Talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta "Komission tiedonanto - Euroopan ympäristöpolitiikan tuleva suunta - Yleisarvio Euroopan yhteisön ympäristöä ja kestävää kehitystä koskevasta poliittisesta toimintaohjelmasta 'Kohti kestävää kehitystä'"

(2000/C 204/14)

Komissio päätti 7. joulukuuta 1999 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 262 artiklan nojalla pyytää talous- ja sosiaalikomitean lausunnon edellä mainitusta tiedonannosta.

Asian valmistelusta vastannut "maatalous, maaseudun kehittäminen, ympäristö" -jaosto antoi lausuntonsa 10. toukokuuta 2000. Esittelijä oli Lutz Ribbe.

Talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 24. ja 25. toukokuuta 2000 pitämässään 373. täysistunnossa (toukokuun 24. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 70 ääntä puolesta, 2 vastaan 5:n pidättyessä äänestämästä.

0. Tiivistelmä tärkeimmistä suosituksista

0.1. Vaikka TSK yhtyykin yleisesti vallitsevaan mielipiteeseen, jonka mukaan viidennen ympäristöohjelman yleissuunta oli oikea, ja tunnustaa, että ohjelma tuotti joukon myönteisiä tuloksia, se on hyvin huolissaan Euroopan ympäristön laadun jatkuvasta huononemisesta, jota se pitää tärkeimpänä yksittäisenä kriteerinä arvioitaessa yhteisön ympäristöä koskevien peräkkäisten toimintaohjelmien ja yleensä yhteisön ympäristöpolitiikan tehokkuutta.

0.2. TSK pahoittelee, ettei yleisarviota voi mitenkään pitää järjestelmällisenä ja yksityiskohtaisena analyysina viidennen ympäristöohjelman niukoista saavutuksista, vaikka se sisältääkin summittaisen luettelon ohjelman toteutuksessa kohdatuista ongelmista. Komitea pitää tätä asiakirjan perustavana heikkoutena. Perusteellinen analyysi on elintärkeää paitsi kuudennen ympäristöohjelman valmistelemiseksi ja toteuttamiseksi myös laajentuneen unionin tulevan ympäristöpolitiikan kannalta. Tämän vuoksi komitea kehottaa komissiota aloittamaan tätä koskevat työt ja julkaisemaan tulokset tiedonantona.

0.3. Tiedonannossa tulisi käsitellä mm. yhdentämisstrategioiden nykyisiä puutteita EU:n politiikan epäyhtenäisyys ja epäjohdonmukaisuus mukaan luettuna, ympäristöpoliittisten välineiden tehokkuutta, jäsenvaltioissa ilmenneitä valtavia puutteita ympäristölainsäädännön voimaansaattamisessa ja täytäntöönpanossa, maailmanlaajuistumisen myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia, pk-yritysten roolia, talouskasvun ja ympäristönsuojelun välistä yhteyttä sekä suuren yleisön asenteita yhteiskunnan rakennemuutoksiin, joita tarvitaan aidon kestävän kehityksen saavuttamiseksi koko maailmassa.

0.4. TSK edellyttää, että kuudes ympäristöohjelma sekä komission kaavailemat ja komitean voimakkaasti vaatimat toimintaohjelmat sisältävät

- yksityiskohtaisia selvityksiä siitä, miten viidennen ympäristöohjelman toimeenpanossa kohdattuihin ongelmiin puututaan

- pohdintaa eri hallintotasojen välisestä työnjaosta sekä jäsenvaltiokohtaisten (ja alueellisten) strategisten ja alakohtaisten ympäristösuunnitelmien tarpeesta ja niiden koordinoinnista tulevien ympäristöohjelmien kanssa

- erityisstrategioita perustamissopimukseen kirjattujen ympäristöpolitiikan perusperiaatteiden johdonmukaisen ja täysimittaisen noudattamisen edistämiseksi

- kestävän kehityksen laajaa määrittelyä, joka merkitsee, että kuudennessa ympäristöohjelmassa käsitellään EU:n elinympäristön laadun lisäksi EU:n kehitysmallin vaikutuksia kolmansien maiden ympäristön laatuun, Euroopan ja koko maailman luonnonvarojen käyttöön sekä ihmisten terveyteen ja elämänlaatuun

- valikoituja ympäristöaiheita koskevia yhteisön tason pitkän aikavälin laadullisia ja määrällisiä tavoitteita, joiden asettamiseen osallistuvat integroidusti eri toimijat ja neuvoston kokoonpanot, sekä aikatauluja niiden saavuttamiseksi pitkällä ja keskipitkällä aikavälillä

- määrällisten tavoitteiden muuttamisen mahdollisuuksien mukaan yksittäisten jäsenvaltioiden tavoitteiksi

- jäsenvaltiokohtaisia ja yhteisön laajuisia alakohtaisia tavoitteita

- selviä ja yksityiskohtaisia suuntaviivoja yhteisön ja jäsenvaltioiden tasolla tehtävää alojen yhdentämistä varten

- selväsanaisen maininnan tarpeesta yhdistää tulevat seuranta- ja raportointijärjestelmät kuudenteen ympäristöohjelmaan.

1. Johdanto

1.1. Yleisarviota koskeva tiedonanto - joka annettiin Eurooppa-neuvostolle Helsingissä joulukuussa 1999 - sisältää arvion vuonna 1992 perustetun ja 1998 tarkistetun EU:n viidennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman yleisistä tuloksista. Samalla sillä pyritään käynnistämään keskustelu EU:n toimielinten ja muiden asianosaisten välillä EU:n tulevasta ympäristöpolitiikasta erityisesti kuudennen ympäristöohjelman valmistelua silmällä pitäen. Helsingin Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti komission on tehtävä ehdotus kuudennesta ympäristöohjelmasta vuoden 2000 loppuun mennessä.

1.2. Yleisarvion ohella komissio on julkaissut kaksi työasiakirjaa: Ensimmäinen koskee ympäristökysymysten sisällyttämistä yhteisön politiikkaan ja toinen ympäristö- ja yhdentämisindikaattoreita(1). Ensimmäisessä asiakirjassa arvioidaan yhdentämisstrategioita, joita neuvosto eri kokoonpanoissaan (energia, liikenne, maatalous, teollisuus jne.) on laatinut Cardiffissa kesäkuussa 1998 järjestetyn Eurooppa-neuvoston kokouksen jälkeen. Alakohtaiset strategiat on tarkoitus saada valmiiksi kesäkuuhun 2001 mennessä, minkä jälkeen ne on määrä panna välittömästi täytäntöön. Toisessa asiakirjassa kuvaillaan suunniteltua EU:n indikaattorijärjestelmää (joka koostuu ympäristö-, yhdentämis- ja kestävyysindikaattoreista) ja annetaan tietoa nykyisestä ja tulevasta toiminnasta tällä alalla (Euroopan ympäristökeskus, OECD, Eurostat jne.). Molemmat näkökohdat - yhdentäminen ja indikaattorit - ovat keskeisessä osassa kuudennesta ympäristöohjelmasta käytävässä keskustelussa.

1.3. Helsingin Eurooppa-neuvosto kehotti lisäksi komissiota laatimaan pitkän aikavälin "kestävyysstrategian", jossa yhdistyvät kestävän kehityksen taloudelliset, yhteiskunnalliset ja ympäristölliset ulottuvuudet. Tämä strategia, jonka laatii Romano Prodin johtama työryhmä ja joka on määrä esittää Göteborgin Eurooppa-neuvostolle kesäkuussa 2001, on myös yhteisön panos Rion prosessin kymmenvuotistarkistukseen (Rio +10), joka on määrä tehdä vuonna 2002.

