15.12.2017 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 333/2 |
KÄÄNNÖS
Kanadan ja Euroopan unionin välinen
SOPIMUS
turvallisuusluokiteltujen tietojen vaihtoon ja suojaamiseen sovellettavista turvallisuusmenettelyistä
KANADA
ja
EUROOPAN UNIONI, jäljempänä ’EU’,
jäljempänä ’sopimuspuolet’, jotka
OTTAVAT HUOMIOON, että sopimuspuolten yhteisenä tavoitteena on parantaa omaa turvallisuuttaan kaikilta osin,
OTTAVAT HUOMIOON, että sopimuspuolet ovat yhtä mieltä siitä, että niiden välistä neuvonpitoa ja yhteistyötä olisi edistettävä yhteistä etua koskevissa kysymyksissä,
OTTAVAT HUOMIOON, että tätä varten sopimuspuolten on vaihdettava tietoja, joille ne ovat antaneet turvallisuusluokituksen,
TUNNUSTAVAT, että sopimuspuolten on toteutettava asianmukaisia toimia näiden tietojen suojaamiseksi keskinäisen tietojenvaihdon yhteydessä,
OVAT SOPINEET SEURAAVAA:
1 artikla
Määritelmät
Tätä sopimusta sovellettaessa
a) |
’turvallisuusluokitelluilla tiedoilla’ tarkoitetaan mitä tahansa tietoja, joille jompikumpi osapuoli on määritellyt turvallisuusluokituksen ja joihin jompikumpi osapuoli on lisännyt turvallisuusluokitusmerkinnän ja joiden ilmaiseminen oikeudettomille kolmansille osapuolille saattaisi aiheuttaa eriasteista vahinkoa tai haittaa kyseisen osapuolen eduille. Tiedot voivat olla suullisessa, visuaalisessa, sähköisessä, magneettisessa tai asiakirjamuodossa taikka muun aineiston, laitteiden ja teknologian muodossa sekä jäljennöksiä, käännöksiä ja kehitteillä olevaa aineistoa; |
b) |
’suojatuilla tiedoilla’ mitä tahansa tietoja, jotka Kanada on määritellyt suojatuiksi asianmukaisella merkinnällä ja joiden ilmaiseminen oikeudettomille kolmansille osapuolille saattaisi aiheuttaa vahinkoa jollekin kanadalaiselle henkilölle, yhteisölle tai Kanadan yleiselle edulle. Tiedot voivat olla suullisessa, visuaalisessa, sähköisessä, magneettisessa tai asiakirjamuodossa taikka muun aineiston, laitteiden ja teknologian muodossa sekä jäljennöksiä, käännöksiä ja kehitteillä olevaa aineistoa; |
c) |
’hankeosapuolella’ henkilöä tai oikeudellista yhteisöä, joka on oikeudellisesti kelpoinen tekemään sopimuksia; tällä voidaan tarkoittaa myös hankeosapuolen alihankkijaa, mutta ei Kanadaan tai EU:hun työsopimussuhteessa olevaa henkilöä; |
d) |
’tiedonsaantitarpeella’ tarkoitetaan sitä, että pääsy turvallisuusluokiteltuihin tietoihin olisi rajoitettava koskemaan valtuutettuja henkilöitä, joiden on saatava käyttöönsä näitä tietoja virkatehtäviensä suorittamiseksi; |
e) |
’liittohallituksella’ tarkoitetaan Kanadan liittovaltion ministeriöitä ja kaikkia Kanadan liittovaltion julkishallinnon osastoja ja yksiköitä; |
f) |
’kolmannella osapuolella’ tarkoitetaan osapuolten ulkopuolista henkilöä tai yhteisöä. |
2 artikla
Soveltamisala
1. Tätä sopimusta sovelletaan turvallisuusluokiteltuihin tietoihin, joita osapuolet toimittavat toisilleen tai vaihtavat keskenään.
2. Tämä sopimus sisältää myös määräyksiä EU:lle toimitettujen Kanadan suojattujen tietojen suojaamisesta. Ellei toisin määrätä, kaikkien tähän sopimukseen sisältyvien, turvallisuusluokiteltuja tietoja koskevien viittausten katsotaan viittaavan myös Kanadan suojattuihin tietoihin.
3. Vastaanottava osapuoli suojaa toisen osapuolen sille toimittamat turvallisuusluokitellut tiedot katoamiselta, vaarantumiselta tai luvattomalta ilmitulolta tämän sopimuksen mukaisesti. Kumpikin osapuoli toteuttaa lakiensa ja määräystensä mukaisesti toimenpiteitä tämän sopimuksen mukaisten velvoitteidensa täytäntöön panemiseksi.
4. Vastaanottava osapuoli käyttää näitä turvallisuusluokiteltuja tietoja ainoastaan toimittavan osapuolen määrittämiin tarkoituksiin tai niihin tarkoituksiin, joita varten turvallisuusluokitellut tiedot on toimitettu tai vaihdettu.
5. Tämä sopimus ei muodosta perustetta osapuolten turvallisuusluokiteltujen tietojen pakolliselle luovuttamiselle.
3 artikla
Soveltaminen
1. Tätä sopimusta sovelletaan seuraaviin EU:n toimielimiin ja yhteisöihin: Eurooppa-neuvosto, Euroopan unionin neuvosto, jäljempänä ’neuvosto’, neuvoston pääsihteeristö, Euroopan komissio, unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ja Euroopan ulkosuhdehallinto, jäljempänä ’EUH’.
2. Kanadan osalta tätä sopimusta sovelletaan liittohallitukseen.
4 artikla
Turvallisuusluokitellut tiedot ja suojatut tiedot
1. Osapuolen toiselle osapuolelle toimittamissa turvallisuusluokitelluissa tiedoissa on oltava 2 kohdan mukainen asianmukainen turvallisuusluokitusmerkintä. EU:lle toimitetuissa Kanadan suojatuissa tiedoissa on oltava 4 kohdan mukainen asianmukainen merkintä.
2. Kumpikin osapuoli varmistaa, että toiselta osapuolelta saaduille turvallisuusluokitelluille tiedoille annetaan sellainen suojan taso, johon seuraavassa taulukossa esitetty vastaava turvallisuusluokitusmerkintä oikeuttaa:
EU |
KANADA |
TRES SECRET UE / EU TOP SECRET |
TOP SECRET tai TRÈS SECRET |
SECRET UE / EU SECRET |
SECRET |
CONFIDENTIEL UE / EU CONFIDENTIAL |
CONFIDENTIAL tai CONFIDENTIEL |
RESTREINT UE / EU RESTRICTED |
Ei vastaavaa merkintää Kanadassa |
3. Kanadan on annettava turvallisuusluokkaan RESTREINT UE / EU RESTRICTED kuuluville tiedoille sellainen suojan taso, joka vastaa vähintään EU:n kyseisille tiedoille antaman suojan tasoa.
4. EU käsittelee ja säilyttää Kanadan PROTECTED A tai PROTÉGÉ A tietoja samalla tavalla kuin EU:n turvallisuusluokkaan RESTREINT UE / EU RESTRICTED kuuluvia tietoja. EU käsittelee ja säilyttää Kanadan PROTECTED B tai PROTÉGÉ B ja PROTECTED C tai PROTÉGÉ C tietoja 11 artiklassa tarkoitettujen hallinnollisten täytäntöönpanojärjestelyjen mukaisesti.
5. Toimittava osapuoli voi myös lisätä turvallisuusluokiteltuihin tietoihin merkintöjä, joilla rajoitetaan vastaanottavan osapuolen oikeutta käyttää, ilmaista tai toimittaa näitä tietoja tai päästä näihin tietoihin, ja joilla lisätään tietojen suojaamista koskevia lisävaatimuksia vastaanottavalle osapuolelle, mukaan lukien tietojen vastaanottavan osapuolen toimielimet tai yhteisöt. Kanada voi myös lisätä suojattuihin tietoihin merkintöjä, joilla rajoitetaan EU:n oikeutta käyttää, ilmaista tai toimittaa näitä tietoja tai päästä näihin tietoihin, ja joilla lisätään tietojen suojaamista koskevia lisävaatimuksia EU:lle, mukaan lukien muut kuin 3 artiklan 1 kohdassa mainitut toimielimet tai yhteisöt.
5 artikla
Turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaaminen
1. Vastaanottava osapuoli varmistaa toimittavalta osapuolelta saamiensa turvallisuusluokiteltujen tietojen osalta, että
a) |
ne säilyttävät toimittavan osapuolen niille 4 artiklan mukaisesti antaman merkinnän, |
b) |
niiden turvallisuusluokkaa ei alenneta eikä poisteta ilman toimittavan osapuolen etukäteen antamaa kirjallista suostumusta, |
c) |
sen estämättä, mitä 2 kohdassa määrätään, niitä ei ilmaista eikä luovuteta kolmansille osapuolille eikä osapuolten millekään sellaiselle toimielimelle tai yhteisölle, jota ei ole mainittu 3 artiklassa, ilman toimittavan osapuolen etukäteen antamaa kirjallista suostumusta, |
d) |
niiden käsittelyssä noudatetaan kaikkia rajoituksia, joista toimittava osapuoli on tehnyt turvallisuusluokiteltuihin tietoihin merkinnän 4 artiklan 5 kohdan mukaisesti, |
e) |
ne turvataan tämän sopimuksen ja 11 artiklassa tarkoitettujen hallinnollisten täytäntöönpanojärjestelyjen mukaisesti. |
2. Vastaanottava osapuoli ilmoittaa toimittavalle osapuolelle oikeusviranomaisen tai tutkinnasta vastaavan lainsäädäntöviranomaisen pyynnöistä saada tämän sopimuksen nojalla toimittavalta osapuolelta vastaanotettuja turvallisuusluokiteltuja tietoja. Vastaanottavan osapuolen on tällaista pyyntöä arvioidessaan otettava mahdollisimman suuressa määrin huomioon toimittavan osapuolen näkemykset. Jos vastaanottavan osapuolen lakien ja asetusten nojalla pyyntö johtaa mainittujen turvallisuusluokiteltujen tietojen toimittamiseen pyynnön esittäneelle oikeus- tai lainsäädäntöviranomaiselle, vastaanottava osapuoli varmistaa kaikin käytettävissään olevin keinoin, että tiedot suojataan asiaankuuluvasti, myös mahdolliselta myöhemmin tapahtuvalta ilmaisemiselta.
6 artikla
Henkilöstöturvallisuus
1. Osapuolet varmistavat, että tämän sopimuksen nojalla toimitettaviin tai vaihdettaviin turvallisuusluokiteltuihin tietoihin on pääsy vain tiedonsaantitarpeen perusteella.
2. Osapuolet varmistavat, että kaikille henkilöille, joille myönnetään pääsy tämän sopimuksen nojalla toimitettaviin tai vaihdettaviin turvallisuusluokiteltuihin tietoihin, on selvitetty turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamista koskevat turvallisuussäännöt ja -menettelyt ja että he ovat antaneet vakuutuksen turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamista koskevasta vastuustaan.
3. Osapuolet varmistavat, että pääsy tämän sopimuksen nojalla toimitettaviin tai vaihdettaviin turvallisuusluokiteltuihin tietoihin on vain henkilöillä:
a) |
joilla on valtuudet päästä turvallisuusluokiteltuihin tietoihin tehtäviensä perusteella; ja |
b) |
joille on tehty vaadittava henkilöturvallisuusselvitys tai joilla on erityinen toimivalta tai valtuutus osapuolten vastaavien lakien ja asetusten mukaisesti. |
7 artikla
Säilytyspaikan turvallisuus
Vastaanottava osapuoli varmistaa, että toisen osapuolen sille toimittamat turvallisuusluokitellut tiedot säilytetään turvallisessa, valvotussa ja suojatussa paikassa.
8 artikla
Turvallisuusluokiteltujen tietojen luovuttaminen tai ilmaiseminen hankeosapuolille
1. Kumpikin osapuoli voi toimittaa turvallisuusluokiteltuja tietoja hankeosapuolelle tai mahdolliselle hankeosapuolelle toimittavan osapuolen ennalta antamalla kirjallisella suostumuksella. Ennen turvallisuusluokiteltujen tietojen ilmaisemista hankeosapuolelle tai mahdolliselle hankeosapuolelle vastaanottava osapuoli varmistaa, että hankeosapuoli tai mahdollinen hankeosapuoli on turvannut toimitilansa ja että sillä on 7 artiklan mukaiset turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamisen edellyttämät valmiudet ja että hankeosapuolelle tai mahdolliselle hankeosapuolelle on tehty vaadittu yhteisöturvallisuusselvitys ja että niille henkilöstön jäsenille, joiden on saatava pääsy turvallisuusluokiteltuihin tietoihin, on tehty asianmukaiset turvallisuusselvitykset.
2. Turvallisuusluokkaan RESTREINT UE / EU RESTRICTED kuuluvien ja Kanadan PROTECTED A tai PROTÉGÉ A tietojen toimittaminen hankeosapuolelle tai mahdolliselle hankeosapuolelle ei edellytä yhteisöturvallisuusselvitystä.
