26.10.2010 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 280/62 |
EUROOPAN UNIONIN JA SVEITSIN TILASTOKOMITEAN PÄÄTÖS N:o 2/2010,
annettu 1 päivänä lokakuuta 2010,
yhteistyötä tilastoalalla koskevan Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen liitteen A muuttamisesta
(2010/643/EU)
EUROOPAN UNIONIN JA SVEITSIN TILASTOKOMITEA, joka
ottavat huomioon yhteistyötä tilastoalalla koskevan Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen (1) ja erityisesti sen 4 artiklan 4 kohdan,
sekä katsovat seuraavaa:
(1) |
Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton välinen sopimus tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007, ja siihen sisältyy tilastoalan säädöksiä koskeva liite A. |
(2) |
Uusia tilastoalan säädöksiä on hyväksytty, ja ne olisi sisällytettävä liitteeseen A. Tämän vuoksi liitettä A olisi tarkistettava, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Korvataan sopimuksen liite A tämän päätöksen liitteellä.
2 artikla
Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.
Tehty Sofiassa 1 päivänä lokakuuta 2010.
Sekakomitean puolesta
EU:n valtuuskunnan johtaja
Walter RADERMACHER
Sveitsin valtuuskunnan johtaja
Jürg MARTI
(1) EUVL L 90, 28.3.2006, s. 2.
LIITE
”LIITE A
2 ARTIKLASSA TARKOITETUT TILASTOALAN SÄÄDÖKSET
ALAKOHTAINEN MUKAUTTAMINEN
1. |
Tässä liitteessä viitatuissa säädöksissä olevalla termillä ’jäsenvaltio’ tarkoitetaan sen lisäksi, mitä sillä tarkoitetaan asianomaisissa yhteisön säädöksissä, myös Sveitsiä. |
2. |
Viittaukset Euroopan yhteisöjen toimialaluokitukseen NACE Rev. 1 katsotaan, ellei toisin määrätä, viittauksiksi Euroopan yhteisöjen toimialaluokitukseen NACE Rev. 2, sellaisena kuin se on määriteltynä tilastollisen tomialaluokituksen NACE Rev. 2 vahvistamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3037/90 ja tiettyjen eri tilastoaloja koskevien yhteisön asetusten muuttamisesta 20 päivänä joulukuuta 2006 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1893/2006 (1). Koodinumeroilla, joihin viitataan, tarkoitetaan vastaavia NACE Rev. 2:n muunnettuja koodeja. |
3. |
Säännöksiä, jotka koskevat kyselyistä ja vastaavista toimista koituvien kustannusten maksamista, ei sovelleta tähän sopimukseen liittyvissä kysymyksissä. |
SÄÄDÖKSET, JOIHIN VIITATAAN
YRITYSTOIMINNAN TILASTOT
— |
32008 R 0295: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 295/2008, annettu 11 päivänä maaliskuuta 2008, yritystoiminnan rakennetilastoista (uudelleen laadittu toisinto) (EUVL L 97, 9.4.2008, s. 13), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset:
|
— |
31998 R 2700: Komission asetus (EY) N:o 2700/98, annettu 17 päivänä joulukuuta 1998, yritystoiminnan rakennetilastoja varten vahvistetuista ominaisuustietojen määritelmistä (EYVL L 344, 18.12.1998, s. 49), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
31998 R 2701: Komission asetus (EY) N:o 2701/98, annettu 17 päivänä joulukuuta 1998, yritystoiminnan rakennetilastoja varten tuotettavista tietosarjoista (EYVL L 344, 18.12.1998, s. 81), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
31998 R 2702: Komission asetus (EY) N:o 2702/98, annettu 17 päivänä joulukuuta 1998, yritystoiminnan rakennetilastojen toimittamisessa noudatettavasta teknisestä muodosta (EYVL L 344, 18.12.1998, s. 102), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
31999 R 1618: Komission asetus (EY) N:o 1618/1999, annettu 23 päivänä heinäkuuta 1999, yritysten rakennetilastojen laadun arviointiperusteista (EYVL L 192, 24.7.1999, s. 11). |
— |
31999 R 1225: Komission asetus (EY) N:o 1225/1999, annettu 27 päivänä toukokuuta 1999, ominaisuustietojen määritelmistä vakuutuspalvelutilastoja varten (EYVL L 154, 19.6.1999, s. 1). |
— |
31999 R 1227: Komission asetus (EY) N:o 1227/1999, annettu 28 päivänä toukokuuta 1999, vakuutuspalvelutilastojen toimittamisessa noudatettavasta teknisestä muodosta (EYVL L 154, 19.6.1999, s. 75), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
31999 R 1228: Komission asetus (EY) N:o 1228/1999, annettu 28 päivänä toukokuuta 1999, vakuutuspalvelutilastoja varten tuotettavista tietosarjoista (EYVL L 154, 19.6.1999, s. 91), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
32003 R 1668: Komission asetus (EY) N:o 1668/2003, annettu 1 päivänä syyskuuta 2003, neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 58/97 täytäntöönpanosta yritystoiminnan rakennetilastojen toimittamisessa noudatettavan teknisen muodon osalta sekä yritystoiminnan rakennetilastojen toimittamisessa noudatettavasta teknisestä muodosta annetun asetuksen (EY) N:o 2702/98 muuttamisesta (EUVL L 244, 29.9.2003, s. 32), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:
|
— |
32003 R 1669: Komission asetus (EY) N:o 1669/2003, annettu 1 päivänä syyskuuta 2003, neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 58/97 täytäntöönpanosta yritystoiminnan rakennetilastoja varten tuotettavien tietosarjojen osalta sekä yritystoiminnan rakennetilastoja varten tuotettavista tietosarjoista annetun asetuksen (EY) N:o 2701/98 muuttamisesta (EUVL L 244, 29.9.2003, s. 57). |
— |
32003 R 1670: Komission asetus (EY) N:o 1670/2003, annettu 1 päivänä syyskuuta 2003, neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 58/97 täytäntöönpanosta yritystoiminnan rakennetilastoja varten vahvistettujen ominaisuustietojen määritelmien osalta ja yritystoiminnan rakennetilastoja varten vahvistetuista ominaisuustietojen määritelmistä annetun asetuksen (EY) N:o 2700/98 muuttamisesta (EUVL L 244, 29.9.2003, s. 74). |
— |
31998 R 1165: Neuvoston asetus (EY) N:o 1165/98, annettu 19 päivänä toukokuuta 1998, lyhyen aikavälin tilastoista (EYVL L 162, 5.6.1998, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
Tätä sopimusta sovellettaessa asetusten säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset: Sveitsin ei tarvitse toimittaa tietoja NACE REV 1:n 4-numerotasolla.
Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskee seuraava mukautus: Sveitsin ei tarvitse toimittaa tietoja muuttujien 220 ja 230 osalta ennen vuotta 2013.
Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskee seuraava mukautus: Sveitsin ei tarvitse toimittaa tietoja muuttujien 220 ja 230 osalta ennen vuotta 2013. |
— |
32001 R 0586: Komission asetus (EY) N:o 586/2001, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2001, lyhyen aikavälin tilastoista annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1165/98 täytäntöönpanosta teollisuuden koontiryhmien määritelmän osalta (EYVL L 86, 27.3.2001, s. 11), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
32008 R 0177: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 177/2008, annettu 20 päivänä helmikuuta 2008, tilastointiin tarkoitettujen yritysrekisterien laatimista koskevan yhteisen kehyksen vahvistamisesta ja neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2186/93 kumoamisesta (EUVL L 61, 5.3.2008, s. 6). |
— |
31993 R 2186: Neuvoston asetus (ETY) N:o 2186/93, annettu 22 päivänä heinäkuuta 1993, tilastointiin tarkoitettujen yritysrekisterien laatimisen yhteensovittamisesta yhteisössä (EYVL L 196, 5.8.1993, s. 1). Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset: Sveitsiin ei sovelleta asetuksen liitteessä II olevan 1 kohdan k alakohtaa. |
— |
32009 R 0192: Komission asetus (EY) N:o 192/2009, annettu 11 päivänä maaliskuuta 2009, tilastointiin tarkoitettujen yritysrekisterien laatimista koskevan yhteisen kehyksen vahvistamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 177/2008 täytäntöönpanosta komission (Eurostat) ja jäsenvaltioiden välisen luottamuksellisten tietojen vaihtamisen osalta (EUVL L 67, 12.3.2009, s. 14). Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskee seuraava mukautus: Sveitsin ei tarvitse toimittaa liitteen A Liikevaihto-kohdassa tarkoitettuja yksityiskohtaisia tietoja yritysten liikevaihdosta ennen vuoden 2013 loppua. |
— |
32009 D 0252: Komission päätös 2009/252/EY, tehty 11 päivänä maaliskuuta 2009, tilastointiin tarkoitettujen yritysrekisterien laatimista koskevan yhteisen kehyksen vahvistamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 177/2008 tiettyjä säännöksiä koskevista poikkeuksista (EUVL L 75, 21.3.2009, s. 11). |
LIIKENNE- JA MATKAILUTILASTOT
— |
31998 R 1172: Neuvoston asetus (EY) N:o 1172/98, annettu 25 päivänä toukokuuta 1998, maanteiden tavarakuljetusten tilastoista (EYVL L 163, 6.6.1998, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
32001 R 2163: Komission asetus (EY) N:o 2163/2001, annettu 7 päivänä marraskuuta 2001, teknisistä menettelyistä maanteiden tavarankuljetuksia koskevien tilastojen toimittamista varten (EYVL L 291, 8.11.2001, s. 13), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:
|
— |
32004 R 0642: Komission asetus (EY) N:o 642/2004, annettu 6 päivänä huhtikuuta 2004, alueellisten tilastojen osana olevista maanteiden tavarakuljetusten tilastoista annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1172/98 nojalla kerättyihin tietoihin sovellettavista tarkkuusvaatimuksista (EUVL L 102, 7.4.2004, s. 26). |
— |
32007 R 0833: Komission asetus (EY) N:o 833/2007, annettu 16 päivänä heinäkuuta 2007, maanteiden tavarakuljetusten tilastoista annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1172/98 säädetyn siirtymävaiheen päättymisestä (EUVL L 185, 17.7.2007, s. 9). |
— |
32003 R 0006: Komission asetus (EY) N:o 6/2003, annettu 30 päivänä joulukuuta 2002, maanteiden tavarakuljetuksia koskevien tilastotietojen levittämisestä (EYVL L 1, 4.1.2003, s. 45). |
— |
31993 D 0704: Neuvoston päätös 93/704/EY, tehty 30 päivänä marraskuuta 1993, tieliikenneonnettomuuksia koskevan yhteisön tietokannan perustamisesta (EYVL L 329, 30.12.1993, s. 63). |
— |
32003 R 0091: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 91/2003, annettu 16 päivänä joulukuuta 2002, rautatieliikenteen tilastoista (EYVL L 14, 21.1.2003, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
32007 R 0332: Komission asetus (EY) N:o 332/2007, annettu 27 päivänä maaliskuuta 2007, teknisistä menettelyistä rautatieliikenteen tilastojen toimittamista varten (EUVL L 88, 29.3.2007, s. 16). |
— |
32003 R 0437: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 437/2003, annettu 27 päivänä helmikuuta 2003, matkustajien, rahdin ja postin lentokuljetuksia koskevista tilastotiedoista (EUVL L 66, 11.3.2003, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
32003 R 1358: Komission asetus (EY) N:o 1358/2003, annettu 31 päivänä heinäkuuta 2003, matkustajien, rahdin ja postin lentokuljetuksia koskevista tilastotiedoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 437/2003 täytäntöönpanosta sekä liitteiden I ja II muuttamisesta (EUVL L 194, 1.8.2003, s. 9), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
31980 L 1119: Neuvoston direktiivi 80/1119/ETY, annettu 17 päivänä marraskuuta 1980, sisävesiväylien tavarakuljetusten tilastotiedoista (EYVL L 339, 15.12.1980, s. 30). |
— |
31995 L 0057: Neuvoston direktiivi 95/57/EY, annettu 23 päivänä marraskuuta 1995, matkailualaa koskevien tilastotietojen keräämisestä (EYVL L 291, 6.12.1995, s. 32), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
