10.2.2010 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 37/1 |
KOMISSION ASETUS (EU) N:o 113/2010,
annettu 9 päivänä helmikuuta 2010,
Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevista yhteisön tilastoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 471/2009 täytäntöönpanosta siltä osin kuin on kyse kaupan kattavuudesta, tietojen määrittämisestä, kauppatilastojen laatimisesta yritysten ominaisuustietojen ja laskutusvaluutan mukaan jaoteltuina sekä tietyistä tavaroista ja tietyistä tavaroiden liikkeistä
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevista yhteisön tilastoista ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1172/95 kumoamisesta 6 päivänä toukokuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 471/2009 (1) ja erityisesti sen 3 artiklan 2, 3 ja 4 kohdan, 4 artiklan 5 kohdan, 5 artiklan 2 ja 4 kohdan, 6 artiklan 2 ja 3 kohdan sekä 8 artiklan 1 ja 2 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
(1) |
Asetuksessa (EY) N:o 471/2009 annetaan yhteiset puitteet kolmansien maiden kanssa käytävää tavarakauppaa koskevien Euroopan tilastojen järjestelmälliselle tuottamiselle. |
(2) |
Laadittavat ulkomaankauppatilastot on tarpeen sovittaa yhteen tiettyjen tullimenettelyjen kanssa, jotta kauppavirtoja ei huomioitaisi kahteen kertaan, ja menetelmiin liittyvistä syistä määritettävä ne tavarat tai tavaroiden liikkeet, joita ei oteta mukaan ulkomaankauppatilastoihin. |
(3) |
Ulkomaankauppatilastojen laatimisen yhdenmukaistamiseksi olisi määriteltävä tuontia ja vientiä koskevista tiedostoista kerättävät tilastotiedot, mukaan lukien käytettävät koodit. |
(4) |
Menetelmiin liittyvistä syistä olisi vahvistettava tiettyihin tavaroihin tai tavaroiden liikkeisiin sovellettavat säännökset. |
(5) |
Olisi määriteltävä yritysten ominaisuustietojen mukaan jaoteltujen kauppatilastojen ja laskutusvaluutan mukaan jaoteltujen aggregoitujen tilastojen tuottamista koskevat menetelmät, jotta näiden tilastojen laatiminen olisi yhdenmukaista. |
(6) |
Olisi annettava säännökset jäsenvaltioiden velvollisuudesta toimittaa tilastotiedot komissiolle (Eurostatille) sekä näiden tilastotietojen tarkistamisesta, jotta tiedot olisivat vertailukelpoisia ja tarkkoja. |
(7) |
Olisi muutettava kauppatapahtuman luonnetta koskevia koodeja, jotta alkuperäiseen vientimaahan sopimuksen mukaan jalostettaviksi palautettavat tavarat voidaan tunnistaa. |
(8) |
Olisi toteutettava toimenpiteet, joilla varmistetaan tilastotietojen toimittaminen, jos tullimuodollisuuksien ja -valvonnan edelleen yksinkertaistaminen erityisesti yhteisön tullikoodeksista 23 päivänä huhtikuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 450/2008 (uudistetun tullikoodeksin) (2) 116 artiklan mukaisesti johtaa siihen, että tullitietoja ei ole saatavilla. |
(9) |
Neuvoston asetuksen (EY) N:o 1172/95 soveltamissäännöksistä ulkomaankauppatilastojen osalta 7 päivänä syyskuuta 2000 annettu komission asetus (EY) N:o 1917/2000 (3) olisi sen vuoksi kumottava. |
(10) |
Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat kolmansien maiden kanssa käytävän tavarakaupan tilastointia käsittelevän komitean lausunnon mukaiset, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 LUKU
YLEISET SÄÄNNÖKSET
1 artikla
Tilastoinnin ulkopuolelle jätettävät tavarat ja tavaroiden liikkeet
Ulkomaankauppatilastojen ulkopuolelle jätetään liitteessä I luetellut tavarat ja tavaroiden liikkeet
2 LUKU
TIETOJEN MÄÄRITTÄMINEN JA ERITTELY
2 artikla
Kauppavirtaa koskevat koodit
Seuraavia kauppavirtoja koskevia koodeja käytetään tietoihin, jotka on saatu tullitiedostoista:
1 |
— |
tuonnin kirjaaminen, |
2 |
— |
viennin kirjaaminen. |
3 artikla
Viitejakso
1. Viitejaksona käytetään sitä kalenterivuotta ja -kuukautta, jonka aikana tavarat tuodaan maahan tai viedään maasta.
Jos tavaroiden tuontia ja vientiä koskevien tietojen lähteenä on tulli-ilmoitus, viitejaksona käytetään sitä kalenterivuotta ja -kuukautta, jona tulliviranomaiset hyväksyivät tulli-ilmoituksen.
2. Viitejakso osoitetaan kuusinumeroisena koodina, jossa ensimmäiset neljä numeroa tarkoittavat vuotta ja kaksi viimeistä kuukautta.
