11.2.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 35/12


KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2016/180,

annettu 9 päivänä helmikuuta 2016,

eläinten terveyttä koskevista toimenpiteistä afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi eräissä jäsenvaltioissa annetun täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteen muuttamisesta Liettuaa, Puolaa ja Viroa koskevien kohtien osalta

(tiedoksiannettu numerolla C(2016) 686)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon eläinlääkärintarkastuksista yhteisön sisäisessä kaupassa sisämarkkinoiden toteuttamista varten 11 päivänä joulukuuta 1989 annetun neuvoston direktiivin 89/662/ETY (1) ja erityisesti sen 9 artiklan 4 kohdan,

ottaa huomioon eläinlääkärin- ja kotieläinjalostustarkastuksista yhteisön sisäisessä tiettyjen elävien eläinten ja tuotteiden kaupassa 26 päivänä kesäkuuta 1990 annetun neuvoston direktiivin 90/425/ETY (2) ja erityisesti sen 10 artiklan 4 kohdan,

ottaa huomioon ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläinperäisten tuotteiden tuotantoon, jalostukseen, jakeluun ja yhteisön alueelle tuomiseen liittyvistä eläinten terveyttä koskevista säännöistä 16 päivänä joulukuuta 2002 annetun neuvoston direktiivin 2002/99/EY (3) ja erityisesti sen 4 artiklan 3 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Komission täytäntöönpanopäätöksessä 2014/709/EU (4) säädetään eläinten terveyttä koskevista toimenpiteistä afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi eräissä jäsenvaltioissa. Kyseisen täytäntöönpanopäätöksen liitteessä määritetään ja luetellaan kyseisen liitteen I, II, III ja IV osassa kyseisten jäsenvaltioiden tiettyjä alueita, jotka on eritelty epidemiologiseen tilanteeseen perustuvan riskitason mukaan. Luettelossa on mukana tiettyjä Italian, Latvian, Liettuan, Puolan ja Viron alueita.

(2)

Afrikkalaisen sikaruton taudinpurkauksista kotieläimenä pidettävissä sioissa ei ole ilmoitettu syyskuun 2014 jälkeen alueilla, joita ovat Ignalina, Molėtai, Rokiškis, Švenčionys, Utena ja Zarasai rajono savivaldybė sekä Visaginas savivaldybe Liettuassa. Lisäksi bioturvallisuustoimenpiteiden valvonta tiloilla on pantu täytäntöön tyydyttävällä tavalla, ja valvonnan tulokset osoittavat, ettei afrikkalaisen sikaruton virusta esiinny näillä Liettuan alueilla sijaitsevilla tiloilla. Tämä viittaa epidemiologisen tilanteen kohenemiseen. Näin ollen kyseisen jäsenvaltion kyseiset alueet olisi lueteltava täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä olevassa II osassa eikä III osassa.

(3)

Liettuassa, Puolassa ja Virossa esiintyi joulukuussa 2015 joitakin afrikkalaisen sikaruton tapauksia villisioissa alueilla, jotka luetellaan täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä olevassa II osassa, erittäin lähellä kyseisessä liitteessä olevassa I osassa lueteltuja alueita. Virossa esiintyi samaan aikaan yksi afrikkalaisen sikaruton tapaus villisiassa alueella, joka luetellaan kyseisessä liitteessä olevassa I osassa.

(4)

Nykyisen afrikkalaista sikaruttoa koskevan epidemiologisen tilanteen kehittyminen unionissa olisi otettava huomioon arvioitaessa Liettuassa, Puolassa ja Virossa vallitsevasta tautia koskevasta eläinten terveystilanteesta aiheutuvaa riskiä. Jotta eläinten terveyttä koskevat torjuntatoimenpiteet voidaan kohdentaa ja jotta voidaan estää afrikkalaisen sikaruton leviäminen edelleen sekä ehkäistä tarpeettomat häiriöt unionin sisäisessä kaupassa ja se, että kolmannet maat asettavat kaupalle perusteettomia esteitä, olisi muutettava unionin luetteloa alueista, joilla sovelletaan täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liitteessä vahvistettuja eläinten terveyttä koskevia torjuntatoimenpiteitä, jotta otetaan huomioon muutokset taudin nykyisessä epidemiologisessa tilanteessa Liettuassa, Puolassa ja Virossa.

