10.12.2019   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 318/134


NEUVOSTON PÄÄTÖS (YUTP) 2019/2109,

annettu 9 päivänä joulukuuta 2019,

Kongon demokraattista tasavaltaa koskevista rajoittavista toimenpiteistä annetun päätöksen 2010/788/YUTP muuttamisesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 29 artiklan,

ottaa huomioon unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Neuvosto hyväksyi 20 päivänä joulukuuta 2010 päätöksen 2010/788/YUTP (1) Kongon demokraattista tasavaltaa koskevista rajoittavista toimenpiteistä.

(2)

Neuvosto hyväksyi 12 päivänä joulukuuta 2016 päätöksen (YUTP) 2016/2231 (2), jolla muutetaan päätöstä 2010/788/YUTP vastauksena vaaliprosessin estämiseen ja siihen liittyneisiin ihmisoikeusloukkauksiin Kongon demokraattisessa tasavallassa. Päätöksellä (YUTP) 2016/2231 otettiin muun muassa käyttöön autonomisia rajoittavia toimenpiteitä päätöksen 2010/788/YUTP 3 artiklan 2 kohdassa.

(3)

Päätöksen 2010/788/YUTP 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden uudelleentarkastelun perusteella rajoittavien toimenpiteiden voimassaoloa olisi jatkettava 12 päivään joulukuuta 2020 ja kaksi henkilöä olisi poistettava päätöksen 2010/788/YUTP liitteessä II olevasta luettelosta.

(4)

Tiettyjä liitteessä II lueteltuja eräitä henkilöitä koskevia perusteluja olisi muutettava.

(5)

Lisäksi päätökseen 2010/788/YUTP olisi lisättävä säännös, jossa täsmennetään, että neuvosto ja korkea edustaja voivat käsitellä henkilötietoja suorittaakseen kyseisen päätöksen mukaiset tehtävänsä.

(6)

Päätös 2010/788/YUTP olisi näin ollen muutettava tämän mukaisesti,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Muutetaan päätös 2010/788/YUTP seuraavasti:

1)

Lisätään artikla seuraavasti:

8 a artikla

1.   Neuvosto ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, jäljempänä 'korkea edustaja', voivat käsitellä henkilötietoja suorittaakseen tämän päätöksen mukaiset tehtävänsä, erityisesti:

a)

neuvosto laatiakseen liitteet I ja II ja muuttaakseen niitä;

b)

korkea edustaja valmistellakseen muutoksia liitteisiin I ja II.

2.   Neuvosto ja korkea edustaja voivat tarvittaessa käsitellä luettelossa olevien luonnollisten henkilöiden tekemiin rikoksiin, tällaisille henkilöille annettuihin tuomioihin tai tällaisia henkilöitä koskeviin turvatoimenpiteisiin liittyviä tietoja vain siinä määrin kuin tällainen käsittely on tarpeen liitteiden I ja II laatimista varten.

3.   Tämän päätöksen soveltamiseksi neuvosto ja korkea edustaja nimetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1725 (*1) 3 artiklan 8 alakohdassa tarkoitetuiksi 'rekisterinpitäjiksi', jotta voidaan varmistaa, että asianomaiset luonnolliset henkilöt voivat käyttää asetuksessa (EU) 2018/1725 säädettyjä oikeuksiaan.

(*1)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1725, annettu 23 päivänä lokakuuta 2018, luonnollisten henkilöiden suojelusta unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta sekä asetuksen (EY) N:o 45/2001 ja päätöksen N:o 1247/2002/EY kumoamisesta (EUVL L 295, 21.11.2018, s. 39).”"

2)

Korvataan 9 artiklan 2 kohta seuraavasti:

”2.

Edellä 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä sovelletaan 12 päivään joulukuuta 2020. Niiden voimassaoloa jatketaan tai niitä muutetaan tarvittaessa, jos neuvosto katsoo, ettei niiden tavoitteita ole saavutettu.”

3)

Korvataan päätöksen 2010/788/YUTP liitteessä II oleva luettelo tämän päätöksen liitteessä olevalla luettelolla.

2 artikla

Tämä päätös tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tehty Brysselissä 9 päivänä joulukuuta 2019.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

J. BORRELL FONTELLES


(1)  Neuvoston päätös 2010/788/YUTP, annettu 20 päivänä joulukuuta 2010, Kongon demokraattista tasavaltaa koskevista rajoittavista toimenpiteistä ja yhteisen kannan 2008/369/YUTP kumoamisesta (EUVL L 336, 21.12.2010, s. 30).

(2)  Neuvoston päätös (YUTP) 2016/2231, annettu 12 päivänä joulukuuta 2016, Kongon demokraattista tasavaltaa koskevista rajoittavista toimenpiteistä annetun päätöksen 2010/788/YUTP muuttamisesta (EUVL L 336 I, 12.12.2016, p. 7).


LIITE

"LIITE II

LUETTELO 3 ARTIKLAN 2 KOHDASSA TARKOITETUISTA HENKILÖISTÄ JA YHTEISÖISTÄ

A.   Henkilöt

 

Nimi

Tunnistustiedot

Luetteloon merkitsemisen perusteet

Luetteloon merkitsemisen päivämäärä

1.

Ilunga Kampete

alias Gaston Hughes Ilunga Kampete; alias Hugues Raston Ilunga Kampete.

Syntymäaika: 24.11.1964.

Syntymäpaikka: Lubumbashi (Kongon demokraattinen tasavalta).

Sotilaspassin numero: 1-64-86-22311-29.

Kansalaisuus: Kongon demokraattinen tasavalta.

Osoite: 69, avenue Nyangwile, Kinsuka Mimosas, Kinshasa/Ngaliema, Kongon demokraattinen tasavalta.

Sukupuoli: Mies

Tasavaltalaiskaartin (GR) komentajana Ilunga Kampete oli vastuussa kentälle lähetetyistä tasavaltalaiskaartin yksiköistä, jotka osallistuivat suhteettomaan voimankäyttöön ja väkivaltaisiin tukahduttamistoimiin syyskuussa 2016 Kinshasassa.

Koska hän toimii edelleen GR:n päällikkönä, hän on vastuussa GR:n jäsenten toteuttamista tukahduttamistoimista ja ihmisoikeusloukkauksista, kuten opposition kokoontumisen väkivaltaisesta tukahduttamisesta Lubumbashissa joulukuussa 2018.

Ilunga Kampete osallistui näin ollen Kongon demokraattisessa tasavallassa sellaisten tekojen suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen, jotka ovat vakavia ihmisoikeusloukkauksia tai -rikkomuksia.

12.12.2016

2.

Gabriel Amisi Kumba

alias Gabriel Amisi Nkumba; "Tango Fort"; "Tango Four".

Syntymäaika: 28.5.1964.

Syntymäpaikka: Malela (Kongon demokraattinen tasavalta).

Sotilaspassin numero: 1-64-87–77512–30.

Kansalaisuus: Kongon demokraattinen tasavalta.

Osoite: 22, avenue Mbenseke, Ma Campagne, Kinshasa/Ngaliema, Kongon demokraattinen tasavalta.

Sukupuoli: Mies

Kongon demokraattisen tasavallan asevoimien (FARDC) ensimmäisen puolustusvyöhykkeen entinen komentaja, jonka joukot osallistuivat suhteettomaan voimankäyttöön ja väkivaltaisiin tukahduttamistoimiin syyskuussa 2016 Kinshasassa.

Gabriel Amisi Kumba on ollut heinäkuusta 2018 alkaen Kongon demokraattisen tasavallan asevoimien (FARDC) operaatioista ja tiedustelusta vastaava apulaisesikuntapäällikkö. Tässä tehtävässä hän on vastuussa FARDC:n viimeaikaisista ihmisoikeusloukkauksista.

Gabriel Amisi Kumba osallistui näin ollen Kongon demokraattisessa tasavallassa sellaisten tekojen suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen, jotka ovat vakavia ihmisoikeusloukkauksia tai ‐rikkomuksia.

12.12.2016

3.

Ferdinand Ilunga Luyoyo

Syntymäaika: 8.3.1973.

Syntymäpaikka: Lubumbashi (Kongon demokraattinen tasavalta).

Passin numero: OB0260335 (voimassa 15.4.2011–14.4.2016).

Kansalaisuus: Kongon demokraattinen tasavalta.

Osoite: 2, avenue des Orangers, Kinshasa/Gombe, Kongon demokraattinen tasavalta.

Sukupuoli: Mies

Kongon kansallisen poliisin (PNC) Légion Nationale d'Intervention -mellakkayksikön komentajana Ferdinand Ilunga Luyoyo oli vastuussa suhteettomasta voimankäytöstä ja väkivaltaisista tukahduttamistoimista syyskuussa 2016 Kinshasassa.

Ferdinand Ilunga Luyoyo on ollut instituutioiden ja johtavien virkamiesten suojelusta vastaavan PNC:n yksikön komentaja heinäkuusta 2017 alkaen. Tässä tehtävässä hän on vastuussa PNC:n viimeaikaisista ihmisoikeusloukkauksista.

Ferdinand Ilunga Luyoyo osallistui näin ollen Kongon demokraattisessa tasavallassa sellaisten tekojen suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen, jotka ovat vakavia ihmisoikeusloukkauksia tai -rikkomuksia.

12.12.2016

4.

Célestin Kanyama

alias Kanyama Tshisiku Celestin; Kanyama Celestin Cishiku Antoine; Kanyama Cishiku Bilolo Célestin;

Esprit de mort.

Syntymäaika: 4.10.1960.

Syntymäpaikka: Kananga (Kongon demokraattinen tasavalta).

Kansalaisuus: Kongon demokraattinen tasavalta.

Passin numero: OB0637580 (voimassa 20.5.2014–19.5.2019).

Saanut Schengen-viisumin nro 011518403, myönnetty 2.7.2016.

Osoite: 56, avenue Usika, Kinshasa/Gombe, Kongon demokraattinen tasavalta.

Sukupuoli: Mies

Kongon kansallisen poliisin (PNC) poliisikomentajana Célestin Kanyama oli vastuussa suhteettomasta voimankäytöstä ja väkivaltaisista tukahduttamistoimista syyskuussa 2016 Kinshasassa.

Heinäkuussa 2017 Célestin Kanyama nimitettiin kansallisten poliisioppilaitosten pääjohtajaksi. PNC:n johtavana virkamiehenä hän on vastuussa PNC:n viimeaikaisista ihmisoikeusloukkauksista. Yksi esimerkki on poliisien lokakuussa 2018 toimittajiin kohdistama uhkailu ja vapaudenriisto sen jälkeen, kun poliisikokelaiden muona-annosten väärinkäytöstä ja kenraali Kanyaman roolista näissä tapahtumissa oli julkaistu useita artikkeleita.

Célestin Kanyama osallistui näin ollen Kongon demokraattisessa tasavallassa sellaisten tekojen suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen, jotka ovat vakavia ihmisoikeusloukkauksia tai -rikkomuksia.

12.12.2016

5.

John Numbi

alias John Numbi Banza Tambo; John Numbi Banza Ntambo; Tambo Numbi.

Syntymäaika: 16.8.1962.

Syntymäpaikka: Jadotville-Likasi-Kolwezi (Kongon demokraattinen tasavalta).

Kansalaisuus: Kongon demokraattinen tasavalta.

Osoite: 5, avenue Oranger, Kinshasa/Gombe, Kongon demokraattinen tasavalta.

Sukupuoli: Mies

John Numbi on ollut Kongon demokraattisen tasavallan asevoimien (FARDC) ylitarkastaja heinäkuusta 2018 alkaen. Tässä tehtävässä hän on vastuussa FARDC:n viimeaikaisista ihmisoikeusloukkauksista, kuten kohtuuttomasta väkivallasta, jota FARDC:n joukot hänen välittömässä alaisuudessaan kohdistivat laitonta kaivostoimintaa harjoittaneisiin ihmisiin kesä–heinäkuussa 2019.

John Numbi osallistui näin ollen Kongon demokraattisessa tasavallassa sellaisten tekojen suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen, jotka ovat vakavia ihmisoikeusloukkauksia tai -rikkomuksia.

12.12.2016

6.

Delphin Kahimbi

alias Delphin Kahimbi Kasangwe; Delphin Kayimbi Demba Kasangwe; Delphin Kahimbi Kasangwe; Delphin Kahimbi Demba Kasangwe; Delphin Kasagwe Kahimbi.

Syntymäaika: 15.1.1969 (vaihtoehtoisesti: 15.7.1969).

Syntymäpaikka: Kiniezire/Goma (Kongon demokraattinen tasavalta).

Kansalaisuus: Kongon demokraattinen tasavalta.

Diplomaattipassi nro: DB0006669 (voimassa 13.11.2013–12.11.2018).

Osoite: 1, 14eme rue, Quartier Industriel, Linete, Kinshasa, Kongon demokraattinen tasavalta.

Sukupuoli: Mies

Delphin Kahimbi on ollut heinäkuusta 2018 alkaen FARDC:n pääesikunnan tiedustelusta vastaava apulaisesikuntapäällikkö. Tässä tehtävässä hän on vastuussa FARDC:n viimeaikaisista ihmisoikeusloukkauksista.

Delphin Kahimbi osallistui näin ollen Kongon demokraattisessa tasavallassa sellaisten tekojen suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen, jotka ovat vakavia ihmisoikeusloukkauksia tai -rikkomuksia.

12.12.2016

7.

Evariste Boshab

alias Evariste Boshab Mabub Ma Bileng.

Syntymäaika: 12.1.1956.

Syntymäpaikka: Tete Kalamba (Kongon demokraattinen tasavalta).

Kansalaisuus: Kongon demokraattinen tasavalta.

Diplomaattipassin nro: DP0000003 (voimassa: 21.12.2015–20.12.2020).

Schengen-viisumin voimassaoloaika päättyi 5.1.2017.

Osoite: 3, avenue du Rail, Kinshasa/Gombe, Kongon demokraattinen tasavalta.

Sukupuoli: Mies

Ollessaan joulukuusta 2014 joulukuuhun 2016 varapääministerinä sekä sisä- ja turvallisuusministerinä Evariste Boshab oli virallisesti vastuussa poliisitoimesta ja turvallisuuspalveluista sekä maakuntien kuvernöörien työn koordinoinnista. Tässä ominaisuudessa hän oli vastuussa aktivistien ja opposition jäsenten pidätyksistä sekä suhteettomasta voimankäytöstä, mukaan lukien syyskuun 2016 ja joulukuun 2016 välisenä aikana vastauksena mielenosoituksiin Kinshasassa, minkä seurauksena turvallisuusjoukot surmasivat suuren joukon siviilejä tai haavoittivat heitä.

Evariste Boshab osallistui näin ollen Kongon demokraattisessa tasavallassa sellaisten tekojen suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen, jotka ovat vakavia ihmisoikeusloukkauksia tai -rikkomuksia.

Evariste Boshab osallistui myös kriisin hyödyntämiseen ja pahentamiseen Kasain alueella, jossa hän on ollut vaikutusvaltaisessa asemassa etenkin siitä lähtien, kun hänestä tuli Kasain senaattori maaliskuussa 2019.

29.5.2017

8.

Alex Kande Mupompa

alias Alexandre Kande Mupomba; Kande-Mupompa.

Syntymäaika: 23.9.1950.