4 artikla
Tilastollinen arvo
1. Tilastollinen arvo on tavaroiden arvo rajanylitysajankohtana siinä paikassa, jossa tavarat ylittävät tuonnin osalta määräjäsenvaltion rajan ja viennin osalta sen jäsenvaltion rajan, josta vienti tosiasiallisesti tapahtuu (todellinen vientijäsenvaltio).
Tilastollinen arvo lasketaan 2 kohdassa tarkoitetulla tavaroiden arvon perusteella, jota on tarvittaessa mukautettu 4 kohdan mukaisilla kuljetus- ja vakuutuskustannuksilla.
2. Tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen VII artiklan soveltamisesta tehdyn sopimuksen (WTO:n tullausarvosopimuksen) tullausarvoa koskevia periaatteita noudattaen tuonti- ja vientitavaroiden arvo on:
a) |
oston ja myynnin yhteydessä hinta, joka tavaroista on tosiasiallisesti maksettu tai maksettava myytäessä ne tuotaviksi tai vietäviksi, ottamatta huomioon sattumanvaraista tai kuvitteellista arvoa; |
b) |
muissa tapauksissa hinta, joka olisi maksettu myynnin tai oston yhteydessä. |
Tullausarvoa sovelletaan vapaaseen liikkeeseen luovutettuihin tavaroihin, jos tullausarvo on määritetty tullikoodeksin mukaisesti.
3. Jalostustoiminnassa mukana olevien tavaroiden osalta arvo on määritettävä bruttoperusteisesti seuraavasti:
a) |
jalostamattomien tavaroiden arvo on vahvistettava tavaroille, jotka aiotaan jalostaa; |
b) |
jalostuksen jälkeen tavaroille on vahvistettava jalostamattomien tavaroiden arvo lisättynä jalostustoiminnasta saatavalla lisäarvolla. |
4. Edellä 2 ja 3 kohdassa tarkoitettua arvoa on tarvittaessa mukautettava niin, että tilastollinen arvo sisältää ainoastaan ja kokonaisuudessaan toimitukseen liittyvät kuljetus- ja vakuutuskustannukset tavaran lähtöpaikasta:
a) |
määräjäsenvaltion rajalle tuonnin osalta (CIF-hinta); |
b) |
todellisen vientijäsenvaltion rajalle viennin osalta (FOB-hinta). |
5. Tilastoarvo ilmaistaan sen jäsenvaltion kansallisena valuuttana, jossa tulli-ilmoitus on tehty. Jos valuutan muunto on tilastoarvon ilmaisemiseksi kansallisena valuuttana tarpeen, valuuttakurssi on:
a) |
tullikoodeksin valuutan muuntamista koskevien säännösten mukainen tulli-ilmoituksen hyväksymisajankohtana sovellettava valuuttakurssi tai muussa tapauksessa; |
b) |
euroalueeseen kuuluvien jäsenvaltioiden osalta Euroopan keskuspankin tavaroiden tuonti- tai vientiajankohtana vahvistama viitekurssi tai euroalueen ulkopuolisten jäsenvaltioiden vahvistama virallinen valuuttakurssi. |
5 artikla
Määrä
Määrää koskevat tiedot on ilmoitettava seuraavasti:
a) |
nettomassa kilogrammoina, jolla tarkoitetaan tavaroiden todellista painoa ilman pakkauksia; sekä |
b) |
tarvittaessa, voimassa olevan yhdistetyn nimikkeistön mukaisesti, muuna paljousyksikkönä ilmaistuna vastaavana mittayksikkönä. |
6 artikla
Tuonti- ja vientijäsenvaltiot
1. Tuonti- tai vientijäsenvaltiota koskevat tiedot on koodattava Euroopan unionin ulkomaankauppatilastoja ja jäsenvaltioiden välisen kaupan tilastoja koskevan maa- ja alueluokituksen, jäljempänä ’alueluokitus’, mukaisesti sellaisena kuin komissio on sen vahvistanut.
2. Jäsenvaltiota, jossa tulli-ilmoitus on tehty, koskevissa tiedoissa on ilmoitettava jäsenvaltio, jonka tulliviranomaiselle tulli-ilmoitus on tehty, tai jos käytetään tullikoodeksissa määritettyä yksinkertaista menettelyä, jäsenvaltio, jonka tulliviranomaiselle täydentävä ilmoitus on tehty, mukaan lukien, jos tulliviranomaiset ovat sen sallineet, vastaava merkintä ilmoittajan kirjanpidossa.
3. Tuonnin yhteydessä määräjäsenvaltiota koskevissa tiedoissa on ilmoitettava jäsenvaltio, johon tavarat tullimenettelyyn asettamisen ajankohtana tiedetään toimitettavan ilman että tavaran toimitukseen liittyy kaupallista liiketoimintaa tai muuta toimintaa, joka muuttaisi tavaroiden oikeudellista asemaa välijäsenvaltiossa.
Muussa tapauksessa tiedoissa on ilmoitettava jäsenvaltio, jossa tavarat ovat tullimenettelyyn luovutuksen yhteydessä.
Jos tavarat tuodaan ja aiotaan jalostaa tullivalvonnassa, määräjäsenvaltiona on jäsenvaltio, jossa ensimmäinen jalostustoimi tapahtui.
