonna 1992 hyväksyttiin ilmastonmuutoksia koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus UNFCCC. Se tuli voimaan 21. maaliskuuta 1994.

1.2

Ilmastonmuutoksia on tapahtunut jo kauan sitten, mutta koska kaukaisilta ajoilta ei ole laadukkaita säähavaintotietoja, menneiden aikojen ilmastosta saadut tiedot perustuvat yksinomaan paleoklimaattisiin mittauksiin ja havaintoihin tai geologisiin ilmiöihin ja arkeologisiin löytöihin (eli välillisiin tietoihin). Pohjoista pallonpuoliskoa koskevien välillisten tietojen uudet analyysit paljastavat, että maapallon lämpötila ei ole viimeisten tuhannen vuoden aikana milloinkaan kohonnut yleisesti yhtä merkittävästi kuin 1900-luvulla.

1.3

Suurin osa ilmastonmuutoksille kaikkein altteimmista valtioista ja alueista kärsii yleensä myös muista haittatekijöistä, kuten nopeasta väestönkasvusta, luonnonvarojen ehtymisestä ja köyhyydestä. Kehitysmaiden kanssa yhteistyössä laadittavat toimintaperiaatteet ja niihin liittyvät toimet, joissa otetaan huomioon kyseisten maiden tarpeet, vauhdittavat samanaikaisesti kestävää kehitystä, edistävät yhtäläisiä mahdollisuuksia ja moninkertaistavat mukauttamistoimenpiteiden vaikutukset. Olisi siis vähennettävä luonnonvaroihin kohdistuvaa painetta, tehostettava ympäristöriskien hallintaa ja parannettava kaikkein heikoimmassa asemassa olevien yhteiskunnan jäsenten elinolosuhteita. Näin vähennetään samalla altistumista muutoksille. Kansainvälisiä ja kansallisia kehittämisaloitteita tehtäessä ja pantaessa niitä täytäntöön on hyvä ottaa huomioon ilmastonmuutosten aiheuttamat riskit.

1.4

IPCC:n vuonna 2001 laatimasta kolmannesta arviointiraportista käy ilmi, että maapallon keskilämpötila on kohonnut vuodesta 1861. Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n tutkimusten mukaan kaikkien aikojen yhdeksän lämpimintä vuotta sijoittuvat juuri viime vuosikymmenelle. Vuosi 1998 oli ehdoton ennätys, ja seuraavaksi lämpimintä oli vuosina 2002, 2003, 2004 ja 2001. Keskilämpötila kohosi 1900-luvulla 0,6—0,2 °C. Kehitysennusteet antavat ymmärtää, että jos asianmukaisiin toimenpiteisiin ei ryhdytä, lämpötila kohoaa 2000-luvun loppuun mennessä edelleen 1,4—5,8 °C.

1.5

Erään oletuksen mukaan, joka on etenkin Euroopassa saanut tiedeyhteisön laajan kannatuksen ja jota poliittisissa piireissä pidetään erityisen tärkeänä, ilmastonmuutokset johtuvat ennen kaikkea siitä, että ihminen lisää toiminnallaan maapallon ilmakehän kasvihuonekaasujen määrää erityisesti fossiilisten polttoaineiden käytön vuoksi. Tämän otaksuman lähtökohtana on, että kasvihuonekaasujen, erityisesti hiilidioksidin, lisääntyminen ilmakehässä pitkällä aikavälillä on yhteydessä 1900-luvulla tapahtuneeseen maapallon lämpötilan kehittymiseen pitkällä aikavälillä. Oletus perustuu myös sellaisten ilmastomallien päätelmiin, joissa pyritään arvioimaan tulevien ilmastonmuutosten laajuutta ja vaikutusta kasvihuonekaasupäästöjen kehitystä ja niiden kertymistä ilmakehään kuvaavien skenaarioiden pohjalta.

1.6

On ilmeistä, että ihminen vaikuttaa myös vastaisuudessa maapallon ilmastonmuutoksiin, joskin on epävarmaa, missä määrin aerosolit ja luontotekijät (tulivuorten toiminta ja säteily) vaikuttavat niihin. Maapallon ilmastoon vaikuttavat kuitenkin myös auringon aktiivisuuskausi ja geofyysiset tekijät, joten toistaiseksi ei voida päätellä — eikä ilmeisestikään vielä pitkiin aikoihin — mikä on ihmisen osuus luonnollisista ilmastonmuutoksista. Epävarmuustekijöitä ovat myös käytettävissä olevien tietojen edustavuus ja ilmastomallien päätelmät, sillä malleissa ei aina kuvata täysin täsmällisesti kaikkia vuorovaikutuksia, joten niiden avulla ei voida simuloida täysin tarkasti kaikkia ilmastojärjestelmän osatekijöitä.

1.7

Arvioitaessa kasvihuonekaasujen ja aerosolien kertymistä ilmakehään ja siis ilmaston tulevaa kehitystä ilmastomalleja voidaan laatia IPCC:n niin kutsuttujen SRES-skenaarioiden (Special Report on Emission Scenarios) avulla. Päästöskenaariot sisältävät useita oletuksia siitä, miten maapallon talous- ja yhteiskuntaelämä, energiankulutus ja väestö kehittyvät 2000-luvun loppuun mennessä.

1.8

Kuivuuden, tulvien, lämpöaaltojen, lumivyöryjen ja myrskyjen vaatimat kuolonuhrit, niiden aikaansaamat tuhot ja elinolojen heikentyminen ovat niin ikään merkkejä siitä, miten alttiita yhteiskuntajärjestelmät ja ekosysteemi ovat äärimmäisille ilmasto-oloille. Tulevaa kehitystä kuvaavat ennusteet osoittavat, että äärimmäisten ilmastoilmiöiden esiintymistiheys kasvaa 2000-luvulla ja että ne ovat sekä laajuudeltaan että intensiteetiltään yhä vakavampia.

1.9

Jotta ilmastonmuutokset voidaan havaita aiempaa paremmin ja jotta niitä voidaan verrata keskenään ja ymmärtää kaikilta osin, on aiheellista tehdä lisätutkimuksia ja pyrkiä alentamaan tulevia ilmastonmuutoksia koskevien ennusteiden epävarmuusastetta. Varsinkin tutkittaessa ilmastonmuutosten vaikutuksia on syytä korostaa erityisesti muiden, entistä täsmällisempien menetelmien kehittämistä, järjestelmällistä seurantaa, mallintamista ja aiempaa yksityiskohtaisempia analyyseja.

1.10

Ilmastonmuutoksista kärsivät valtiot ja Euroopan unioni ovat poliittisissa päätöksissään asettuneet tukemaan otaksumaa, jonka mukaan ilmakehän kasvihuonekaasujen lisääntymisen aiheuttamien maapallon ilmastonmuutosten syyt olisivat antropogeenisia. Ennalta varautumisen periaatteen noudattaminen pohjautuu juuri tähän oletukseen. Myös toimintaperiaatteet ja strategiat, joilla ilmastonmuutoksia pyritään rajoittamaan vähentämällä kasvihuonekaasupäästöjä, etenkin fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä, perustuvat kyseiseen oletukseen.

1.11

Edellä mainittujen poliittisten päätösten käytännön seurauksena joulukuussa 1997 hyväksytty ilmastonmuutosta koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus UNFCCC liitettiin Kioton pöytäkirjaan, joka tuli voimaan 16. helmikuuta 2005.

1.12

Kioton pöytäkirjassa sopijapuolet sitoutuvat vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä vuosina 2008—2012 vuonna 1990 vallinneelle tasolle pöytäkirjan liitteessä B esitetyllä tavalla. EU:n 15 vanhan jäsenvaltion on vähennettävä kokonaispäästöjään 8 % (absoluuttisesti mitattuna 336 miljoonaa tonnia CO2eq vuosittain). Uusille jäsenvaltioille on liitteessä B asetettu omat vähentämistavoitteensa. Useimmat niistä ovat niin ikään sitoutuneet vähentämään päästöjä 8 %, mutta Unkari ja Puola ovat asettaneet tavoitteeksi 6 %:n supistuksen. Liitteessä B määrätään lisäksi, että Unkarin, Puolan ja Slovenian viitevuosi poikkeaa muista. Lisäksi pöytäkirjassa määrätään mahdollisuudesta ottaa käyttöön joustavia mekanismeja (päästöoikeuksien kauppa, kehittyneiden maiden yhteistoteutushankkeet ja kehitysmaiden puhtaan kehityksen mekanismit). Niiden tarkoituksena on kannustaa kehittyneitä maita vähentämään päästöjä ja pitäytymään Kioton pöytäkirjan sitoumuksissaan mahdollisimman edullisesti sekä auttaa kehitysmaita hyötymään uuden teknologian siirroista.

1.13

EU:n 15 vanhan jäsenvaltion päästöt ovat 85 % kaikista 25-jäsenisen unionin päästöistä. Uusien jäsenvaltioiden osuus on päästöistä on siis 15 %. Nykyiset päästökartoitukset osoittavat, että vuoteen 2003 mennessä EU 15 oli onnistunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään Kioton pöytäkirjan puitteissa vain 1,7 %, mikä kyseenalaistaa merkittävällä tavalla Kioton tavoitteiden saavuttamisen vuosina 2008—2012. Vaikka EU 15:n päästöt ovat vuodesta 1995 nousseet 3,6 % ja viitenä viime vuonna jopa 4,3 %, tuoreimpien ennusteiden mukaan päästöjen uudet vähentämistoimenpiteet ja Kioton mekanismit saavat yhdessä aikaan sen, että päästöt vähenevät vuoteen 2010 mennessä 8,8 %, mikä ylittää EU 15:lle Kioton pöytäkirjassa asetetut tavoitteet. Vuosina 1990—2003 Euroopan unionin uudet jäsenvaltiot ovat vähentäneet kasvihuonekaasujensa kokonaispäästöjä 22 %. Tosin suurin osa supistuksesta on tapahtunut siirtymäprosessin yhteydessä, varsinkin 1990-luvun alkupuoliskolla. Vuoden 1995 jälkeen päästöt ovat vähentyneet 6 %, ja ne ovat viitenä viime vuonna vakiintuneet.

1.14

Ennusteet Kioton pöytäkirjan sitoumusten toteutumisesta EU:n 15 vanhassa jäsenmaassa osoittavat, että päästöjen vähentäminen vuoteen 2012 mennessä saattaa olla ongelmallista. Asiakirjassa, joka laadittiin neuvoston (maaliskuussa 2005 pidettyä) kokousta varten, esitetään kuitenkin taloudellisesti pitkälle edenneiden maiden päästöjen vähentämistä koskevat keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteet: maiden olisi vähennettävä päästöjään vuoteen 2020 mennessä 15—30 % ja vuoteen 2050 mennessä 60—80 % vuoden 1990 päästötasosta. IPCC katsoo, että toimenpiteiden seurauksena maapallon BKT:n kasvu hidastuu vuosittain 0,003—0,06 % vuosina 1990—2100. (1) Euroopan komissio katsoo, että mikäli ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden halutaan vähenevän 550 ppmv:hen, EU 25:n BKT laskisi vuonna 2025 nykyiseen verrattuna 0,5 %, jos hiilidioksidin määrää pystytään vähentämään vuosittain 1,5 % vuodesta 2012 lähtien. Tämä edellyttää kaikkien maiden osallistumista ilmastonmuutosten torjuntaan ja päästöoikeuksien kauppajärjestelmään. Jos EU sitoutuu toimenpiteeseen yksipuolisesti, sen vaikutukset BKT:hen ovat vaarassa kaksin- tai kolminkertaistua, eivätkä tulokset ole kuitenkaan ympäristön kannalta merkittäviä. (2)

1.15

Kioton pöytäkirjan suurin ongelma on se, ettei absoluuttisesti suurin kasvihuonekaasujen tuottaja, Yhdysvallat, jonka osuus kaikista maapallon päästöistä on lähes 25 %, ole liittynyt siihen eikä päästöjen vähentämistavoitetta ole asetettu viitekaudeksi 2008—2012 maille, joiden kasvihuonekaasupäästöjen arvioidaan kasvavan eniten (esim. Intia ja Kiina, joiden päästöt ovat vuoden 1990 jälkeen lisääntyneet yli 20 %). Vaikka neuvottelujen käynnistyessä vuonna 1990 kehitysmaiden osuus maapallon kokonaispäästöistä oli noin 35 %, vuoden 2000 jälkeen niiden osuus on noussut noin 40 %:iin. Ennusteiden mukaan vuoden 2010 paikkeilla kehitysmaiden päästöjen osuus on 50 % ja vuonna 2025 mahdollisesti jopa 75 %. Tämä on vakava uhka päästöjen vähentämistä koskeville tavoitteille. Jos poliittisissa neuvotteluissa ei kuitenkaan päästä maailmanlaajuiseen sopimukseen siitä, miten ilmastonmuutoksiin puututaan, Euroopan maiden (EU:n) yksittäiset ponnistelut eivät pysty vaikuttamaan toivotulla tavalla myönteisesti, vaan ne ovat vaarassa saattaa talouskehityksen vakavaan epätasapainoon.

1.16

Vaikka nykyiseen tietouteen käynnissä olevien ilmastonmuutosten perimmäisistä syistä ja siihen, miten ilmastonmuutoksia koskevat toimintaperiaatteet on käynnistetty, laadittu ja toteutettu, suhtauduttaisiin varauksellisesti, on kuitenkin todettava, että monilla kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseen tähtäävillä toimenpiteillä saattaa olla huomattavia myönteisiä vaikutuksia eli ne saattavat supistaa sekä yritysten että kotitalouksien energiaintensiteettiä. Jotta toimenpiteet vaikuttaisivat myönteisesti, on etsittävä asianmukaisia kannustusmekanismeja ja ennen kaikkea investoitava tieteeseen, tutkimukseen, uuteen teknologiaan ja perusinnovointiin.

2.1

Täyttääkseen Kioton pöytäkirjan sitoumukset eli vähentääkseen kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjä 8 % vuosina 2008—2012 ja yleisemmin rajoittaakseen tehokkaasti kasvihuonekaasupäästöjä Euroopan unioni on laatinut eurooppalaisen ilmastonmuutosohjelman. Ohjelman puitteissa on toteutettu useita enemmän tai vähemmän merkityksellisiä konkreettisia säädöstoimenpiteitä, joista seuraavassa mainitaan tärkeimmät:

2.1.1

Kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta annettu direktiivi 2003/87/EY (3) on ratkaiseva väline toteutettaessa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä koskevia sitoumuksia. Direktiivi on siirretty osaksi kansallista lainsäädäntöä vuoden 2004 aikana, ja samalla esiteltiin ja useimmissa tapauksissa hyväksyttiin kansalliset suunni-telmat, joilla kasvihuonekaasujen päästöoikeudet jaettiin päästölähteiden ja niiden käyttäjien kesken. Direktiivi tuli voimaan 1. tammikuuta 2005. Sen nojalla kasvihuonekaasujen päästölähteiden käyttäjät voivat käydä kauppaa päästöoikeuksilla ja vähentää näin päästöjään aiempaa huokeammin.

2.1.2

Kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupasta ja Kioton pöytäkirjan hankemekanismeista annetussa nk. linkkidirektiivissä kytketään ”puhtaan kehityksen mekanismi” (CDM) ja ”yhteistoteutus” (JI) yhteisön järjestelmään eli mahdollistetaan päästöoikeuksien kauppa EU:n ulkopuolisissa kehityshankkeissa. Näin jäsenvaltioiden ja yritysten itselleen asettamat tavoitteet ovat saavutettavissa yhteistyössä muiden Kioton pöytäkirjan ratifioineiden maiden kanssa.

2.1.3

Direktiivi 2001/77/EY sähköntuotannon edistämisestä uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön sisämarkkinoilla (4) on erittäin tärkeä väline otettaessa käyttöön ja hyödynnettäessä uusiutuvia energialähteitä (vesivoimaa, tuuli- ja aurinkoenergiaa, biomassaa tai maalämpöenergiaa). Tarkoituksena on kompensoida uusiutuvien energialähteiden käyttöönoton alkuvaiheeseen liittyviä taloudellisia haittoja.

2.1.4

Direktiivillä 2003/30/EY liikenteen biopolttoaineiden ja muiden uusiutuvien polttoaineiden käytön edistämisestä (5) asetetaan suotuisat ehdot nestemäisten fossiilisten polttoaineiden käytön rajoittamiselle ja kannustetaan lisäämään uusiutuvista energialähteistä peräisin olevien polttoaineiden osuutta.

2.1.5

Direktiivillä 2004/8/EY hyötylämmön tarpeeseen perustuvan sähkön ja lämmön yhteistuotannon edistämisestä sisämarkkinoilla (6) pyritään kannustamaan fossiilisten polttoaineiden energiakäytön tehostamista yhteistuotantomenetelmän avulla.

2.1.6

Energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta annetun direktiivin 2003/96/EY (7) nojalla EU:ssa otetaan käyttöön niin kutsuttu hiilivero eli luodaan puitteet energiaverotuksen uudistamiselle ja epähyödyn sisällyttämiselle energian hintaan.

2.1.7

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tietyistä fluoratuista kasvihuonekaasuista (HFC, PFC ja SF6) (8) on määrä hyväksyä kuluvan vuoden aikana.

2.1.8

Lisäksi ryhdytään arvioimaan rakennusten termistä tehokkuutta ja parantamaan rakennusten lämmöneristysominaisuuksia sekä otetaan käyttöön muita teknisiä sääntelyvälineitä.

2.2

Vaikka uusiutuvia energialähteitä, energian yhteistuotantoa, energiatuotteiden verotusta ja biopolttoaineiden käytön kannustamista koskevilla direktiiveillä käyttöön otettu sääntelykehys luo suotuisat markkinaedellytykset fossiilisten polttoaineiden kulutuksen vähentämiselle entistä helpommin ja tehokkaammin ja asettaa kaikki saman alan yrittäjät periaatteessa samalle viivalle, kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kauppajärjestelmän luomista koskeva direktiivi on puolestaan herättänyt joukon vastakkaisia reaktioita. Mielipide-eroja aiheuttavat etenkin päästöoikeuksien jakoa päästölähteiden kesken koskevien kansallisten suunnitelmien laadinta ja hyväksymismenettely. Järjestelmällä ei itse asiassa luoda päästökauppaan osallistuville tahoille samanlaisia edellytyksiä sen paremmin jäsenvaltiotasolla eri tuotantosektoreiden kesken kuin yhteisön tasolla jäsenvaltioiden kesken.

2.3

Uusiutuvia energialähteitä hyödyntävän sähköntuotannon edistämistä koskevasta direktiivistä todettakoon, että se vaikuttaa markkinoihin paljon ilmeisemmin kuin edellä mainittu päästöoikeuksien kauppajärjestelmää koskeva direktiivi. Siinä asetetaan etukäteen selkeät säännöt sille, millä edellytyksillä jakeluverkkojen on ostettava energiaa jäsenvaltiotasolla. Edellytykset vaihtelevat oletettavasti jäsenvaltiosta toiseen, mikä saattaa vaikuttaa taloudellisen kilpailun yhdenvertaisuussääntöjen vastaiselta. Kunkin jäsenvaltion on kuitenkin määriteltävä omat prioriteettinsa ja mahdollisuutensa. Näin jäsenvaltiot saavat eri uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön ostohinnan entistä edullisemmaksi.

2.4

Jonkin verran sääntelytoimenpiteistä jäljessä voidaan pyrkiä toteuttamaan tukitoimenpiteitä. Ne on kohdennettava erityisesti kuudenteen puiteohjelmaan (9) liittyvään tieteelliseen tutkimukseen. Vuosina 2003—2006 puiteohjelmasta myönnetään ilmastonmuutokseen liittyvään tieteelliseen toimintaan noin 2,12 miljardia euroa. Summa on jaettu seuraaville aloille: kestävät energiajärjestelmät, kestävä maaliikenne sekä maailmanlaajuinen muutos ja ekosysteemit. Vuosina 2007—2013 toteutettavaa seitsemättä puiteohjelmaa koskevassa ehdotuksessa (10) asetetaan energian osalta etusijalle muun muassa vety ja polttokennot, uusiutuviin energialähteisiin ja nestemäisiin biopolttoaineisiin perustuva sähköntuotanto, puhtaat hiiliteknologiat ja hiilen loppusijoitus sekä energiansäästö ja energian rationaalinen käyttö. Kyseisiin toimiin myönnetään 2,931 miljardia euroa. Ympäristöä ja ilmastonmuutoksia käsittelevässä osiossa tarkastellaan seuraavia seikkoja: ilmastonmuutoksia koskeva tutkimus sekä mahdollisuus vähentää vaaroille altistumista ja riskejä. Näihin aloitteisiin varataan 2,535 miljardia euroa.

2.5

Biomassan käytön yleistyminen, metsänhoidon tehostaminen ja metsien uusiminen sekä viljelemättömien maatalousmaiden metsittäminen sopivilla alueilla ovat esimerkkejä käytänteistä, joiden avulla kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää nykyistä johdonmukaisemmin. Päästöjä voidaan vähentää myös kannustamalla hiilen geologista sitomista ja ydinenergian turvallista hyödyntämistä.

2.6

Eräät maat ovat päättäneet luopua ydinenergiasta tai alun pitäen sanoutuneet irti sen käytöstä, kun taas toisissa maissa ydinenergialla on energiantuotannossa edelleen merkittävä rooli. Ydinfuusiota kehitetään parhaillaan, mutta arvioiden mukaan se voidaan saada hyötykäyttöön aikaisintaan 50 vuoden kuluttua. Niinpä ydinfission turvallisuuden parantaminen, käytettyjen ydinpolttoainesauvojen kierrätys ja lopullista varastointia koskevien ongelmien ratkaisu ovat edelleen haasteita. Useat maat katsovat, että ydinenergian edistäminen ja säilyttäminen on asianmukainen väline kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Toiset maat taas ovat sen suhteen varautuneita, koska ydinenergiaan liitetään riskejä.

2.7

On erittäin ongelmallista vähentää koko Euroopan ja erityisesti unionin jäsenvaltioiden altistumista mahdollisille ilmastonmuutoksille, ja tähän on kiinnitetty suhteellisen vähän huomiota. Tähän ratkaisevaan osa-alueeseen on kiinnitettävä paljon enemmän huomiota kuin tähän asti, jotta tarkoitukseen myönnettyjä varoja käytetään nykyistä tehokkaammin.

3.1

Kioton pöytäkirjan ja sen edellyttämien politiikkojen ja toimenpiteiden täytäntöönpanon vaikutukset voidaan jakaa kahteen ryhmään: 1) vaikutukset, jotka aiheuttavat teollisuudelle rakennemuutoksia (mukaan luettuna tiettyjen tuottajien tai jopa teollisuudenalojen mahdollinen siirtyminen unionin ulkopuolelle) ja 2) vaikutukset, joiden vuoksi energiankäytön tehokkuus aluksi lisääntyy, mihin liittyy suuria muutoksia eri aloilla, etenkin runsaasti energiaa käyttävillä aloilla. Jotta tavoitteet onnistutaan saavuttamaan ilman tarpeettomia menetyksiä, on syytä ottaa käyttöön asianmukaiset keinot, joilla sääntely ja markkinoiden myönteinen kannustaminen tasapainotetaan keskenään. Muutoin on olemassa vaara, että ilmastonmuutosten torjuntaan tähtäävät politiikat epäonnistuvat.

3.2

Rakennemuutoksia saattaa aiheutua pantaessa täytäntöön tiettyjä välineitä, jotka nostavat primaaristen (fossiilisten) energialähteiden ja sähköenergian kustannuksia. Hinnannousu johtuu energiamarkkinoiden toistaiseksi vain osittaisesta avautumisesta kilpailulle, ja on olemassa vaara, että suuret energiaryhmittymät käyttäytyvät monopolin tavoin. Niillä on varaa siirtää ilmastonmuutosten torjuntaan tähtäävien toimenpiteiden (päästöoikeudet, uusiutuvista energialähteistä tuotetun energian ostohinta) aiheuttamat lisäkustannukset energian markkinahintaan. Hinnannousuun vaikuttavat myös ulkoiset tekijät, kuten verotukselliset syyt. On kuitenkin todettava, että osittain vapautetuilla energiamarkkinoilla sellaisilla mailla, joissa vapauttamisprosessi on jo saatu päätökseen, on taipumus nostaa energian hintaa vedoten ilmastonmuutosten torjuntaan ja esimerkiksi siirtää hiilen hinta kokonaan energian hintaan. On pelättävissä, että seuraavat seikat nostavat tuntuvasti sähkön hintaa ja vääristävät teollisuusrakennetta:

3.2.1

Uusiutuviin energialähteisiin perustuvan sähköntuotannon edistämiseen liittyy kaikenlaisia kerrannaisvaikutuksia riippuen siitä, mistä uusiutuvasta energialähteestä sähköä tuotetaan. Vesivoima näyttää aiheuttavan suhteellisesti vähiten ongelmia (vaikka on muistettava harkita tarkoin vesistöjen muutoksia — ja pyrittävä minimoimaan ne — sekä suuriin vesirakennustöihin liittyviä ongelmia). Tuulienergian käyttö on vesivoimaa hankalampaa, sillä tuulienergian käyttöönotto ja hallinta on monimutkaista. Biomassan käyttö edellyttää erilaisia hallinnollisia rajoituksia ja järjestelyjä, jotta siihen liittyvät edut kompensoisivat tämän erityisen vaihtelevan uusiutuvan energialähteen käyttökustannukset. Vaara liittyy varsinkin suurten sähkövoimaloiden takaisin ostamaan biomassaan, jota ne käyttävät lämpövoimaloiden polttoaineiden lisäaineena. Tämä nostaa biomassan hintaa, joten paikallisilla lämpövoimaloilla tai niiden yhteydessä toimivalla jalostusteollisuudella ei ole varaa käyttää biomassaa. Koska todella puhtaat energialähteet (valokennot ja maalämpöenergia) ovat nykyisin vasta kehitteillä, niiden laajamittainen käyttö ei vielä ole ajankohtaista. Yksi vaikutuksista on joka tapauksessa uusiutuvista energialähteistä tuotetun energian ostohinnan kohoaminen, koska hinta määrätään mielivaltaisesti, mikä puolestaan vaikuttaa asiakkaiden maksamaan sähkön hintaan. Yleisesti ottaen on kuitenkin syytä tukea uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja pohtia, miten niitä voidaan parhaiten hyödyntää kannattavasti.

3.2.2

Koska energian verotus vaihtelee maittain ja eri jäsenvaltioiden olosuhteet poikkeavat huomattavasti toisistaan, toimenpide saa aikaan epätasapainoa, joka saattaa vaikuttaa energiavaltaisten alojen tekemiin kapasiteetin ja uuden teknologian kehittämisinvestointeihin ja siis teollisuuden muutoksiin. Tätä välinettä tulisikin käyttää vain viimeisenä keinona ja silloinkin erittäin varovaisesti erityisesti siksi, että primaarienergian verotus Euroopan unionissa heikentää tunnetusti verotoimenpiteitä toteuttavien maiden kilpailukykyä.

3.2.3

Päästöoikeuksien kaupan eurooppalaisen järjestelmän täytäntöönpano nostaa energian hintaa (energialähteestä ja alueesta riippuen 8—40 %) ja heikentää kilpailukykyä, mikä ilmenee siten, että BKT laskee 0,35—0,82 %. On myös olemassa suuri vaara, että Euroopan vienti vähenee ja kilpailu kiristyy niiden maiden kanssa joissa energia on huokeinta, koska niissä ei ole ryhdytty ilmastonmuutosten rajoittamiseen tähtääviin toimenpiteisiin. Järjestelmän käyttöönotto on hyvin ongelmallista ja hämärtää yleisesti investointiympäristöä, koska se suosii toimintatavoiltaan ja hallinnoinniltaan tehottomia operaattoreita.

3.2.4

Energian hinnannousun lisäksi päästöoikeuksien kaupan eurooppalaisen järjestelmän käyttöönotto vahvistaa tiettyjen teollisuudenalojen rakennetta (mm. rauta- ja muuta metalliteollisuutta, rakennustarviketeollisuutta, kemian teollisuutta ja paperiteollisuutta). Näillä aloilla on 90-luvun alusta lähtien panostettu huomattavasti nykyaikaistamiseen ja energiaintensiteetin pienentämiseen, mikä ei ole estänyt tiettyjä aloja kasvattamasta selvästi tuotantovolyymiaan. Eurooppalainen päästöoikeuksien kauppajärjestelmä tarjoaa itse asiassa välineen, jolla nykyaikaistettujen yritysten on ostettava oikeuksia, kun taas yritykset, jotka eivät ole tehneet mitään päästöjensä vähentämiseksi, saavat päästöoikeuksien myyntimahdollisuudesta eräänlaista tukea kehittämiselleen. Vuosina 2008—2012, eli päästöoikeuksien kaupan pääasiallisena ajankohtana, kyseiset yritykset ovat vaarassa ajautua ylitsepääsemättömiin taloudellisiin vaikeuksiin, sillä useat niistä ovat tekniikan ja teknologian ansiosta voineet alentaa päästöjään minimiin ja tehostaa energiankulutustaan, ja niiden on täysin mahdotonta vähentää enää päästöjään.

3.2.5

Tietyillä aloilla (etenkin terästeollisuudessa) kasvihuonekaasuja syntyy fysikaalis-kemiallisten prosessien tuloksena. Tekniseltä kannalta tarkasteltuina päästöt on useimmissa tapauksissa vähennetty mahdollisimman pieniksi. Sellaiset fysikaalis-kemialliset päästöt, joita ei voida vähentää, olisi jätettävä päästöoikeuksien kauppajärjestelmän ulkopuolelle, mutta asianomaisten teollisuudenalojen on silti tiedostettava velvollisuutensa vähentää päästöjä muilla sektoreilla (energiantuotannossa). Valtioille ja energialähteiden käyttäjille asetettu kaikkien päästöoikeuksien enimmäismäärä on toinen ratkaiseva tekijä. Koska järjestelmä on vasta otettu käyttöön, sen toimivuudesta ja konkreettisista seurauksista on saatu toistaiseksi vähän käytännön kokemusta. Näkemykset sen vaikutuksista vaihtelevat ehdottomasta skeptisyydestä liialliseen optimismiin. Kasvihuonekaasujen vähentämiseen tähtäävien toimenpiteiden etuja arvioitaessa edes järjestelmän laatijat eivät ole antaneet tarkkoja tietoja siitä, kuinka paljon eurooppalaisen päästöoikeuksien kauppajärjestelmän käyttöönotto vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Elinkeinoelämä pitää kuitenkin toimivaa ja oikeudenmukaista päästöoikeuksien kauppajärjestelmää parempana kuin energian verotusta.

3.3

Muiden välineiden aiheuttamia muutoksia voidaan pitää selvästi merkittävämpinä. Vaikka niihin kiinnitetään tiedotusvälineissä vähemmän huomiota kuin eurooppalaiseen päästöoikeuksien kauppajärjestelmään, todellisuudessa niiden avulla voidaan kuitenkin vähentää asteittain energiankulutusta absoluuttisesti mitattuna tai hillitä energian tuotannossa käytettävien fossiilisten polttoaineiden kulutusta. Kyseessä on siis todella tarkoituksenmukainen kehittämismuoto, jonka lähtökohtana on kasvihuonekaasupäästöjen vähentämispotentiaalin hyödyntäminen, vaikka sillä on aivan ilmeisesti myös tietyt riskinsä.

3.3.1

Jos direktiivi uusiutuvista energialähteistä peräisin olevan sähkön tuotannon edistämisestä pannaan kaikilta osin sellaisenaan täytäntöön, kasvihuonekaasupäästöt vähenevät EU:n 15 vanhassa jäsenvaltiossa 100—125 miljoonaa tonnia CO2eq. Se on määrällisesti suurin kasvihuonekaasupäästöjen vähennys. Sen lisäksi että direktiivi vaikuttaa välittömästi päästöjen vähenemiseen, se tukee sellaisten teknologioiden ja laitteistojen kehittämistä, joissa hyödynnetään sekä fyysisiä energiantuotannon prosesseja (vesivoimaa sekä tuuli- ja aurinkoenergiaa) että biomassaa energialähteenä käyttäviä lämmöntuotantoprosesseja. Biomassan käyttö on vaarassa johtaa siihen, ettei jalostusteollisuus enää saa tiettyjä uusiutuvia raaka-aineita (etenkään puuta). On siis syytä ryhtyä asianmukaisiin tukitoimiin, joilla ennakoidaan raaka-ainelähteiden ehtyminen. Tuulienergian riskinä on sen epävakaus. Tuulienergian massiivinen käyttö saattaa muodostaa uhan verkkojen sähköntoimitusten luotettavuudelle, ja jo nykyäänkin tarvitaan vakaiden energialähteiden kapasiteettireserviä.

3.3.2

Kun biopolttoaineiden käytön edistämisestä annettu direktiivi pannaan kaikilta osin täytäntöön, kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää EU:n 15 vanhassa jäsenvaltiossa 35—40 miljoonaa tonnia CO2. Samalla se tarjoaa maataloudelle ja jalostusteollisuudelle uusia tulevaisuudennäkymiä sekä raaka-aineen että moottoriajoneuvoille tarkoitettujen biopolttoaineiden tuotannossa.

3.3.3

Sähkön yhteistuotannon edistämisestä annettu direktiivi on olennainen osa kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamisjärjestelmää, sillä sen ansiosta EU:n 15 vanhaa jäsenvaltiota voivat vähentää päästöjään vuosittain 65 miljoonaa tonnia CO2. Sillä pyritään lisäämään lämmöntuotannon energiatehokkuutta kaikissa niissä tapauksissa, joissa järjestelmä ei ole tähän asti ollut käytössä (esimerkiksi yhdessä yksityisasuntojen lämmityksessä käytettävien tärkeimpien lämpölähteiden kanssa). Järjestelmä on ollut jo pitkään käytössä useissa teollisuuslaitoksissa. Yhteistuotanto on useimmiten hankalaa siksi, että polttoainekustannukset ovat saatuun lisäenergiaan verrattuna suhteellisen korkeat, investointien tuotto on toistaiseksi heikko, tuotanto edellyttää huomattavia investointeja, sillä järjestelmän käyttöönoton yhteydessä perustuotantolaitos on uusittava, ja kyseisiä energialähteitä ei yleensä hyödynnetä jatkuvasti, mikä hankaloittaa niiden kytkemistä verkkoon. Energiantuotannon alalla kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää yhteensä arviolta 250—285 miljoonaa tonnia CO2eq.

3.3.4

Verotustoimenpiteet on syytä ottaa käyttöön äärimmäisen varovaisesti. Niiden olisi oltava ennen kaikkea kannustavia, ja niiden olisi kevennettävä asianomaisten toimijoiden kokonaisverotaakkaa silloin kun nämä vähentävät kasvihuonekaasupäästöjään. Tällä seikalla on yhtymäkohtia lentoliikenteen polttoaineverotukseen. Muista liikennemuodoista poiketen lentoliikenteellä on nykyisin veroetuja, eikä sen osuus kasvihuonekaasupäästöistä ole kuin noin 2 %. Lentoliikenteen mahdollista polttoaineverotusta on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti. On ehdotettava ja toteutettava toimenpiteitä, joissa otetaan huomioon lentoliikenteen ankara kilpailu, eikä Euroopan unioni voi päättää toimenpiteistä yksipuolisesti.

3.3.5

Energiankulutusta tehostamalla voidaan vähentää päästöjä arviolta 215—260 miljoonaa tonnia CO2eq, joista 35—45 miljoonaa tonnia CO2eq saadaan aikaan parantamalla rakennusten lämmöneristysominaisuuksia. Liikenteen arvioidaan voivan vähentää päästöjä 150—180 miljoonaa tonnia CO2eq.

3.3.6

Tiettyjen fluorattujen kasvihuonekaasujen (HFC, PFC ja SF6) poliittinen sääntely koskee vain suhteellisen pientä osaa kasvihuonekaasuista. Näiden aineiden määrä on nykyisin noin 2 % EU:n kaikista kasvihuonekaasupäästöistä, ja niiden osuuden ennustetaan yltävän 3 %:iin vuoden 2012 jälkeen. Fluorattujen kasvihuonekaasujen päästöjä voidaan vähentää ennen kaikkea rajoittamalla niitä tuottavien aineiden käyttöä kaupallisissa kylmälaitteissa, HFC-23-kylmäaineen valmistuksessa sekä kiinteissä tai kannettavissa ilmastointilaitteissa. IPCC:n arvioiden mukaan tästä koituu noin 10—300 Yhdysvaltain dollarin kustannukset hiilidioksidiekvivalenttitonnia kohden (alasta ja alueesta riippuen). Arvioiden mukaan päästöjä voidaan vähentää 18—21 miljoonaa tonnia CO2eq.

3.3.7

Hiilen loppusijoitus luontoon vähentää kasvihuonekaasuja huomattavasti. Vähennys voi olla 60—100 miljoonaa tonnia CO2eq, mikäli sille luodaan tarvittavat puitteet.

3.4

Hiilidioksidin keruu ja varastoiminen sopiviin maakerroksiin tai maaperään (geologinen varastointi) edellyttää, että hiilidioksidi erotetaan tähän soveltuvista antropogeenisista lähteistään, kuljetetaan varastointipaikalle ja eristetään ilmakehästä pitkäksi aikaa. Tällaisen päästöjen vähentämisen tehokkuus riippuu talteen otetun hiilidioksidin määrästä sekä sähkövoimaloiden ja teollisuuslaitosten kokonaistehon alenemisesta, sillä on huomioitava hiilidioksidin talteenoton sekä sen kuljetuksen ja varastoinnin energiaintensiteetti ja varastoidun hiilidioksidin osuus. Nykyisellä tekniikalla varastoidusta hiilidioksidista pystytään säilyttämään noin 90 %. Hiilen loppusijoitus (ennen kaikkea talteenotto) merkitsee 15–30 %:n lisäenergian tarvetta. Päästöjen vähentämisen kokonaisteho on siis noin 85 %.

4.1

Ilmastonmuutokset ovat ainutlaatuinen ongelma, jollaisen kanssa ihmiskunta ei ole nykyhistoriassa joutunut tekemisiin. Ongelma on maailmanlaajuinen ja pitkäaikainen (useamman vuosisadan mittainen). Sille on ominaista ilmastoon, ympäristöön, talouteen, politiikkaan, instituutioihin, yhteiskuntaan ja teknologiaan liittyvien prosessien monimutkainen vuorovaikutus. Ilmiöllä on merkittäviä kansainvälisiä ja sukupolvienvälisiä vaikutuksia. Sitä on tarkasteltava yhdessä laajempien yhteiskunnallisten tavoitteiden kanssa, kuten tasavertaisuuden ja kestävän kehityksen kontekstissa. Ilmastonmuutoksiin vastaamiselle on luonteenomaista se, että päätöksentekoon liittyy runsaasti epävarmuustekijöitä, ja on olemassa vaara, että päätöksillä saadaan aikaan epälineaarisia, jopa peruuttamattomia muutoksia.

4.2

Maapallon ilmastonmuutokset ilmenevät kielteisesti äärimmäisten sääilmiöiden lisääntymisenä (esimerkiksi vedenpinnan nousu, tulvat, maanvyörymät, kuivuus, hirmumyrskyt jne.). Nämä ilmiöt vaativat yhä raskaampia inhimillisiä ja aineellisia menetyksiä. Ilmiöiden seurausten lievittämiseen tarkoitettujen toimien kustannus-hyötylaskelmat vaihtelevat sen mukaan, miten vaurautta mitataan, miten laajasti ja millaisin menetelmin tilannetta analysoidaan sekä millaisia periaatteita analyyseissa on lähtökohtaisesti käytetty. Saattaakin olla, että kustannus-hyötyarviot eivät kuvasta ilmastonmuutosten lievittämiseen tähtäävien toimien todellisia kustannuksia eivätkä toiminnasta saatavaa todellista hyötyä.

4.3

Jos kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen tähtääviä uusia politiikkoja määriteltäessä ei oteta huomioon kaikkia taloudellisia parametreja, on olemassa vaara, että osa Kioton pöytäkirjan ratifioineiden maiden tuotannosta siirtyy sellaisiin taloudellisesti pidemmälle kehittyneisiin maihin, jotka vielä harkitsevat pöytäkirjan allekirjoittamista, tai sellaisiin kehitysmaihin, jotka eivät vielä ole sitoutuneet täyttämään kyseisen pöytäkirjan määrällisiä vaatimuksia. Tilanne saattaa johtaa taloudellisiin menetyksiin tai kilpailukyvyn heikkenemiseen, eikä toivottua päästöjen vähentämistä kuitenkaan saavuteta kaikkialla maapallolla.

4.4

Jotta ilmastonmuutosten lievittämiseen tähtäävien toimenpiteiden toteutus onnistuu, on voitettava monia teknisiä, taloudellisia, poliittisia, kulttuurisia, sosiaalisia, institutionaalisia ja käyttäytymiseen liittyviä esteitä, jotka estävät hyödyntämästä täysimääräisesti lievittämistoimien tarjoamia teknisiä, taloudellisia ja sosiaalisia mahdollisuuksia. Lievitysmahdollisuuksien tarjoama potentiaali ja esteiden laatu vaihtelevat alueittain ja aloittain sekä ajallisesti.

4.5

Ilmastonmuutosten lievittämiseen tähtäävien toimenpiteiden täytäntöönpanoa voidaan tehostaa, jos ilmastonmuutosta koskevat toimintaperiaatteet sisällytetään kansallisissa ja alakohtaisissa politiikoissa asetettuihin muihin kuin ilmastotavoitteisiin ja jos toimenpiteistä muodostetaan laajoja siirtymästrategioita, joiden avulla on tarkoitus saada aikaan sellaisia pitkän aikavälin sosiaalisia ja teknologisia muutoksia, joita sekä kestävä kehitys että ilmastonmuutoksen lievittäminen edellyttävät.

4.6

Eri maiden ja elinkeinoelämän sektoreiden koordinoidusti toteuttamilla toimilla voidaan omalta osaltaan alentaa ilmastonmuutoksen lievittämiseen tähtäävien toimenpiteiden kustannuksia, puuttua kilpailukykyyn liittyviin seikkoihin, ratkaista kansainvälisen kaupan sääntöjen kanssa mahdollisesti syntyviä ristiriitoja ja torjua hiilipäästöjä. Jos tietyt maat haluavat rajoittaa yhdessä kasvihuonekaasupäästöjään, niiden olisi sovittava huolellisesti valmisteltujen ja tehokkaiden kansainvälisten instrumenttien käyttöönotosta.

4.7

Ilmastonmuutokset ovat maailmanlaajuinen ilmiö. Niihin on siis puututtava maailmanlaajuisesti. On turvauduttava kaikkiin keinoihin ja poliittisiin neuvotteluihin, jotta maapallon kaikki suuret kasvihuonekaasupäästöjen tuottajat ryhtyvät vähentämään kasvihuonekaasujen kertymistä ilmakehään. Määriteltäessä, ketkä ovat suuria saastuttajia, on syytä ottaa huomioon, kuinka paljon kasvihuonekaasuja arvioidaan kaiken kaikkiaan pääsevän ilmakehään vuoden 2012 jälkeen. Asiassa ei tapahdu todellista edistymistä ilman asianmukaisia poliittisia ja taloudellisia keinoja.

4.8

Lisäksi on aiheellista arvioida Lissabonin strategian ja tähänastisten toimien tulosten valossa realistisesti, ovatko EU:n jäsenvaltiot halukkaita saavuttamaan vuoden 2012 jälkeen paljon kunnianhimoisempia sitovia päästörajoitustavoitteita. Komitea suhtautuu myönteisesti komission tiedonannossa ”Maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen torjuminen” tehtyihin ehdotuksiin ja tiedonantoon liittyviin oheisteemoihin.