(5)

Täytäntöönpanopäätöstä 2014/709/EU olisi sen vuoksi muutettava I ja II osassa lueteltujen Puolan ja Viron alueiden osalta ja I, II ja III osassa lueteltujen Liettuan alueiden osalta.

(6)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Korvataan täytäntöönpanopäätöksen 2014/709/EU liite tämän päätöksen liitteellä.

2 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä 9 päivänä helmikuuta 2016.

Komission puolesta

Vytenis ANDRIUKAITIS

Komission jäsen


(1)  EYVL L 395, 30.12.1989, s. 13.

(2)  EYVL L 224, 18.8.1990, s. 29.

(3)  EYVL L 18, 23.1.2003, s. 11.

(4)  Komission täytäntöönpanopäätös 2014/709/EU, annettu 9 päivänä lokakuuta 2014, eläinten terveyttä koskevista toimenpiteistä afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi eräissä jäsenvaltioissa ja täytäntöönpanopäätöksen 2014/178/EU kumoamisesta (EUVL L 295, 11.10.2014, s. 63).


LIITE

”LIITE

I OSA

1.   Viro

Seuraavat Viron alueet:

Keila linn,

Kunda linn,

Loksa linn,

Maardu linn,

Mustvee linn,

Pärnu linn,

Saue linn,

Tallinn linn,

Läänemaa maakond,

Kuusalu valdin se osa, joka sijaitsee tien nro 1 (E20) pohjoispuolella,

Audru vald,

Haljala vald,

Harku vald,

Jõelähtme vald,

Keila vald,

Kernu vald,

Kiili vald,

Koonga vald,

Lavassaare vald,

Nissi vald,

Padise vald,

Raasiku vald,

Rae vald,

Saku vald,

Saue vald,

Sauga vald,

Sindi vald,

Tõstamaa vald,

Varbla vald,

Vasalemma vald,

Vihula vald,

Viimsi vald.

2.   Latvia

Seuraavat Latvian alueet:

Ogres novads: Suntažu ja Ogresgala pagasti,

Ādažu novads,

Amatas novads,

Carnikavas novads,

Garkalnes novads,

Ikšķiles novads,

Inčukalna novads,

Jaunjelgavas novads,

Ķeguma novads,

Līgatnes novads,

Mālpils novads,

Neretas novads,

Ropažu novads,

Salas novads,

Siguldas novads,

Vecumnieku novads,

Viesītes novads.

3.   Liettua

Seuraavat Liettuan alueet:

Jurbarkas rajono savivaldybė: Raudonės, Veliuonos, Seredžiaus ja Juodaičių seniūnijos,

Pakruojis rajono savivaldybė: Klovainių, Rozalimo ja Pakruojo seniūnijos,

Panevežys rajono savivaldybė: Krekenavos seniūnijosin se osa, joka sijaitsee Nevėžis-joen länsipuolella,

Raseiniai rajono savivaldybė: Ariogalos, Ariogalos miestas, Betygalos, Pagojukų ja Šiluvos seniūnijos,

Šakiai rajono savivaldybė: Plokščių, Kriūkų, Lekėčių, Lukšių, Griškabūdžio, Barzdų, Žvirgždaičių, Sintautų, Kudirkos Naumiesčio, Slavikų ja Šakių seniūnijos,

Pasvalys rajono savivaldybė,

Vilkaviškis rajono savivaldybė,

Radviliškis rajono savivaldybė,

Kalvarija savivaldybė,

Kazlų Rūda savivaldybė,

Marijampolė savivaldybė.

4.   Puola

Seuraavat Puolan alueet:

Podlaskien voivodikunnassa (województwo podlaskie):

Augustów (ml. Augustówin kaupunki), Nowinka, Płaska, Sztabin ja Bargłów Kościelny gminy Augustówin piirikunnassa (powiat augustowski),

Choroszcz, Juchnowiec Kościelny, Suraż, Turośń Kościelna, Tykocin, Łapy, Poświętne, Zawady ja Dobrzyniewo Duże gminy Białystokin piirikunnassa (powiat białostocki),

Dubicze Cerkiewne, Kleszczele ja Czeremcha gminy Hajnówkan piirikunnassa (powiat hajnowski),

Grodzisk, Dziadkowice ja Milejczyce gminy Siemiatyczen piirikunnassa (powiat siemiatycki),