4. Viennin yhteydessä todellista viejäjäsenvaltiota koskevissa tiedoissa on ilmoitettava jäsenvaltio, josta tavarat tullimenettelyyn asettamisen ajankohtana tiedetään lähetettävän ilman että tavaran toimitukseen liittyy kaupallista liiketoimintaa tai muuta toimintaa, joka muuttaisi tavaroiden oikeudellista asemaa välijäsenvaltiossa ennen tullimenettelyyn luovuttamista.
Jos tavarat viedään tullivalvonnassa jalostuksen jälkeen, todellisena viejäjäsenvaltiona on jäsenvaltio, jossa viimeinen jalostustoimi tehtiin.
7 artikla
Kumppanimaat
1. Kumppanimaita koskevat tiedot koodataan voimassa olevan aluenimikkeistön mukaisesti.
2. Tuonnin yhteydessä alkuperämaata koskevissa tiedoissa ilmoitetaan maa, jossa tavarat on tuotettu kokonaan tai jossa viimeinen merkittävä valmistustoimi tapahtui tullikoodeksin muiden kuin etuuskohteluun oikeuttavaa alkuperää koskevien sääntöjen mukaisesti.
Lähetysmaata koskevissa tiedoissa on ilmoitettava kolmas maa, josta tavarat lähetettiin määräjäsenvaltioon ilman kaupallista liiketointa tai muuta toimea, joka muuttaisi tavaroiden oikeudellista asemaa välimaana olevassa kolmannessa maassa.
3. Viennin yhteydessä viimeistä tunnettua määrämaata koskevissa tiedoissa on ilmoitettava viimeinen kolmas maa, johon tavarat tiedetään tullimenettelyyn luovuttamisen tai tulliselvityksen ajankohtana toimitettavan.
8 artikla
Tavarakoodi
Tavaroita koskevat tiedot koodataan seuraavasti:
a) |
tuonnin osalta Taric-alanimikkeen tavarakoodin mukaisesti; |
b) |
viennin osalta yhdistetyn nimikkeistön alanimikkeen tavarakoodin mukaisesti. |
9 artikla
Tilastointimenettely
1. Tilastointimenettelyssä on tunnistettava kauppatapahtumien erottamiseen käytettävät erilaiset ominaisuustiedot, erityisesti sen mukaan mihin tullimenettelyyn ne sijoittuvat.
2. Tilastomenettelyn koodin on oltava koodi, joka on saatu nelinumeroisesta koodista, joka osoittaa tullikoodeksin mukaisen ilmoitetun menettelyn. Käytetään seuraavia koodeja:
1 |
— |
tavanomainen tuonti tai vienti, |
2 |
— |
tuonti tai vienti, joka kattaa tullin sisäisen jalostusmenettelyn, |
3 |
— |
tuonti tai vienti, joka kattaa tullin ulkoisen jalostusmenettelyn, |
9 |
— |
tuonti tai vienti, jota ei ole kirjattu tulli-ilmoituksista. |
10 artikla
Kauppatapahtuman luonne
1. Kauppatapahtuman luonteessa on yksilöitävä eri ominaisuustiedot, joita tarvitaan tulli-ilmoituksiin perustuvien tavaroiden kaupan kattavuuden määrittämiseksi, jotta kauppatilastot voidaan sovittaa yhteen maksutaseeseen ja kansantalouden tilinpitoon liittyviin tarkoituksiin ja muihin tilastollisesti merkittäviin ominaisuustietoihin.
2. Kauppatapahtuman luonnetta koskevat tiedot on koodattava liitteen II mukaisesti. Jäsenvaltioiden on sovellettava A-sarakkeen koodeja tai A-sarakkeen nimikekoodien ja niiden B-sarakkeessa olevien alanimikkeiden koodien yhdistelmää, jotka on ilmoitettu kyseisessä liitteessä.
11 artikla
Etuuskohtelu tuonnissa
1. Etuuskohtelua koskevilla tiedoilla tarkoitetaan tullikoodeksin luokituksen mukaisen etuuskoodin osoittamaa tullikohtelua.
2. Tiedoissa on viitattava tulliviranomaisten myöntämään tai soveltamaan etuuskohteluun.
12 artikla
Kuljetusmuoto
1. Kuljetusmuotoa rajalla ja sisäistä kuljetusmuotoa koskevat tiedot koodataan liitteen III mukaisesti.
Kuljetusmuotoa rajalla koskevissa tiedoissa on ilmoitettava se aktiivinen kuljetusmuoto, jolla tavaroiden oletetaan viennin yhteydessä poistuvan Euroopan unionin tilastoalueelta ja jolla niiden oletetaan tuonnin yhteydessä saapuvan Euroopan unionin tilastoalueelle.
Sisäistä kuljetusmuotoa koskevissa tiedoissa on ilmoitettava, jos sovellettavissa, se aktiivinen sisämaan kuljetusväline, jolla tavarat saapuvat tuonnin yhteydessä määräpaikkaan tai jolla niiden oletetaan viennin yhteydessä lähteneen lähtöpaikasta.
2. Konttia koskevat tiedot on ilmoitettava seuraavien koodien avulla:
0 |
— |
jos tavaroita ei ole kuljetettu konteissa niiden ylittäessä Euroopan unionin tilastoalueen rajan, |
1 |
— |
jos tavarat on kuljetettu konteissa niiden ylittäessä Euroopan unionin tilastoalueen rajan. |
13 artikla
Liikkeenharjoittajan tunnistaminen
Liikkeenharjoittajaa koskevat tiedot tarkoittavat tuonnin yhteydessä tuojalle ja/tai tavaran vastaanottajalle annettua asianmukaista tunnistusnumeroa ja viennin yhteydessä viejälle ja/tai tavaran lähettäjälle annettua asianmukaista tunnistusnumeroa.
14 artikla
Laskutusvaluutta
Laskutusvaluutta otetaan, jos mahdollista, tulli-ilmoituksesta ja se koodataan seuraavasti:
0 |
— |
jos valuutta on ilmoitettu euroalueen ulkopuolisen jäsenvaltion kansallisena valuuttana, |
1 |
— |
jos valuutta on ilmoitettu euroina, |
2 |
— |
jos valuutta on ilmoitettu Yhdysvaltain dollareina, |
3 |
— |
jos valuutta on ilmoitettu muuna kuin euroalueen ulkopuolisen jäsenvaltion kansallisena valuuttana, muuna kuin euroina tai muuna kuin Yhdysvaltain dollareina. |
3 LUKU
KAUPPATILASTOJEN LAATIMINEN YRITYSTEN OMINAISUUSTIETOJEN MUKAAN JA ULKOMAANKAUPAN LASKUTUSVALUUTAN MUKAAN JAOTELTUINA
15 artikla
Kauppatilastojen laatiminen yritysten ominaisuustietojen mukaan
1. Kansallisten tilastoviranomaisten on laadittava vuosittaiset kauppatilastot yritysten ominaisuustietojen mukaan.
2. Tilastoyksikköinä on käytettävä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 696/93 (4) liitteessä määriteltyjä yrityksiä.
3. Tilastoyksiköt luodaan yhdistämällä 13 artiklan mukainen liikkeenharjoittajan tunnistusnumero yritysrekisterin oikeudelliseen yksikköön Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 177/2008 (5) liitteessä tarkoitetun 1.7a muuttujan mukaisesti.
4. Jotta liikkeenharjoittaja voidaan tunnistaa ja yhteyttä yritysrekisteriin hallinnoida, kansallisten tilastoviranomaisten on voitava käyttää Euroopan unionin tullisäännösten nojalla tuotettuja taloudellisten toimijoiden rekisteri- ja tunnistustietoja. Taloudellisten toimijoiden rekisteritunnistenumeron antamisesta vastuussa olevien viranomaisten on kansallisten tilastoviranomaisten pyynnöstä järjestettävä pääsy komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 (6) liitteessä 38d lueteltuihin tietoihin.
5. Seuraavat ominaisuustiedot on kerättävä:
a) |
kauppavirta; |
b) |
tilastollinen arvo; |
c) |
kumppanimaa; |
d) |
tavarakoodi, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 451/2008 (7) liitteessä määritellyn pääluokan tai kaksinumerotason mukaisesti; |
e) |
yritysten lukumäärä; |
f) |
yrityksen toimiala Euroopan yhteisön yhteisen tilastollisen toimialaluokituksen (NACE) pääluokan tai kaksinumerotason mukaisesti Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1893/2006 (8) liitteen I mukaisesti; |
g) |
kokoluokka palkatun henkilöstön määränä ilmaistuna komission asetuksen (EY) N:o 250/2009 (9) liitteessä I säädettyjen yritystoiminnan rakennetilastojen ominaisuustietojen määritelmien mukaisesti. |
6. Seuraavat tiedot on kerättävä:
a) |
kauppa- ja yritysrekisterien välinen vastaavuus; |
b) |
kauppa toimialan ja yrityksen kokoluokan mukaan; |
c) |
suurimpien yritysten osuus kaupan arvona toimialoittain; |
d) |
kauppa kumppanimaittain ja toimialoittain; |
e) |
kauppa kumppanimaiden määrän mukaan ja toimialoittain; |
f) |
kauppa tavaroittain ja toimialoittain. |
7. Ensimmäinen viitevuosi, jolta vuosittaiset tilastot on laadittava, on 2010. Jäsenvaltioiden on toimitettava tiedot jokaiselta kalenterivuodelta sen jälkeen.
8. Tilastot on toimitettava 18 kuukauden kuluessa viitevuoden päättymisestä.
9. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tilastot toimitetaan niin, ettei yritystä tai liikkeenharjoittajaa voida tunnistaa, kun komissio (Eurostat) levittää tilastot. Kansallisten tilastoviranomaisten on ilmoitettava, mitkä tilastot ovat salassapitosäännösten alaisia.
16 artikla
Kauppatilastojen keruu laskutusvaluutan mukaan jaoteltuna
1. Kansallisten tilastoviranomaisten on laadittava vuosittaiset kauppatilastot laskutusvaluutan mukaan jaoteltuna.
2. Tilastojen on sisällettävä seuraavat ominaistiedot:
a) |
kauppavirta; |
b) |
tilastollinen arvo; |
c) |
laskutusvaluutta 14 artiklan koodauksen mukaisesti; |
d) |
voimassa olevan kansainvälisen ulkomaankaupan tavaranimikkeistön (Standard International Trade Classification, SITC-luokitus) pääluokan ja kaksinumerotasojen mukaiset tiedot yhteensä ja tuotteittain seuraavasti:
|
3. Ensimmäinen viitevuosi, jolta vuosittaiset tilastot on laadittava, on 2010. Jäsenvaltioiden on kerättävä tiedot joka toiselta kalenterivuodelta sen jälkeen.
4. Tilastot on toimitettava komissiolle (Eurostat) kolmen kuukauden kuluessa viitevuoden päättymisestä.
5. Tietolähteinä on käytettävä asetuksen (EY) N:o 471/2009 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti tulli-ilmoituksista kirjattuja tietoja. Jos vientiä koskevaa laskutusvaluuttaa ei saada tulli-ilmoituksesta, jäsenvaltioiden on kerättävä tutkimuksella vientiä koskevat tiedot laskutusvaluutan mukaan jaoteltuna niin, että tilastoihin saadaan tarkat luvut.
4 LUKU
TIETYT TAVARAT TAI TAVAROIDEN LIIKKEET
17 artikla
Kokonaiset teollisuuslaitokset
1. Tässä artiklassa tarkoitetaan
a) |
’teollisuuslaitoksella’ sellaisten koneiden, laitteiden, kojeiden, varusteiden, välineiden ja aineiden kokonaisuutta, jotka yhdessä muodostavat tavaroita tai palveluja tuottavia laajoja kiinteitä yksiköitä; |
b) |
’komponentilla’ sellaista toimitusta teollisuuslaitokselle, joka koostuu samaan CN-ryhmään kuuluvista tavaroista; |
c) |
komponentin tavarakoodi muodostetaan seuraavasti:
|
2. Jäsenvaltiot voivat laatia vientitilastot komponenttitasolla siinä tapauksessa, että tietyn teollisuuslaitoksen tilastollinen kokonaisarvo on yli 3 miljoonaa euroa, jollei kyseessä ole uudelleen käytettävä kokonainen teollisuuslaitos. Määrää koskevien tietojen keruu ei ole pakollinen.
18 artikla
Porrastetut toimitukset
1. Tässä artiklassa tarkoitetaan ’porrastetuilla toimituksilla’ kokonaisuuden muodostavan hyödykkeen komponenttien toimittamista kokoamattomana tai osiin purettuna useamman kuin yhden viitejakson aikana kaupallisista tai kuljetukseen liittyvistä syistä.
2. Porrastettujen toimitusten tuontia ja vientiä koskevaa viitejaksoa voidaan mukauttaa niin, että tiedot raportoidaan vain kerran, sinä kuukautena, jona viimeinen erä tuotiin maahaan tai vietiin maasta.
19 artikla
Alukset ja ilma-alukset
1. Tässä artiklassa tarkoitetaan
a) |
’aluksella’ CN-ryhmään 89 kuuluvia merialuksena pidettäviä aluksia, hinaajia, sota-aluksia ja uivia rakenteita; |
b) |
’ilma-aluksella’ CN-koodiin 8802 30 ja 8802 40 kuuluvia lentokoneita; |
c) |
’taloudellisella omistusoikeudella’ luonnollisen tai oikeushenkilön oikeutta vaatia itselleen aluksen tai ilma-aluksen käytöstä jollakin toimialalla johtuvaa hyötyä sen nojalla, että hän hyväksyy käyttöön liittyvät riskit. |
2. Ulkomaankauppatilastojen pitää kattaa ainoastaan seuraavanlainen alusten ja ilma-alusten tuonti ja vienti:
a) |
aluksen tai ilma-aluksen taloudellisen omistusoikeuden siirto kolmanteen maahan sijoittautuneelta luonnolliselta henkilöltä tai oikeushenkilöltä tuontijäsenvaltioon sijoittautuneelle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle. Tätä liiketointa pidetään tuontiin verrattavana. |
b) |
aluksen tai ilma-aluksen taloudellisen omistusoikeuden siirto vientijäsenvaltioon sijoittautuneelta luonnolliselta henkilöltä tai oikeushenkilöltä kolmanteen maahan sijoittautuneelle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle. Tätä liiketointa pidetään vientiin verrattavana. Jos alus tai ilma-alus on uusi, vienti kirjataan jäsenvaltiossa, jossa alus on rakennettu. |
c) |
aluksen tai ilma-aluksen tuonti tai vienti liitteessä II olevan 11 alaviitteen määritelmän mukaista toimeksiannosta tehtävää jalostusta ennen tai sen jälkeen. |
3. Alusten ja ilma-alusten kauppaa koskevat ulkomaankauppatilastot on laadittava seuraavasti:
a) |
määrä on ilmaistava yksiköiden lukumääränä ja yhdistetyssä nimikkeistössä vahvistettuina täydentävinä yksiköinä alusten osalta sekä nettomassana ja täydentävinä yksiköinä ilma-alusten osalta; |
b) |
kuljetus- ja vakuutuskustannuksia ei oteta tilastoarvossa huomioon; |
c) |
kumppanimaan on oltava:
|
d) |
Edellä olevassa 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetun tuonnin ja viennin viitejaksona on pidettävä kuukautta, jonka aikana taloudellinen omistusoikeus siirretään. |
4. Alus- ja ilma-alusrekistereiden hallinnosta vastaavien viranomaisten on kansallisten tilastoviranomaisten pyynnöstä toimitettava kaikki saatavilla olevat tiedot, jotta aluksen tai ilma-aluksen taloudellisessa omistusoikeudessa tapahtunut muutos jäsenvaltioon sijoittautuneen luonnollisen tai oikeushenkilön ja kolmanteen maahan sijoittautuneen luonnollisen tai oikeushenkilön välillä voidaan todentaa.