1.4. Tässä lausunnossa komitea esittää huomioita viidennen ympäristöohjelman toteutuksesta (osa 3) sekä tekee osittain näihin huomioihin tukeutuen ehdotuksia kuudennen ympäristöohjelman laatimista varten (osa 4). Koska kuudes ympäristöohjelma - toisin kuin edeltäjänsä - annetaan suhteellisen lyhyenä strategia-asiakirjana, jota mahdollisesti myöhemmin seuraavat erilliset yksityiskohtaisemmat toimintasuunnitelmat, lausunnon kolmannessa osassa keskitytään eräisiin keskeisiin kysymyksiin ja periaatteisiin. TSK esittää yksityiskohtaisempia huomioita, kun sitä kuullaan itse kuudennesta ympäristöohjelmasta ja erillisistä toimintasuunnitelmista.

2. Alustavia yleishuomioita

2.1. TSK muistuttaa aluksi, että se on useaan otteeseen painottanut korkeatasoisen eurooppalaisen ympäristönsuojelun perustavanlaatuista merkitystä. Korkeatasoinen ympäristönsuojelu on tarpeen elämän perusedellytysten säilyttämiseksi, mutta usein on myös osoittautunut, että tiukat ympäristöstandardit antavat yrityksille kilpailuetua. Selvää on kuitenkin myös se, että taistelussa maailmanmarkkinoista Eurooppa voi kärsiä suhteellisen tiukoista ympäristöstandardeistaan. Toisin sanoen muissa maissa tapahtuva ympäristönsuojelun laiminlyöminen vaarantaa yhä enemmän Euroopan ympäristöponnistuksia.

2.2. Huolimatta siitä, että Euroopan ympäristönsuojelussa on edelleen vakavia puutteita, komitea huomauttaa, että toisin kuin muut maailmanlaajuisesti tärkeät talousalueet EU pitää ympäristökeskustelua merkittävänä. Poliitikot, liike-elämän edustajat ja kansalaisjärjestöt tiedostavat luonnon- ja ympäristönsuojelun merkityksen. TSK pitää tätä muutaman viime vuosikymmenen suurena yhteiskunnallisena ja kulttuurisena menestystarinana. Kaikille eurooppalaisille on selvää, että laajat luonnon ja ympäristön suojelutoimet ovat osa eurooppalaista kulttuuria. Kiinnostuneiden osapuolien kutsuminen osallistumaan yleisarvioon ja kuudennen ympäristöohjelman laadintaan on sen vuoksi erityisen myönteinen askel. Komitea kehottaa neuvostoa eri kokoonpanoissaan tutkimaan tapoja ja keinoja tämän lähestymistavan seuraamiseksi erityisesti sen käsitellessä alakohtaisia yhdentämisstrategioita.

3. Viidennen ympäristöohjelman tulokset

3.1. Yleisarviossa todetaan, että "yhteisö on pystynyt kehittämään ympäristöpolitiikkaansa ja tämä alkaa saada aikaan ympäristön parannuksia joillakin aloilla". Siinä todetaan kuitenkin myös, että "edistyminen kestävän kehityksen saavuttamisessa on selvästi ollut rajallista ja viidennessä ympäristöohjelmassa ei ole saavutettu siinä asetettuja tavoitteita." Kesäkuussa 1999 julkaistun, ympäristön tilaa koskevan Euroopan ympäristökeskuksen raportin(2) perusteella komissio huomauttaa, että Euroopan ympäristön tila - jota komitea pitää tärkeimpänä (joskaan ei ainoana) perusteena arvioitaessa ohjelman onnistumista - on huonontunut monin tavoin ja ilman lisätoimia se huononee tulevaisuudessakin. Onneksi yleisarviossa korostetaan myös eräitä myönteisiä tuloksia: happamoitumisen, otsonikadon ja veden laadun aloilla saavutetun suhteellisen menestyksen ohella nämä liittyvät poliittisluonteisempiin näkökohtiin kuten lainsäädännön sisällölliseen kehittämiseen ja välinevalikoiman suunniteltuun laajentamiseen. Komitea on tyytyväinen, että viime vuosina on annettu lukuisia ympäristönsuojelua koskevia asetuksia ja direktiivejä. Niiden vaikutukset ympäristöön näkyvät osin vasta tulevaisuudessa. Samalla on kuitenkin huomattava, kuten Euroopan ympäristökeskuksen raportti osoittaa, etteivät ne yksin riitä välttämättömien ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi.

3.2. Euroopan ympäristön jatkuva huononeminen ei merkitse sitä, että viides ympäristöohjelma olisi sinänsä ollut "huono" ohjelma. TSK päinvastoin yhtyy laajalti vallitsevaan näkemykseen, jonka mukaan se oli aikanaan kunnianhimoinen ja laaja-alainen, valitut ympäristöaiheet ja kohdealat olivat oikeat ja ohjelman perustoimintatavat (yhdentäminen, vastuun jakaminen, välinevalikoiman laajentaminen) ovat päteviä yhä tänäänkin(3).

3.3. Yleisarviossa ja eräissä siihen liittyvissä komission asiakirjoissa(4) esitetään lyhyesti joukko syitä, joiden vuoksi viidennellä ympäristöohjelmalla ei juurikaan ole onnistuttu ohjaamaan EU:ta ja jäsenvaltioita kestävämmän kehityksen tielle. Niitä ovat taloudelliset ja yhteiskunnalliset suuntaukset, kuten ympäristöä vahingoittavien tuotteiden ja palvelujen kysynnän kasvu, jäsenvaltioiden riittämätön sitoutuminen, yhdentämisstrategioiden kehittymättömyys sekä eri talousalojen puutteellinen osallistuminen (sitoutumisongelma), jaetun vastuun soveltamisen epäonnistuminen, joka johtui osittain suunnitellun toiminnan varsinaista kohdetta koskevista epäselvyyksistä, määrällisten tavoitteiden puute ja epäjohdonmukainen tavoitteenasettelu, ohjelman ei-sitova luonne, huomattavat ongelmat EU:n ympäristölainsäädännön täytäntöönpanossa ja noudattamisen valvonnassa, EU:n toimielinten ja jäsenvaltioiden välisen poliittisen koordinoinnin puute sekä ohjelman heikko näkyvyys niin suuren yleisön keskuudessa kuin komission pääosastoissa ja jäsenvaltioiden ministeriöissä.

3.4. Vaikka näiden puutteiden yksilöiminen on hyödyllistä - ja niihin kaikkiin tulee poikkeuksetta puuttua kuudennessa ympäristöohjelmassa - edellä ollut suurpiirteinen luettelo ei peitä sitä tosiseikkaa, ettei viidennen ympäristöohjelman niukoista tuloksista ole tehty systemaattista, yksityiskohtaista analyysia. Tällainen analyysi on ratkaisevan tärkeä paitsi kuudennen ympäristöohjelman valmistelemiseksi myös laajemmin, tulevaisuudessa laajentuneessa unionissa sovellettavan yhteisön ympäristöpolitiikan kannalta. TSK pitää tätä puutetta yleisarvion perustavanlaatuisena heikkoutena.

3.4.1. Viitaten viidennessä ympäristöohjelmassa yksilöityihin eri "toimijoihin" TSK kommentoi seuraavasti syitä, jotka yleisarviossa luetellaan mutta joita ei sen laajemmin käsitellä:

3.4.1.1. Viidennessä ympäristöohjelmassa nimetään yhdeksi tärkeäksi toimijaksi "viranomaiset". Tässä on kuitenkin tehtävä ero ainakin yhteisön tason ja jäsenvaltiotason välillä. Yhteisön tasolla komission olisi pitänyt - neuvoston eri alojen kokoonpanojen kehittämien yhdentämisstrategioiden mukaisesti - osoittaa yksityiskohtaisesti puutteet ympäristökysymysten yhdentämisessä osaksi muita politiikan aloja, EU:n politiikan epäjohdonmukaisuudet ja koordinaation puute mukaan luettuna. Yksi pohdittavista kysymyksistä on, lähetetäänkö monilla politiikan aloilla - myös viidennen ympäristöohjelman ensisijaisilla aloilla - edelleen vääriä viestejä. Tämän vuoksi on tärkeää, että neuvoston eri alojen kokoonpanojen yhdentämisstrategiat koordinoidaan yhteisymmärryksessä ympäristönsuojelusta vastaavien instituutioiden kanssa.

3.4.1.2. Lisäksi olisi ollut tarpeen osoittaa ja poistaa komission oman politiikan epäjohdonmukaisuudet. Kuinka usein komissio onkaan asiakirjoissaan vaatinut liikennemäärien vähentämistä ja liikenteen samoin kuin energian säästäväistä käyttöä? Lukuisissa asiakirjoissa vaaditaan liikenteen siirtämistä maanteiltä esimerkiksi kiskoille. Tekoja on toistaiseksi nähty kuitenkin aivan liian vähän, liikennemäärät kasvavat edelleen, ja tieliikenteen osuus kasvusta on suhteettoman suuri. Tämä on pääsyy siihen, ettei Kioton tavoitteita todennäköisesti tulla saavuttamaan. Silti komissio ei näytä muuttavan tämän alan tukipolitiikan kohdennuksiaan (esim. rakennerahastojen tai koheesiorahaston puitteissa) mitenkään merkittävästi, investointien painopiste on edelleen tienrakennuksessa. Jos kylvää teitä, saa sadoksi usein lisää liikennettä, eikä silloin pidä ihmetellä, että ympäristöpoliittiset tavoitteet jäävät saavuttamatta.

3.4.1.3. Komission olisi myös pitänyt ilmoittaa paljon konkreettisemmin, onko EU:n lukuisat myönteiset ympäristöpoliittiset vaatimukset ja julistukset todella toteutettu, ja jos on, miten, jos ei, miksi ei. Pelkillä julistuksilla ei ympäristönsuojelua edistetä. EU on antanut erinomaisia lausuntoja julkisesta lähiliikenteestä (ks. kansalaisten verkko) tai uusiutuvien energialähteiden käytön edistämisestä. Lausuntojen käytännön toimeenpanosta ei kuitenkaan ole viitteitä. Myöskään EU:n talousarviossa politiikan uusi ympäristösuuntaus ei aina näy. Ympäristön kannalta järkeviä aloitteita(5) rahoitetaan hyvin varovaisesti, kun taas monille ympäristöpoliittisesti kyseenalaisille toimille myönnetään runsaasti määrärahoja. Ympäristönsuojelun todellinen yhdentäminen muihin politiikan aloihin, jonka komissio on ilmoittanut aikovansa toteuttaa, edellyttää myös talousarvion mittavaa rakennemuutosta ja uudelleensuuntaamista sekä erityisesti ruohonjuuritason hankkeiden tukemista yritysten ja suuren yleisön uusiin (ympäristö)poliittisiin ja -teknisiin aloitteisiin kohdistuvan kiinnostuksen lisäämiseksi.

3.4.1.4. Myös ympäristöpoliittisten keinojen tehokkuus olisi pitänyt tutkia. Nyttemmin lienee - myös jäsenvaltioissa - kertynyt riittävästi kokemuksia siitä, mitkä ovat eri välineiden kuten puitelakien, markkinasuuntautuneiden välineiden ja vapaaehtoisten sopimusten heikkoudet ja vahvuudet ja millainen olisi näiden välineiden järkevä yhdistelmä(6). Tällaiseen arvioon kuuluu myös yksittäisten välineiden käytössä esiin tulleiden esteiden konkreettinen kuvailu. Olisi mm. osoitettava, miksi jo kauan vaadittu ulkoisten kustannusten sisällyttäminen hintoihin - ja siten aiheuttajaperiaatteen johdonmukainen noudattaminen EU:ssa - ei ole edistynyt juuri lainkaan. TSK korostaa, että tarkat tiedot politiikan tehokkuudesta ovat tärkeitä monista syistä, mm. siksi, että ilman tällaisia tietoja on vaikeaa ennustaa tarkasti sovittujen poliittisten toimien seurauksia ("tulevaisuusskenaariot") ja opastaa ehdokasmaita yhteisön säännöstön omaksumisessa mahdollisimman vähin kustannuksin ja suurin hyödyin.

3.4.1.5. Myös määrällisten tavoitteiden (osittaiseen) puutteeseen olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota. Komitea näkee tässä yhden viidennen ympäristöohjelman puutteista. Ilmastopolitiikasta käydystä keskustelusta käy kuitenkin selkeästi ilmi, etteivät edes selvästi muotoillut tavoitteet takaa tehokasta politiikkaa. EU sitoutui Kiotossa vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vuosina 2008-2012 kahdeksan prosenttia suhteessa vuoden 1990 tasoon. Euroopan ympäristökeskuksen analyysin mukaan nykyistä politiikkaa jatkamalla vähennystä ei kuitenkaan saavuteta, vaan odotettavissa on päin vastoin kuuden prosentin lisäys. Selvästi määritellyn ja yleisesti tunnustetun ympäristöpoliittisen tavoitteen jo nähtävissä olevalla saavuttamatta jättämisellä ei kuitenkaan ole mitään nähtäviä poliittisia seurauksia. Tämä merkitsee, että selvien tavoitteiden puuttumista ei voida pitää ympäristönsuojelun menestymättömyyden ainoana syynä.

3.4.1.6. EU:n yksiköiden ja politiikan edellä hahmoteltujen ongelmien lisäksi myös jäsenvaltioissa on erittäin suuria puutteita. On ympäristönsuojelun kannalta haitallista ja yleisön - jota yritetään valistaa ympäristökysymyksistä - kannalta käsittämätöntä, että jäsenvaltiot säätävät neuvostossa ympäristösäännöksiä, joita ne sitten eivät itse noudata tai noudattavat vain painostuksen (EU:n kanneuhan) alaisina. Tyypillisinä esimerkkeinä mainittakoon tässä merkittävät luonnonsuojeludirektiivit (lintujensuojeludirektiivi sekä kasvisto-/eläimistö-/luontotyyppidirektiivi), nitraattidirektiivi sekä lyijypitoisen bensiinin kieltämisen lykkääminen edelleen eräissä jäsenvaltioissa. TSK kaipaisi myös tässä järjestelmällistä analyysia siitä, miten tähän seikkaan voitaisiin jatkossa puuttua tehokkaammin. Ajateltavissa olisivat yhtäältä tiukat rajoitukset, toisaalta myös koordinoitu ja johdonmukainen tukipolitiikka(7).

3.4.1.7. Toisena tärkeänä tekijänä viidennessä ympäristöohjelmassa mainitaan valtiolliset ja yksityiset yritykset. TSK:n mielestä olisi kannattanut käsitellä tähänastista perusteellisemmin yritysten asiantuntemusta, mutta myös niille asetettuja rajoja ympäristökysymyksissä. Komitea on erityisen tyytyväinen useiden yritysten käynnistämiin moninaisiin aloitteisiin. Mm. maailmanlaajuiset toimintaehdot sanelevat kuitenkin yhä enemmän teollisuuden osallistumisen rajat. Ei ole EU:n edun mukaista talouden toimipaikkana menettää teollisuuden panosta, eikä voi olla maailmanlaajuisen ympäristönsuojelun edun mukaista, että teollisuus muuttaa liian tiukkojen standardien takia muualle ja sijoittuu maihin, joiden ympäristöstandardit ovat väljät tai niitä ei ole ollenkaan. Niin kauan kuin ympäristöstandardeista ei ole riittäviä maailmanlaajuisesti voimassa olevia (esim. WTO:n antamia) sääntöjä, EU:n on kehitettävä ja toteutettava tarvittavia tiukempia ympäristöstandardeja koskeva oma strategiansa välttääkseen kielteiset seuraukset Euroopan yrityksille ja ympäristölle. Suurin piirtein sama pätee myös maataloustuottajiin ja EU:n maatalouspolitiikkaan. Tässä yhteydessä TSK viittaa esimerkiksi lausuntoonsa(8) aiheesta "Eurooppalaista maatalousmallia lujittava politiikka", jossa tehdään selväksi, ettei eurooppalaista maatalousmallia voida toteuttaa maailmanmarkkinoiden ehdoin. Yleisarviossa ei arvioida näitä kysymyksiä, ja siinä olisi voitu käsitellä myös maailmanlaajuistumisen myönteisiä ympäristövaikutuksia (esim. kilpailuetuja, joita ympäristöpolitiikasta johtuvat prosessi- ja tuoteinnovaatiot synnyttävät).

3.4.1.8. TSK toteaa myös, ettei pk-yritysten tilanteesta sanota mitään. Monilla näistä yrityksistä ei ole toistaiseksi ollut varaa omiin ympäristöasiantuntijoihin. Pk-yrityksille sopeutuminen on luultavasti vaikeinta. Usein niiltä puuttuvat tarvittavat tiedot ympäristöpolitiikan tavoitteista ja mahdollisista strategioista. Puutteita analysoitaessa tälle seikalle tulisi varata runsaasti tilaa. Kuudennen ympäristöohjelman tulisi sisältää vihjeitä siitä, miten juuri näitä yrityksiä voitaisiin auttaa vastaamaan haasteisiin. Tähän kuuluu myös pk-yritysten kutsuminen osallistumaan tiiviisti ohjelmien ja toimien valmisteluun sekä laaja tuki tarvittaville toimille.

3.4.1.9. Huomautettakoon lopuksi, että ympäristöpolitiikka voi olla menestyksellistä vain, jos kansalaisten ympäristötietoisuus on tarpeeksi hyvä ja poliittisia toimia ei vain hyväksytä vaan niitä suorastaan vaaditaan. Ympäristötietoisuus ja -koulutus ovat siten menestyksellisen ympäristöpolitiikan avaintekijöitä. Tälläkin alalla TSK kaipaa perusteellista analyysia ja tilanteen kartoitusta. On hyvin huolestuttavaa, että ympäristönsuojelu mainitaan varsin harvoin tärkeänä poliittisena tehtävänä ja että suuri yleisö katsoo talouden ja ympäristön, ekonomian ja ekologian, olevaan luonnostaan keskenään ristiriidassa. Tämä on varsin huono lähtökohta innovatiiviselle ympäristönsuojelulle.

3.4.1.10. Ympäristökoulutukselle on menneisyydessä monilla tasoilla jätetty antamatta sille kuuluva painoarvo. Innovatiivisella ympäristökoulutuksella tulee paitsi välittää tietoa suurelle yleisölle myös edistää tulevat sukupolvet ja muut elolliset olennot huomioon ottavaa vastuullista asennetta. Samalla tulisi, ihmisen ja ympäristön välisen suhteen monimutkaisuudesta huolimatta, tiedottaa yksittäisille kansalaisille tehdyistä päätöksistä ja tehdä näitä ymmärrettäviksi. Ympäristöjärjestöillä on tässä tärkeä osa.

3.4.2. Yksi ongelma piilee siis siinä, että komissio kyllä osittain nimeää viidennen ympäristöohjelman menestyksen rajallisuuden syyt mutta ei käsittele niitä sen enempää. Toinen ongelma on, että hyvin perustavanlaatuisia kysymyksiä ei edes esitetä, esimerkiksi sitä, millaisin edellytyksin talouskasvu ja ympäristönsuojelu voidaan yhdistää ja välttää luonnonvarojen laajamittaista kulutusta(9). Olisi toisin sanoen pitänyt kysyä, miten talouskasvu ja ympäristövahingot samoin kuin luonnonvarojen kulutus voidaan irrottaa toisistaan, jotta päästään "laadulliseen kasvuun" eli kasvuun, joka ei vahingoita ympäristöä(10). Komitea ei usko, että pelkkiin teknisiin toimenpiteisiin (kuten pakokaasujen rikinpoistoon, moottoriajoneuvojen katalysaattoreihin jne.(11)) perustuvalla ympäristöpolitiikalla voitaisiin kaikissa tapauksissa täysin kumota talouskasvun kiihtymisen aiheuttamat ympäristövahingot ("täydellinen irrottaminen"). Koska päästöjen vähentämiseen käytetyn tekniikan rajakustannukset kasvavat jyrkästi, kun "yksinkertaisten" toimien mahdollisuudet on täysin hyödynnetty, on olemassa jopa vaara, että se - vaikka teknologiaan perustuva lähestymistapa johtaisikin lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä talouskasvun ja ympäristövahinkojen suhteelliseen tai täydelliseen irrottamiseen - ainakin sitkeiden ympäristöongelmien kuten ilmastonmuutoksen ja jätteiden kohdalla(12) johtaa talouskasvun ja ympäristöhaittojen uudelleenkytkentään. Tämä herättää kysymyksen, tarvitaanko teknisten toimien lisäksi myös kansantalouksien rakennemuutoksia, jotta luonnonvarojen kokonaiskulutusta saadaan ratkaisevasti pienennettyä paremman ekotehokkuuden avulla (Factor 10 -käsite(13)). Tämä mahdollistaisi myös luonnonvarojen oikeudenmukaisemman maailmanlaajuisen jakautumisen sekä siirtymisen ympäristöä voimakkaasti saastuttavista tuotantomenetelmistä puhtaampiin menetelmiin(14).

3.4.2.1. Merkittävä ongelma on kuitenkin edelleen yleisesti vallalla oleva käsitys, jonka mukaan ympäristöongelmat voidaan ratkaista tekniikan keinoin. Ei ole onnistuttu luomaan laajaa yhteiskunnallista yhteisymmärrystä siitä, että tuotanto-, kulutus- ja palvelujärjestelmässämme samoin kuin niihin liittyvillä erikoisaloilla (esim. energia-, liikenne- ja maatalouspolitiikassa) tarvitaan usein näyttäviäkin rakennemuutoksia. Samalla nykyinen kehitys kulkee aivan toiseen suuntaan. Komission asiakirjan mukaan odotettavissa oleva maailmanlaajuinen talouskehitys ja yhä lisääntyvä maailmankauppa johtavat rajallisten luonnonvarojen yhä laajempaan käyttöön. Se, että yhä suurempi osa maailman väestöstä omaksuu läntisten teollisuusmaiden käyttäytymismallit, saattaa maailman väestön ja henkeä kohden lasketun BKT:n kasvattamisen ohella kolminkertaistaa hiilidioksidipäästöt maailmanlaajuisesti vuoteen 2050 mennessä. Päästöjä pitäisi kuitenkin arvioiden mukaan vähentää vähintään 35 prosenttia vuoteen 2010 mennessä, jos pitkän aikavälin lämpeneminen halutaan rajoittaa 1,5 asteeseen vuoteen 2100 mennessä. Tämä esimerkki havainnollistaa hyvin tarvittavien muutosten suuruusluokkaa. Siksi sekä teollisuusmaissa toteutettavien rakennemuutoksien että toisen, kolmannen ja neljännen maailman maihin kehitettävien uusien (kestävien) talouskehitysmallien on oltava radikaaleja. Euroopan unionin tulisi taloudellisen merkityksensä, suhteettoman suuren luonnonvarojen kulutuksensa mutta myös asiantuntemuksensa ja innovatiivisen potentiaalinsa vuoksi ottaa edelläkävijän rooli näissä talouskasvun ja ympäristöhaittojen irrottamisprosesseissa. Tarvittavat muutokset ovat kuitenkin osittain niin syvällekäyviä, ettei niistä ole sen paremmin EU:n, kansainvälisen yhteisön kuin yksittäisten valtioidenkaan tasolla, toisin sanoen hallitusten, työmarkkinaosapuolten ja yhteiskunnallisten ryhmittymien välillä, vielä läheskään päästy yhteisymmärrykseen. Syyt tähän ovat monisyisiä ja osin ymmärrettäviäkin. Ihmiset pelkäävät jyrkkiä muutoksia, "hyppäyksiä" (vaikka ne olisivatkin "vain" teknologisia). Tämän vuoksi yksi ympäristöpolitiikan tärkeä tehtävä on vakuuttaa mainitut toimijat eli viranomaiset ja poliitikot, valtiolliset ja yksityiset yritykset sekä suuri yleisö Factor 10 -mallin edellyttämien "hyppäysten" mielekkyydestä ja toteuttamiskelpoisuudesta. Komitea korostaa, että menestyäkseen yhteisön ympäristöpolitiikan on perustuttava mahdollisimman pitkälti kaikkien asianomaisten ryhmien laajaan yhteisymmärrykseen mahdollisesti kauaskantoisistakin tavoitteista sekä aikavälistä, jona ne on määrä saavuttaa.

3.5. Vaikka viidennen ympäristöohjelman toteutuksessa - ja yleisesti EU:n ympäristöpolitiikan suunnittelussa ja toimeenpanossa - ilmenneitä ongelmia ei pystytäkään enää analysoimaan ajoissa kuudennen ympäristöohjelman suunnittelua varten, pitää TSK ennen muuta ohjelman täytäntöönpanoa ja laajentuneen unionin tulevaa ympäristöpolitiikkaa ajatellen tärkeänä, että asian vaatimaan työhön ryhdytään ja tulokset esitetään tiedonantona neuvostolle, Euroopan parlamentille, TSK:lle ja AK:lle. Tiedonanto voisi tukeutua eurooppalaisen ympäristöpolitiikan tehokkuutta koskevaan tutkimukseen, josta Euroopan ympäristökeskus vähän aikaa sitten on antanut toimeksiannon.

4. Kohti kuudetta ympäristöohjelmaa

4.1. Johdanto

4.1.1. Koska kuudennesta ympäristöohjelmasta on suunniteltu lyhyttä strategista asiakirjaa, pyritään tässä lausunnon kolmannessa osassa pikemmin tekemään joitakin yleisiä kuudennen ympäristöohjelman sekä komission kaavailemien ja TSK:n voimakkaasti vaatimien alakohtaisten toimintaohjelmien rakennetta ja keskeisiä osatekijöitä koskevia ehdotuksia kuin käsittelemään perusteellisesti yksittäisiä ympäristöongelmia.

4.1.2. Tämän lausunnon 3. luvussa esittämiensä huomautusten mukaisesti komitea kehottaa komissiota selvittämään uudessa ohjelmassa myös viidennen ympäristöohjelman toteutuksessa ilmenneiden ongelmien ja muiden mainittujen tekijöiden käsittelyä. Muutoin on pelättävissä, että kuudennella ympäristöohjelmalla saavutetaan edeltäjänsä tapaan vain rajallisesti menestystä.

4.1.3. Komitea panee merkille, että komissio suunnittelee ehdottavansa ensin (oikeudellisesti sitovaa) yleistä puiteohjelmaa, jota mahdollisesti myöhemmin seuraavat erilliset yksityiskohtaisemmat toimintasuunnitelmat. Komitea kannattaa tätä toimintatapaa sillä nimenomaisella ehdolla, että kaavaillut erilliset toimintasuunnitelmat todellakin laaditaan ja että ne hyväksytään yhteispäätösmenettelyllä kuten itse puiteohjelmakin. Ottaen huomioon tämän menettelytavan syyt - komissio pelkää, että liian yksityiskohtainen ohjelma johtaisi toimielinten väliseen pattitilanteeseen - TSK korostaa lisäksi, ettei komission tulisi luopua perinteisestä ympäristöpoliittisen edelläkävijän roolistaan: aloiteoikeuden omaavana toimielimenä sen tulisi edelleen tehdä edistyksellisiä ehdotuksia. Päätöksenteon myöhemmissä vaiheissa on aina vielä pelivaraa vastakkaisten etunäkökohtien tasapainottamiseksi.

4.1.4. Komitea kannattaa ehdotuksia kuudennen ympäristöohjelman uusiksi aiheiksi, joita ovat kemikaalit, geneettisesti muunnetut organismit (GMO), maaperä(15) ja luonnonvarojen käyttö. TSK:sta on kuitenkin täysin käsittämätöntä, ettei niin monitahoista haastetta kuin 12 uuden jäsenvaltion liittymistä mainita myös ensisijaisena uutena ongelmakenttänä, vaan sitä käsitellään yleisarviossa lähinnä sivulauseissa ja vain yhteisön säännöstön omaksumisen kannalta.

4.1.5. Lisäksi jo johdonmukaisuuden vuoksi olisi otettava huomioon 24. syyskuuta 1998 tehty päätös N:o 2179/98/EY viidennen ympäristöohjelman tarkistamisesta(16).

4.1.6. Lisäksi tulisi kiinnittää huomiota yhtäältä ympäristöpolitiikan yhteisöulottuvuuteen ja toisaalta sen kansalliseen, alueelliseen ja paikalliseen ulottuvuuteen. EU:n ympäristöpolitiikalta ja kuudennelta ympäristöohjelmalta ei voida odottaa, että niillä puututtaisiin kaikkiin Euroopan ympäristöongelmiin ja ratkaistaisiin ne. Ottaen huomioon komission strateginen tavoite edistää uusia eurooppalaisia hallintotapoja(17) kuudennessa ympäristöohjelmassa tulisi - ehkä edeltäjäänsä selkeämmin - todeta, että eri hallintotasojen välillä vallitsee "tehtäväjako", joka perustuu mm. niiden muodollisiin toimivaltuuksiin(18). Tämä lähestymistapa edellyttää mm., että kuudetta ympäristöohjelmaa täydennetään samankaltaisilla strategisilla ja velvoittavilla suunnitelmilla jäsenvaltioiden (ja alueiden) tasolla (eli yhdellä ympäristötoimintasuunnitelmalla jäsenvaltiota kohti). Tällä hetkellä tällaisia suunnitelmia ei ole kaikissa jäsenvaltioissa, ja niissä, joissa sellainen on, niitä ei ole suoraan sovitettu yhteisön strategian mukaisiksi.

4.2. Ympäristöpolitiikan periaatteet

4.2.1. EY:n perustamissopimuksen 174 artiklan 2 kohtaan kirjattujen ympäristöpoliittisten periaatteiden (ennalta varautuminen, ehkäisy, vahinkojen torjuminen niiden lähteellä, saastuttaja maksaa -periaate) tähänastisen toteutumisen analysoinnin perusteella kuudennessa ympäristöohjelmassa voitaisiin osoittaa, miten näiden periaatteiden johdonmukaista ja laajaa soveltamista voidaan edistää. Kuudes ympäristöohjelma voisi muodostaa lähtökohdan näiden periaatteiden tarkemmalle noudattamiselle, kun taas erillisissä toimintasuunnitelmissa voitaisiin keskittyä tarvittavien toimien tarkempaan arviointiin ja yleiseen esittelyyn. Yhden perustan tälle voisi tarjota komission uusin tiedonanto ennalta varautumisen periaatteesta(19).

4.3. Tavoitteet

4.3.1. Kuudennen ympäristöohjelman yleistavoitetta ja yhtä EU:n tärkeintä tavoitetta silmällä pitäen on myönteistä, että yleisarviossa käsite "kestävä kehitys" ymmärretään Brundtlandin määritelmän mukaisesti laajassa mielessä. Komission asiakirjassa se kuvataan kehitykseksi, jonka tavoitteena on nykyisten ja tulevien sukupolvien taloudellinen hyvinvointi, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja turvallisuus niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti, tiukat ympäristönormit sekä luonnonvarojen järkevä hallinnointi. Tämä määritelmä merkitsee TSK:n mielestä mm. sitä, että ympäristöalan tulevan toimintaohjelman ei tulisi käsitellä vain elinympäristön laatua (veden, ilman, maaperän jne. puhtautta) EU:ssa, vaan siinä tulisi kiinnittää huomiota myös kehitysmallin vaikutuksiin a) maailmanlaajuisesti voimassa oleviin ympäristönormeihin ja b) luonnonvarojen kulutukseen Euroopassa ja koko maailmassa. Tätä tulisi nimenomaisesti käsitellä kuudennessa ympäristöohjelmassa. Aivan loppuun asti vietynä tällainen lähestymistapa johtaisi maailmanlaajuiseen luonnonvarojen käyttömahdollisuuksien radikaaliin uudelleenjakoon henkeä kohti lasketun "ympäristötilan" tai "-osuuksien" muodossa(20). Lisäksi TSK:n mielestä kestävän kehityksen laaja määritelmä merkitsee myös, että komission aikomus painottaa ihmisten terveyden ja elämänlaadun suojelua on täysin perusteltu. Tässä kannatettu lähestymistapa on täysin sopusoinnussa EY:n perustamissopimuksen 174 artiklan 1 kohdassa määriteltyjen EU:n ympäristöpolitiikan yleistavoitteiden kanssa, jotka kattavat ympäristönsuojelun lisäksi ihmisten terveyden, luonnonvarojen säästävän käytön ja maailmanlaajuiset ympäristöongelmat.

4.3.2. Komitea ehdottaa, että tämä ylätavoite jaetaan joukkoon keskeisiä osatavoitteita, ns. "ympäristöaiheisiin", joita olisivat esim. luonnonvarojen käyttö, ilmastonmuutos, happamoituminen, ilman laatu, luonnon- ja lajiensuojelu, jätehuolto, melu, vaaralliset aineet, maaperän suojelu ja geneettisesti muunnetut organismit(21). On selvää, että tärkeimmäksi valintaperusteeksi tulisi tässä yhteydessä asettaa kunkin ongelman merkitys yhteisön kannalta. Koska luonnonvarojen kulutusta voidaan jossain määrin pitää ympäristön muiden pilaantumismuotojen indikaattorina, komitea pitää tätä aihetta erityisen merkityksellisenä. Myös EU:n ja jäsenvaltioiden toiminnan ympäristövaikutukset kolmansiin maihin tulisi ns. kestävän kehityksen varsinaisen tavoitteen mukaisesti valita yhdeksi kuudennen ympäristöohjelman ensisijaiseksi aiheeksi. Tässä käsiteltyihin ympäristöaiheisiin liittyen komitea viittaa myös eri ympäristöongelmien monisyisiin yhteyksiin, jotka edellyttävät tähänastista yhdennetympää lähestymistapaa. Sama koskee myös alakohtaisia strategioita, joita ei tulisi kuudennessa ympäristöohjelmassa erottaa toisistaan niin tiukasti kuin viidennessä ympäristöohjelmassa.

4.3.3. Seuraavana askeleena tulisi yhteisön tasolla saavuttaa yhteisymmärrys kaikkia edellä mainittuja ympäristötavoitteita koskevista pitkän aikavälin laatu- ja suuntatavoitteista. Niitä voisivat olla esim. "luonnonvarojen kokonaiskulutuksen vähentäminen", "lämpötilan suurin sallittu nousu" (ilmastonmuutos), "kriittisten kuormitusarvojen ylityskielto" (happamoituminen, ilman pilaantuminen), "veden hyvä laatu" jne. Kuten tiedetään, viides ympäristöohjelma samoin kuin erilaiset eurooppalaiset ja kansainväliset ympäristösopimukset sisältävät lukuisia esimerkkejä tällaisista laadullisista (ja määrällisistä) tavoitteista(22).

4.3.4. Vaikka (pitkän aikavälin) laatutavoitteet ovat sikäli hyödyllisiä, että niistä voidaan johtaa maailmanlaajuisia suuntaviivoja, tarvitaan myös ympäristönsuojelussa - talouspolitiikan mallin mukaisesti (rahaliittoa valmistelevat lähentymiskriteerit, vakaus- ja kasvusopimuksen talousarviokriteerit, EKP:n määrällistämä hintavakaustavoite jne.) - konkreettisesti määriteltyjä ja mitattavia määrällisiä tavoitteita. Tämän vuoksi komitea suosittaa vuonna 1996 antamansa viidennen ympäristöohjelman tarkistusta koskevan lausunnon(23) mukaisesti, että laatutavoitteet muutetaan mahdollisimman pitkälti (pitkän aikavälin) määrällisiksi tavoitteiksi, erityisesti välttämättömiksi päästövähennyksiksi (hiilidioksidia, rikkidioksidia, typen oksideja jne. koskevien erityisindikaattorien avulla) ja luonnonvarojen (energia, raaka-aineet, maaperä, vesi) kulutuksen vähennyksiksi(24). Kun tämä on tehty ja tällä tavoin selvitetty, mitä sovitut laatutavoitteet edellyttävät, tulisi ottaa kaksi mahdollisesti samanaikaista askelta: Yhtäältä tavoitteiden saavuttamiselle tulisi laatia tarkat keskipitkän ja pitkän aikavälin aikataulut. Toisaalta olisi tutkittava, missä määrin yhteisön tasolla sovitut määrälliset tavoitteet (esim. tarvittavat päästövähennykset) voidaan muuttaa yksittäisten jäsenvaltioiden tavoitteiksi. Tällaisten jäsenvaltiotason määrällisten tavoitteiden asettaminen auttanee poistamaan kohdassa 3.3 pahoiteltua jäsenvaltioiden huomattavaa mielenkiinnon puutetta.

4.3.5. Missä tämä on mahdollista, tulisi jäsenvaltioiden (läheisyysperiaate) selvittää määrällisten jäsenvaltiotason alakohtaisten tavoitteiden avulla, missä määrin kunkin alan tulisi edistää päästöjen, luonnonvarojen kulutuksen jne. tarvittavaa vähentämistä. Nämä tavoitteet, joiden saavuttamista tulisi tukea EU:n rahoittamilla toimilla, voitaisiin määrittää mm. kunkin sektorin päästö- ja kulutusosuuksien perusteella. Komitean mielestä tässä ehdotetut alakohtaiset tavoitteet soveltuvat selvästi parhaiten kohdassa 3.3 mainittujen "sitoutumisongelman" ja "mielenkiinnon puutteen" voittamiseen, ja siksi niiden tulisi olla kaikkien jäsenvaltiotason alakohtaisten yhdentämisstrategioiden kiinteä osa. Jäsenvaltiotason tavoitteet ovat luultavasti käyttökelpoisempia kuin EU:n tasolla asetetut määrälliset alakohtaiset tavoitteet paljolti siksi, että eri alojen välinen vuoropuhelu on paljon helpompi järjestää valtioiden tasolla. Komiteasta olisi kuitenkin järkevää määrittää alakohtaiset tavoitteet myös EU:n tasolla etenkin siksi, että näin saataisiin viitesuureet alakohtaisten strategioiden menestyksen arviointiin EU:n tasolla.

4.3.6. Muistutettakoon, että edellä ehdotettua lähestymistapaa sovelletaan nykyään rajatylittävien ympäristöongelmien kuten ilmastonmuutoksen (Kioton pöytäkirjaan perustuvat valtiokohtaiset tavoitteet kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämiseksi) ja happamoitumisen (ks. tuore komission ehdotus jäsenvaltiokohtaisista päästörajoista) yhteydessä(25).

4.3.7. Esitettyä yleistä lähestymistapaa voitaisiin soveltaa erilaisten toimintasuunnitelmien laatimiseen. Yleistavoitteen ja EU:n ympäristöpolitiikan yleisten periaatteiden määrittämisen lisäksi kuudennessa ympäristöohjelmassa voitaisiin määrittää ympäristöaiheet sekä pitkän aikavälin laadulliset ja mahdollisesti myös määrälliset tavoitteet. Koska tällaiset pitkän aikavälin tavoitteet eivät lähtökohtaisesti ole sidottuja mihinkään tiettyyn aikatauluun, tästä lienee mahdollista päästä yhteisymmärrykseen kohtuullisessa ajassa. Myöhemmin voitaisiin hyväksyä yksityiskohtaisempia aihekohtaisia toimintaohjelmia EU:n tasolla. Niissä tulisi sitoa erilaiset määrälliset tavoitteet tarkkoihin aikatauluihin ja asettaa yksittäisille jäsenvaltioille määrällisiä tavoitteita. Lopuksi jäsenvaltioiden tulisi näiden jäsenvaltiokohtaisten tavoitteiden pohjalta laatia kansallisia toimintasuunnitelmia, jotka sisältävät mm. ehdotetut jäsenvaltioiden ala- ja mahdollisesti myös toimialakohtaiset tavoitteet sekä niiden saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet. Lisäksi aihekohtaisia EU:n toimintasuunnitelmia tulisi täydentää alakohtaisilla EU:n toimintasuunnitelmilla, jotka noudattelisivat alakohtaisten yhdentämisstrategioiden edistymistä. Näitä täytyy kuitenkin vielä kehittää huomattavasti esimerkiksi soveltamalla Euroopan ympäristökeskuksen laatimia "yhdentämiskriteereitä"(26), jotka tulisi kirjata kuudenteen ympäristöohjelmaan, jotta alakohtaista yhdentämistä koskeville tuleville ponnistuksille luodaan selkeät ja yhtenäiset suuntaviivat. Sen lisäksi, että alakohtaiset EU:n toimintasuunnitelmat toimisivat suunnannäyttäjinä yhteisön politiikan suunnittelussa, ne auttaisivat myös jäsenvaltioita näiden omien toimintasuunnitelmien laadinnassa, toteutuksessa ja valvonnassa.

4.3.8. Jotta saataisiin aikaan jäsenvaltioiden ja käytännön toimijoiden todellinen sitoutuminen asiaan, on edellä mainitut laadulliset ja määrälliset tavoitteet asettava alhaalta ylöspäin toimivan prosessin tuloksena. Prosessiin tulee kutsua mukaan kaikki asianomaiset tahot jäsenmaissa ja EU:n tasolla sekä neuvoston eri kokoonpanot, jolloin tavoitteiden määrittely olisi osa ympäristöasioiden integrointia muihin politiikan lohkoihin. Tämä veisi jonkin verran aikaa, mutta voisi viidennestä toimintaohjelmasta kertyneiden kokemusten valossa johtaa parempaan lopputulokseen.

4.3.9. On itsestään selvää, että sovittujen tavoitteiden toteutumista on valvottava kaikilla tasoilla (yhteisö-, jäsenvaltio- ja sektoritasolla) säännöllisin väliajoin. Lisäksi Euroopan ympäristökeskuksen ja jäsenvaltioiden vastaavien laitosten raporttien tulisi liittyä mahdollisimman läheisesti kulloisenkin ympäristösuunnitelman ympäristöaiheisiin ja -tavoitteisiin. Tämä edellyttää, että kuudennen ympäristöohjelman ja EU:n kestävän kehityksen strategian laatimisen yhteydessä luodaan valvonta- ja raportointijärjestelmä. Raporteissa on myös kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota BKT:n ja ympäristöpaineiden väliseen yhteyteen.

4.4. Toimenpiteet ja välineet

Komitea toteaa yksittäisistä toimenpiteistä ja välineistä lyhyesti seuraavaa:

4.4.1. Komitea kannattaa EU:n ympäristölainsäädännön voimaansaattamisen ja täytäntöönpanon radikaalia parantamista. Komission tulisi laatia ja julkaista "täytäntöönpano"-toimintasuunnitelma, jossa luetellaan mm. kaikki EU:n ympäristölainsäädännön rikkomukset ja esitellään myös jäsenvaltioissa tapahtunut myönteinen kehitys (nimeltä mainiten vaikkapa esim. sisämarkkinoilla käytetyn "tulostaulun" muodossa). TSK korostaa, että taloudelliset seuraamukset (esim. perustamissopimuksen 228 artiklan soveltaminen tai EU:n tukimaksujen jäädyttäminen) ovat yksi mahdollisuus EU:n lainsäädännön täytäntöönpanemiseksi.

4.4.2. Komitea painottaa, että on ehdottoman välttämätöntä jatkaa ulkoisten kustannusten sisällyttämistä hintoihin; tässä voivat maksujen ja verojen lisäksi myös muut markkinalähtöiset välineet olla tärkeässä osassa.

4.4.2.1. Komitea toistaa kantansa, jonka mukaan maksut ja verot voivat olla varsin tehokkaita ympäristöpolitiikan ohjausvälineitä, jos ne suunnitellaan tarkoituksenmukaisesti ja ovat sopusoinnussa voimassa olevien säädösten ja maailmanmarkkinoiden kilpailuvaatimusten kanssa(27). Tästä syystä se katsoo olevan tarpeen mm. tutkia jäsenvaltioiden nykyisten verotusjärjestelmien yhteiskunnalliset ja ympäristövaikutukset sekä kehittää niitä edelleen. Tässä yhteydessä tulee kiinnittää erityistä huomiota yksittäisten jäsenvaltioiden ympäristövero- ja ympäristömaksumalleihin.

4.4.2.2. Maksujen ja verojen unionitasoisen yhtenäistämisen (ja ennen muuta suunnitellun EU:n energiaveron) suhteen TSK suosittaa Amsterdamin sopimukseen sisällytetyn yhteistyön tehostamis- (tai joustavuus)lausekkeen soveltamista tällaisten EU-verojen säätämisessä nykyisin vallitsevan (yksimielisyysvaatimuksesta johtuvan) jumiutumisen laukaisemiseksi.

4.4.2.3. Komitea painottaa myös taloudellisten kannustimien tarpeellisuutta investointien uudelleensuuntaamiseksi ja teknisten innovaatioiden edistämiseksi. Lisäksi se pitää tarpeellisena kehittää kannustimia ympäristölle vahingollisen toiminnan korvaamiseksi muunlaisella toiminnalla ja laajentaa tällaisia kannustimia siellä, missä niitä jo on. Lopullisena päämääränä tulisi olla, että tukia myönnetään vain, jos niillä edistetään kestävää kehitystä, ja kestävän kehityksen kanssa ristiriidassa olevan toiminnan tuet lopetetaan.

4.4.2.4. Välineisiin, joita voidaan käyttää ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi, kuuluvat myös vapaaehtoiset sopimukset. TSK kannattaa tämän välineen käyttöä sillä edellytyksellä, että tietyt ehdot täyttyvät, kuten että noudattamatta jättämisestä aiheutuu seuraamuksia(28).

4.4.2.5. Myös ympäristövastuun väline voi tässä yhteydessä olla hyödyksi ja varmistaa, että sekä saastuttaja maksaa -periaatetta että ennalta varautumisen periaatetta noudatetaan ja sovelletaan paremmin.

4.4.3. Komitea suosittaa, että kuudennessa ympäristöohjelmassa ja aihekohtaisissa toimintaohjelmissa määritetään ensisijaiset alat, mutta ne tulee jakaa tarkempiin luokkiin (esimerkiksi yritykset suuryrityksiin, pk-yrityksiin, palveluyrityksiin jne.) erityistarpeisiin mukautetun politiikan mahdollistamiseksi.

4.4.4. Komitea vaatii tiedon saannista, kansalaisten osallistumisoikeudesta sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa tehdyn Århusin yleissopimuksen johdonmukaista noudattamista.

4.4.5. Komitea kannattaa kansainvälisen tason (WTO) jatkotoimia taloudellisten ja ympäristötavoitteiden tasapainon varmistamiseksi.

4.4.6. Komitea kehottaa painokkaasti komissiota esittämään erityistoimia ekotehokkuuden parantamiseksi huomattavasti.

4.4.7. Komitea korostaa ympäristön ja maankäytön läheistä yhteyttä. Se muistuttaa väestönkasvusta ja taloustoiminnan lisääntymisestä, jotka ovat johtaneet maan rakennuskäytön jyrkkään lisääntymiseen ja ympäristöongelmien keskittymiseen tietyille alueille samalla kun toiset alueet tyhjenevät, ja vaatii, että EU:n rakennepolitiikalla torjutaan tulevaisuudessa tällaista kehitystä.

4.4.8. Komitea kehottaa ryhtymään toimiin, joilla parannetaan tiedotusta ja valistusta mm. modernin viestintätekniikan tarjoamin keinoin.

Bryssel 24. toukokuuta 2000.

Talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Beatrice Rangoni Machiavelli

(1) SEC(1999) 1941 ja SEC(1999) 1942, 24.11.1999.

(2) Raportin luvun "Jonkin verran edistystä mutta kehno kokonaiskuva" 1.2 kohdan tiivistelmätaulukko osoittaa, että kahdeksassa viidestätoista tarkastellusta ympäristökysymyksestä (ilmastonmuutos, otsonikato, maaperän pilaantuminen, jätteet, ihmisten terveys, rannikko- ja merialueet, maaseutu ja vuoristoalueet) on tapahtunut "epäsuotuisaa kehitystä", kun taas kuudella alalla (vaaralliset aineet, kaukokulkeutuvat ilmansaasteet, veden kuormittuminen, luonnonriskit ja teknologiset riskit, biologinen monimuotoisuus ja kaupunkialueet) on tapahtunut "myönteistä mutta riittämätöntä kehitystä". Yhdellä alalla (geneettisesti muunnellut organismit) kehityksestä ei ole varmaa tietoa.

(3) Ks. ympäristöasioiden pääosaston laatimat asiakirjat Conclusions of the Global Assessment Stakeholder Consultation 9-10 February 1999 ja Member States' contributions to the Global Assessment.

(4) Ks. ympäristöasioiden pääosaston laatimat asiakirjat Conclusions of the Global Assessment Stakeholder Consultation 9-10 February 1999 ja Member States' contributions to the Global Assessment.

(5) Esim. Altener-ohjelmaan on myönnetty vain 11 miljoonaa euroa, ja komissio on äskettäin ehdottanut (KOM(1999) 576 lopull.) pellavan ja hampun (ympäristöä säästävälle) viljelylle myönnettävän tuen pienentämistä (EYVL C 140, 18.5.2000, s. 3).

(6) Tällainen arvio voisi perustua mm. Euroopan ympäristökeskuksen raportteihin verojen (1996) ja vapaaehtoisten sopimusten (1997) tehokkuudesta.

(7) Esim. maatalouden tukitoimien on oltava sellaisia, että ne edistävät Natura 2000:n kasvisto-, eläimistö- ja luonnontyyppialueiden ja maatalouden välisten ristiriitojen ratkaisemista sen sijaan, että kärjistäisivät niitä.

(8) EYVL C 368, 20.12.1999.

(9) Tämän kysymyksen yleisistä näkökohdista ks. TSK:n 1995 antama lausunto talouskasvusta ja ympäristöstä, EYVL C 155, 21.6.1995.

(10) TSK korosti 30.3.2000 aiheesta "Unionin talous: katsaus vuoteen 1999" antamassaan lausunnossa (EYVL C 140, 18.5.2000, s. 44) taas kerran, että EU:n keskipitkän aikavälin kasvutavoitteen pitäisi olla vähintään 3,5 %, jos työttömyyttä halutaan vähentää tyydyttävästi.

(11) Komission asiakirjasta käy selkeästi ilmi, että jälkikäteisen ympäristönsuojelun alalla on saavutettu varsin huomattavaa menestystä. Esimerkkeinä voidaan mainita tiettyjen ympäristölle haitallisten aineiden jo saavutetut tai odotettavissa olevat merkittävät päästövähennykset. Esim. rikkidioksidin ja typen oksidien päästöjen odotetaan komission asiakirjan mukaan vähenevän vuoteen 2010 mennessä 70-80 prosenttia, koska vanhat ajoneuvot korvautuvat katalysaattoreilla varustetuilla autoilla.

(12) Alankomaiden osalta BKT:n ja ympäristöpaineiden välistä suhdetta koskevat tilastotiedot ajanjaksolta 1985-1997 osoittavat selvästi, että suhteellisen (ja joskus jopa täydellisen) irrottamisen esimerkkien ohella eräissä tapauksissa kuten myrkyllisten ja haitallisten aineiden kohdalla on tapahtunut jopa uudelleenkytkeytymistä (ks. Dutch 1998 Environmental Index).

(13) Tämä merkitsee energia- ja ympäristötehokkuuden kymmenkertaistamista nykyisiin tuotantomenetelmiin verrattuna.

(14) Äskettäin ilmestyneessä väitöskirjassa Economic Growth and the Environment: an Empirical Analysis (S. de Bruyn, Amsterdam, 1999) kirjoittaja tulee siihen tulokseen, että toisin kuin yleensä otaksutaan, nopean talouskasvun maissa ympäristönsuojelun tila on huonompi kuin hitaan talouskasvun maissa. Tutkimuksessa tämän syynä pidetään sitä, että "ympäristötuottavuus" (eli tietyn tulomäärän tuottamisesta aiheutuvat ympäristövahingot) ei pitkällä aikavälillä pysy kiihtyvän talouskasvun vauhdissa.

(15) Komitea pitää seuraavia ongelmia erityisen merkittävinä: happamoitumisprosessit, maaperän liiallinen lannoittaminen ja eroosio, liiallisen rakentamisen aiheuttama maan lisääntyvä käyttö.

(16) EYVL L 275, 10.10.1998.

(17) Ks. komission äskettäinen tiedonanto "Strategiset tavoitteet vuosina 2000-2005" (KOM(2000) 154 lopull., 9.2.2000), jossa Euroopan uusien hallintotapojen edistäminen, johon kuuluu myös uusien kumppanuusmuotojen luominen Euroopan eri hallintotasojen välille, mainitaan ensimmäisenä neljästä strategisesta tavoitteesta, joihin komissio pyrkii seuraavina viitenä vuotena.

(18) On esimerkiksi kysytty, miksi viides ympäristöohjelma sisälsi erityisen kunnianhimoisia tavoitteita juuri matkailun alalla, jolla yhteisön toimivalta on suhteellisen rajallinen.

(19) KOM(2000) 1 lopull. Komission tulisi kuitenkin, toisin kuin tätä tiedonantoa laatiessaan, kuulla toimintasuunnitelmasta virallisesti muita toimielimiä.

(20) Tästä lähemmin: M. Carley and Ph. Spapens, Sharing the World, Earthscan, London, 1998.

(21) Lokakuussa 1999 julkaistussa kannanotossa Euroopan ympäristökeskus ehdottaa seuraavia kahdeksaa pääaihetta, jotka jakautuvat kolmeen luokkaan: ilman laatu, veden laatu, ilmastonmuutos, vaaralliset aineet (nämä kuuluvat ensimmäiseen luokkaan "ympäristö ja terveys"), maankäytön suunnittelu ja lajiensuojelu (jotka kuuluvat toiseen luokkaan) sekä veden ja raaka-aineiden kulutus ("luonnonvarojen käyttö"). Ympäristökeskuksen raportti kattaa 15 ympäristöaihetta, mm. maaperän pilaantumisen, jätteet ja geneettisesti muunnetut organismit.

(22) Vrt. komission yksiköiden syyskuussa 1999 julkaisema valmisteluasiakirja Key developments in the implementation of the 5th EAP, jossa kuvataan viidennen ympäristöohjelman keskeisten tavoitteiden suhteen viime vuosina saavutettuja tärkeimpiä edistysaskeleita.

(23) EYVL C 212, 22.7.1996.

(24) Tässä voitaisiin hyödyntää Euroopan ympäristökeskuksen STAR-tietokantaa, jossa luetellaan monia "kestävän kehityksen viitearvoja" ja "poliittisia tavoitearvoja".

(25) KOM(1999) 125 lopull., EVYL C 56, 29.2.2000.

(26) Ks. Euroopan ympäristökeskuksen raportti Monitoring progress towards integration. A contribution to the "Global Assessment" of the fifth Environmental Action Programme of the EU, 1992-1999 (julkaistaan lähiaikoina). Tässä asiakirjassa kuvattujen kriteerien avulla on määrä laatia luettelo yhtenäisistä analyyttisista perusteista yhdentämismallin konkreettiseksi toteuttamiseksi. Kriteerit koskevat yhdentämisen neljää tärkeintä näkökohtaa: "institutionaalisia näkökohtia", "kohtuullisia hintoja", "yhdentämisvälineitä" ja "valvontaa ja raportointia".

(27) Vrt. mm. TSK:n "kansallisia enimmäispäästörajoja" koskevasta komission ehdotuksesta äskettäin antaman lausunnon kohta 3.2, EYVL C 51, 23.2.2000.

(28) Ks. tästä aiheesta ja tässä mainituista ehdoista TSK:n oma-aloitteinen lausunto vapaaehtoisista sopimuksista, EYVL C 287, 22.9.1997.