31999 D 0035: Komission päätös 1999/35/EY, tehty 9 päivänä joulukuuta 1998, matkailualaa koskevien tilastotietojen keräämisestä annetun neuvoston direktiivin 95/57/EY täytäntöönpanomenettelyistä (EYVL L 9, 15.1.1999, s. 23). |
— |
32007 R 0973: Komission asetus (EY) N:o 973/2007, annettu 20 päivänä elokuuta 2007, tilastollisen toimialaluokituksen NACE Rev. 2 täytäntöönpanosta annettujen eri tilastoaloja koskevien yhteisön asetusten muuttamisesta (EUVL L 216, 21.8.2007, s. 10). |
ULKOMAANKAUPPATILASTOT
— |
32009 R 0471: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 471/2009, annettu 6 päivänä toukokuuta 2009, kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevista yhteisön tilastoista ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1172/95 kumoamisesta (EUVL L 152, 16.6.2009, s. 23), sellaisena kuin se on pantuna täytäntöön seuraavilla:
Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen (EY) N:o 471/2009 säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset:
|
— |
32006 R 1833: Komission asetus (EY) N:o 1833/2006, annettu 13 päivänä joulukuuta 2006, yhteisön ulkomaankauppatilastojen ja jäsenvaltioiden välisen kaupan tilastojen maa- ja alueluokituksesta (EUVL L 354, 14.12.2006, s. 19). |
TILASTOINTIPERIAATTEET JA TILASTOSALAISUUS
— |
31990 R 1588: Neuvoston asetus (Euratom, ETY) N:o 1588/90, annettu 11 päivänä kesäkuuta 1990, salassapidettävien tilastotietojen luovuttamisesta Euroopan yhteisöjen tilastotoimistolle (EYVL L 151, 15.6.1990, s. 1). Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset:
|
— |
32009 R 0223: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 223/2009, annettu 11 päivänä maaliskuuta 2009, Euroopan tilastoista sekä salassapidettävien tilastotietojen luovuttamisesta Euroopan yhteisöjen tilastotoimistolle annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1101/2008, yhteisön tilastoista annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 322/97 ja Euroopan yhteisöjen tilasto-ohjelmakomitean perustamisesta tehdyn neuvoston päätöksen 89/382/ETY, Euratom kumoamisesta (EUVL L 87, 31.3.2009, s. 164). Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset: Sveitsi panee täytäntöön tämän asetuksen noudattamiseksi tarvittavat toimenpiteet 31 päivään joulukuuta 2012 mennessä. |
— |
31997 R 0322: Neuvoston asetus (EY) N:o 322/97, annettu 17 päivänä helmikuuta 1997, yhteisön tilastoista (EYVL L 52, 22.2.1997, s. 1). |
— |
32002 R 0831: Komission asetus (EY) N:o 831/2002, annettu 17 päivänä toukokuuta 2002, yhteisön tilastoista annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 322/97 täytäntöönpanosta tieteellisiin tarkoituksiin käytettävien salassapidettävien tietojen käyttöoikeuden osalta (EYVL L 133, 18.5.2002, s. 7), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
32004 D 0423: Komission päätös 2004/452/EY, tehty 29 päivänä huhtikuuta 2004, elimiä, joiden palveluksessa olevilla tutkijoilla on oikeus käyttää salassapidettäviä tietoja tieteellisiin tarkoituksiin, koskevan luettelon vahvistamisesta, (EUVL L 156, 30.4.2004, s. 1) sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:
|
— |
32008 D 0234: Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 234/2008/EY, tehty 11 päivänä maaliskuuta 2008, eurooppalaisen tilastoja käsittelevän neuvoa-antavan komitean perustamisesta ja neuvoston päätöksen 91/116/ETY kumoamisesta (EUVL L 73, 15.3.2008, s. 13). |
— |
32008 D 0235: Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 235/2008/EY, tehty 11 päivänä maaliskuuta 2008, Euroopan tilastohallinnoinnin neuvoa-antavan lautakunnan perustamisesta (EUVL L 73, 15.3.2008, s. 17). |
Säädökset, joihin sopimuspuolten on kiinnitettävä huomiota
Sopimuspuolten on kiinnitettävä huomiota seuraavan säädöksen sisältöön:
— |
52005 PC 0217: Komission suositus KOM(2005) 217, annettu 25 päivänä toukokuuta 2005, kansallisten ja yhteisön tilastoviranomaisten riippumattomuudesta, koskemattomuudesta ja vastuuvelvollisuudesta (EUVL C 172, 12.7.2005, s. 22). |
VÄESTÖ- JA SOSIAALITILASTOT
— |
2007 R 0862: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 862/2007, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, muuttoliikettä ja kansainvälistä suojelua koskevista yhteisön tilastoista sekä ulkomaisia työntekijöitä koskevien tilastojen laatimisesta annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 311/76 kumoamisesta (EUVL L 199, 31.7.2007, s. 23). |
— |
31998 R 0577: Neuvoston asetus (EY) N:o 577/98, annettu 9 päivänä maaliskuuta 1998, yhteisön työvoimaa koskevan otantatutkimuksen järjestämisestä (EYVL L 77, 14.3.1998, s. 3), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset: Sen estämättä, mitä 2 artiklan 4 kohdassa säädetään, Sveitsin osalta otantayksikkö on yksityishenkilö ja kotitalouden muita jäseniä koskevat tiedot voivat sisältää vähintään 4 artiklan 1 kohdassa luetellut tekijät. |
— |
32000 R 1575: Komission asetus (EY) N:o 1575/2000, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2000, yhteisön työvoimaa koskevan otantatutkimuksen järjestämistä koskevan neuvoston asetuksen (EY) N:o 577/98 täytäntöönpanosta vuodesta 2001 lähtien siirrettävien tietojen koodauksen osalta (EYVL L 181, 20.7.2000, s. 16). |