20 artikla
Aluksiin ja ilma-aluksiin toimitetut tavarat
1. Tässä artiklassa tarkoitetaan
a) |
’tavarantoimituksilla aluksiin ja ilma-aluksiin’ tuotelähetyksiä miehistölle ja matkustajille sekä alusten tai ilma-alusten moottoreiden, koneiden ja muiden varusteiden toimintaa varten; |
b) |
alusten tai ilma-alusten katsotaan kuuluvan maalle, johon luonnollinen tai oikeushenkilö, jolla on 19 artiklan 1 kohdan c alakohdassa määritellyn aluksen tai ilma-aluksen taloudellinen omistusoikeus, on sijoittautunut. |
2. Ulkomaankauppatilastojen on katettava vientijäsenvaltion alueelta toimitettujen tavaroiden vienti kolmannelle maalle kuuluviin aluksiin ja ilma-aluksiin.
3. Jäsenvaltiot voivat käyttää seuraavia tavarakoodeja aluksiin ja ilma-aluksiin toimitetuista tavaroista:
— |
: |
9930 24 00 |
: |
CN-ryhmiin 1–24 kuuluvat tavarat, |
— |
: |
9930 27 00 |
: |
CN-ryhmiin 27 kuuluvat tavarat, |
— |
: |
9930 99 00 |
: |
muualle luokitellut tavarat. |
Määrää koskevien tietojen toimittaminen ei ole pakollista, lukuun ottamatta CN-koodiin 27 kuuluvia tavaroita.
Lisäksi on mahdollista käyttää yksinkertaistettua kumppanimaan koodia ”QS”.
21 artikla
Merellä olevista laitoksista ja merellä oleviin laitoksiin toimitetut tavarat
1. Tässä artiklassa tarkoitetaan
a) |
’merellä olevalla laitoksella’ kiinteitä asennettuja varusteita ja laitteita, jotka sijaitsevat merellä kaikkien maiden tilastollisten alueiden ulkopuolella; |
b) |
’merellä oleviin laitoksiin toimitetuilla tavaroilla’ miehistöä sekä merellä olevien laitosten moottoreiden, koneiden ja muiden varusteiden toimintaa varten toimitettuja tavaroita; |
c) |
’merellä olevista laitoksista toimitetuilla tai niissä tuotetuilla tavaroilla’ merenpohjasta tai merenpohjan alaisista kerrostumista saatuja tai merellä olevan laitoksen valmistamia tuotteita. |
2. Ulkomaankaupan tilastoihin on sisällytettävä tiedot:
a) |
tuonnista, kun tavarat toimitetaan:
|
b) |
viennistä, kun tavarat toimitetaan:
|
3. Jäsenvaltiot voivat käyttää seuraavia tavarakoodeja merellä oleviin laitoksiin toimitetuista tavaroista:
— |
: |
9931 24 00 |
: |
CN-ryhmiin 1–24 kuuluvat tavarat, |
— |
: |
9931 27 00 |
: |
CN-ryhmään 27 kuuluvat tavarat, |
— |
: |
9931 99 00 |
: |
muualle luokitellut tavarat. |
Määrää koskevien tietojen toimittaminen ei ole pakollista, lukuun ottamatta CN-ryhmään 27 kuuluvia tavaroita.
Lisäksi on mahdollista käyttää yksinkertaistettua kumppanimaan koodia ”QW”.
22 artikla
Merestä saatavat tuotteet
1. Tässä artiklassa tarkoitetaan
a) |
’merestä saatavilla tuotteilla’ kalastustuotteita, mineraaleja sekä talteen otettuja ja muita tuotteita, joita merialukset eivät ole vielä purkaneet; |
b) |
alusten katsotaan kuuluvan maalle, johon luonnollinen tai oikeushenkilö, jolla on 19 artiklan 1 kohdan c alakohdassa määritellyn aluksen tai ilma-aluksen taloudellinen omistusoikeus, on sijoittautunut. |
2. Ulkomaankauppatilastojen pitää kattaa seuraavanlainen merestä saatavien tuotteiden tuonti:
a) |
merestä saatavien tuotteiden purku tuontijäsenvaltion satamiin tai niiden hankkiminen tuontijäsenvaltiolle kuuluvien alusten toimesta kolmannelle maalle kuuluvista aluksista; näitä kauppatapahtumia kohdellaan tuontina; |
b) |
merestä saatavien tuotteiden purku kolmannen maan satamiin vientijäsenvaltioille kuuluvasta aluksesta tai niiden hankkiminen kolmannelle maalle kuuluvan aluksen toimesta vientijäsenvaltiolle kuuluvasta aluksesta: näitä kauppatapahtumia kohdellaan vientinä; |
3. Kumppanimaa on tuonnissa se kolmas maa, johon luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolla talteenoton suorittavan aluksen taloudellinen omistusoikeus on, on sijoittautunut ja viennissä se kolmas maa, jossa merestä saatavat tuotteet puretaan tai johon luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolla on merestä saatavat tuotteet hankkivan aluksen taloudellinen omistusoikeus, on sijoittautunut.
4. Kansallisilla tilastoviranomaisilla on oltava tulli-ilmoitusten lisäksi pääsy esimerkiksi tietoihin kansallisesti rekisteröityjen alusten ilmoituksista, jotka koskevat kolmanteen maahan purettuja merestä saatavia tuotteita, sikäli kuin menettely ei ole ristiriidassa muiden unionin säädösten kanssa.
23 artikla
Avaruusalukset
1. Tässä artiklassa tarkoitetaan
a) |
’avaruusaluksella’ alusta, joka pystyy kulkemaan maan ilmakehän ulkopuolella; |
b) |
’taloudellisella omistusoikeudella’ luonnollisen tai oikeushenkilön oikeutta vaatia itselleen avaruusaluksen käytöstä jollakin toimialalla johtuvaa hyötyä sen nojalla, että hän hyväksyy käyttöön liittyvät riskit. |
2. Sellaisen avaruusaluksen laukaiseminen avaruuteen, jonka taloudellista omistusoikeutta on siirretty kolmanteen maahan sijoittautuneen luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön ja johonkin jäsenvaltioon sijoittautuneen luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön välillä, kirjataan
a) |
tuonniksi jäsenvaltioon, johon uusi omistaja on sijoittautunut; |
b) |
vienniksi jäsenvaltioon, jossa avaruusalus on rakennettu valmiiksi. |
3. Edellä 2 kohdassa tarkoitettuihin tilastoihin sovelletaan seuraavia erityissäännöksiä:
a) |
tilastolliseksi arvoksi määritellään avaruusaluksen arvo, joka ei sisällä kuljetus- ja vakuutuskustannuksia; |
b) |
kauppakumppani on tuonnin yhteydessä kolmas maa, jossa lopullinen avaruusalus on rakennettu, ja viennin yhteydessä kolmas maa, johon uusi omistaja on sijoittautunut. |
4. Kansallisilla tilastoviranomaisilla on oltava tulli-ilmoitusten lisäksi pääsy kaikkiin tämän artiklan noudattamiseksi välttämättömiin saatavilla oleviin tietolähteisiin, sikäli kuin menettely ei ole ristiriidassa muiden unionin säädösten kanssa.
24 artikla
Sähkö ja kaasu
1. Kansalliset tilastoviranomaiset voivat vaatia tulli-ilmoitusten lisäksi, että sähkön tai kaasun kansallisen siirtoverkon omistajat tai sitä käyttävät tahot toimittavat suoraan asiaa koskevat tiedot sähkön ja kaasun tuonnin ja viennin kirjaamisesta jäsenvaltion tilastoalueen ja kolmansien maiden välillä.
2. Komissiolle (Eurostat) toimitettu tilastoarvo saa perustua estimaatteihin. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle (Eurostat) menetelmät, joihin estimaatti perustuu, ennen sen käyttöä.
25 artikla
Sotatarvikkeet
1. Ulkomaankauppatilastoihin on sisällytettävä sotilaskäyttöön tarkoitettujen tavaroiden tuonti ja vienti.
2. Jos tiedot kuuluvat jäsenvaltioissa voimassa olevien määritelmien mukaisesti sotasalaisuuden piiriin, jäsenvaltioiden toimittamien tietojen ei tarvitse olla niin yksityiskohtaisia kuin asetuksen (EY) N:o 471/2009 6 artiklan 1 kohdassa säädetään. Komissiolle (Eurostat) on kuitenkin toimitettava vähintään kuukausittaiset tuontia ja vientiä koskevat tilastolliset kokonaisarvot.
5 LUKU
LOPPUSÄÄNNÖKSET
26 artikla
Tavaroiden tuontia ja vientiä koskevien Euroopan tilastojen toimittaminen
1. Jäsenvaltioiden on ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta komissiolle (Eurostat) toimitettavat tiedot ovat kattavia ja täyttävät asetuksen (EY) N:o 471/2009 9 artiklan 1 kohdassa säädetyt laatukriteerit.
