Valitus, jonka Powerserv Personalservice GmbH, aiemmin Manpower Personalservice GmbH, on tehnyt 16.12.2008 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen (viides jaosto) asiassa T-405/05, Powerserv Personalservice GmbH v. sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit), 15.10.2008 antamasta tuomiosta

(Asia C-553/08 P)

(2009/C 69/35)

Oikeudenkäyntikieli: saksa

Asianosaiset

Valittaja: Powerserv Personalservice GmbH, aiemmin Manpower Personalservice GmbH (edustaja: asianajaja B. Kuchar)

Muu osapuoli: sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit), Manpower Inc.

Vaatimukset

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Tämä valitus koskee ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiota, jolla hylättiin valittajan kanne, joka koski sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (SMVH) neljännen valituslautakunnan 22.7.2005 tekemän sellaisen päätöksen kumoamista, joka koski yhteisön tavaramerkin ”MANPOWER” julistamista mitättömäksi. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että yhteisön tavaramerkki ”MANPOWER” kuvailee kyseessä olevia tavaroita ja palveluita vain Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Irlannissa, Saksassa ja Itävallassa ja vahvisti valituslautakunnan päätöksen, jonka mukaan kyseessä oleva tavaramerkki oli tullut niissä jäsenvaltioissa, joissa se on kuvaileva, käytön perusteella erottamiskykyiseksi.

Valittaja vetoaa valitusperusteinaan yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 51 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 51 artiklan 2 kohdan, kun niitä luetaan yhdessä kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 7 artiklan 3 kohdan kanssa, rikkomiseen.

Toisin kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, merkki ”MANPOWER” — kuten SMHV:n valituslautakunta oikein katsoi — on myös Hollannissa, Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa sekä kaikissa muissa jäsenvaltioissa, jotka kuuluivat yhteisöön ennen 1.5.2004, kuvaileva. Jos ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi ottanut huomioon sen tosiasian, että Euroopan komission tilaston mukaan 47 prosenttia kyseessä olevista henkilöistä yhteisössä puhuvat englantia, olisi sen pitänyt päätellä, että sanamerkki ”MANPOWER” on Saksan ja Itävallan lisäksi myös muissa EU:n jäsenvaltioissa, etenkin Hollannissa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa, kuvaileva. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ota myös muiden, yhteisöön ennen 1.5.2004 kuuluneiden valtioiden osalta huomioon, että huomattavalla osalla väestöstä on pakollisen kouluopetuksen vuoksi kaikissa näissä jäsenvaltioissa riittävä englannin kielitaito, jotta he voivat ymmärtää perussanaston, kuten ”MAN” ja ”POWER”, merkityksen ja siten myös katsoa sanan ”MANPOWER” olevan kuvaileva tavaramerkin haltijan tavaroiden ja palveluiden osalta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei kuitenkaan ainoastaan jätä perustelematta sitä, miksi väestöllä Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin ulkopuolella ei katsottaisi olevan edes englannin kielen perustaitoja, vaan tämä on myös ristiriidassa sen oman tähänastisen oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan väestöllä Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin ulkopuolella katsotaan olevan tietty englannin kielen perustaito tavaramerkin käsittämiseksi.

Käytön perusteella saavutettua erottamiskykyä koskevien todisteiden osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen siltä osin kuin se laajensi kohdeyleisöä verrattuna valituslautakunnan päätökseen, ilman että se olisi arvioinut uudelleen todisteita, jotka esitettiin vaaditusta erottamiskyvystä. Vaikka voidaan yhtyä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsitykseen siitä, että todisteita tavaramerkin tunnettuudesta vaadittiin ainoastaan Yhdistyneen kuningaskunnan, Irlannin, Saksan ja Itävallan osalta, kyseisen tuomioistuimen olisi laajennetun kohdeyleisön johdosta pitänyt kumota valituslautakunnan päätös tältä osin ja palauttaa asia valituslautakunnan käsiteltäväksi. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vahvisti lisäksi virheellisesti valituslautakunnan käsityksen kyseessä olevan sanamerkin mahdollisen tunnettuuden ”Spillover-effektistä” Yhdistyneestä kuningaskunnasta Irlantiin, vaikka sen perusteella, että tietty tavaramerkki on tunnettu tietyssä jäsenvaltiossa, ei voida olettaa, että tavaramerkki olisi tunnettu toisessa jäsenvaltiossa, eikä tietyn tavaran tai palvelun tunnettuuden perusteella voida katsoa, että muut tavarat tai palvelut ovat tällaisia.