4.9

EU:n olisi lähiaikoina sovittava konkreettisista argumenteista, joita se esittää ilmastonmuutoksia käsittelevissä kansainvälisissä neuvotteluissa. Neuvotteluissa on löydettävä tyydyttävä ratkaisu kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi edelleen vuoden 2012 jälkeen. Kaikkien taloudellisesti kehittyneiden maiden on osallistuttava ponnisteluihin nopeasti kehittyvien maiden suurimpien kasvihuonekaasujen tuottajien ja muiden kehitysmaiden rinnalla. On kuitenkin pidettävä mielessä, että Kioton pöytäkirja kattaa nykyisessä muodossaan vuonna 2012 vain noin neljänneksen kaikista maapallon kasvihuonekaasupäästöistä. Pöytäkirja ei siis voi olla tehokas väline maapallon ilmasto-ongelman ratkaisemiseen tulevaisuudessa, ellei sitä muuteta. On siis välttämätöntä etsiä ratkaisuja, joilla varmistetaan pöytäkirjan jatkuvuus. Voitaisiin muun muassa arvioida uudelleen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen tähtäävien välineiden, myös yhteisön päästöoikeuksien kauppajärjestelmän globaaleja vaikutuksia kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärään sekä välineiden kustannus-hyötysuhdetta ja niiden aiheuttamia hallinnollisia rasituksia. Olisi syytä ryhtyä mahdollisimman pian vertailemaan eri maaryhmittymien ehdotuksia ja hankkeita kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi pitkällä aikavälillä, jotta asianmukaiset päätökset voidaan tehdä ajoissa.

4.10

Kansainvälinen yhteisö on poliittisin keinoin saatava osallistumaan näiden maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemiseen. On kuitenkin myönnettävä avoimesti, ettei kansainvälinen yhteisymmärrys välttämättä kiinnosta kaikkia suuria kasvihuonekaasupäästöjen tuottajia ja että niiden maantieteellisestä asemasta ja koosta riippuen ne (Yhdysvallat ja Kiina) hyötyvät yksipuolisesta lähestymistavasta. Jos poliittiset ponnistelut epäonnistuvat, EU:n johtoaseman ylläpitäminen ilmastonmuutoskysymyksissä saattaa heikentää mukautumiskykyä eikä vaikuta tuntuvasti itse ilmastonmuutoksiin.

4.11

Ongelmien ratkaisu edellyttää välttämättä nykyistä huomattavasti perusteellisempaa tietoa sekä ilmiöiden syistä että mahdollisuuksista rajoittaa antropogeenisia vaikutuksia. Ilman asianmukaisia tieteellisiä ja tutkimusvälineitä sekä järjestelmällistä seurantaa ja valvontaa on mahdotonta varmistaa, että ilmastonmuutosten todellisista syistä saataisiin nykyistä nopeammin tarvittavaa tieteellistä tietoa.

4.12

Ei ole epäilystäkään siitä, että energian tuotannon ja ennen kaikkea sen käytön rationalisointi on monessa mielessä erityisen tärkeä tekijä sekä taloudellisen menestyksen että kasvihuonekaasupäästöjen asteittaisen vähentämisen kannalta. Komitea katsoo, että valikoiduista uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian tuotannon lisääminen kunkin jäsenvaltion erityispiirteiden mukaan on tuotannon kannalta tarkoituksenmukainen ja tehokas keino vähentää päästöjä. Tähän sisältyy varsinkin biopolttoaineiden käyttö liikenteessä, yhteistuotannon potentiaalin rationaalinen hyödyntäminen sekä sähkön- ja lämmöntuotannon kokonaistehokkuuden lisääminen. On kuitenkin otettava huomioon, että toimenpiteet ovat rajallisia. Suhteellisen hyvin toimivia keinoja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ovat aurinkoenergian käyttö lämmityksessä tai muun kuin juotavaksi tarkoitetun lämpimän veden tuotannossa sekä lämpöpumput, joista on tullut todella kannattavia myös kapasiteetiltaan pienissä sovelluksissa, esimerkiksi omakotitaloissa.

4.13

Komitean mielestä hiilen eliminoiminen sähkön- ja lämmöntuotannosta on toinen tehokas keino vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Tällöin on erityisesti tuettava ydinenergian tuotantoa, aurinkosähkön tuotantoa ja vetyteknologiaa, varsinkin niiden tutkimusta ja kehittämistä sekä tuotanto- ja käyttöjärjestelmien turvallisuuden tehostamista. Energiansäästössä on syytä kiinnittää huomiota paitsi perinteiseen teollisuustuotannon energiankulutuksen vähentämiseen myös rakennusten lämmöneristysominaisuuksien parantamiseen ja tehokkaiden joukkoliikennevälineiden tuntuvaan lisäämiseen. Myös nämä välineet edellyttävät runsaasti rahoitusta tieteeseen ja tutkimukseen sekä käyttöönottoponnisteluja, mikäli EU haluaa todella ottaa johtoaseman ilmastonmuutosten torjunnassa.

4.14

Ennen kunkin toimenpiteen hyväksymistä on välttämättä tutkittava perinpohjaisesti kaikki asianhaarat, jotta ei toteutettaisi epätarkoituksenmukaisia toimenpiteitä ja uhattaisi näin EU:n ja sen jäsenvaltioiden kilpailu- eikä toimintakykyä. Esimerkiksi biomassasta tuotetun energian tuella ei saa vaarantaa tiettyjen teollisuudenalojen raaka-aineensaantia. Kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseen tähtäävien toimenpiteiden seurauksena kohonnut energian hinta ei myöskään saa nousta niin korkeaksi, että se aiheuttaa vakavia sosiaalisia seurauksia.

4.15

Väestön turvallisuuden takaamiseksi on laadittava suunnitelmia siitä, miten ilmastonmuutoksille altistumista voidaan rajoittaa. Suunnitelmissa on otettava huomioon alueiden erityispiirteet ja kannustettava kehittämään hälytys- ja varoitusjärjestelmiä sekä järjestelmällisiä seuranta- ja valvontatoimia. Jotta voidaan ryhtyä tehokkaisiin toimenpiteisiin, on ehdottomasti laadittava seikkaperäisiä strategisia ja taloudellisia analyyseja ja konkreettisia suunnitelmia sekä osoitettava toimintaan asianmukaiset määrärahat sekä unioni- että jäsenvaltio- ja aluetasolla.