3. EU ei toimita Kanadan PROTECTED B tai PROTÉGÉ B ja PROTECTED C tai PROTÉGÉ C tietoja hankeosapuolelle tai mahdolliselle hankeosapuolelle, lukuun ottamatta niitä erityistapauksia, joissa Kanada on ennalta antanut kirjallisen suostumuksensa, myös tällaisten tietojen suojaamista koskeviin toimenpiteisiin.
9 artikla
Turvallisuusluokiteltujen tietojen toimittaminen
1. Tätä sopimusta sovellettaessa
a) |
Kanada lähettää turvallisuusluokitellut tiedot sähköisessä, magneettisessa tai asiakirjamuodossa neuvoston keskuskirjaamon kautta, joka toimittaa ne EU:n jäsenvaltioille ja 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuille EU:n toimielimille ja yhteisöille; |
b) |
EU lähettää turvallisuusluokitellut tiedot sähköisessä, magneettisessa tai asiakirjamuodossa Kanadan asiaankuuluvan liittohallituksen ministeriön tai viraston kirjaamoon Brysselissä sijaitsevan Kanadan hallituksen EU:n edustuston kautta. |
2. Osapuoli voi lähettää turvallisuusluokitellut tiedot ja vaatia, että vain tietyillä 3 artiklassa tarkoitettujen toimielinten tai yhteisöjen toimivaltaisilla virkamiehillä, elimillä tai yksiköillä on oikeus saada käyttöönsä niiden sisältö. Lähettäessään tällaisia turvallisuusluokiteltuja tietoja osapuoli nimeää tietyt 3 artiklassa tarkoitettujen toimielinten tai yhteisöjen toimivaltaiset virkamiehet, elimet tai yksiköt ainoiksi vastaanottajiksi. Tässä tapauksessa turvallisuusluokiteltujen tietojen toimittamiseen sovelletaan seuraavaa:
a) |
Kanada lähettää turvallisuusluokitellut tiedot tapauksen mukaan neuvoston keskuskirjaamon, Euroopan komission keskuskirjaamon tai EUH:n keskuskirjaamon kautta; |
b) |
EU lähettää turvallisuusluokitellut tiedot Kanadan asiaankuuluvan liittohallituksen yksikön, ministeriön tai viraston kirjaamoon Brysselissä sijaitsevan Kanadan hallituksen EU:n edustuston kautta. |
10 artikla
Valvonta
Osapuolet sopivat, että seuraavat yhteisöt valvovat tämän sopimuksen täytäntöönpanoa:
a) |
Kanadan osalta Kanadan hallituksen nimeämä yhteisö, jonka nimi välitetään EU:lle diplomaattisten yhteyksien kautta. |
b) |
EU:n osalta unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, turvallisuusasioista vastaava komission jäsen ja neuvoston pääsihteeri. |
11 artikla
Hallinnolliset täytäntöönpanojärjestelyt
1. Tämän sopimuksen panemiseksi täytäntöön osapuolet varmistavat, että niiden toimivaltaiset viranomaiset sopivat hallinnollisista täytäntöönpanojärjestelyistä, joissa asetetaan seuraavia seikkoja koskevat vaatimukset:
a) |
turvallisuusselvitykset, |
b) |
turvallisuusluokiteltujen tietojen toimittamista tai vaihtamista koskevat menettelyt, |
c) |
säilytyksen turvallisuutta koskevat tiedot, |
d) |
menettelyt niitä tilanteita varten, joissa turvallisuusluokitellut tiedot ovat kadonneet, vaarantuneet tai niitä on ilmaistu luvattomasti, ja |
e) |
menettelyt sähköisessä muodossa olevien turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamiseksi. |
2. Osapuolet kuulevat toisiaan turvallisuuskysymyksissä ja suorittavat vastavuoroisesti arviointikäyntejä arvioidakseen niitä turvatoimia, joita kumpikin osapuoli soveltaa toisen osapuolen tämän sopimuksen nojalla ja 1 kohdassa tarkoitettujen hallinnollisten täytäntöönpanojärjestelyjen mukaisesti toimittamiin turvallisuusluokiteltuihin tietoihin. Osapuolet päättävät yhdessä kuulemisten ja arviointikäyntien tiheydestä ja ajankohdista.
3. Ennen kuin osapuoli toimittaa turvallisuusluokiteltuja tietoja toiselle osapuolelle, toimittava osapuoli vahvistaa kirjallisesti, että vastaanottavalla osapuolella on tämän sopimuksen ja 1 kohdassa tarkoitettujen hallinnollisten täytäntöönpanojärjestelyjen mukaiset turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamisen edellyttämät valmiudet.
12 artikla
Kadonneet, vaarantuneet tai luvattomasti ilmaistut turvallisuusluokitellut tiedot
1. Vastaanottava osapuoli ilmoittaa viipymättä toimittavalle osapuolelle, jos se toteaa, että tämän sopimuksen nojalla vastaanotetut turvallisuusluokitellut tiedot ovat saattaneet vaarantua, kadota tai niitä on ilmaistu luvattomasti, ja se aloittaa tutkinnan määrittääkseen, kuinka kyseiset tiedot ovat vaarantuneet, kadonneet tai tulleet ilmi. Lisäksi vastaanottava osapuoli toimittaa toimittavalle osapuolelle tutkinnan tulokset ja tiedot toimista, joita on toteutettu tällaisen tilanteen toistumisen estämiseksi.
2. EU:n tämän sopimuksen nojalla Kanadan suojatuille tiedoille antama suoja ei velvoita EU:n jäsenvaltioita kohtelemaan tällaisten tietojen vaarantumista oman rikoslainsäädäntönsä mukaisena rikoksena.
13 artikla
Kustannukset
Kumpikin osapuoli vastaa tämän sopimuksen täytäntöönpanosta aiheutuvista omista kustannuksistaan.
14 artikla
Muut sopimukset
Tämä sopimus ei muuta osapuolten välillä voimassa olevia sopimuksia tai järjestelyjä eikä Kanadan ja EU:n jäsenvaltioiden välisiä sopimuksia tai järjestelyjä. Se ei vaikuta millään tavoin Kanadan ja EU:n jäsenvaltioiden välillä tulevaisuudessa mahdollisesti tehtävien sopimusten tai sovittavien järjestelyjen sisältöön. Tämä sopimus ei estä osapuolia tekemästä muita turvallisuusluokiteltujen tietojen toimittamista tai vaihtoa koskevia sopimuksia tai sopimasta niitä koskevista järjestelyistä.
15 artikla
Riitojen ratkaiseminen
Kaikki tämän sopimuksen tulkintaa tai soveltamista koskevat mahdolliset riidat ratkaistaan osapuolten välisin neuvotteluin.
16 artikla
Voimaantulo, muutokset ja voimassaolon päättyminen
1. Tämä sopimus tulee voimaan sitä päivää seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona osapuolet ovat ilmoittaneet toisilleen siitä, että ne ovat saattaneet päätökseen tätä varten tarvittavat sisäiset menettelynsä.
2. Kumpikin osapuoli ilmoittaa toiselle osapuolelle sellaisista lakiensa ja määräystensä muutoksista, jotka voisivat vaikuttaa tämän sopimuksen nojalla toimitettujen tai vaihdettujen turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaan.
3. Kumpi tahansa osapuoli voi milloin tahansa pyytää tämän sopimuksen uudelleentarkastelua mahdollisten muutosten harkitsemiseksi.
4. Tätä sopimusta voidaan muuttaa keskinäisellä sopimuksella. Osapuolen, joka haluaa muuttaa jotakin tämän sopimuksen määräystä, on ilmoitettava siitä toiselle osapuolelle kirjallisesti. Muutos tulee voimaan 1 kohdassa kuvatun menettelyn mukaisesti.
5. Osapuoli voi irtisanoa tämän sopimuksen ilmoittamalla asiasta kirjallisesti toiselle osapuolelle. Tämän sopimuksen voimassaolo päättyy kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun toinen osapuoli on vastaanottanut ilmoituksen. Kummankin osapuolen on suojattava edelleen tässä sopimuksessa kuvaillun mukaisesti kaikkia niitä turvallisuusluokiteltuja tietoja, jotka on toimitettu ennen tämän sopimuksen voimassaolon päättymistä.
TÄMÄN VAKUUDEKSI allekirjoittaneet asianmukaisesti valtuutetut edustajat ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen.
Tehty kahtena kappaleena Brysselissä, neljäntenä päivänä joulukuuta kaksituhattaseitsemäntoista englannin ja ranskan kielellä, ja molemmat toisinnot ovat yhtä todistusvoimaisia.
Euroopan unionin puolesta
Kanadan puolesta