— |
32000 R 1897: Komission asetus (EY) N:o 1897/2000, annettu 7 päivänä syyskuuta 2000, yhteisön työvoimaa koskevan otantatutkimuksen järjestämisestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 577/98 täytäntöönpanosta työttömyyden määritelmän osalta (EYVL L 228, 8.9.2000, s. 18). |
— |
32002 R 2104: Komission asetus (EY) N:o 2104/2002, annettu 28 päivänä marraskuuta 2002, yhteisön työvoimaa koskevan otantatutkimuksen järjestämisestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 577/98 ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 577/98 täytäntöönpanosta annetun komission asetuksen (EY) N:o 1575/2000 mukauttamisesta koulutusta koskevien muuttujien luettelon ja vuodesta 2003 lähtien toimitettavien kyseisiä muuttujia koskevien tietojen koodauksen osalta (EYVL L 324, 29.11.2002, s. 14), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset: Asetuksen 1 artiklan säännöksistä riippumatta Sveitsin ei tarvitse toteuttaa vuoden 2007 lisäkysymyksiä. |
— |
32005 R 0430: Komission asetus (EY) N:o 430/2005, annettu 15 päivänä maaliskuuta 2005, yhteisön työvoimaa koskevan otantatutkimuksen järjestämistä koskevan neuvoston asetuksen (EY) N:o 577/98 täytäntöönpanosta vuodesta 2006 lähtien toimitettavien tietojen koodauksen ja rakenteellisia muuttujia koskevien tietojen keruussa käytettävän alaotoksen osalta (EUVL L 71, 17.3.2005, s. 36). |
— |
32007 R 0973: Komission asetus (EY) N:o 973/2007, annettu 20 päivänä elokuuta 2007 (EUVL L 216, 21.8.2007, s. 10). |
— |
32007 R 0102: Komission asetus (EY) N:o 102/2007, annettu 2 päivänä helmikuuta 2007, neuvoston asetuksessa (EY) N:o 577/98 säädettyjen, maahanmuuttajien ja heidän suoraan alenevassa polvessa olevien jälkeläistensä työmarkkinatilannetta koskevien vuoden 2008 lisäkysymysten määrittelystä ja asetuksen (EY) N:o 430/2005 muuttamisesta (EUVL L 28, 3.2.2007, s. 3), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:
Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset: Asetuksen 2 artiklan säännöksistä riippumatta Sveitsin ei tarvitse toimittaa tietoja liitteen sarakkeessa 211/212 ja 215 mainituista muuttujista. |
— |
32008 R 0207: Komission asetus (EY) N:o 207/2008, annettu 5 päivänä maaliskuuta 2008, neuvoston asetuksessa (EY) N:o 577/98 säädettyjen, nuorten työmarkkinoille pääsyä koskevien vuoden 2009 lisäkysymysten määrittelystä (EUVL L 62, 6.3.2008, s. 4). |
— |
32008 R 0365: Komission asetus (EY) N:o 365/2008, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2008, neuvoston asetuksessa (EY) N:o 577/98 säädetyn työvoimaa koskevan otantatutkimuksen lisäkysymyksiä koskevasta vuosien 2010, 2011 ja 2012 ohjelmasta (EUVL L 112, 24.4.2008, s. 22). |
— |
32008 R 0377: Komission asetus (EY) N:o 377/2008, annettu 25 päivänä huhtikuuta 2008, yhteisön työvoimaa koskevan otantatutkimuksen järjestämisestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 577/98 täytäntöönpanosta vuodesta 2009 lähtien toimitettavien tietojen koodauksen, rakenteellisia muuttujia koskevien tietojen keruussa käytettävän alaotoksen ja tarkasteluvuosineljänneksen määritelmän osalta (EUVL L 114, 26.4.2008, s. 57). |
— |
32009 R 0020: Komission asetus (EY) N:o 20/2009, annettu 13 päivänä tammikuuta 2009, neuvoston asetuksessa (EY) N:o 577/98 säädettyjen, työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista koskevien vuoden 2010 lisäkysymysten määrittelystä (EUVL L 9, 14.1.2009, s. 7). |
— |
31999 R 0530: Neuvoston asetus (EY) N:o 530/1999, annettu 9 päivänä maaliskuuta 1999, ansioita ja työvoimakustannuksia koskevista rakennetilastoista (EYVL L 63, 12.3.1999, s. 6), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset:
|
— |
32007 R 0973: Komission asetus (EY) N:o 973/2007, annettu 20 päivänä elokuuta 2007 (EUVL L 216, 21.8.2007, s. 10). |
— |
32000 R 1916: Komission asetus (EY) N:o 1916/2000, annettu 8 päivänä syyskuuta 2000, ansioita ja työvoimakustannuksia koskevista rakennetilastoista annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 530/1999 täytäntöönpanosta ansioiden rakennetta koskevien tietojen määrittelyn ja toimittamisen osalta (EYVL L 229, 9.9.2000, s. 3), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
32006 R 0698: Komission asetus (EY) N:o 698/2006, annettu 5 päivänä toukokuuta 2006, neuvoston asetuksen (EY) N:o 530/1999 täytäntöönpanosta työvoimakustannuksia ja ansioita koskevien rakennetilastojen laadunarvioinnin osalta (EUVL L 121, 6.5.2006, s. 30). |
— |
32003 R 0450: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 450/2003, annettu 27 päivänä helmikuuta 2003, työvoimakustannusindeksistä (EUVL L 69, 13.3.2003, s. 1), sellaisena kuin se on pantuna täytäntöön seuraavalla:
|
— |
32003 R 1216: Komission asetus (EY) N:o 1216/2003, annettu 7 päivänä heinäkuuta 2003, työvoimakustannusindeksistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 450/2003 täytäntöönpanosta (EUVL L 169, 8.7.2003, s. 37). |
— |
32007 R 0973: Komission asetus (EY) N:o 973/2007, annettu 20 päivänä elokuuta 2007, tilastollisen toimialaluokituksen NACE Rev. 2 täytäntöönpanosta annettujen eri tilastoaloja koskevien yhteisön asetusten muuttamisesta (EUVL L 216, 21.8.2007, s. 10). |
— |
32008 R 0453: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 453/2008, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2008, yhteisön alueella olevia avoimia työpaikkoja koskevista neljännesvuosittaisista tilastoista (EUVL L 145, 4.6.2008, s. 234). |
— |
32008 R 1062: Komission asetus (EY) N:o 1062/2008, annettu 28 päivänä lokakuuta 2008, yhteisön alueella olevia avoimia työpaikkoja koskevista neljännesvuosittaisista tilastoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 453/2008 täytäntöönpanosta kausitasoitusta koskevien menettelyjen ja laaturaporttien osalta (EUVL L 285, 29.10.2008, s. 3). |
— |
32009 R 0019: Komission asetus (EY) N:o 19/2009, annettu 13 päivänä tammikuuta 2009, yhteisön alueella olevia avoimia työpaikkoja koskevista neljännesvuosittaisista tilastoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 453/2008 täytäntöönpanosta avoimen työpaikan määritelmän, tietojenkeruun viitepäivämäärien, tietojen toimittamista koskevien ohjeiden ja toteutettavuustutkimusten osalta (EUVL L 9, 14.1.2009, s. 3). |
— |
32003 R 1177: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1177/2003, annettu 16 päivänä kesäkuuta 2003, yhteisön tulo- ja elinolotilastoista (EU-SILC) (EUVL L 165, 3.7.2003, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:
|
— |
32003 R 1980: Komission asetus (EY) N:o 1980/2003, annettu 21 päivänä lokakuuta 2003, yhteisön tulo- ja elinolotilastoista (EU-SILC) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1177/2003 täytäntöönpanosta määritelmien ja määritelmien päivittämisen osalta (EUVL L 298, 17.11.2003, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:
|
— |
32003 R 1981: Komission asetus (EY) N:o 1981/2003, annettu 21 päivänä lokakuuta 2003, yhteisön tulo- ja elinolotilastoista (EU-SILC) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1177/2003 täytäntöönpanosta kenttätyöhön liittyvien kysymysten ja imputointimenetelmien osalta (EUVL L 298, 17.11.2003, s. 23). |
— |
32003 R 1982: Komission asetus (EY) N:o 1982/2003, annettu 21 päivänä lokakuuta 2003, yhteisön tulo- ja elinolotilastoista (EU-SILC) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1177/2003 täytäntöönpanosta otannan ominaisuuksien ja seurannan osalta (EUVL L 298, 17.11.2003, s. 29). |
— |
32003 R 1983: Komission asetus (EY) N:o 1983/2003, annettu 7 päivänä marraskuuta 2003, yhteisön tulo- ja elinolotilastoista (EU-SILC) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1177/2003 täytäntöönpanosta ensisijaisten tavoitemuuttujien luettelon osalta (EUVL L 298, 17.11.2003, s. 34), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:
|
— |
32004 R 0028: Komission asetus (EY) N:o 28/2004, annettu 5 päivänä tammikuuta 2004, yhteisön tulo- ja elinolotilastoista (EU-SILC) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1177/2003 täytäntöönpanosta väliaikaisten ja lopullisten laatukertomusten yksityiskohtaisen sisällön osalta (EUVL L 5, 9.1.2004, s. 42). |
— |
32006 R 0315: Komission asetus (EY) N:o 315/2006, annettu 22 päivänä helmikuuta 2006, yhteisön tulo- ja elinolotilastoista (EU-SILC) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1177/2003 täytäntöönpanosta asuinoloja koskevien toissijaisten tavoitemuuttujien luettelon osalta (EUVL L 52, 23.2.2006, s. 16). |
— |
32007 R 0215: Komission asetus (EY) N:o 215/2007, annettu 28 päivänä helmikuuta 2007, yhteisön tulo- ja elinolotilastoista (EU-SILC) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1177/2003 täytäntöönpanosta asuinoloja koskevien toissijaisten tavoitemuuttujien luettelon osalta (EUVL L 62, 1.3.2007, s. 8). Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset: Sveitsin ei tarvitse toimittaa tietoja ennen vuoden 2010 loppua. |
— |
32008 R 0362: Neuvoston asetus (EY) N:o 362/2008, annettu 14 päivänä huhtikuuta 2008, yhteisön tulo- ja elinolotilastoista (EU-SILC) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1177/2003 täytäntöönpanosta aineellista puutetta koskevien toissijaisten tavoitemuuttujien vuoden 2009 luettelon osalta (EUVL L 112, 24.4.2008, s. 1). |
— |
32009 R 0646: Komission asetus (EY) N:o 646/2009, annettu 23 päivänä heinäkuuta 2009, yhteisön tulo- ja elinolotilastoista (EU-SILC) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1177/2003 täytäntöönpanosta kotitalouden varojen sisäistä jakamista koskevien vuoden 2010 toissijaisten tavoitemuuttujien luettelon osalta (EUVL L 192, 24.7.2009, s. 3). |
TALOUSTILASTOT
— |
31995 R 2494: Neuvoston asetus (EY) N:o 2494/95, annettu 23 päivänä lokakuuta 1995, yhdenmukaistetuista kuluttajahintaindekseistä (EYVL L 257, 27.10.1995, s. 1). Sveitsin osalta asetusta sovelletaan kuluttajahintaindeksien yhdenmukaistamiseen kansainvälisiä vertailuja varten. Se ei koske yhdenmukaistettujen kuluttajahintaindeksien laskemista nimenomaisesti talous- ja rahaliiton tarpeisiin. Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset:
|
— |
32009 R 0330: Komission asetus (EY) N:o 330/2009, annettu 22 päivänä huhtikuuta 2009, neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä kausituotteiden käsittelyä yhdenmukaistetuissa kuluttajahintaindekseissä koskevien vähimmäisvaatimusten osalta (EUVL L 103, 23.4.2009, s. 6). |
— |
