6.1.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 3/1


NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 5/2012,

annettu 19 päivänä joulukuuta 2011,

eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Mustallamerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2012

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 3 kohdan,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Perussopimuksen 43 artiklan 3 kohdassa määrätään, että neuvosto hyväksyy komission ehdotuksesta kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyvät toimenpiteet.

(2)

Elollisten vesiluonnonvarojen säilyttämisestä ja kestävästä hyödyntämisestä yhteisessä kalastuspolitiikassa 20 päivänä joulukuuta 2002 annetussa asetuksessa (EY) N:o 2371/2002 (1) edellytetään, että vahvistetaan toimenpiteitä, jotka koskevat vesialueille pääsyä ja vesiluonnonvarojen käyttöoikeutta sekä kestävän kalastustoiminnan harjoittamista, ottaen huomioon käytettävissä olevat tieteelliset lausunnot ja erityisesti tieteellis-teknis-taloudellisen kalastuskomitean (STECF) laatima kertomus.

(3)

Neuvoston tehtävänä on hyväksyä kalastus- tai kalastusryhmäkohtaisten kalastusmahdollisuuksien vahvistamista ja jakamista koskevat toimenpiteet, mukaan luettuina tarvittaessa niiden käyttöön toiminnallisesti liittyvät edellytykset. Kalastusmahdollisuudet olisi jaettava jäsenvaltioiden kesken siten, että varmistetaan kunkin jäsenvaltion kalastustoiminnan suhteellinen vakaus kunkin kannan tai kalastuksen osalta ja ottaen asianmukaisesti huomioon asetuksessa (EY) N:o 2371/2002 vahvistetut yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteet.

(4)

Suurimmat sallitut saaliit (TACit) olisi vahvistettava saatavilla olevien tieteellisten lausuntojen perusteella ottaen huomioon biologiset ja sosioekonomiset näkökohdat ja varmistaen samalla eri kalastussektorien välinen oikeudenmukainen kohtelu ja kannanotot, jotka on tuotu esiin sidosryhmien kuulemisissa.

(5)

Tässä asetuksessa vahvistettujen kalastusmahdollisuuksien käyttöön olisi sovellettava yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, 20 päivänä marraskuuta 2009 annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 1224/2009 (2) ja erityisesti sen 33 artiklaa, joka koskee saaliiden ja pyyntiponnistuksen kirjaamista, ja 34 artiklaa, joka koskee tietojen ilmoittamista kalastusmahdollisuuksien käyttämisestä loppuun. Sen vuoksi on tarpeen täsmentää koodit, joita jäsenvaltioiden on käytettävä, kun ne lähettävät komissiolle tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvien kantojen purettujen saaliiden määriin liittyviä tietoja.

(6)

TACien ja kiintiöiden vuosittaiseen hallinnoimiseen liittyvien lisäedellytysten käyttöönottamisesta 6 päivänä toukokuuta 1996 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 847/96 (3) 2 artiklan mukaisesti on määriteltävä kannat, joihin sovelletaan mainitussa asetuksessa tarkoitettuja eri toimenpiteitä.

(7)

Jotta kalastustoiminta ei keskeytyisi ja turvattaisiin unionin kalastajien toimeentulo, on tärkeää avata nämä kalastukset 1 päivänä tammikuuta 2012. Asian kiireellisyyden vuoksi tämän asetuksen olisi tultava voimaan välittömästi sen jälkeen, kun se on julkaistu,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

I   LUKU

SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT

1 artikla

Kohde

Tässä asetuksessa vahvistetaan eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Mustallamerellä sovellettavat kalastusmahdollisuudet vuodeksi 2012.

2 artikla

Soveltamisala

Tätä asetusta sovelletaan Mustallamerellä toimiviin EU:n aluksiin.

3 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia määritelmiä:

a)

’GFCM’ (General Fisheries Commission for the Mediterranean) tarkoittaa Välimeren yleistä kalastusneuvostoa;

b)

’Mustameri’ tarkoittaa päätöslauselman nro GFCM/33/2009/2 mukaista CFCM:n maantieteellistä osa-aluetta;

c)

’EU:n alus’ tarkoittaa jonkin jäsenvaltion lipun alla purjehtivaa ja unionissa rekisteröityä kalastusalusta;

d)

’suurin sallittu saalis’ (TAC) tarkoittaa sitä määrää, joka voidaan pyytää kustakin kannasta kunakin vuonna;

e)

’kiintiö’ tarkoittaa unionille, jäsenvaltiolle tai kolmannelle maalle TACista myönnettyä osuutta.

II   LUKU

KALASTUSMAHDOLLISUUDET

4 artikla

TACit ja niiden jakaminen

TACit, niiden jakaminen jäsenvaltioiden kesken ja tarvittaessa niiden käyttöön toiminnallisesti liittyvät edellytykset vahvistetaan liitteessä.

5 artikla

Jakamista koskevat erityissäännökset

Tässä asetuksessa vahvistettu kalastusmahdollisuuksien jakaminen jäsenvaltioiden kesken ei rajoita seuraavien soveltamista:

a)

asetuksen (EY) N:o 2371/2002 20 artiklan 5 kohdan mukaisesti tehtävät vaihdot;

b)

asetuksen (EY) N:o 1224/2009 37 artiklan mukaisesti tehtävät uudelleen jakamiset;

c)

asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklan nojalla sallittavat saaliiden lisäpurkamiset;

d)

asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklan mukaisesti pidätettävät määrät;

e)

asetuksen (EY) N:o 1224/2009 37, 105 ja 107 artiklan mukaisesti tehtävät vähennykset.

6 artikla

Saaliiden ja sivusaaliiden aluksesta purkamista koskevat edellytykset

Aluksella ei saa pitää eikä aluksesta saa purkaa sellaisiin kantoihin kuuluvia kaloja, joille on vahvistettu TAC, paitsi jos

a)

saaliit on pyydetty sellaisen jäsenvaltion aluksilla, jolla on olemassa kiintiö, eikä tämä kiintiö ole täyttynyt; tai

b)

saaliit ovat osa unionin kiintiötä, jota ei ole jaettu jäsenvaltioiden kesken kiintiöiksi, eikä tämä unionin kiintiö ole täyttynyt.

III   LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

7 artikla

Tietojen siirtäminen

Kun jäsenvaltiot lähettävät komissiolle pyydettyjen kantojen purettujen saaliiden määriin liittyviä tietoja asetuksen (EY) N:o 1224/2009 33 ja 34 artiklan mukaisesti, niiden on käytettävä tämän asetuksen liitteessä esitettyjä kantojen koodeja.

8 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2012.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 19 päivänä joulukuuta 2011.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

M. DOWGIELEWICZ


(1)  EYVL L 358, 31.12.2002, s. 59.

(2)  EUVL L 343, 22.12.2009, s. 1.

(3)  EYVL L 115, 9.5.1996, s. 3.


LIITE

EU:N ALUKSIIN SOVELLETTAVAT TACIT ALUEILLA, JOILLA ON TACIT VAHVISTETAAN LAJI- JA ALUEKOHTAISESTI

Seuraavissa taulukoissa vahvistetaan TACit ja kiintiöt (tonneina elopainoa, jollei toisin mainita) kalakannoittain ja tarvittaessa niiden käyttöön toiminnallisesti liittyvät edellytykset.

Kalakannat mainitaan lajin latinankielisen nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Seuraavassa esitetään tämän asetuksen soveltamiseksi latinankielisten nimien ja yleiskielisten nimien vastaavuustaulukko:

Tieteellinen nimi

Kolmikirjaiminen koodi

Yleiskielinen nimi

Psetta maxima

TUR

Piikkikampela

Sprattus sprattus

SPR

Kilohaili


Laji

:

Piikkikampela

Psetta maxima

Alue

:

EU:n vedet ja Mustameri

TUR/F37.4.2.C

Bulgaria

43,2

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.

Romania

43,2

EU

86,4 (1)

TAC

Ei sovelleta


Laji

:

Kilohaili

Sprattus sprattus

Alue

:

EU:n vedet ja Mustameri

SPR/F37.4.2.C

Bulgaria

8 032,5

Analyyttinen TAC

Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa ei sovelleta.

Asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklaa ei sovelleta.

Romania

3 442,5

EU

11 475

TAC

Ei sovelleta


(1)  Kalastus, jälleenlaivaaminen, alukselle ottaminen ja purkaminen kielletty 15.4.–15.6.


  翻译: