—

Kantaja väittää, että riidanalaisessa päätöksessä komissio tukeutui oikeutetun edun tueksi rikkomisen toteamisesta johtuviin oikeudellisiin ja varoittaviin vaikutuksiin; näin siitä huolimatta, että tämä ei ollut kantajalle esitetty väite, josta sillä olisi ollut mahdollisuus tehokkaasti esittää huomautuksensa.

—

jos katsotaan, että komissiolla oli oikeutettu etu (minkä kantaja kiistää) todeta kantajan syyllistyneen kilpailusääntöjen rikkomiseen, komissio ei esittänyt riittäviä perusteluja sille, miten se käytti harkintavaltaansa todetessaan tämän, ja

—

komission harkintavallan käytöllä loukattiin suhteellisuusperiaatetta, koska riidanalainen päätös ei ollut välttämätön kilpailuoikeuden tehokkaan täytäntöönpanon tavoitteen saavuttamiseksi ja rikkomisen toteamisesta kantajalle aiheutuneet haitat olivat tähän tavoitteeseen nähden suhteettomia.

—

ylitti toimivaltansa määrätessään rikkomisen lopettamisesta ja kiellosta aloittaa sitä uudelleen tilanteessa, jossa tämä rikkominen oli päättynyt

—

sovelsi käännettyä todistustaakkaa syyttömyysperiaatteen vastaisesti, kun se käytti toimivaltaansa, koska se ei ollut varma rikkomisen päättymisestä

—

arvioi tosiseikkoja virheellisesti todetessaan, ettei rikkominen ollut päättynyt kantajan osalta tai kokonaisuudessaan ja/tai

—

toimi suhteellisuusperiaatteen vastaisella tavalla, koska komission ei ollut välttämätöntä eikä asianmukaista käyttää toimivaltaansa estämään sitä, ettei kantaja riko kilpailuoikeutta.