Syntymäpaikka: Kananga (Kongon demokraattinen tasavalta).

Kansalaisuus: Kongon demokraattinen tasavalta ja Belgia.

Kongon demokraattisen tasavallan diplomaattipassin nro: OP0024910 (voimassa: 21.3.2016–20.3.2021).

Osoitteet: Messidorlaan 217/25, 1180 Uccle, Belgia

1, avenue Bumba, Kinshasa/Ngaliema, Kongon demokraattinen tasavalta.

Sukupuoli: Mies

Keski-Kasain kuvernöörinä lokakuuhun 2017 saakka Alex Kande Mupompa oli vastuussa suhteettomasta voimankäytöstä, väkivaltaisista tukahduttamistoimista ja laittomista teloituksista, joihin turvallisuusjoukot ja Kongon kansallinen poliisi (PNC) ovat Keski-Kasaissa syyllistyneet elokuusta 2016 lähtien, mukaan lukien teloitukset Dibayan alueella helmikuussa 2017.

Alex Kande Mupompa osallistui näin ollen Kongon demokraattisessa tasavallassa sellaisten tekojen suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen, jotka ovat vakavia ihmisoikeusloukkauksia tai -rikkomuksia.

Alex Kande Mupompa osallistui myös kriisin hyödyntämiseen ja pahentamiseen Kasain alueella, jonka edustajana hän toimi lokakuuhun 2019 asti ja jossa hän on edelleen vaikutusvaltaisessa asemassa Kasain maakunnan hallitukseen kuuluvan Congrès des alliés pour l'action au Congo -puolueen (CAAC) kautta.

29.5.2017

9.

Jean-Claude Kazembe Musonda

Syntymäaika: 17.5.1963.

Syntymäpaikka: Kashobwe (Kongon demokraattinen tasavalta).

Kansalaisuus: Kongon demokraattinen tasavalta.

Osoite: 7891, avenue Lubembe, Quartier Lido, Lubumbashi, Haut-Katanga, Kongon demokraattinen tasavalta.

Sukupuoli: Mies

Toimiessaan huhtikuuhun 2017 saakka Ylä-Katangan kuvernöörinä Jean-Claude Kazembe Musonda oli vastuussa suhteettomasta voimankäytöstä ja väkivaltaisista tukahduttamistoimista, joihin turvallisuusjoukot ja PNC Ylä-Katangassa syyllistyivät, mukaan lukien 15. ja 31. joulukuuta 2016 välisenä aikana, jolloin 12 siviiliä sai surmansa ja 64 haavoittui turvallisuusjoukkojen, myös PNC:n poliisien, harjoittaman kuolonuhreja vaatineen voimankäytön johdosta näiden vastatessa protesteihin Lubumbashissa.

Jean-Claude Kazembe Musonda osallistui näin ollen Kongon demokraattisessa tasavallassa sellaisten tekojen suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen, jotka ovat vakavia ihmisoikeusloukkauksia tai -rikkomuksia.

Jean-Claude Kazembe Musonda on entisen presidentin Joseph Kabilan muodostamaan koalitioon kuuluvan CONAKAT-puolueen johtaja.

29.5.2017

10.

Éric Ruhorimbere

alias Eric Ruhorimbere Ruhanga; Tango Two; Tango Deux.

Syntymäaika: 16.7.1969.

Syntymäpaikka: Minembwe (Kongon demokraattinen tasavalta).

Sotilaspassin numero: 1-69-09-51400-64.

Kansalaisuus: Kongon demokraattinen tasavalta.

Kongon demokraattisen tasavallan passin nro: OB0814241.

Osoite: Mbujimayi, Kasain maakunta, Kongon demokraattinen tasavalta.

Sukupuoli: Mies

Toimiessaan 21. sotilasalueen apulaiskomentajana syyskuusta 2014 heinäkuuhun 2018 Éric Ruhorimbere oli vastuussa suhteettomasta voimankäytöstä ja laittomista teloituksista, joihin FARDC:n joukot syyllistyivät erityisesti Nsapun puolisotilaallisia joukkoja sekä naisia ja lapsia vastaan.