31996 R 1749: Komission asetus (EY) N:o 1749/96, annettu 9 päivänä syyskuuta 1996, yhdenmukaistetuista kuluttajahintaindekseistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95 toimeenpanon alkutoimenpiteistä (EYVL L 229, 10.9.1996, s. 3), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
31996 R 2214: Komission asetus (EY) N:o 2214/96, annettu 20 päivänä marraskuuta 1996, yhdenmukaistetuista kuluttajahintaindekseistä: YKHI:en alaindeksien ilmoittaminen ja levittäminen (EYVL L 296, 21.11.1996, s. 8), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
31997 R 2454: Komission asetus (EY) N:o 2454/97, annettu 10 päivänä joulukuuta 1997, neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95 soveltamisen tietyistä yksityiskohtaisista säännöistä yhdenmukaistettujen kuluttajahintaindeksien (YKHI) painotusten laadun vähimmäisstandardeista (EYVL L 340, 11.12.1997, s. 24). |
— |
31998 R 2646: Komission asetus (EY) N:o 2646/98, annettu 9 päivänä joulukuuta 1998, neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin tariffien käsittelyyn liittyvien vähimmäisstandardien osalta (EYVL L 335, 10.12.1998, s. 30). |
— |
31999 R 1617: Komission asetus (EY) N:o 1617/1999, annettu 23 päivänä heinäkuuta 1999, neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95 yksityiskohtaisista täytäntöönpanosäännöistä yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä suoritettavan vakuutuksen käsittelyn vähimmäisvaatimusten osalta ja asetuksen (EY) N:o 2214/96 muuttamisesta (EYVL L 192, 24.7.1999, s. 9). |
— |
31999 R 2166: Neuvoston asetus (EY) N:o 2166/1999, annettu 8 päivänä lokakuuta 1999, asetuksen (EY) N:o 2494/95 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä terveyden, koulutuksen ja sosiaalisen suojelun alaan kuuluvien tuotteiden yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä suoritettavan käsittelyn vähimmäisvaatimusten osalta (EYVL L 266, 14.10.1999, s. 1). |
— |
32000 R 2601: Komission asetus (EY) N:o 2601/2000, annettu 17 päivänä marraskuuta 2000, neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä ostajan hintojen yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin sisällyttämisen ajankohdan osalta (EYVL L 300, 29.11.2000, s. 14). |
— |
32000 R 2602: Komission asetus (EY) N:o 2602/2000, annettu 17 päivänä marraskuuta 2000, neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä suoritettavan hinnanalennusten käsittelyn vähimmäisvaatimusten osalta (EYVL L 300, 29.11.2000, s. 16), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:
|
— |
32001 R 1920: Komission asetus (EY) N:o 1920/2001, annettu 28 päivänä syyskuuta 2001, neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä prosentuaalisten palvelumaksujen käsittelyn vähimmäisvaatimusten osalta yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ja asetuksen (EY) N:o 2214/96 muuttamisesta (EYVL L 261, 29.9.2001, s. 46), sellaisena kuin se on oikaistuna (EYVL L 295, 13.11.2001, s. 34). |
— |
32001 R 1921: Komission asetus (EY) N:o 1921/2001, annettu 28 päivänä syyskuuta 2001, neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä yhdenmukaistettujen kuluttajahintaindeksien tarkistusta koskevien vähimmäisvaatimusten osalta ja asetuksen (EY) N:o 2602/2000 muuttamisesta (EYVL L 261, 29.9.2001, s. 49), sellaisena kuin se on oikaistuna (EYVL L 295, 13.11.2001, s. 34). |
— |
32005 R 1708: Komission asetus (EY) N:o 1708/2005, annettu 19 päivänä lokakuuta 2005, yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisesta neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95 täytäntöönpanemiseksi yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin yhteisen indeksin viitejakson osalta ja asetuksen (EY) N:o 2214/96 muuttamisesta (EUVL L 274, 20.10.2005, s. 9). |
— |
32006 R 0701: Neuvoston asetus (EY) N:o 701/2006, annettu 25 päivänä huhtikuuta 2006, asetuksen (EY) N:o 2494/95 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä yhdenmukaistettujen kuluttajahintaindeksien hintatietojen keruun ajallisen kattavuuden osalta (EUVL L 122, 9.5.2006, s. 3). |
— |
32007 R 1445: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1445/2007, annettu 11 päivänä joulukuuta 2007, yhteisten sääntöjen antamisesta ostovoimapariteetteja koskevan perusaineiston hankkimisesta, laskennasta ja levittämisestä (EUVL L 336, 20.12.2007, s. 1). |
— |
31996 R 2223: Neuvoston asetus (EY) N:o 2223/96, annettu 25 päivänä kesäkuuta 1996, Euroopan kansantalouden tilinpito- ja aluetilinpitojärjestelmästä yhteisössä (EYVL L 310, 30.11.1996, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset:
|
— |
31997 D 0178: Komission päätös 97/178/EY, Euratom, tehty 10 päivänä helmikuuta 1997, menettelytapojen määrittelemisestä siirryttäessä Euroopan koottujen tilien järjestelmästä (EKT:n toinen painos) Euroopan kansantalouden tilinpidon ja aluetilinpidon järjestelmään (EKT 1995) (EYVL L 75, 15.3.1997, s. 44). |
— |
31998 D 0715: Komission päätös 98/715/EY, tehty 30 päivänä marraskuuta 1998, Euroopan kansantalouden tilinpito- ja aluetilinpitojärjestelmästä yhteisössä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2223/96 liitteen A selventämisestä hintojen ja volyymien mittausta koskevien periaatteiden osalta (EYVL L 340, 16.12.1998, s. 33). Tätä sopimusta sovellettaessa päätöksen säännöksiä koskee seuraava mukautus: Päätöksen 3 artiklaa (menetelmien luokitus tuotteittain) ei sovelleta Sveitsiin. |
— |
32002 R 1889: Komission asetus (EY) N:o 1889/2002, annettu 23 päivänä lokakuuta 2002, asetuksen (EY) N:o 2223/96 täydentämisestä ja muuttamisesta Euroopan kansantalouden tilinpidon ja aluetilinpidon järjestelmässä (EKT) suoritettavan välillisten rahoituspalveluiden (FISIM) kohdentamisen osalta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 448/98 täytäntöönpanosta (EYVL L 286, 24.10.2002, s. 11). |
— |
32003 R 1287: Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1287/2003, annettu 15 päivänä heinäkuuta 2003, markkinahintaisen bruttokansantulon yhdenmukaistamisesta (’BKTL-asetus’) (EUVL L 181, 19.7.2003, s. 1). |
— |
32005 R 0116: Komission asetus (EY, Euratom) N:o 116/2005, annettu 26 päivänä tammikuuta 2005, arvonlisäveron palautuksista verovelvollisuuden ulkopuolella oleville ja verovelvollisille arvonlisäverosta vapautetun toiminnan osalta markkinahintaisen bruttokansantulon yhdenmukaistamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1287/2003 soveltamiseksi (EUVL L 24, 27.1.2005, s. 6). |
— |
32005 R 1722: Komission asetus (EY) N:o 1722/2005, annettu 20 päivänä lokakuuta 2005, asuntopalvelujen arvioimista koskevista periaatteista markkinahintaisen bruttokansantulon yhdenmukaistamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1287/2003 soveltamiseksi (EUVL L 276, 21.10.2005, s. 5). |
— |
31999 D 0622: Komission päätös 1999/622/EY, Euratom, tehty 8 päivänä syyskuuta 1999, arvonlisäveron palautuksista verovelvollisuuden ulkopuolella oleville yksiköille ja verovelvollisille yksiköille niiden arvonlisäverosta vapautetun toiminnan osalta markkinahintaisen bruttokansantuotteen muodostamisen yhdenmukaistamisesta annetun neuvoston direktiivin 89/130/ETY, Euratom panemiseksi täytäntöön (EYVL L 245, 17.9.1999, s. 51). |
— |
32006 R 0601: Komission asetus (EY) N:o 601/2006, annettu 18 päivänä huhtikuuta 2006, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 184/2005 täytäntöönpanosta tietojen toimittamismuodon ja -menettelyn osalta (EUVL L 106, 19.4.2006, s. 7). Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset: Sveitsin ei tarvitse soveltaa tietojen toimittamismuotoa ja -menettelyä koskevia vaatimuksia ennen vuoden 2013 loppua. |
— |
32000 R 0246: Komission asetus (EY) N:o 264/2000, annettu 3 päivänä helmikuuta 2000, neuvoston asetuksen (EY) N:o 2223/96 täytäntöönpanosta julkisen rahoituksen lyhyen aikavälin tilastojen osalta (EYVL L 29, 4.2.2000, s. 4). Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksessa olevien taulukkojen 25.1 ja 25.2 säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset:
|
— |
32002 R 1221: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1221/2002, annettu 10 päivänä kesäkuuta 2002, muita kuin rahoitustilejä koskevasta julkisyhteisöjen neljännesvuositilinpidosta (EYVL L 179, 9.7.2002, s. 1). Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksessa olevien taulukkojen 25.1 ja 25.2 säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset:
|
— |
32005 R 0184: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 184/2005, annettu 12 päivänä tammikuuta 2005, maksutasetta, kansainvälistä palvelukauppaa ja suoria ulkomaisia sijoituksia koskevista yhteisön tilastoista (EUVL L 35, 8.2.2005, s. 23), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
Tätä sopimusta sovellettaessa asetusten säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset: Sveitsin ei tarvitse toimittaa seuraavia tietoja:
Sveitsin ei tarvitse toimittaa seuraavia tietoja ennen vuoden 2014 loppua:
|
NIMIKKEISTÖT
— |
31990 R 3037: Neuvoston asetus (ETY) N:o 3037/90, annettu 9 päivänä lokakuuta 1990, Euroopan yhteisön tilastollisesta toimialaluokituksesta (EYVL L 293, 24.10.1990, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
31993 R 0696: Neuvoston asetus (ETY) N:o 696/93, annettu 15 päivänä maaliskuuta 1993, tilastoyksiköistä yhteisön tuotantojärjestelmän havainnointia ja analyysiä varten (EYVL L 76, 30.3.1993, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:
|
— |
32003 R 1053: Komission asetus (EY) N:o 1053/2003, annettu 19 päivänä kesäkuuta 2003, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 999/2001 muuttamisesta pikatestien osalta (EUVL L 152, 20.6.2003, s. 8). |
— |
32003 R 1059: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1059/2003, annettu 26 päivänä toukokuuta 2003, yhteisestä tilastollisten alueyksiköiden nimikkeistöstä (NUTS) (EUVL L 154, 21.6.2003, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
32008 R 0451: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 451/2008, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2008, uuden tilastollisen toimialoittaisen tuoteluokituksen (CPA) vahvistamisesta ja neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3696/93 kumoamisesta (EUVL L 145, 4.6.2008, s. 65). |
— |
32006 R 1893: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1893/2006, annettu 20 päivänä joulukuuta 2006, tilastollisen toimialaluokituksen NACE Rev. 2 vahvistamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3037/90 ja tiettyjen eri tilastoaloja koskevien yhteisön asetusten muuttamisesta (EUVL L 393, 30.12.2006, s. 1). |
MAATALOUSTILASTOT
— |
31996 L 0016: Neuvoston direktiivi 96/16/EY, annettu 19 päivänä maaliskuuta 1996, maitoa ja maitovalmisteita koskevien tilastotietojen keruusta (EYVL L 78, 28.3.1996, s. 27), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:
Tätä sopimusta sovellettaessa direktiivin säännöksiä koskee seuraava mukautus: Sveitsiä ei sido direktiivissä vaadittu tietojen alueellinen erittely. |
— |
31997 D 0080: Komission päätös 97/80/EY, tehty 18 päivänä joulukuuta 1996, neuvoston direktiivin 96/16/EY soveltamissäännöksistä maitoa ja maitovalmisteita koskevien tilastotietojen keruussa (EYVL L 24, 25.1.1997, s. 26), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:
|
— |
32005 D 0288: Komission päätös 2005/288/EY, tehty 18 päivänä maaliskuuta 2005, neuvoston direktiivin 96/16/EY soveltamissäännöksistä maitoa ja maitovalmisteita koskevien tilastotietojen keruussa tehdyn päätöksen 97/80/EY muuttamisesta (EUVL L 88, 7.4.2005, s. 10). Tätä sopimusta sovellettaessa päätöksen säännöksiä koskee seuraava mukautus: Sveitsiä ei sido asetuksen liitteessä I olevassa taulukossa 1 vaadittu tietojen alueellinen erittely: vuosittainen lehmänmaidon tuotanto. |
— |
32008 R 1166: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1166/2008, annettu 19 päivänä marraskuuta 2008, maatilojen rakennetutkimuksista ja maatalouden tuotantomenetelmiä koskevasta tutkimuksesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 571/88 kumoamisesta (EUVL L 321, 1.12.2008, s. 14). Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset: Asetuksen liitteessä III olevaa VII kohtaa (jossa luetellaan maaseudun kehittämistuen 12 muotoa) ei sovelleta Sveitsiin. |
— |
32008 R 1242: Komission asetus (EY) N:o 1242/2008, annettu 8 päivänä joulukuuta 2008, yhteisön maatilatypologiasta (EUVL L 335, 13.12.2008, s. 3). |
— |
32000 D 0115: Komission päätös 2000/115/EY, tehty 24 päivänä marraskuuta 1999, ominaisuuksien määritelmistä, maataloustuoteluettelosta, määritelmäluettelon poikkeuksista ja maatilojen rakennetta koskevien tilastotietojen keruuseen kuuluvista alueista ja tutkimusalueista (EYVL L 38, 12.2.2000, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
32008 D 0690: Komission päätös 2008/690/EY, tehty 4 päivänä elokuuta 2008, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/109/EY ja päätöksen 2002/38/EY muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden suorittamasta tiettyjen hedelmälajien viljelmiä koskevasta tilastotietojen keruusta (EUVL L 225, 23.8.2008, s. 14). |
— |
32009 R 0543: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 543/2009, annettu 18 päivänä kesäkuuta 2009, kasvinviljelytilastoista sekä neuvoston asetusten (ETY) N:o 837/90 ja (ETY) N:o 959/93 kumoamisesta (EUVL L 167, 29.6.2009, s. 1). |
— |
32004 R 0138: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 138/2004, annettu 5 päivänä joulukuuta 2003, maatalouden taloustileistä yhteisössä (EUVL L 33, 5.2.2004, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavilla:
|
— |
32008 R 1165: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1165/2008, annettu 19 päivänä marraskuuta 2008, kotieläin- ja lihatilastoista sekä neuvoston direktiivien 93/23/ETY, 93/24/ETY ja 93/25/ETY kumoamisesta (EUVL L 321, 1.12.2008, s. 1). Tätä sopimusta sovellettaessa asetuksen säännöksiä koskevat seuraavat mukautukset:
|
KALATALOUSTILASTOT
— |
31991 R 1382: Neuvoston asetus (ETY) N:o 1382/91, annettu 21 päivänä toukokuuta 1991, kalastustuotteiden maihintuontia jäsenvaltioissa koskevien tietojen toimittamisesta (EYVL L 133, 28.5.1991, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:
|
— |
31991 R 3880: Neuvoston asetus (ETY) N:o 3880/91, annettu 17 päivänä joulukuuta 1991, Koillis-Atlantilla kalastavien jäsenvaltioiden saaliiden määriä koskevien tilastojen toimittamisesta (EYVL L 365, 31.12.1991, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:
|
— |
31993 R 2018: Neuvoston asetus (ETY) N:o 2018/93, annettu 30 päivänä kesäkuuta 1993, Luoteis-Atlantilla kalastavien jäsenvaltioiden saaliiden määriä ja kalastustoimia koskevien tilastojen toimittamisesta (EYVL L 186, 28.7.1993, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:
|
— |
31995 R 2597: Neuvoston asetus (EY) N:o 2597/95, annettu 23 päivänä lokakuuta 1995, muualla kuin Pohjois-Atlantilla kalastavien jäsenvaltioiden nimellissaaliiden määriä koskevien tilastojen toimittamisesta (EYVL L 270, 13.11.1995, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:
|
— |
31996 R 0788: Neuvoston asetus (EY) N:o 788/96, annettu 22 päivänä huhtikuuta 1996, jäsenvaltioiden vesiviljelytuotantoa koskevien tilastojen toimittamisesta (EYVL L 108, 1.5.1996, s. 1). |
ENERGIATILASTOT
— |
31990 L 0377: Neuvoston direktiivi 90/377/ETY, annettu 29 päivänä kesäkuuta 1990, yhteisön menettelyn toteuttamiseksi kaasusta ja sähköstä teollisilta käyttäjiltä perittävien hintojen avoimuuden takaamiseksi (EYVL L 185, 17.7.1990, s. 16). |
YMPÄRISTÖTILASTOT
— |
32006 R 1893: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1893/2006, annettu 20 päivänä joulukuuta 2006 (EUVL L 393, 30.12.2006, s. 1). |
— |
32007 R 0973: Komission asetus (EY) N:o 973/2007, annettu 20 päivänä elokuuta 2007 (EUVL L 216, 21.8.2007, s. 10).” |