Kobylin-Borzymy, Kulesze Kościelne, Sokoły, Wysokie Mazowieckie (ml. Wysokie Mazowieckien kaupunki), Nowe Piekuty, Szepietowo, Klukowo ja Ciechanowiec gminy Wysokie Mazowieckien piirikunnassa (powiat wysokomazowiecki),

Sejnyn piirikunta (powiat sejneński),

Rutka-Tartak, Szypliszki, Suwałki ja Raczki gminy Suwałkin piirikunnassa (powiat suwalski),

Rutki gmina Zambrówin piirikunnassa (powiat zambrowski),

Suchowola ja Korycin gminy Sokółkan piirikunnassa (powiat sokólski),

Bielskin piirikunta (powiat bielski),

Białystokin piirikunta (powiat miasta Białystok),

Suwałkin piirikunta (powiat miasta Suwałki),

Mońkin piirikunta (powiat moniecki).

II OSA

1.   Viro

Seuraavat Viron alueet:

Kallaste linn,

Rakvere linn,

Tartu linn,

Vändra linn,

Viljandi linn,

Ida-Virumaa maakond,

Põlvamaa maakond,

Raplamaa maakond,

Kuusalu valdin se osa, joka sijaitsee tien nro 1 (E20) eteläpuolella,

Palamuse valdin se osa, joka sijaitsee Tallinnan ja Tarton välisen rautatielinjan itäpuolella,

Pärsti valdin se osa, joka sijaitsee tien nro 24126 länsipuolella,

Suure-Jaani valdin se osa, joka sijaitsee tien nro 49 länsipuolella,

Tabivere valdin se osa, joka sijaitsee Tallinnan ja Tarton välisen rautatielinjan itäpuolella,

Tamsalu valdin se osa, joka sijaitsee Tallinnan ja Tarton välisen rautatielinjan koillispuolella,

Tartu valdin se osa, joka sijaitsee Tallinnan ja Tarton välisen rautatielinjan itäpuolella,

Viiratsi valdin se osa, joka sijaitsee tien nro 92 läntisen osan määrittelemän linjan länsipuolella tien nro 155 risteykseen asti, sitten tietä nro 155 tien nro 24156 risteykseen, sitten tietä nro 24156 kunnes se ylittää Verilaskejoen, sitten Verilaskejokea pitkin kunnes se saapuu valdin etelärajalle,

Abja vald,

Aegviidu vald,

Alatskivi vald,

Anija vald,

Are vald,

Häädemeeste vald,

Haaslava vald,

Halinga vald,

Halliste vald,

Kadrina vald,

Kambja vald,

Karksi vald,

Kasepää vald,

Kõpu vald,

Kose vald,

Kõue vald,

Laekvere vald,

Luunja vald,

Mäksa vald,

Meeksi vald,

Paikuse vald,

Pala vald,

Peipsiääre vald,

Piirissaare vald,

Rägavere vald,

Rakvere vald,

Saarde vald,

Saare vald,

Sõmeru vald,

Surju vald,

Tahkuranna vald,

Tapa vald,

Tootsi vald,

Tori vald,

Vändra vald,

Vara vald,

Vinni vald,

Viru-Nigula vald,

Võnnu vald.

2.   Latvia

Seuraavat Latvian alueet:

Krimuldas novads,

Limbažu novads: Skultes, Vidrižu, Limbažu ja Umurgas pagasti,

Ogres novads: Krapes, Ķeipenes, Lauberes, Madlienas, Mazozolu, Menģeles ja Taurupes pagasti,

Priekuļu novads,

Salacgrīvas novads: Liepupes pagasts,

Aizkraukles novads,

Aknīstes novads,

Alūksnes novads,

Apes novads,

Baltinavas novads,

Balvi novads,

Cēsu novads,

Cesvaines novads,

Ērgļu novads,

Gulbenes novads,

Ilūkstes novads,

Jaunpiebalgas novads,

Jēkabpils novads,

Kocēnu novads,

Kokneses novads,

Krustpils novads,

Lielvārdes novads,

Līvānu novads,

Lubānas novads,

Madonas novads,

Pārgaujas novads,

Pļaviņu novads,

Raunas novads,

Rugāju novads,

Saulkrastu novads,

Sējas novads,

Skrīveru novads,

Smiltenes novads,

Varakļānu novads,

Vecpiebalgas novads,

Viļakas novads,

Jēkabpils republikas pilsēta,

Valmiera republikas pilsēta.

3.   Liettua

Seuraavat Liettuan alueet:

Anykščiai rajono savivaldybė: Andrioniškis, Anykščiai, Debeikiai, Kavarskas, Kurkliai, Skiemonys, Traupis ja Troškūnai seniūnijos sekä Svėdasain se osa, joka sijaitsee tien nro 118 eteläpuolella,

Jonava rajono savivaldybė: Šilų ja Bukonių seniūnijos ja Žeimių seniūnija: Biliuškiai, Drobiškiai, Normainiai II, Normainėliai, Juškonys, Pauliukai, Mitėniškiai, Zofijauka ja Naujokai kaimai,

Kaišiadorys rajono savivaldybė: Kaišiadorių apylinkės, Kruonio, Nemaitonių, Paparčių, Žąslių, Žiežmarių, Žiežmarių apylinkės seniūnijos sekä Rumšiškių seniūnijan se osa, joka sijaitsee tien N. A1 eteläpuolella,

Kaunas rajono savivaldybė: Akademijos, Alšėnų, Babtų, Batniavos, Čekiškės, Domeikavos, Ežerėlio, Garliavos, Garliavos apylinkių, Kačerginės, Kulautuvos, Linksmakalnio, Raudondvario, Ringaudų, Rokų, Samylų, Taurakiemio, Užliedžių, Vilkijos, Vilkijos apylinkių ja Zapyškio seniūnijos,

Kėdainiai rajono savivaldybė: Josvainių, Pernaravos, Krakių, Dotnuvos, Gudžiūnų, Surviliškio, Vilainių, Truskavos, Šėtos ja Kėdainių miesto seniūnijos,

Panevėžys rajono savivaldybė: Karsakiškio, Naujamiesčio, Miežiškių, Paįstrio, Panevėžio, Ramygalos, Raguvos, Smilgių, Upytės, Vadoklių,Velžio seniūnijos ja Krekenavos seniūnijan se osa, joka sijaitsee Nevėžis-joen itäpuolella,

Šalčininkai rajono savivaldybė: Jašiūnų, Turgelių, Akmenynės, Šalčininkų, Gerviškių, Butrimonių, Eišiškių, Poškonių ja Dieveniškių seniūnijos,

Varėna rajono savivaldybė: Kaniavos, Marcinkonių ja Merkinės seniūnijos,

Alytus miesto savivaldybė,

Kaišiadorys miesto savivaldybė,

Kaunas miesto savivaldybė,

Panevėžys miesto savivaldybė,

Vilnius miesto savivaldybė,

Alytus rajono savivaldybė,

Biržai rajono savivaldybė,

Druskininkai rajono savivaldybė,

Ignalina rajono savivaldybė,

Lazdijai rajono savivaldybė,

Molėtai rajono savivaldybė,

Prienai rajono savivaldybė,

Rokiškis rajono savivaldybė,

Širvintos rajono savivaldybė,

Švenčionys rajono savivaldybė,

Ukmergė rajono savivaldybė,

Utena rajono savivaldybė,

Vilnius rajono savivaldybė,

Zarasai rajono savivaldybė,

Birštonas savivaldybė,

Elektrėnai savivaldybė,

Visaginas savivaldybė.

4.   Puola

Seuraavat Puolan alueet:

Podlaskien voivodikunnassa (podlaskie województwo):

Czarna Białostocka, Supraśl, Wasilków ja Zabłudów gminy Białystokin piirikunnassa (powiat białostocki),

Dąbrowa Białostocka, Janów, Nowy Dwór ja Sidra gminy Sokółkan piirikunnassa (powiat sokólski),

Lipsk gmina Augustówin piirikunnassa (powiat augustowski),

Czyże, Białowieża, Hajnówka (ml. Hajnówkan kaupunki), Narew ja Narewka gminy Hajnówkan piirikunnassa (powiat hajnowski).

III OSA

1.   Viro

Seuraavat Viron alueet:

Elva linn,

Jõgeva linn,

Põltsamaa linn,

Võhma linn,

Järvamaa maakond,

Valgamaa maakond,

Võrumaa maakond,

Palamuse valdin se osa, joka sijaitsee Tallinnan ja Tarton välisen rautatielinjan länsipuolella,

Pärsti valdin se osa, joka sijaitsee tien nro 24126 itäpuolella,

Suure-Jaani valdin se osa, joka sijaitsee tien nro 49 itäpuolella,

Tabivere valdin se osa, joka sijaitsee Tallinnan ja Tarton välisen rautatielinjan länsipuolella,

Tamsalu valdin se osa, joka sijaitsee Tallinnan ja Tarton välisen rautatielinjan lounaispuolella,

Tartu valdin se osa, joka sijaitsee Tallinnan ja Tarton välisen rautatielinjan länsipuolella,

Viiratsi valdin se osa, joka sijaitsee tien nro 92 läntisen osan määrittelemän linjan itäpuolella tien nro 155 risteykseen asti, sitten tietä nro 155 tien nro 24156 risteykseen, sitten tietä nro 24156 kunnes se ylittää Verilaskejoen, sitten Verilaskejokea pitkin kunnes se saapuu valdin etelärajalle,

Jõgeva vald,

Kolga-Jaani vald,

Konguta vald,

Kõo vald,

Laeva vald,

Nõo vald,

Paistu vald,

Pajusi vald,

Põltsamaa vald,

Puhja vald,

Puurmani vald,

Rakke vald,

Rannu vald,

Rõngu vald,

Saarepeedi vald,

Tähtvere vald,

Tarvastu vald,

Torma vald,

Ülenurme vald,

Väike-Maarja vald.

2.   Latvia

Seuraavat Latvian alueet:

Limbažu novads: Viļķenes, Pāles ja Katvaru pagasti,

Salacgrīvas novads: Ainažu ja Salacgrīvas pagasti,

Aglonas novads,

Alojas novads,

Beverīnas novads,

Burtnieku novads,

Ciblas novads,

Dagdas novads,

Daugavpils novads,

Kārsavas novads,

Krāslavas novads,

Ludzas novads,

Mazsalacas novads,

Naukšēnu novads,

Preiļu novads,

Rēzeknes novads,

Riebiņu novads,

Rūjienas novads,

Strenču novads,

Valkas novads,

Vārkavas novads,

Viļānu novads,

Zilupes novads,

Daugavpils republikas pilsēta,

Rēzekne republikas pilsēta.

3.   Liettua

Seuraavat Liettuan alueet:

Anykščiai rajono savivaldybė: Viešintos seniūnija ja Svėdasai seniūnijan se osa, joka sijaitsee tien nro 118 pohjoispuolella,

Jonava rajono savivaldybė: Upninkų, Ruklos, Dumsių, Užusalių ja Kulvos seniūnijos, Žeimiai seniūnija: Akliai, Akmeniai, Barsukinė, Blauzdžiai, Gireliai, Jagėlava, Juljanava, Kuigaliai, Liepkalniai, Martyniškiai, Milašiškiai, Mimaliai, Naujasodis, Normainiai I, Paduobiai, Palankesiai, Pamelnytėlė, Pėdžiai, Skrynės, Svalkeniai, Terespolis, Varpėnai, Žeimių gst., Žieveliškiai ja Žeimių miestelis kaimai,

Kaišiadorys rajono savivaldybė: Palomenės ja Pravieniškių seniūnijos sekä Rumšiškių seniūnijan se osa, joka sijaitsee tien N. A1 pohjoispuolella,

Kaunas rajono savivaldybė: Vandžiogalos, Lapių, Karmėlavos ja Neveronių seniūnijos,

Kėdainiai rajono savivaldybė: Pelėdnagių seniūnija,

Šalčininkai rajono savivaldybė: Baltosios Vokės, Pabarės, Dainavos ja Kalesninkų seniūnijos,

Varėna rajono savivaldybė: Valkininkų, Jakėnų, Matuizų, Varėnos ja Vydenių seniūnijos,

Jonava miesto savivaldybė,

Kupiškis rajono savivaldybė,

Trakai rajono savivaldybė,

4.   Puola

Seuraavat Puolan alueet:

Podlaskien voivodikunnassa (podlaskie województwo):

Gródek ja Michałowo gminy Białystokin piirikunnassa (powiat białostocki),

Krynki, Kuźnica, Sokółka ja Szudziałowo gminy Sokółkan piirikunnassa (powiat sokólski).

IV OSA

Italia

Seuraavat Italian alueet:

Kaikki Sardinian alueet.”


  翻译: