11.6.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 170/64


KOMISSION PÄÄTÖS,

annettu 6 päivänä kesäkuuta 2014,

ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi painotuotteille annetun päätöksen 2012/481/EU muuttamisesta

(tiedoksiannettu numerolla C(2014) 3590)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(2014/345/EU)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon EU-ympäristömerkistä 25 päivänä marraskuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 66/2010 (1) ja erityisesti sen 8 artiklan 2 kohdan,

on kuullut Euroopan unionin ympäristömerkintälautakuntaa,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Komission päätöksessä 2012/481/EU (2) soveltamisalan ulkopuolelle jätetään kartonkimateriaali, jonka paino on yli 400 g/m2, koska kyseisessä päätöksessä edellytetään, että painotuotteet painetaan ainoastaan paperille, jolle on myönnetty EU-ympäristömerkki komission päätöksen 2011/333/EU (3) tai komission päätöksen 2012/448/EU (4) mukaisesti. Tietyissä päätöksen 2012/481/EU soveltamisalaan kuuluvissa tuoteryhmissä, kuten lehtiöissä, muistikirjoissa, harjoitusvihkoissa, kierrelehtiöissä sekä kannellisissa kalentereissa, käytetään kuitenkin kartonkimateriaalia, jonka paino on yli 400 g/m2. Näin ollen arviointiperusteita on ollut mahdotonta panna täytäntöön tiettyjen tuotteiden osalta.

(2)

Komission päätöksen 2014/256/EU (5) soveltamisala kattaa paperituotteet, joissa on vähintään 70 painoprosenttia paperia, kartonkia, pahvia tai paperipohjaista materiaalia, ja siinä vahvistetaan vaatimukset kartonkimateriaalille, jonka peruspaino on yli 400 g/m2.

(3)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat asetuksen (EY) N:o 66/2010 16 artiklalla perustetun komitean lausunnon mukaiset.

(4)

Sen vuoksi päätöstä 2012/481/EU olisi muutettava,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Muutetaan päätös 2012/481/EU seuraavasti:

1)

Korvataan 1 artiklan 1 kohta seuraavasti:

”1.   Tuoteryhmään ”painotuotteet” kuuluvat kaikki painotuotteet, joiden koostumuksesta vähintään 90 painoprosenttia on paperia, kartonkia, pahvia tai paperipohjaista materiaalia, lukuun ottamatta kirjoja, kuvastoja, kirjasia tai lomakkeita, joiden koostumuksesta vähintään 80 painoprosenttia on oltava paperia, kartonkia, pahvia tai paperipohjaista materiaalia. Liitteet, kannet ja kaikki lopullisen painotuotteen painotuoteosat kuuluvat painotuotteeseen.”

2)

Korvataan 1 artiklan 3 kohdan c alakohta seuraavasti:

”c)

kansiot, kirjekuoret, rengaskansiot ja paperituotteet.”

3)

Korvataan 2 artiklan 1 alakohta seuraavasti:

”1)

’kirjoilla’ sidottuja ja/tai nidottuja painotuotteita, joissa on joko kovat tai pehmeät kannet, kuten koulukirjat, kauno- tai tietokirjat, raportit, käsikirjat ja taskukirjat. Kirjoina ei pidetä aikakausjulkaisuja, esitteitä, aikakauslehtiä, säännöllisesti julkaistavia kuvastoja ja vuosikertomuksia;”.

4)

Korvataan 2 artiklan 9 alakohta seuraavasti:

”9)

’painotuotteella’ tuotetta, joka on valmistettu painomateriaalista. Valmistusprosessi koostuu painamisesta paperille. Valmistukseen voi lisäksi kuulua viimeistely, esimerkiksi taitto, leimaus ja leikkaus tai kokoaminen käyttäen liimaa, kansia ja nidontaa. Painotuotteisiin kuuluvat sanomalehdet, mainosmateriaalit ja tiedotteet, aikakauslehdet, kuvastot, kirjat, lehtiset, esitteet, julisteet, käyntikortit ja nimilaput;”.

5)

Muutetaan päätöksen 2012/481/EU liitteessä oleva arviointiperuste 3:

”Arviointiperuste 3 — Kierrätettävyys

Painotuotteen on oltava kierrätettävissä. Painotuotteen on oltava siistattavissa ja sen muusta kuin paperista valmistettujen osien on oltava helposti poistettavissa sen varmistamiseksi, etteivät nämä osat vaikeuta kierrätysprosessia.

a)

Märkälujitteita voidaan käyttää ainoastaan, jos valmiin tuotteen kierrätettävyys voidaan osoittaa.

b)

Liimoja voidaan käyttää ainoastaan, jos niiden poistettavuus voidaan osoittaa.

c)

Pinnoitelakkoja ja laminointia, mukaan lukien polyeteeni ja/tai polyeteeni/polypropyleeni, voidaan käyttää ainoastaan kirjojen, aikakauslehtien ja kuvastojen kansissa.

d)

Siistattavuus on osoitettava.

Arviointi ja todentaminen: Hakijan on toimitettava märkälujitteen kierrätettävyyttä ja liimojen poistettavuutta koskevat testitulokset. Referenssitestit ovat PTS method PTS-RH 021/97 (märkälujitteet), INGEDE Method 12 (liukenemattomien liimojen poistettavuus) tai vastaavat testimenetelmät. Siistattavuus on osoitettava Euroopan kierrätyspaperineuvoston ”Deinking Scorecard” -menetelmällä (6) tai vastaavilla testimenetelmillä. Testit on suoritettava kolmelle paperityypille: päällystämätön, päällystetty ja pintaliimattu paperi. Jos painomustetyyppiä myydään vain yhtä tai kahta paperityyppiä varten, on riittävää testata vain kyseessä oleva paperityyppi/olevat paperityypit. Hakijan on annettava vakuutus siitä, että päällystetyt ja laminoidut painotuotteet ovat 3 kohdan c alakohdan vaatimusten mukaisia. Jos osa painotuotetta on helposti irrotettavissa (esimerkiksi muovipäällinen), kierrätettävyystesti voidaan tehdä ilman tätä osaa. Paperinkeräysyhtiön, kierrätysyrityksen tai vastaavan organisaation on annettava vakuutus siitä, että muusta kuin paperista valmistetut osat on helppo poistaa. Lisäksi voidaan käyttää testimenetelmiä, joiden osalta toimivaltainen ja riippumaton kolmas osapuoli on osoittanut, että niillä saadaan vastaavia tuloksia.

(6)  Assessment of Print Product Recyclability — Deinkability Score — User's Manual, ks. internetosoite www.paperrecovery.org, kohta ”Publications”.”"

2 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 6 päivänä kesäkuuta 2014.

Komission puolesta

Janez POTOČNIK

Komission jäsen


(1)  EUVL L 27, 30.1.2010, s. 1.

(2)  Komission päätös 2012/481/EU, annettu 16 päivänä elokuuta 2012, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi painotuotteille (EUVL L 223, 21.8.2012, s. 55).

(3)  Komission päätös 2011/333/EU, annettu 7 päivänä kesäkuuta 2011, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi kopio- ja painopapereille (EUVL L 149, 8.6.2011, s. 12).

(4)  Komission päätös 2012/448/EU, annettu 12 päivänä heinäkuuta 2012, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi sanomalehtipaperille (EUVL L 202, 28.7.2012, s. 26).

(5)  Komission päätös 2014/256/EU, annettu 2 päivänä toukokuuta 2014, ekologisista arviointiperusteista EU-ympäristömerkin myöntämiseksi jalostetuille paperituotteille (EUVL L 135, 8.5.2014, s. 24).


  翻译: