28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/1

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/2

1)

Onko saastuttaja maksaa -periaate, josta määrätään SEUT 191 artiklan 2 kohdassa, luettuna yhdessä yhdenvertaisuuden ja syrjintäkiellon perusperiaatteita koskevien Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklan, joita sovelletaan direktiivin 2009/72/EY (1) 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa annettuun sääntelyyn siltä osin kuin siinä säädetään muiden tavoitteiden ohella kilpailulle avoimista ja syrjimättömistä sähköalan markkinoista, kanssa, ja jota voidaan muuttaa vain yleiseen taloudelliseen etuun, kuten ympäristönsuojeluun, liittyvistä syistä, esteenä yksinomaan ydinenergiasta sähköä tuottavilta yrityksiltä kannettavien verojen käyttöönotolle silloin, kun kyseisten verojen päätarkoitus ei liity ympäristöön vaan niillä pyritään lisäämään sähköenergian rahoitusjärjestelmän tuloja siten, että edellä mainituille yrityksille aiheutuu tappiollisten sähkön hintojen kattamisesta suurempi rasitus muihin samaa toimintaa harjoittaviin yrityksiin nähden?

2)

Onko unionin lainsäädännön nojalla mahdollista ottaa kilpailulle avoimilla ja syrjimättömillä sähkömarkkinoilla käyttöön ympäristöveroja ydinalan toimintaan olennaisesti liittyvän saastekuormituksen perusteella täsmentämättä kuitenkaan tätä asiaa koskevissa säännöksissä, sillä verojen käyttöönotto pyritään perustelemaan lain johdanto-osassa eikä lain normatiivisia vaikutuksia tuottavassa osassa ole syntyvästä käytetystä ydinpolttoaineesta ja radioaktiivisesta jätteestä kannettavan veron osalta otettu huomioon katettavien kustannusten sisällyttämistä hintoihin, eikä täsmennyksiä ole annettu myöskään radioaktiivisen jätteen varastoinnin osalta, koska sen hallinnointi- ja varastointikustannukset katetaan jo muilla veroilla, eikä myöskään verotulojen käytöstä säädetä selvästi, ja edellä mainitut yritykset asetetaan korvausvastuuseen enintään 1 200 miljoonan euron määrään saakka?

3)

Täyttyykö edellä mainitun direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa säädetty vaatimus siitä, että yleisen taloudellisen edun nimissä asetettavat velvoitteet, kuten ympäristönsuojelu, ovat selkeästi määriteltyjä, avoimia, syrjimättömiä ja todennettavia, kun ympäristönsuojelutavoitetta ja ympäristöveron ominaispiirteitä ei ole täsmennetty säädöksen normatiivisia vaikutuksia tuottavassa osassa?

4)

Ovatko SEUT 191 artiklan 2 kohdassa määrätty saastuttaja maksaa -periaate, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa määrätyt yhdenvertaisuuden ja syrjintäkiellon periaatteet sekä direktiivin 2005/89/EY (2) 3 ja 5 artikla, siltä osin kuin niillä pyritään varmistamaan ”sähkön sisämarkkinoiden moitteeton toiminta” ja kehotetaan jäsenvaltioita huolehtimaan siitä, ”etteivät tämän direktiivin mukaisesti vahvistetut toimenpiteet ole syrjiviä ja aiheuta kohtuutonta taakkaa markkinatoimijoille”, esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa velvoitetaan kaikki sähköalan yritykset vastaaman tappiollisten sähkön hintojen kattamisesta mutta määrätään erityisen raskaita veroluonteisia maksuja ydinsähköä tuottaville yrityksille (lukuun ottamatta vesivoimayhtiöitä, joita pidetään uusiutuvan energian tuottajina) siten, että kyseisiin yrityksiin kohdistuu suurempi verorasitus kuin muihin energiamarkkinoilla toimiviin yrityksiin, jotka on vapautettu näistä maksuista, vaikka jotkin niistä saastuttavat ympäristöä enemmän, ja perustellaan näitä maksuja ympäristönsuojeluun liittyvillä syillä ydinalan toimiin olennaisesti liittyvien riskien ja epävarmuustekijöiden takia mutta ei täsmennetä kustannuksia eikä säädetä verotulojen käytöstä ympäristönsuojelutarkoituksiin sillä perusteella, että ydinjätteen hallinnointi- ja varastointikustannukset katetaan muilla veroilla ja ydinsähköä tuottavat yritykset on asetettu korvausvastuuseen, koska kyseinen kansallinen lainsäädäntö vääristää vapautettujen sisämarkkinoiden vaatimusten mukaista vapaata kilpailua suosimalla muita sähköntuottajia, joiden ei tarvitse maksaa ympäristöveroja käyttäessään saastuttavampia energialähteitä?

5)

Onko SEUT 191 artiklan 2 kohdassa määrätyn saastuttaja maksaa -periaatteen kanssa ristiriidassa sellainen ydinsähkön tuotannosta syntyvästä käytetystä ydinpolttoaineesta ja radioaktiivisesta jätteestä kannettava vero, jonka vain ydinenergian tuotantolaitokset joutuvat maksamaan ja josta muut edellä mainittuja jätteitä mahdollisesti tuottavat alat on vapautettu, jolloin muita ydinmateriaaleja tai ydinenergian lähteitä käyttäviä toiminnanharjoittajia ei veroteta siitä huolimatta, että niiden toiminta vaikuttaa suojeltavaan ympäristönäkökohtaan?

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/3

1)

Onko saastuttaja maksaa -periaate, josta määrätään SEUT 191 artiklan 2 kohdassa, luettuna yhdessä yhdenvertaisuuden ja syrjintäkiellon perusperiaatteita koskevien [Euroopan unionin] perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklan, joita sovelletaan direktiivin 2009/72/EY (1) 3 artiklan 1 ja 2 kohdan säännöksiin siltä osin kuin niissä säädetään muiden tavoitteiden ohella kilpailulle avoimista ja syrjimättömistä sähköalan markkinoista, kanssa, ja jota voidaan muuttaa vain yleiseen taloudelliseen etuun, kuten ympäristönsuojeluun, liittyvistä syistä, esteenä yksinomaan ydinenergiasta sähköä tuottavilta yrityksiltä kannettavien verojen käyttöönotolle silloin, kun kyseisten verojen päätarkoitus ei liity ympäristöön, vaan niillä pyritään lisäämään sähköenergian rahoitusjärjestelmän tuloja siten, että edellä mainituille yrityksille aiheutuu tappiollisten sähkön hintojen kattamisesta suurempi rasitus muihin samaa toimintaa harjoittaviin yrityksiin nähden?

2)

Onko edellä mainittu unionin lainsäädäntö esteenä sille, että kilpailulle avoimilla ja syrjimättömillä sähkömarkkinoilla otetaan käyttöön ympäristöveroja ydinalan toimintaan olennaisesti liittyvän saastekuormituksen perusteella täsmentämättä kuitenkaan tätä asiaa säännöksissä, sillä verojen käyttöönotto pyritään perustelemaan lain johdanto-osassa eikä lain normatiivisia vaikutuksia tuottavassa osassa ole syntyvästä käytetystä ydinpolttoaineesta ja radioaktiivisesta jätteestä kannettavan veron osalta otettu huomioon katettavien kustannusten sisällyttämistä hintoihin, eikä täsmennyksiä ole annettu myöskään radioaktiivisen jätteen varastoinnin osalta, koska sen hallinnointi- ja varastointikustannukset katetaan jo muilla veroilla, eikä myöskään verotulojen käytöstä ei säädetä selvästi, ja edellä mainitut yritykset asetetaan korvausvastuuseen enintään 1 200 miljoonan euron määrään saakka? [alkup. s. 36]

3)

Onko direktiivin 2009/72/EY 3 artiklan 2 kohta, jonka mukaan ydinvoiman tuotantoteollisuudelle esimerkiksi ympäristönsuojelun kaltaista yleistä etua koskevista syistä asetettavien erityisten velvoitteiden on oltava selkeästi määriteltyjä, avoimia, syrjimättömiä ja todennettavia, esteenä laissa 15/2012 säädetyille veroille silloin, kun ympäristönsuojelutavoitetta ja ympäristöverojen ominaispiirteitä ei ole täsmennetty säädöksen normatiivisia vaikutuksia tuottavassa osassa?

4)

Ovatko SEUT 191 artiklan 2 kohdassa määrätty saastuttaja maksaa -periaate, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa määrätyt yhdenvertaisuuden ja syrjintäkiellon periaatteet sekä direktiivin 2005/89/EY (2) 3 ja 5 artikla, joilla pyritään varmistamaan ”sähkön sisämarkkinoiden moitteeton toiminta” ja kehotetaan jäsenvaltioita huolehtimaan siitä, ”etteivät tämän direktiivin mukaisesti vahvistetut toimenpiteet ole syrjiviä ja aiheuta kohtuutonta taakkaa markkinatoimijoille”[,] esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa velvoitetaan kaikki sähköalan yritykset vastaaman tappiollisten sähkön hintojen kattamisesta mutta määrätään erityisen raskaita veroluonteisia maksuja ydinsähköä tuottaville yrityksille (lukuun ottamatta vesivoimayhtiöitä, joita pidetään uusiutuvan energian tuottajina) siten, että kyseisiin yrityksiin kohdistuu suurempi verorasitus kuin muihin energiamarkkinoilla toimiviin yrityksiin, jotka on vapautettu näistä maksuista, vaikka jotkin niistä saastuttavat ympäristöä enemmän, ja perustellaan näitä maksuja ympäristönsuojeluun liittyvillä syillä ydinalan toimiin olennaisesti liittyvien riskien ja epävarmuustekijöiden takia mutta ei täsmennetä kustannuksia eikä säädetä verotulojen käytöstä ympäristönsuojelutarkoituksiin sillä perusteella, että ydinjätteen hallinnointi- ja varastointikustannukset katetaan jo muilla veroilla ja ydinsähköä tuottavat yritykset on asetettu korvausvastuuseen, koska kyseinen kansallinen lainsäädäntö vääristää vapautettujen sisämarkkinoiden vaatimusten mukaista vapaata kilpailua suosimalla muita sähköntuottajia, joiden ei tarvitse maksaa ympäristöveroja siitä huolimatta, että ne käyttävät saastuttavampia energialähteitä?

5)

Onko SEUT 191 artiklan 2 kohta, jossa määrätään saastuttaja maksaa -periaatteesta, esteenä ydinsähkön tuotannosta syntyvästä käytetystä ydinpolttoaineesta ja radioaktiivisesta jätteestä kannettavalle verolle, jonka vain ydinenergian tuotantolaitokset joutuvat maksamaan ja josta muut edellä mainittuja jätteitä mahdollisesti tuottavat alat on vapautettu, jolloin muita ydinmateriaaleja tai ydinenergian lähteitä käyttäviä toiminnanharjoittajia ei veroteta siitä huolimatta, että niiden toiminta vaikuttaa suojeltaviin ympäristöarvoihin?

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/4

1)

Onko saastuttaja maksaa -periaate, josta määrätään SEUT 191 artiklan 2 kohdassa, luettuna yhdessä yhdenvertaisuuden ja syrjintäkiellon perusperiaatteita koskevien Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklan, joita sovelletaan direktiivin 2009/72/EY (1) 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa annettuun sääntelyyn siltä osin kuin siinä säädetään muiden tavoitteiden ohella kilpailulle avoimista ja syrjimättömistä sähköalan markkinoista, kanssa, ja jota voidaan muuttaa vain yleiseen taloudelliseen etuun, kuten ympäristönsuojeluun, liittyvistä syistä, esteenä yksinomaan ydinenergiasta sähköä tuottavilta yrityksiltä kannettavien verojen käyttöönotolle silloin, kun kyseisten verojen päätarkoitus ei liity ympäristöön vaan niillä pyritään lisäämään sähköenergian rahoitusjärjestelmän tuloja siten, että edellä mainituille yrityksille aiheutuu tappiollisten sähkön hintojen kattamisesta suurempi rasitus muihin samaa toimintaa harjoittaviin yrityksiin nähden?

2)

Onko unionin lainsäädännön nojalla mahdollista ottaa kilpailulle avoimilla ja syrjimättömillä sähkömarkkinoilla käyttöön ympäristöveroja ydinalan toimintaan olennaisesti liittyvän saastekuormituksen perusteella täsmentämättä kuitenkaan tätä asiaa koskevissa säännöksissä, sillä verojen käyttöönotto pyritään perustelemaan lain johdanto-osassa eikä lain normatiivisia vaikutuksia tuottavassa osassa ole syntyvästä käytetystä ydinpolttoaineesta ja radioaktiivisesta jätteestä kannettavan veron osalta otettu huomioon katettavien kustannusten sisällyttämistä hintoihin, eikä täsmennyksiä ole annettu myöskään radioaktiivisen jätteen varastoinnin osalta, koska sen hallinnointi- ja varastointikustannukset katetaan jo muilla veroilla, eikä myöskään verotulojen käytöstä säädetä selvästi, ja edellä mainitut yritykset asetetaan korvausvastuuseen enintään 1 200 miljoonan euron määrään saakka?

3)

Täyttyykö edellä mainitun direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa säädetty vaatimus siitä, että yleisen taloudellisen edun nimissä asetettavat velvoitteet, kuten ympäristönsuojelu, ovat selkeästi määriteltyjä, avoimia, syrjimättömiä ja todennettavia, kun ympäristönsuojelutavoitetta ja ympäristöveron ominaispiirteitä ei ole täsmennetty säädöksen normatiivisia vaikutuksia tuottavassa osassa?

4)

Ovatko SEUT 191 artiklan 2 kohdassa määrätty saastuttaja maksaa -periaate, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa määrätyt yhdenvertaisuuden ja syrjintäkiellon periaatteet sekä direktiivin 2005/89/EY (2) 3 ja 5 artikla, siltä osin kuin niillä pyritään varmistamaan ”sähkön sisämarkkinoiden moitteeton toiminta” ja kehotetaan jäsenvaltioita huolehtimaan siitä, ”etteivät tämän direktiivin mukaisesti vahvistetut toimenpiteet ole syrjiviä ja aiheuta kohtuutonta taakkaa markkinatoimijoille”, esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa velvoitetaan kaikki sähköalan yritykset vastaaman tappiollisten sähkön hintojen kattamisesta mutta määrätään erityisen raskaita veroluonteisia maksuja ydinsähköä tuottaville yrityksille (lukuun ottamatta vesivoimayhtiöitä, joita pidetään uusiutuvan energian tuottajina) siten, että kyseisiin yrityksiin kohdistuu suurempi verorasitus kuin muihin energiamarkkinoilla toimiviin yrityksiin, jotka on vapautettu näistä maksuista, vaikka jotkin niistä saastuttavat ympäristöä enemmän, ja perustellaan näitä maksuja ympäristönsuojeluun liittyvillä syillä ydinalan toimiin olennaisesti liittyvien riskien ja epävarmuustekijöiden takia mutta ei täsmennetä kustannuksia eikä säädetä verotulojen käytöstä ympäristönsuojelutarkoituksiin sillä perusteella, että ydinjätteen hallinnointi- ja varastointikustannukset katetaan muilla veroilla ja ydinsähköä tuottavat yritykset on asetettu korvausvastuuseen, koska kyseinen kansallinen lainsäädäntö vääristää vapautettujen sisämarkkinoiden vaatimusten mukaista vapaata kilpailua suosimalla muita sähköntuottajia, joiden ei tarvitse maksaa ympäristöveroja käyttäessään saastuttavampia energialähteitä?

5)

Onko SEUT 191 artiklan 2 kohdassa määrätyn saastuttaja maksaa -periaatteen kanssa ristiriidassa sellainen ydinsähkön tuotannosta syntyvästä käytetystä ydinpolttoaineesta ja radioaktiivisesta jätteestä kannettava vero, jonka vain ydinenergian tuotantolaitokset joutuvat maksamaan ja josta muut edellä mainittuja jätteitä mahdollisesti tuottavat alat on vapautettu, jolloin muita ydinmateriaaleja tai ydinenergian lähteitä käyttäviä toiminnanharjoittajia ei veroteta siitä huolimatta, että niiden toiminta vaikuttaa suojeltavaan ympäristönäkökohtaan?

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/6

1)

Onko saastuttaja maksaa -periaate, josta määrätään SEUT 191 artiklan 2 kohdassa, luettuna yhdessä yhdenvertaisuuden ja syrjintäkiellon perusperiaatteita koskevien Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklan, joita sovelletaan direktiivin 2009/72/EY (1) 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa annettuun sääntelyyn siltä osin kuin siinä säädetään muiden tavoitteiden ohella kilpailulle avoimista ja syrjimättömistä sähköalan markkinoista, kanssa, ja jota voidaan muuttaa vain yleiseen taloudelliseen etuun, kuten ympäristönsuojeluun, liittyvistä syistä, esteenä yksinomaan ydinenergiasta sähköä tuottavilta yrityksiltä kannettavien verojen käyttöönotolle silloin, kun kyseisten verojen päätarkoitus ei liity ympäristöön vaan niillä pyritään lisäämään sähköenergian rahoitusjärjestelmän tuloja siten, että edellä mainituille yrityksille aiheutuu tappiollisten sähkön hintojen kattamisesta suurempi rasitus muihin samaa toimintaa harjoittaviin yrityksiin nähden?

2)

Onko unionin lainsäädännön nojalla mahdollista ottaa kilpailulle avoimilla ja syrjimättömillä sähkömarkkinoilla käyttöön ympäristöveroja ydinalan toimintaan olennaisesti liittyvän saastekuormituksen perusteella täsmentämättä kuitenkaan tätä asiaa koskevissa säännöksissä, sillä verojen käyttöönotto pyritään perustelemaan lain johdanto-osassa eikä lain normatiivisia vaikutuksia tuottavassa osassa ole syntyvästä käytetystä ydinpolttoaineesta ja radioaktiivisesta jätteestä kannettavan veron osalta otettu huomioon katettavien kustannusten sisällyttämistä hintoihin, eikä täsmennyksiä ole annettu myöskään radioaktiivisen jätteen varastoinnin osalta, koska sen hallinnointi- ja varastointikustannukset katetaan jo muilla veroilla, eikä myöskään verotulojen käytöstä säädetä selvästi, ja edellä mainitut yritykset asetetaan korvausvastuuseen enintään 1 200 miljoonan euron määrään saakka?

3)

Täyttyykö edellä mainitun direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa säädetty vaatimus siitä, että yleisen taloudellisen edun nimissä asetettavat velvoitteet, kuten ympäristönsuojelu, ovat selkeästi määriteltyjä, avoimia, syrjimättömiä ja todennettavia, kun ympäristönsuojelutavoitetta ja ympäristöveron ominaispiirteitä ei ole täsmennetty säädöksen normatiivisia vaikutuksia tuottavassa osassa?

4)

Ovatko SEUT 191 artiklan 2 kohdassa määrätty saastuttaja maksaa -periaate, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa määrätyt yhdenvertaisuuden ja syrjintäkiellon periaatteet sekä direktiivin 2005/89/EY (2) 3 ja 5 artikla, siltä osin kuin niillä pyritään varmistamaan ”sähkön sisämarkkinoiden moitteeton toiminta” ja kehotetaan jäsenvaltioita huolehtimaan siitä, ”etteivät tämän direktiivin mukaisesti vahvistetut toimenpiteet ole syrjiviä ja aiheuta kohtuutonta taakkaa markkinatoimijoille”, esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa velvoitetaan kaikki sähköalan yritykset vastaaman tappiollisten sähkön hintojen kattamisesta mutta määrätään erityisen raskaita veroluonteisia maksuja ydinsähköä tuottaville yrityksille (lukuun ottamatta vesivoimayhtiöitä, joita pidetään uusiutuvan energian tuottajina) siten, että kyseisiin yrityksiin kohdistuu suurempi verorasitus kuin muihin energiamarkkinoilla toimiviin yrityksiin, jotka on vapautettu näistä maksuista, vaikka jotkin niistä saastuttavat ympäristöä enemmän, ja perustellaan näitä maksuja ympäristönsuojeluun liittyvillä syillä ydinalan toimiin olennaisesti liittyvien riskien ja epävarmuustekijöiden takia mutta ei täsmennetä kustannuksia eikä säädetä verotulojen käytöstä ympäristönsuojelutarkoituksiin sillä perusteella, että ydinjätteen hallinnointi- ja varastointikustannukset katetaan muilla veroilla ja ydinsähköä tuottavat yritykset on asetettu korvausvastuuseen, koska kyseinen kansallinen lainsäädäntö vääristää vapautettujen sisämarkkinoiden vaatimusten mukaista vapaata kilpailua suosimalla muita sähköntuottajia, joiden ei tarvitse maksaa ympäristöveroja käyttäessään saastuttavampia energialähteitä?

5)

Onko SEUT 191 artiklan 2 kohdassa määrätyn saastuttaja maksaa -periaatteen kanssa ristiriidassa sellainen ydinsähkön tuotannosta syntyvästä käytetystä ydinpolttoaineesta ja radioaktiivisesta jätteestä kannettava vero, jonka vain ydinenergian tuotantolaitokset joutuvat maksamaan ja josta muut edellä mainittuja jätteitä mahdollisesti tuottavat alat on vapautettu, jolloin muita ydinmateriaaleja tai ydinenergian lähteitä käyttäviä toiminnanharjoittajia ei veroteta siitä huolimatta, että niiden toiminta vaikuttaa suojeltavaan ympäristönäkökohtaan?

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/7

1)

Voidaanko puitepäätöksen 2006/783/YOS (1) 12 artiklan 1 kohtaa tulkita siten, että kun pannaan Alankomaissa täytäntöön päätöksen tehneen valtion siirtämä menetetyksi tuomitsemista koskeva päätös, voidaan soveltaa rikosprosessilain 577c §:ssä tarkoitettua velvoitteen täyttämiseen pakottamiseksi määrättävää vankeutta (painostusvankeus) myös, kun otetaan huomioon Hoge Raadin 20.12.2011 tekemä päätös, (2) jonka mukaan kyseistä painostusvankeutta on pidettävä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettuna rangaistuksena?

2)

Onko painostusvankeuden soveltamismahdollisuuden kannalta merkitystä sillä, tunnetaanko mahdollisuus kyseisen seuraamuksen soveltamiseen myös päätöksen tehneen valtion oikeudessa?

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/8

—

unionin yleisen tuomioistuimen kahdeksannen jaoston 30.11.2017 antama ratkaisu (T-475/16) on kumottava

—

EUIPO on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/8

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/9

1)

Rikotaanko Euroopan unionin toiminnasta 25.3.1957 tehdyn sopimuksen (SEUT) 45 ja 48 artiklaa, jos viimeinen toimivaltainen jäsenvaltio työhön kykenemättömyyden alkaessa, 52 viikkoa kestäneen työhön kykenemättömyyttä koskevan karenssiajan, jonka aikana myönnetään sairausetuuksia, päätyttyä epää oikeuden työkyvyttömyysetuuteen sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 883/2004 (1) 57 artiklan perusteella ja toinen jäsenvaltio, joka ei ole viimeinen toimivaltainen jäsenvaltio, soveltaa suhteutettua työkyvyttömyysetuutta koskevan oikeuden tutkimiseen 104 viikon karenssiaikaa kyseisen jäsenvaltion kansallisen oikeuden mukaisesti?

2)

Onko vapaata liikkuvuutta koskevan oikeuden kanssa yhteensopivaa, että asianomainen joutuu tämän karenssiajasta aiheutuvan katkon aikana turvautumaan sosiaaliapuun, vai velvoittavatko SEUT 45 ja SEUT 48 artikla sen jäsenvaltion, joka ei ole viimeinen toimivaltainen jäsenvaltio, tutkimaan työkyvyttömyysetuuksia koskevan oikeuden viimeisen toimivaltaisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädetyn karenssiajan päätyttyä myös siinä tapauksessa, että tätä ei kyseisen muun kuin viimeisen toimivaltaisen jäsenvaltion kansallisessa oikeudessa sallita?

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/9

1)

Onko direktiivin 2002/65/EY (1) 6 artiklan 2 kohdan c alakohtaa tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle tai käytännölle, jonka mukaan lainasopimusten etämyynnissä peruuttamisoikeutta ei ole suljettu pois, kun kumpikin osapuoli on jo täyttänyt sopimuksen kokonaisuudessaan kuluttajan nimenomaisesta pyynnöstä ennen kuin kuluttaja käyttää peruuttamisoikeuttaan?

2)

Onko direktiivin 2002/65/EY 4 artiklan 2 kohtaa, 5 artiklan 1 kohtaa, 6 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan toista luetelmakohtaa ja 6 artiklan 6 kohtaa tulkittava siten, että arvioitaessa sitä, onko kuluttaja saanut asianmukaisesti kansallisessa lainsäädännössä säädetyt, direktiivin 2002/65/EY 5 artiklan 1 kohdassa ja 3 artiklan 1 kohdan 3 alakohdan a alakohdassa tarkoitetut tiedot, ja kuluttajan peruuttamisoikeuden käyttöä kansallisessa lainsäädännössä lähtökohdaksi on otettava tavanomaisesti valistunut, kohtuullisen tarkkaavainen ja huolellinen keskivertokuluttaja, kun otetaan huomioon kaikki asiaa koskevat tosiseikat ja kaikki sopimuksen tekoon liittyvät olosuhteet?

3)

Mikäli ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen vastataan kieltävästi:

Onko direktiivin 2002/65/EY 7 artiklan 4 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa säädetään, että kuluttajaluottoa koskevan etäsopimuksen peruuttamisilmoituksen jälkeen palveluntarjoajan on maksettava kuluttajalle tältä etäsopimuksen mukaisesti saamansa määrän lisäksi myös korvausta siitä, että tämä määrä on ollut sen käytettävissä?

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/10

1)

Onko asetuksen (EY) N:o 1484/95 (1) 3 artiklan 2, 4 ja 5 kohtaa, luettuina yhdessä asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (2) 141 artiklan kanssa, tulkittava siten, että niissä säädetyn tarkastusmekanismin, myös kun kyseessä on jälkitarkastus, tarkoituksena on pelkästään varmistaa, että toimivaltaiset viranomaiset voivat hyvissä ajoin saada tietoonsa peräkkäisiin liiketoimiin liittyvät tosiseikat tai olosuhteet, jotka saattavat antaa aiheen epäillä ilmoitettujen cif-tuontihintojen todenmukaisuutta ja voivat muodostaa syyn tarkempien tutkimusten suorittamiseen?

Vai onko päinvastainen kanta oikea, ja onko asetuksen N:o 1484/95 3 artiklan 2, 4 ja 5 kohdassa selostettua tarkastusmekanismia, myös kun kyseessä on jälktarkastus, tulkittava siten, että tuojan yhteisön markkinoilla toteuttamat jälleenmyynnit lähetykselle ilmoitettua cif-tuontihintaa alempaan hintaan, johon on lisätty tuonnin yhteydessä perittävien tullien määrä, eivät täytä yhteisön markkinoilla vaadittuja (myynti)edellytyksiä, joten jo tästä syystä lisätullit on maksettava? Onko viimeksi esitettyyn kysymykseen annettavan vastauksen kannalta eroa sillä, ovatko edellä tarkoitetut tuojan toteuttamat jälleenmyynnit tapahtuneet sovellettavaa edustavaa hintaa alempaan hintaan? Onko tässä yhteydessä merkitystä sillä, että edustava hinta laskettiin 11.9.2009 edeltävänä ajankohtana eri tavalla kuin kyseisen päivämäärän jälkeen? Onko näihin kysymyksiin annettavan vastauksen kannalta merkitystä sillä, ovatko Euroopan unionissa olevat asiakkaat tuojaan sidoksissa olevia yrityksiä?

2)

Mikäli ensimmäisessä kohdassa esitettyihin kysymyksiin annetuista vastauksista seuraa, että tappiollinen jälleenmyynti riittää perusteeksi sille, että ilmoitettu cif-tuontihinta voidaan hylätä, miten maksettavien lisätullien määrä on tällöin määritettävä? Onko lisätullien perusta vahvistettava yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 (3) 29–31 artiklassa tullausarvon määrittämiseksi säädettyjen menetelmien mukaisesti? Vai onko lisätullien perusta vahvistettava yksinomaan sovellettavan edustavan hinnan perusteella? Estääkö asetuksen (EY) N:o 1234/2007 141 artiklan 3 kohta käyttämästä 11.9.2009 edeltävänä ajanjaksona kyseisenä ajankohtana vahvistettua edustavaa hintaa?

3)

Mikäli ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen annettavista vastauksista seuraa, että lisätullien perimisen kannalta on ratkaisevaa, että tuodut tavarat on jälleenmyyty tappiollisesti yhteisön markkinoilla, ja jos perittävien lisätullien määrää laskettaessa niiden perustaksi on otettava edustava hinta, ovatko asetuksen (EY) N:o 1484/95 3 artiklan 2, 4 ja 5 kohta tällöin yhteensopivia asetuksen (EY) N:o 1234/2007 141 artiklan kanssa, kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen 13.12.2001 antama tuomio Kloosterboer Rotterdam B.V., C-317/99, EU:C:2001:681?

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/11

1)

Onko asetuksen N:o 261/2004 (1) 8 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että matkustaja, jolla on (kansallisessa oikeudessa täytäntöön pannun) matkapakettidirektiivin 90/314/ETY (2) perusteella oikeus vaatia matkanjärjestäjäänsä palauttamaan lipun hinnan, ei voi enää vaatia hinnan palauttamista lentoliikenteen harjoittajalta?

2)

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, voiko matkustaja tällöin kuitenkin vaatia lentoliikenteen harjoittajaa palauttamaan lipun hinnan, jos on oletettavissa, että jos matkanjärjestäjä asetetaan vastuuseen, se ei pysty taloudellisen tilanteensa vuoksi palauttamaan lipun hintaa, eikä kyseisellä matkanjärjestäjällä myöskään ole takuujärjestelyjä, jotka takaisivat palautuksen?

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/12

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/12

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/13

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/13

1)

hankittu esine on tarkoitettu sen työstämisen ja myöhemmän luovutuksen kautta kyseisen elinkeinonharjoittajan omaan liiketoimintaan

2)

saatettaessa hankittu omaisuus uudelleen vaihdantaan toteutetaan arvonlisäverollisia liiketoimia ja

3)

kyseisessä jäsenvaltiossa sovellettavan lainsäädännön mukaan liikkeen- tai ammatinharjoittaja ei saa tällaisten liiketoimien yhteydessä vähentää kyseistä veroa, joka on maksettu ensin mainitun hankinnan perusteella?

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/14

—

Unionin tuomioistuimen on todettava, että Puolan tasavalta ei ole noudattanut SEUT 157 artiklaan ja miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa 5.7.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/54/EY (uudelleenlaadittu toisinto) (1) 5 artiklan a kohtaan ja 9 artiklan 1 kohdan f alakohtaan perustuvia velvoitteitaan, koska se on säätänyt yleisten tuomioistuinten järjestämistä koskevan lain muuttamisesta 12.7.2017 annetun lain [Ustawa z dnia 12 lipca 2017 r. o zmianie ustawy — Prawo o ustroju sądów powszechnych] 13 §:n 1–3 momentissa eri eläkeiät naisille ja miehille, jotka toimivat tuomareina yleisissä tuomioistuimissa, tuomareina ylimmässä tuomioistuimessa tai syyttäjinä sekä

—

että Puolan tasavalta ei ole noudattanut SEU 19 artiklan 1 kohdan 2 alakohtaan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaan perustuvia velvoitteitaan, koska se on mainitun lain 13 §:n 1 momentissa alentanut yleisten tuomioistuinten tuomareiden eläkeikää ja samanaikaisesti antanut oikeusministerille kyseisen lain 1 §:n 26 momentin b ja c kohdassa oikeuden päättää tuomareiden palvelusajan pidentämisestä.

—

Puolan tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/15

—

”sale and lease back” on yhdistetty ja yhtäaikainen järjestely, jossa verovelvollinen antaa kahdelle rahoituslaitokselle perintövuokraoikeuden (eli väliaikaisen esineoikeuden) ja nämä rahoituslaitokset antavat leasingvuokran verovelvolliselle

—

kyseinen ”sale and lease back” -liiketoimi on puhtaasti rahoituksellinen liiketoimi, jonka tarkoituksena on lisätä verovelvollisen välittömästi käytettävissä olevia varoja;

—

”sale and lease back” -liiketointa ei ole tehty arvonlisäverollisesti;

—

kiinteään omaisuuteen kuuluva tuotantotavara on jäänyt verovelvollisen hallintaan ja sitä on käytetty verovelvollisen verolliseen liiketoimintaan keskeytyksettä ja jatkuvasti niin ennen liiketointa kuin sen jälkeenkin?

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/16

—

On todettava, että Puolan tasavalta ei ole noudattanut tekijänoikeuden ja lähioikeuksien kollektiivisesta hallinnoinnista sekä usean valtion alueen kattavasta musiikkiteosten oikeuksien lisensioinnista verkkokäyttöä varten sisämarkkinoilla 26.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/26/EU (1) 43 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole antanut kyseisen direktiivin noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä tai ei ainakaan ole ilmoittanut niistä komissiolle

—

Puolan tasavalta on velvoitettava maksamaan SEUT 260 artiklan 3 kohdan nojalla direktiivin 2014/26/EU täytäntöönpanotoimenpiteistä ilmoittamista koskevan velvollisuuden laiminlyönnistä uhkasakkoa 87 612 euroa päivältä nyt käsiteltävässä asiassa annettavan tuomion julistamispäivästä lukien

—

Puolan tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/17

—

kumoaa valituksenalaisen tuomion

—

ratkaisee ensimmäisessä oikeusasteessa käsitellyn kanteen ja hyväksyy sen ja kumoaa täten valtiontuesta SA.13869 (C 68/2002) (ex NN 80/2002) 22.7.2015 annetun komission päätöksen (EU) 2016/154 (1),

—

ratkaisee lopullisesti ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn ensimmäisen kanneperusteen ja toisen kanneperusteen ensimmäisen osan, hyväksyy tämän toisen kanneperusteen ensimmäisen osan ja täten katsoo, että riidanalaisiin toimenpiteisiin voidaan soveltaa markkinataloustoimijan periaatetta

—

palauttaa asian eri koonpanossa toimivaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta se lausuu kantajan 22.12.2015 esittämän kanteen muista kanneperusteista ja väitteistä, ja määrää ensimmäisessä oikeusasteessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista päätettävän myöhemmin,

—

palauttaa asian eri koonpanossa toimivaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta se lausuu kantajan 22.12.2015 esittämän kanteen muista kanneperusteista ja väitteistä (mukaan luettuna toissijaisesti esitetyt kanneperusteet), ja määrää ensimmäisessä oikeusasteessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista päätettävän myöhemmin,

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/18

—

Italian tasavalta vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 56 ja 58 artiklan nojalla unionin yleisen tuomioistuimen 25.1.2018 asiassa T-91/16 antaman tuomion, joka annettiin tiedoksi 29.1.2018 ja joka koskee Euroopan sosiaalirahaston tuen pienentämisestä Sisilian toimintaohjelmalta, joka kuuluu yhteisön rakennetuen myöntämiseksi Italian tavoitteen 1 kohdealueilla perustettujen yhteisön tukipuitteiden yhteyteen (POR Sicilia 2000–2006), 17.12.2015 annetun ja 18.12.2015 tiedoksi annetun komission päätöksen C(2015)9413 kumoamista; jotta viimeksi mainittu päätös kumotaan.

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/20

1)

Valitus hylätään.

2)

H velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/20

1)

Kanne jätetään tutkimatta.

2)

Alcogroup ja Alcodis vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan ja ne velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut välitoimimenettelystä aiheutuneet kulut mukaan lukien.

3)

Orde van Vlaamse Balies, Ordre des barreaux francophones et germanophone ja Ordre français des avocats du barreau de Bruxelles vastaavat tässä oikeusasteessa aiheutuneista omista oikeudenkäyntikuluistaan.

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/21

1)

Välitoimihakemus hylätään.

2)

Asiassa Valencia Club de Fútbol (T-732/16 R) 10.11.2016 annettu määräys peruutetaan.

3)

Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/22

1)

Välitoimihakemus hylätään.

2)

Asiassa Hércules Club de Fútbol (T-766/16 R) 11.11.2016 annettu määräys peruutetaan.

3)

Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/22

1)

Kanne jätetään tutkimatta.

2)

Eco-Bat Technologies Ltd, Berzelius Metall GmbH ja Société traitements chimiques des métaux (STCM) velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/23

1)

Kanne jätetään tutkimatta.

2)

UD vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja hänet velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/23

—

muuttaa kokonaan riidanalaista päätöstä

—

rekisteröi tavaramerkin.

—

Asetuksen (EU) 2017/1001 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on rikottu.

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/24

—

kumoaa Euroopan parlamentin pääsihteerin antaman maksumääräyksen nro 2017-1635

—

kumoaa Euroopan parlamentin pääsihteerin 30.11.2017 tekemän päätöksen 264 196,11 euron suuruisen summan perimisestä takaisin.

1)

Ensimmäiseen kanneperusteen mukaan Euroopan parlamentin pääsihteerin päätöksessä tehdyt matkakuluja ja avustajakuluja koskevat toteamukset ovat ristiriidassa objektiivisen todellisuuden kanssa. Kantaja on vaatinut matkakulujen korvaamista vain niissä tapauksissa, joissa hänellä oli oikeus niihin Euroopan parlamentin puhemiehistön päätöksen nro 2009/C 159/01 mukaan, jossa vahvistetaan Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen yksityiskohtaiset soveltamissäännöt.

Parlamentin jäsenten avustajat, joihin päätöksessä viitataan ja jotka ovat sopimussuhteessa Euroopan parlamenttiin, ovat avustaneet kantajaa tämän tehtävissä parlamentin jäsenenä Brysselissä ja Strasbourgissa.

2)

Toinen kanneperuste perustuu prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatteen loukkaamiseen.

Kantajalle ei ole annettu tilaisuutta tutustua todisteisiin, joihin pääsihteerin päätöksessä tehdyt tosiseikkoja koskevat toteamukset perustuvat. Vaikka hän oli vaatinut tätä kirjallisesti, pääsihteeri ei toimittanut hänelle kyseisiä todisteita, minkä vuoksi hän ei kyennyt esittämään huomautuksiaan asiakysymyksestä. Pääsihteerin päätös, johon maksumääräys perustuu, on oikeudellinen toimi, jolla on kielteisiä vaikutuksia kantajaan, joka annettiin loukkaamalla puolueettoman ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin, prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatteita ja kantajan puolustaumisoikeuksia.

3)

Kolmas kanneperuste perustuu siihen, että pääsihteerin päätös on virheellinen todistustaakan osalta. Toisin kuin päätöksessä on todettu, 10.10.2014 asiassa T-479/13, Marciani v. parlamentti annetun tuomion 54 kohdassa esitettyjä perusteluja ei voida pitää merkityksellisinä nyt tarkasteltavassa asiassa juuri siksi, että edustaja Marcianin tapauksessa piti soveltaa Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevia sääntöjä, kun taas kantajan edustajankauden aikana oli jo voimassa neuvoston asetus (EY) N:o 160/2009.

4)

Neljännen kanneperusteen mukaan avustajille maksettujen korvausten palautusvaatimusta ei ole perusteltu oikeudellisesti. Kanneperusteessa on kaksi osaa:

Ensimmäinen osa perustuu siihen, ettei kantajan ja Euroopan parlamentin välillä ole sopimussuhdetta. Sen jälkeen kun asetus (EY) N:o 160/2009 tuli voimaan, sopimussuhde avustajiin ei sido parlamentin jäsentä vaan Euroopan parlamenttia, joka ei korvaa kuluja vaan maksaa näille korvauksen. Avustajien työsuhteen osalta kantaja katsoo, ettei hänellä ole minkäänlaista sopimussuhdetta parlamenttiin. Parlamentti ei ole maksanut kantajalle avustajien korvausta vastaavaa summaa. Koska sopimussuhdetta eikä oikeudellisia perusteita ole, kantajalla ei voi olla minkäänlaista takaisinmaksuvelvollisuutta parlamenttiin nähden.

Neljännen kanneperusteen toinen osa perustuu siihen, että avustajien ulkopuoliset tehtävät eivät synnytä minkäänlaista oikeutta vaatia korvauksia takaisin. Euroopan unionin henkilöstösäännön 12 artiklassa ei kielletä palvelussuhteen ulkopuolisia tehtäviä vaan edellytetään ainoastaan, että nimittävä viranomainen on antanut niihin suostumuksensa. Siinä tapauksessa, ettei suostumusta ole haettu, ei henkilöstösäännössä ole määrätty, että korvaus pitäisi maksaa kokonaan takaisin.

5)

Viides kanneperuste perustuu velvoitetta koskevan säännön taannehtivan soveltamisen kieltoon. Pääsihteerin päätöksen 8 kohdassa viitataan tehdyn päätöksen oikeudellisten perusteiden joukossa yksityiskohtaisten soveltamissääntöjen 39 a artiklaan siitä huolimatta, että puhemiehistön päätös nro 2015/C 397/03, jolla muutetaan Euroopan parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen yksityiskohtaisia soveltamissääntöjä, on tullut sovellettavaksi vasta 1.1.2016 alkaen, minkä vuoksi sillä ei ole merkitystä tässä asiassa.

6)

Kuudes kanneperuste perustuu perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamisen palautusvaatimuksen kohteena olevan summan osalta. Palautettavaksi vaadittua määrää ei ole yksityiskohtaisesti perusteltu minkäänlaisella laskumekanismilla, vaan on katsottu, ettei avustaja ole työskennellyt lainkaan kantajalle.

7)

Seitsemäs kanneperuste perustuu arvioon, joka on tehty matkakulukorvaukseen liitetyn matka-asiakirjan päiväyksestä ja jossa on sivuutettu sen tarkoitus ja tehty tästä perusteettomat johtopäätökset.

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/26

—

velvoittaa vastaajat maksamaan kantajille tämän kanteen liitteessä mainitut summat korkoineen, jotka lasketaan 26.3.2013 lukien unionin yleisen tuomioistuimen tuomion julistamiseen saakka

—

velvoittaa vastaajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

toteaa, että Euroopan unionille ja/tai vastaajana oleville toimielimille on syntynyt sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu

—

määrittää, mitä menettelyä noudatetaan kantajien kärsimän tosiasiallisen korvattavissa olevan vahingon selvittämiseksi

—

velvoittaa vastaajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/26

—

kumoamaan SEUT 263 artiklan nojalla Euroopan keskuspankin 14.3.2018 tekemän päätöksen SNC-2016-0026

—

toteamaan SEUT 277 artiklan nojalla, että YVM-asetuksen 18 artiklan 6 kohta on lainvastainen, (1) ja näin ollen kumoamaan mainitun päätöksen, ja

—

velvoittamaan EKP:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu väitteelle, jonka mukaan EKP rikkoi YVM-asetuksen 18 artiklan 1 kohtaa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohtaa määräämällä hallinnollisen rahoituksellisen seuraamuksen sellaista oikeusperustaa käyttäen, joka muodostuu sellaisesta unionin lainsäädännöstä ja kansallisesta lainsäädännöstä, jolla ei ole välitöntä oikeusvaikutusta.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu väitteelle, jonka mukaan EKP rikkoi asetuksen N:o 468/2014 (4) 132 artiklan 1 kohdan b alakohtaa siltä osin kuin se määräsi hallinnollisen rahoituksellisen seuraamuksen julkaisemisesta nimien kanssa.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu väitteelle, jonka mukaan YMV-asetuksen 18 artiklan 6 kohta on lainvastainen ja ristiriidassa SEUT 263 artiklan neljännen kohdan ja perusoikeuskirjan 47 artiklan kanssa siltä osin kuin siinä asetetaan velvollisuus julkaista hallinnollinen rahoituksellinen seuraamus siitä seikasta riippumatta, että hakija aikoo valittaa siitä unionin yleiseen tuomioistuimeen SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa asetettujen määräaikojen puitteissa.

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/28

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen

—

toteaa haltijan rekisteröidyn yhteisömallin nro 1 783 655-0002 mitättömäksi kaikilla kannekirjelmässä esitetyillä perusteilla

—

määrää unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 190 artiklan mukaisesti, että valituslautakunnassa pidetyn menettelyn vastapuoli ja mallin haltija vastaavat siinä aiheutuneista kuluista

—

velvoittaa EUIPO:n ja mahdollisen väliintulijan korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.

—

Yhteisömallista annetun asetuksen N:o 6/2002 6 artiklan virheellinen tulkinta ja soveltaminen

—

Asetuksen N:o 6/2002 25 artiklan 1 kohdan e alakohdan rikkominen

—

Asetuksen N:o 6/2002 25 artiklan 1 kohdan f alakohdan rikkominen.

28.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 182/29

—

ottamaan kanteen tutkittavaksi ja hyväksymään sen

—

kumoamaan 26.3.2018 tehdyn päätöksen, jolla Euroopan komissio hylkäsi kantajan johtaman yhteenliittymän tarjouksen osa-alueesta nro 3 tarjouskilpailussa ”Framework contract for the implementation of external aid 2018 (SIEA EUROPAID/138778/DH/SER/MULTI)” (jäljempänä tarjouskilpailu), joka koskee puitesopimuksen tekemistä palvelujen tarjoamisesta kolmansille maille, jotka saavat Euroopan unionin ulkomaanapua, ja jolla osa-alue nro 3 myönnettiin kymmenelle muulle tarjouksentekijälle

—

prosessinjohtotoimena (unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 55 artikla) pyytämään vastaajaa esittämään (i) osa-aluetta nro 3 varten hyväksyttyjen tarjousten ominaispiirteet ja edut sekä pisteet, jotka ne olivat saaneet ala-osioista 1.1, 1.2, 1.3, 1.4, 1.5 ja 1.6 osassa ”Global Organisation and Methodology”, ja pisteet, jotka kymmenen valittua tarjousta olivat saaneet osa-alueella 3 osassa ”Technical score” ja osassa ”Financial score”, ja (ii) arviointilautakunnan yksityiskohtaisen kertomuksen

—

ottamaan tutkittavaksi ja hyväksymään vahingonkorvausvaatimuksen, jonka määrä vastaa 2 400 000 euron bruttomarginaalia

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste perustuu unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 kumoamisesta 25.10.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, s. 1, jäljempänä varainhoitoasetus) 106 artiklan ja tarjoajille annettujen ohjeiden (Instructions to Tenders) 4 artiklan rikkomiseen. Komissio on rikkonut näitä artikloita, koska se ei ole sulkenut tarjoajaa menettelystä sellaisten sääntöjenvastaisuuksien johdosta, jotka liittyvät erääseen siihen yhteenliittymään, jonka kanssa hankintasopimus tehtiin, kuuluvista tarjouksentekijöistä.

2)

Toinen kanneperuste perustuu komission ilmeiseen arviointivirheeseen ja varainhoitoasetuksen 110 artiklan 5 kohdan, unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 soveltamissäännöistä 29.10.2012 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 1268/2012 (EUVL L 362, s. 1, jäljempänä soveltamisasetus) 151 artiklan, Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 41 artiklan 2 kohdasta aiheutuvien velvoitteiden, hyvän hallinnon ja tarjoajille annettujen ohjeiden 15 artiklan 3 kohdan noudattamatta jättämiseen, koska komissio ei ole tehnyt riittävän tarkkaa tutkimusta epänormaalin alhaisista tarjouksista.

3)

Kolmas kanneperuste perustuu perusteluvelvollisuuden – sellaisena kuin se seuraa varainhoitoasetuksen 113 artiklan 2 kohdasta ja soveltamisasetuksen 161 artiklan 1 kohdasta – loukkaamiseen.

4)

Neljäs kanneperuste perustuu perusoikeuskirjan 47 artiklassa määrätyn tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden loukkaamiseen.

5)

Viides kanneperuste perustuu yhdenmukaista kohtelua, syrjintäkieltoa ja tasapuolista kilpailua koskevien periaatteiden loukkaamiseen sekä varainhoitoasetuksen 102 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkomiseen siitä syystä, että tarjoajille annettujen ohjeiden 7 artikla on lainvastainen.

6)

Kuudes kanneperuste perustuu hyvän hallinnon periaatteen – sellaisena kuin siitä määrätään perusoikeuskirjan 41 artiklassa – loukkaamiseen siitä syystä, että tarjoajille annettujen ohjeiden 7 artikla on lainvastainen.