2. Komissiolle (Eurostat) toimitettavat tiedot on ilmaistava tilastot laativan jäsenvaltion kansallisena valuuttana.
3. Jos komissiolle (Eurostatille) jo toimitettuja kuukausittaisia tietoja tarkistetaan, jäsenvaltioiden on toimitettava tarkistetut tiedot viimeistään tarkistettujen tietojen saataville saattamista seuraavan kuukauden kuluessa.
27 artikla
Kumoaminen
Kumotaan asetus (EY) N:o 1917/2000 1 päivästä tammikuuta 2010 lähtien.
Asetusta sovelletaan edelleen tietoihin, jotka koskevat 1 päivää tammikuuta 2010 edeltäneitä viitejaksoja.
28 artikla
Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2010.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 9 päivänä helmikuuta 2010.
Komission puolesta
José Manuel BARROSO
Puheenjohtaja
(1) EUVL L 152, 16.6.2009, s. 23.
(2) EUVL L 145, 4.6.2008. s. 1.
(3) EYVL L 229, 9.9.2000, s. 14.
(4) EYVL L 76, 30.3.1993, s. 1.
(5) EUVL L 61, 5.3.2008, s. 6.
(6) EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1.
(7) EUVL L 145, 4.6.2008, s. 65.
(8) EUVL L 393, 30.12.2006, s. 1.
(9) EUVL L 86, 31.3.2009, s. 1.
LIITE I
ULKOMAANKAUPAN TILASTOJEN ULKOPUOLELLE JÄTETTÄVIÄ TAVAROITA TAI TAVAROIDEN LIIKKEITÄ KOSKEVA LUETTELO
a) |
monetaarinen kulta; |
b) |
lailliset maksuvälineet ja arvopaperit, mukaan luettuna palveluista maksuina olevat välineet, kuten postimaksut, verot, käyttömaksut; |
c) |
tavarat, jotka on tarkoitettu väliaikaiseen tai sitä seuraavaan käyttöön (esim. vuokraus, lainaus, käyttöleasing), jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:
|
d) |
tavarat, jotka liikkuvat seuraavien välillä:
Alueeseen kuuluviin erillisalueisiin sisältyvät suurlähetystöt ja emämaan alueen ulkopuolelle sijoitetut kansalliset asevoimat. |
e) |
räätälöityjä tietoja sisältävät tavarat, mukaan lukien ohjelmistot; |
f) |
internetistä ladattu ohjelmisto; |
g) |
veloituksetta toimitetut tavarat, jotka eivät ole kauppatapahtumien kohteena, edellyttäen että tavaroiden liikuttelun ainoana tarkoituksena on valmistella tai tukea aiottua myöhempää kauppatapahtumaa osoittamalla tavaroiden tai palveluiden ominaisuudet, esimerkkeinä
|
h) |
korjattavat ja korjatut tavarat sekä niihin liittyvät varaosat, jotka on sisällytetty korjauksen piiriin, ja korvatut vialliset osat; |
i) |
toimintansa aikana liikkeellä olevat kuljetusvälineet, mukaan luettuna avaruusalusten kantoraketit avaruuteen laukaisun ajankohtana; |
j) |
suullisesti tulliviranomaisille ilmoitetut tavarat, joiden luonne on kaupallinen, jos niiden tilastollinen arvo on enintään 1 000 euroa tai 1 000 kg tai jos niiden luonne on ei-kaupallinen; |
k) |
vapaaseen liikkeeseen luovutetut tavarat sisäistä jalostusta koskevan tullimenettelyn jälkeen tai tullivalvonnassa tapahtuvan valmistuksen jälkeen. |
LIITE II
LUETTELO KAUPPATAPAHTUMAN LUONNETTA KOSKEVISTA KOODEISTA
A |
B |
||||||||||||
|
|
||||||||||||
|
|
||||||||||||
|
|
||||||||||||
|
|
||||||||||||
|
|
||||||||||||
|
|
||||||||||||
|
|
||||||||||||
|
|
||||||||||||
|
|
(1) Rahoitusleasing kattaa toiminnot, joissa leasing-maksuerät lasketaan siten, että ne kattavat tavaroiden koko tai lähes koko arvon. Tavaroiden hallintaan liittyvät edut ja riskit siirtyvät vuokraajalle. Sopimuksen päättyessä vuokraajasta tulee tavaroiden laillinen omistaja.
(2) Jalostus kattaa toimenpiteet (kuten muuntaminen, rakentaminen, kokoonpano, kunnostus ja uudistaminen), joiden tavoitteena on tuottaa uusi tai merkittävästi paranneltu hyödyke. Tuotteen luokitus ei tällöin välttämättä muutu. Omaan lukuun tehtävä jalostus ei kuulu tähän kohtaan vaan se on kirjattava A-sarakkeen kohtaan 1.
LIITE III
KULJETUSMUODON KOODAUS
Koodi |
Kuvaus |
1 |
Merikuljetus |
2 |
Rautatiekuljetus |
3 |
Maantiekuljetus |
4 |
Ilmakuljetus |
5 |
Postilähetys |
7 |
Kiinteät kuljetuslaitteet |
8 |
Sisävesikuljetus |
9 |
Itsenäisesti liikkuva |