This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 62021CN0501
Case C-501/21 P: Appeal brought on 13 August 2021 by Harry Shindler and Others against the order of the General Court (Tenth Chamber, Extended Composition) made on 8 June 2021 in Case T-198/20, Shindler and Others v Council
Asia C-501/21 P: Valitus, jonka Harry Shindler ym. ovat tehneet 13.8.2021 unionin yleisen tuomioistuimen (laajennettu kymmenes jaosto) asiassa T-198/20, Shindler ym., 8.6.2021 antamasta tuomiosta
Asia C-501/21 P: Valitus, jonka Harry Shindler ym. ovat tehneet 13.8.2021 unionin yleisen tuomioistuimen (laajennettu kymmenes jaosto) asiassa T-198/20, Shindler ym., 8.6.2021 antamasta tuomiosta
EUVL C 452, 8.11.2021, p. 13–14
(BG, ES, CS, DA, DE, ET, EL, EN, FR, HR, IT, LV, LT, HU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SL, FI, SV)
8.11.2021 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
C 452/13 |
Valitus, jonka Harry Shindler ym. ovat tehneet 13.8.2021 unionin yleisen tuomioistuimen (laajennettu kymmenes jaosto) asiassa T-198/20, Shindler ym., 8.6.2021 antamasta tuomiosta
(Asia C-501/21 P)
(2021/C 452/13)
Oikeudenkäyntikieli: ranska
Asianosaiset
Valittajat: Harry Shindler ym. (edustaja J. Fouchet, avocat)
Muu osapuoli: Euroopan unionin neuvosto
Vaatimukset
Valittajat vaativat, että unionin tuomioistuin
ensisijaisesti:
— |
kumoaa 8.6.2021 annetun määräyksen (asia T-198/20) ja |
— |
kumoaa kokonaan Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamista Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä koskevan sopimuksen tekemisestä 30.1.2020 annetun neuvoston päätöksen (EU) 2020/135 sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä tehdyn sopimuksen liitteineen |
toissijaisesti:
— |
kumoaa 8.6.2021 annetun määräyksen (asia T-198/20) |
— |
kumoaa osittain Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamista Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä koskevan sopimuksen tekemisestä 30.1.2020 annetun neuvoston päätöksen (EU) 2020/135 sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä tehdyn sopimuksen siltä osin, kuin näissä toimissa tehdään suhteellisuusperiaatteen noudattamista mitenkään tarkistamatta automaattisesti ja yleisesti ero unionin kansalaisten ja Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisten välillä 1.2.2020 alkaen, ja kumoaa siten muun muassa erosopimuksen johdanto-osan kuudennen perustelukappaleen sekä sen 9, 10 ja 127 artiklan ja |
— |
velvoittaa Euroopan unionin korvaamaan oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan, mukaan lukien 5 000 euron suuruisen asianajajan palkkion. |
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
A. Riidanalaisen määräyksen yhteydessä on tehty menettelyvirhe
Unionin yleinen tuomioistuin rikkoi työjärjestyksensä 130 artiklaa, koska se asetti vain yhden määräajan eli määräajan neuvostolle pääasiaa koskevan vastineen jättämistä varten. Se ei asettanut määräaikaa valittajille, jotka joutuivat odottamaan ”uusia määräaikoja asian käsittelyn jatkamiseksi”, ennen kuin ne saivat ottaa kantaa sekä oikeudenkäyntiväitteeseen että pääasiaan.
Unionin yleinen tuomioistuin päätti lisäksi olla antamatta valittajille tiedoksi pääasiaa koskevaa vastinetta, minkä vuoksi valittajat eivät voineet tietää, milloin heidän oli otettava kantaa tutkittavaksi ottamisen edellytyksiin.
Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin jätti kanteen tutkimatta aloittamatta suullista vaihetta ja lausumatta kahdesta vaatimuksesta, jotka koskivat menettelyn lykkäämistä ja asiakirja-aineiston siirtämistä unionin tuomioistuimeen ja joilla kuitenkin oli merkitystä asian käsittelyn jatkamisen kannalta.
B. Unionin oikeutta on rikottu kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten osalta
i) Kriteeristä, jonka mukaan suoran kanteen kohteena olevien päätösten on oltava sääntelytoimia, jotka eivät edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä
Unionin yleinen tuomioistuin on katsonut ensinnäkin virheellisesti ja selityksiä esittämättä, että erosopimus oli kansainvälinen toimi, vaikka kyseinen sopimus kuuluu sen kohde ja vaikutukset huomioon ottaen edelleen unionin sisäiseen oikeuteen, koska siinä säännellään Euroopan unionin ja yhden sen jäsenvaltion tulevia suhteita sen sisäisen oikeuden perusteella, jonka unioni on vahvistanut (siltä osin kuin kyse on Yhdistyneestä kuningaskunnasta) yli 50 vuoden aikana ja koska sen mukaan sitä on sovellettava edelleen.
Lisäksi erosopimuksen 4 artiklan 4 ja 5 kappaleessa rajoitetaan Yhdistyneen kuningaskunnan lainkäytöllistä suvereniteettia, minkä tavoitteena on mahdollistaa se, että Euroopan unionin tuomioistuin tulkitsee oikeuskäytännössään erosopimusta yhdenmukaisesti. Tällainen määräys ei ole kansanväliselle sopimukselle ominainen.
Jos oletetaan, että myös unionin tuomioistuin katsoo erosopimuksen olevan kansainvälinen toimi, toiseksi on niin, että unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon SEUT 275 artiklaa, jossa unionin tuomioistuimen toimivalta suljetaan pois vain tiettyjen ”yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa” koskevien toimien osalta. Unionin yleinen tuomioistuin on siten yhdistänyt SEUT 263 ja SEUT 275 artiklan vireellisesti, sillä näiden määräysten mukaan unionin tuomioistuimella on toimivalta kaikkien sääntelytoimien, jotka eivät edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä, osalta lukuun ottamatta toimia, jotka on annettu yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien määräysten perusteella. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 23 ja 26 artikla huomioon ottaen erosopimus ei kuulu sen paremmin sisältönsä kuin sen osalta noudatetun menettelynkään puolesta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan.
Kolmanneksi unionin yleisen tuomioistuimen hyväksymät perustelut merkitsevät lähinnä sitä, että unionin tuomioistuimen olisi luovuttava harjoittamasta kansainvälisen sopimuksen osalta oikeusvaltion edellyttämää valvontaa. Tällainen kanta ei ole hyväksyttävissä sen paremmin poliittisella kuin oikeudellisellakaan tasolla, koska se merkitsee sitä, että neuvosto voi kyseenalaistaa jopa perussopimusten ja niillä käyttöön otettujen arvojen soveltamisen ilman valvontaa.
Neljänneksi neuvosto ja Ranska katsovat, että erosopimuksella kumotaan automaattisesti valittajien asema uninoin kansalaisina, mikä tarkoittaa sitä, ettei erosopimus tästä näkökulmasta katsottuna edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä tuottaakseen vaikutuksia, ja kun muistutetaan, ettei valittajien kanteen pidä katsoa koskeneen vain kysymystä heidän äänioikeudestaan, toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin on katsonut.
ii) Kriteeristä, jonka mukaan toimen on koskettava valittajia erikseen
Unionin yleinen tuomioistuin teki ensinnäkin oikeudellisen virheen, kun se ei ottanut huomioon G:n tilanteeseen liittyneitä erityispiirteitä; G. oli yksi 800 kunnanvaltuutetusta Ranskassa ja kuului sellaisten henkilöiden rajoitettuun piiriin, jotka eivät olleet vaalikelpoisia vuoden 2020 kunnallisvaaleissa Ranskassa.
Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin teki arvioinnissaan vakavan virheen todetessaan, että päätös erosopimuksen allekirjoittamisesta koski valittajia, ”koska objektiivisesti katsoen he ovat Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia”, kun valittajat taas riitauttavat erosopimuksen unionin alueella asuvina Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisina niiden vaikutusten vuoksi, joita erosopimuksella heidän tilanteeseensa on.
Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin perustaa kantansa vain siihen, etteivät valittajat voineet äänestää kunnallisvaaleissa, vaikka tämä seuraus on vain yksi niistä seurauksista, joihin valittajat vetoavat.