Éric Ruhorimbere on ollut Pohjois-Equateurin operatiivisen sektorin komentaja heinäkuusta 2018 alkaen. Tässä tehtävässä hän on vastuussa FARDC:n viimeaikaisista ihmisoikeusloukkauksista.

Éric Ruhorimbere osallistui näin ollen Kongon demokraattisessa tasavallassa sellaisten tekojen suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen, jotka ovat vakavia ihmisoikeusloukkauksia tai -rikkomuksia.

29.5.2017

11.

Emmanuel Ramazani Shadari

alias Emmanuel Ramazani Shadari Mulanda; Shadary.

Syntymäaika: 29.11.1960.

Syntymäpaikka: Kasongo (Kongon demokraattinen tasavalta).

Kansalaisuus: Kongon demokraattinen tasavalta.

Osoite: 28, avenue Ntela, Mont Ngafula, Kinshasa, Kongon demokraattinen tasavalta.

Sukupuoli: Mies

Ramazani Shadari oli varapääministerinä sekä sisä- ja turvallisuusministerinä helmikuuhun 2018 asti virallisesti vastuussa poliisitoimesta ja turvallisuuspalveluista sekä maakuntien kuvernöörien työn koordinoinnista. Tässä ominaisuudessa hän oli vastuussa aktivistien ja opposition jäsenten pidätyksistä sekä suhteettomasta voimankäytöstä, kuten Bundu Dia Kongo -liikkeen (BDK) jäseniin kohdistuneista väkivaltaisista tukahduttamistoimista Keski-Kongossa, tukahduttamistoimista Kinshasassa tammi–helmikuussa 2017 ja suhteettomasta voimankäytöstä ja väkivaltaisista tukahduttamistoimista Kasain maakunnissa.

Tässä ominaisuudessa Ramazani Shadari osallistui näin ollen Kongon demokraattisessa tasavallassa sellaisten tekojen suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen, jotka ovat vakavia ihmisoikeusloukkauksia tai -rikkomuksia.

Ramazani Shadari on ollut entisen presidentin Joseph Kabilan muodostaman koalition suurimman puolueen PPRD:n (Parti du peuple pour la reconstruction et le développement) pysyvä sihteeri helmikuusta 2018 alkaen.

29.5.2017

12.

Kalev Mutondo

alias Kalev Katanga Mutondo, Kalev Motono, Kalev Mutundo, Kalev Mutoid, Kalev Mutombo, Kalev Mutond, Kalev Mutondo Katanga, Kalev Mutund.

Syntymäaika: 3.3.1957.

Kansalaisuus: Kongon demokraattinen tasavalta.

Passin nro: DB0004470 (myönnetty: 8.6.2012, voimassaolo päättyy: 7.6.2017).

Osoite: 24, avenue Ma Campagne, Kinshasa, Kongon demokraattinen tasavalta.

Sukupuoli: Mies

Kansallisen tiedustelupalvelun (ANR) päällikkönä helmikuuhun 2019 asti toiminut Kalev Mutondo oli osallisena ja vastuussa opposition jäsenten, kansalaisyhteiskunnan aktivistien ja muiden mielivaltaisista pidätyksistä, säilöönotoista ja huonosta kohtelusta.

Kalev Mutondo osallistui näin ollen Kongon demokraattisessa tasavallassa sellaisten tekojen suunnitteluun, johtamiseen tai toteuttamiseen, jotka ovat vakavia ihmisoikeusloukkauksia tai -rikkomuksia.

Hän allekirjoitti toukokuussa 2019 julistuksen menneestä ja tulevasta uskollisuudesta Joseph Kabilalle ja on edelleen tämän läheinen liittolainen turvallisuuskysymyksissä.

29.5.2017

B.   Yhteisöt

[…]

".

  翻译: