27.10.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 267/57

1.1

Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmää koskevan neuvoston päätöksen (1) 9 artiklassa säädetään, että komissio tarkastelee yleisesti ennen 1. päivää tammikuuta 2006 ajanjaksoa 2007–2013 koskevaa omien varojen järjestelmää ja tekee tarvittaessa siihen liittyvät aiheelliset ehdotukset. Euroopan parlamentti on puolestaan pyytänyt erikseen rahoitukseen osallistumista koskevien perusteiden tarkistamista. Toimeksi saaneena komissio esitti neuvoston suostumuksella tässä käsiteltävän ehdotuksen. Komission saama toimeksianto vaikuttaa vaikealta ja monimutkaiselta. Tämä johtuu aiheen teknisyydestä ja varsinkin siihen liittyvistä poliittisista näkökohdista, jotka juontuvat jäsenvaltioiden keskinäisistä suhteista sekä niiden suhteista omiin kansalaisiinsa.

1.2

Lisäksi asiakirjassa käsitellyt tekniset seikat eivät aina avaudu heti julkisen talouden periaatteita tuntevallekaan. Komissiolle on paikallaan antaa tunnustusta siitä, että se on muokannut käsiteltävän aiheen parhaansa mukaan muotoon, joka mahdollistaa ainakin asiantuntijakeskustelun ja joka on myös päätöksentekijöitä ajatellen ymmärrettävä. Ehdotukseen on itse asiassa liitetty kertomus (2), jossa luodaan katsaus järjestelmän nykytilaan sekä tarjolla olevien vaihtoehtojen etuihin ja haittoihin. Lisäksi ehdotus sisältää teknisen liitteen (3), jossa käsitellään aiheen ekonometrisiä näkökohtia ja niihin liittyviä laskennallisia, matemaattisia ja taloustieteellisiä yksityiskohtia.

1.3

Näin ollen komitea aikookin keskittyä seikkoihin, jotka liittyvät suoraan maksajien yhdenvertaisuuteen sekä maksujen, rasitteen ja hyödyn jakamiseen jäsenvaltioiden kesken. Tässä yhteydessä komitea on tietoinen siitä, että vaikeaselkoiset tekniset seikat voivat toisinaan hämärtää niiden taloudellisten ja poliittisten vaikutusten merkityksen. Omien varojen järjestelmän ”oikeudenmukaisuuden” lähtökohta on toisaalta vaikea määritellä yksiselitteisesti, sillä siihen liittyy sekä objektiivisia että subjektiivisia näkökohtia. Vaikka esimerkiksi vaurautta voidaan mitata, on unionin jäsenyydestä koituvaa epäsuoraa hyötyä paljon vaikeampi arvioida. Lopputulos riippuukin tasapainosta, joka neuvostossa käytävissä todennäköisesti vaikeissa neuvotteluissa onnistutaan saavuttamaan.

1.3.1

Löydettävien ratkaisujen tasokkuus osoittaa aikanaan, onko pystytty tasapainottamaan asianmukaisella tavalla yhtäältä kohtuullisen tuoton periaate, jonka nojalla kaikki odottavat, että oma maksuosuus on suhteessa unionin jäsenyydestä koituvaan aineettomaankin hyötyyn, ja toisaalta yhteisvastuu, jossa on kyse siitä, että koko yhteisön etua ajatellen ollaan tarvittaessa valmiita joustamaan ja maksamaan joko enemmän tai tyytymään vähempään. Lisäksi on paikallaan ottaa huomioon, että mainitut periaatteet ovat kyllä yleisesti hyväksyttyjä, mutta jokainen tulkitsee niitä omalla tavallaan. Omien varojen suojeleminen on jokaisen hallituksen sydämenasia. Lisäksi jokainen hallitus tietää, että maan yleinen mielipide vaikuttaa sen päätöksiin määräävällä tavalla. Kaikkien kannalta tyydyttävän yhteisymmärryksen saavuttamien riippuu siitä, miten hyväksyttävinä osapuolet pitävät ratkaisuja, joiden innoittajana on aito ”rahoitusfederalismi”.

2.1

Omat varat ovat yksi Euroopan unionin erityispiirteistä ja yhteisön itsenäistä olemusta vahvistavista tekijöistä. Tämän vuoksi yhteisöllä tulee olla käytössään omat ja jäsenvaltioista riippumattomat rahoitusvälineet. Yhteisön omat varat voidaankin määritellä yhteisölle sen talousarvion rahoittamiseen suoritettaviksi maksuiksi, joihin sillä on jäsenvaltioiden viranomaisten päätöksistä riippumaton oikeus.

2.2

Berliinissä 24.–25. maaliskuuta 1999 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston muotoilemien kriteerien mukaan yhteisöjen omien varojen järjestelmän on oltava ”oikeudenmukainen, avoin, kustannustehokas ja yksinkertainen ja perustuttava sellaisiin kriteereihin, joista käy parhaiten ilmi kunkin jäsenvaltion kyky osallistua rahoitukseen”. Tätä itsestään selvää julistusta ei kuitenkaan ole noudatettu kaikilta osin eikä kaikissa tilanteissa.

2.3

Omien varojen kokoamista koskeva neuvoston päätös tehtiin 21. huhtikuuta 1970. Sitä on sittemmin täydennetty ja muutettu 24. kesäkuuta 1988 tehdyllä päätöksellä sekä vuonna 1999 Berliinissä kokoontuneen Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Yhteenvetona voidaan todeta, että omat varat voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

2.3.1

Vuonna 1996 perinteiset omat varat ja arvonlisäveroon perustuvat varat muodostivat 70 prosenttia tuloista. Vuonna 2003 osuus oli laskenut 38 prosenttiin. Komission laskelmien mukaan aleneminen jatkuu siten, että vuosina 2004 ja 2005 kyseisten varojen osuus jäänee noin 26 prosenttiin. Tämä laskeva suuntaus osoittaa bruttokansantuloon perustuvien varojen suhteellisen merkityksen kasvavan (nk. neljäs tulonlähde).

2.4

Neljännen tulonlähteen mekanismia muutettiin neuvoston päätöksellä 7. toukokuuta 1985. Tuolloin todettiin, että Yhdistynyt kuningaskunta oli vastannut maksukykyynsä nähden liian suuresta osuudesta, ja sille päätettiin palauttaa 2/3 nettomaksuosuudesta. Tätä päätöstä on sittemmin monesti muutettu, ja komissio toteaa, että toistuvien muutosten myötä mekanismista on tullut entistä monimutkaisempi ja vaikeaselkoisempi.

2.4.1

”Sopeuttamisesta” oli lisäksi päätetty jo aiemmin vuonna 1984 Fontainebleaussa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Tuolloin tosin päätettiin vain yleiskäsitteistä ja yleisistä suuntaviivoista, joissa todetaan, että ”jos jonkin jäsenvaltion budjettitaakka on liiallinen sen suhteelliseen vaurauteen nähden, se voidaan korjata sopivana ajankohtana”. Yhdistynyt kuningaskunta oli ainoa jäsenvaltio, joka seuraavasta vuodesta alkaen hyötyi (Fontainebleaun päätökseen perustuvasta) korjausmekanismista. Lisäksi se hyötyy siitä edelleen, sillä korjausmekanismin perusteella Yhdistyneelle kuningaskunnalle hyvitettävä vuosittainen summa on noin 4,6 miljardia euroa (vuosien 1997–2003 keskiarvo). Komitea pohtii, mitä ilmauksella ”sopivana ajankohtana” tarkoitetaan, sillä sen perusteella syntyy käsitys, että kyseessä on väliaikainen toimenpide, jota tarkistetaan ajoittain (vaikkei niin ole tehty). Lisäksi komitea pohtii, olisivatko muutkin jäsenvaltiot olleet aikoinaan tilanteessa, jossa ne olisivat voineet hyötyä vastaavasta korjauksesta.

2.4.2

Viittaus liialliseen taakkaan perustui osittain siihen, että Yhdistyneessä kuningaskunnassa asukaskohtainen BKTL oli tuolloisen yhteisön jäsenvaltioiden alhaisin (4). Suhdeluku yhteisön keskiarvoon (100) oli 90,6, kun se Italiassa oli 92,6, Ranskassa 104 ja Saksassa 109,6. Järjestys on nyt (vuoden 2003 tietojen perusteella) vaihtunut: Yhdistynyt kuningaskunta on Tanskan kanssa listan kärjessä BKT-suhdeluvulla 111,2. Ranskan vastaava luku on 104,2, Saksan 98,6 ja Italian 97,3. Toinen huomioon otettava seikka oli, että samalla kun Yhdistynyt kuningaskunta maksoi huomattavan paljon arvonlisäveroon perustuvaa maksua, maa hyötyi melko vähän maatalous- ja aluetuista. Tästä seurasi, että Yhdistynyt kuningaskunta oli yhteisön talousarviossa tärkein nettomaksaja. Tämä epätasapaino oli korjattava, kuten tapahtuikin.

2.4.3

Yhdistyneelle kuningaskunnalle suoritettavan palautuksen maksoivat ja maksavat edelleen muut jäsenvaltiot niiden BKT:een suhteutetusti. Yhdistynyt kuningaskunta ei luonnollisestikaan ole mukana laskelmassa. Lisäksi BKT:een suhteuttamista koskevaa sääntöä muutettiin merkittävästi vuonna 1999, kun neljälle (suhteessa) tärkeimmälle maksajalle (Saksa, Alankomaat, Itävalta ja Ruotsi) myönnettiin 75 prosentin alennus korjauksen rahoittamiseksi kerättävistä maksuista. Muutoksen seurauksena Ranska ja Italia rahoittavat nyt yhdessä 52 prosenttia Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevasta korjauksesta.

2.4.4

Mikäli nykyinen järjestelmä säilytetään, vaikuttaa siltä, että oletettu kehitys voi kaudella 2007–2013 johtaa paradoksiseen tilanteeseen, jossa Yhdistynyttä kuningaskuntaa hyödyttävä korjaus kasvaa keskimäärin 50 prosenttia. Tämän seurauksena Yhdistyneestä kuningaskunnasta tulisi puolestaan pienin nettomaksaja, mikä lisäisi muihin — myös uusiin — jäsenvaltioihin kohdistuvaa maksurasitusta (5). Mikäli myös muut jäsenvaltiot aiotaan ottaa mekanismin piiriin (ks. kohta 3.6), komitea katsoo, että sääntöjä on mukautettava. Näin ollen on selvää, että korjausmekanismia — mikäli sitä vielä pidetään tarpeellisena (ks. kohta 3.6.4) — on, kuten komissio esittää, uudistettava ja se on korvattava toisilla Fontainebleaussa päätettyjä perusteita noudattavilla, tasapuolisilla ja avoimilla järjestelmillä.

3.1

2 artikla: omat varat Artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään nykyisen järjestelmän säilyttämisestä hieman muutettuna. Perinteisiä varoja (ks. kohta 2.3) varten koottava tulo muodostuu pääasiassa maksuista, palkkioista, lisä- tai tasausmaksuista, yhteisestä tullitariffista ja muista tulleista kertyvistä maksuista, jotka koskevat muiden kuin jäsenvaltioiden kanssa käytävää kauppaa, sekä maksuista, joista määrätään sokerialan yhteisessä markkinajärjestelyssä. Jäsenvaltiot pidättävät itselleen keruukustannuksina 25 prosenttia tarkoitetuista määristä. Näinkin huomattavaa vähennystä on paikallaan selventää. Alun perin vähennys oli 10 prosenttia, mutta se korotettiin 25 prosenttiin vuonna 1999. Tuolloin sen perusteiksi myös ensimmäistä kertaa määriteltiin ”keruukustannukset”. Kyseessä oli selvästi poikkeuksellinen tasaus, josta hyötyivät pääasiassa Alankomaat ja Yhdistynyt kuningaskunta. Tämä puolestaan osoittaa, etteivät sovelletut menetelmät olleet avoimia.

3.1.1

Perinteisistä varoista kertyvän tulon prosenttiosuus yhteisön tuloista on jatkuvasti alentunut (tätä koskevat ja muut jäljempänä esitettävät tiedot ovat peräisin komission tiedonannosta ”Euroopan unionin toiminnan rahoittaminen” (6)): vuonna 1996 osuus oli 19 prosenttia ja vuonna 2003 enää 11,4 prosenttia. Perittävien summien määrittämisessä tarvittavat laskelmat ja tilastot vaativat huomattavia resursseja ja aiheuttavat kuluja, jotka ovat merkittäviä, vaikka tulleja alennettaisiinkin.

3.1.1.1

ETSK pohtiikin, onko maksujärjestelmän säilyttäminen vaivan arvoista, vai olisiko sen merkitystä vähennettävä huomattavasti, jotta se voitaisiin korvata mukauttamalla bruttokansantulon osuuksiin perustuvaa järjestelmää. ETSK panee lisäksi merkille, että komissio on omaksunut täysin päinvastaisen lähestymistavan. Se perustuu näkemykseen, jonka mukaan verovarat kuuluvat luonnostaan unionille. Komissio aikoo pitää kiinni tästä ajattelumallista, sillä myös jäsenvaltioiden enemmistö näyttää sen hyväksyvän.

3.2

Ehdotetun päätöksen 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetään yhdenmukaisen, kaikkien jäsenvaltioiden osalta voimassa olevan verokannan soveltamisesta alv-määräytymisperusteeseen. Verokannalle on asetettu katto, joka on 50 prosenttia kunkin jäsenvaltion bruttokansantulosta. Yhdenmukaiseksi verokannaksi vahvistetaan 2 artiklan 4 kohdassa 0,30 prosenttia. Tämän yhteisön talousarvion tuloerän suhteellinen merkitys vähenee siten huomattavasti: vuonna 1996 sen osuus oli 51,3 prosenttia, mutta vuosina 2004 ja 2005 osuuden arvioidaan olevan noin 14 prosenttia.

3.2.1

ETSK on monessa yhteydessä arvostellut alv-järjestelmää, koska siitä aiheutuu jopa perinteisiin omiin varoihin perustuvaa järjestelmää suuremmat veronkantoon, hallintoon ja valvontaa liittyvät kulut. Euroopan petoksentorjuntaviraston mukaan arvonlisävero on lisäksi ”eniten kierretty vero”. Tällä seikalla on vastaavasti haitallinen vaikutus yhteisön talousarvioon (ja lisäksi haitta kompensoidaan lisäämällä bruttokansantulon perusteella kerättävää osuutta).

3.2.2

ETSK pohtii myös tämän maksun mielekkyyttä. Komissio vaikuttaa sitä kannattavan vaikka suunnitteleekin sen muuttamista alkuperäisen ajatuksen mukaisesti aidoksi verotulon lähteeksi. BKT-perusteisten maksujen prosenttiosuutta tulisi voida tarkistaa siten, että alv-maksujen kautta saatavat omat varat kerättäisiin sen sijaan osana BKT-maksuja. Alv-tulot ovat läheisessä yhteydessä BKT:n suuruuteen, joten eri jäsenvaltioiden maksuosuuksissa ei tapahtuisi suuria muutoksia. EU-maksujen alv:hen perustuvan osan tilastointi ja periminen sen sijaan lakkaisi. Unionin rahoitusta koskevassa kertomuksessa (ks. kohta 3.1.2) komissio on käsitellyt arvonlisäveroon peruvasta tulonlähteestä luopumista, mutta tullut kielteiseen lopputulokseen.

3.2.2.1

ETSK tiedostaa ongelman monitahoisuuden, mutta katsoo, että ennen lopullista päätöstä olisi paikallaan selvittää tarkemmin veron luonne ja sen monet puutteet, joita komitea on monessa yhteydessä analysoinut. Edellä todetun lisäksi on hyvä mm. muistaa, että vuosikymmeniä sovellettu arvonlisävero on alun perin tarkoitettu väliaikaiseksi järjestelmäksi.

3.3

Ehdotuksen tärkein piirre sisältyy 2 artiklan 1 kohdan c alakohtaan, jossa säädetään kertoimen soveltamisesta kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlaskettuun BKTL:oon. Kerroin puolestaan ”vahvistetaan talousarviomenettelyn yhteydessä”. Kyseinen menettely muodostaa erikoisalan, johon komitea ei ota kantaa. ETSK korostaa kuitenkin, että tässä käsiteltävästä maksusta on tulossa suhteessa yhä tärkeämpi muihin tulomuotoihin verrattuna. Lisäksi sen etuna voidaan pitää muita rahoitusmuotoja huomattavasti edullisempia kustannuksia. Kertomuksensa liitteessä komissio muistuttaa, että hallintokulut ovat yksi huomioon otetuista perusteista. Kyseessä ei kuitenkaan ole ainoa eikä keskeisin peruste. ETSK ottaa tämän huomioon, mutta panee samalla merkille, että kun kyse on talousarvion rahoittamiseksi kerättävistä maksuista, periaatteiden noudattamisesta joudutaan usein taloudellisuuden nimissä tinkimään.

3.4

Edellä mainitut kolme rahoituslähdettä (2 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohta) muodostavat (yhdessä artiklan 2 kohdassa mainittujen mahdollisesti käyttöön otettavien muiden maksujen kanssa) valikoiman, joka voi vuosittain vaihdella huomattavastikin. Sekä neuvosto että komissio ovat kuitenkin pohtineet jo jonkin aikaa, tulisiko edellä kuvailtua järjestelmää ylläpitää vai ei. Jo edellä mainitussa unionin rahoitusta koskevassa kertomuksessa (7) komissio selvittää mahdollisuuksia optimaalisen rahoitusrakenteen löytämiseksi. Tässä yhteydessä se tarkastelee kolmea vaihtoehtoa, jotka ovat nykyisen järjestelmän säilyttäminen, yksinomaan BKTL:oon perustuvan järjestelmän käyttöönotto sekä nykyistä selkeämmin verotuloihin perustuvaan järjestelmään siirtyminen. Kysymystä käsitellään todennäköisesti ensi vuoden aikana, ja tavoitteena on saada aikaan lopullinen päätös. Komitea toivoo, että se pidetään kehityksen suhteen ajan tasalla. Samalla se kuitenkin varoittaa tähänastisista selvityksistä ilmenevästä lähestymistavasta, joka on puhtaasti teknisiin ja kirjanpitoon liittyviin seikkoihin perustuva ja jossa ei oteta huomioon valintojen poliittisia näkökohtia.

3.4.1

Edellisessä kohdassa mainittuihin ”käyttöön otettaviin muihin maksuihin” liittyen tai jopa alv-tulojen korvaamiseksi on esitetty ajatus saastuttavia energiamuotoja koskevasta verosta, joka kerättäisiin yhteisön talousarvioon, mutta josta koituva kertymä sijoitettaisiin erityisesti ympäristön parantamiseen. ETSK vastustaa edellä mainitun kaltaisia ratkaisuja, sillä ei ole olemassa säädöstä, jonka nojalla verotuloista osa olisi mahdollista osoittaa tiettyyn tarkoitukseen. Tämän lisäksi on otettava huomioon, ettei kansainvälinen poliittinen tilanne salli päätöksiä, jotka voisivat vaikuttaa tulevaisuuden dynamiikkaan.

3.5

3 artikla: varat ja sitoumukset Ehdotetun asetuksen 3 artiklassa säädetään tuloja ja menoja koskevasta ”katosta”. Omien varojen määrä saa siten olla enintään 1,24 prosenttia jäsenvaltioiden yhteenlasketusta BKTL:sta. Maksusitoumuksiin käytettävien määrärahojen kokonaismäärä puolestaan saa olla enintään 1,31 prosenttia jäsenvaltioiden yhteenlasketusta BKTL:sta. Tasapaino on tarkoitus varmistaa muiden tulojen avulla. Menojen osalta jäsenvaltioiden välisissä keskusteluissa on käynyt ilmi, että rahoituksen enimmäismäärän määrittelyssä on vallalla erilaisia suuntauksia. Lopputulos riippuu siitä, pystytäänkö tasapainottamaan näkemys, jonka mukaan komission tulisi toimia nykyistä voimakkaammin ja toteuttaa entistä kunnianhimoisempia talouden ja yhteiskunnan kehittämiseen tähtääviä ohjelmia, mikä edellyttäisi nykyistä enemmän resursseja, sekä kanta, jonka mukaan tulisi päinvastoin lisätä jäsenvaltioiden autonomiaa ja noudattaa vakauttavaa politiikkaa. Tämä merkitsisi vallitsevan tilanteen säilyttämistä tai jopa nykyisten varojen vähentämistä (mikä on epätodennäköistä). Uusien jäsenvaltioiden ongelmiin on kuitenkin paikallaan kiinnittää erityistä huomiota. Tuleviin suuntaviivoihin vaikuttavat huomattavasti yleinen yhteisvastuu ja yleinen kehitys. Kyseisiä käsitteitä on helppo kannattaa, mutta niiden soveltaminen budjettipolitiikkaan ei ole yksinkertaista.

3.6

4 artiklan 1 kohta: yleisen korjausmekanismin pääpiirteet Fontainebleaussa tehty Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskeva päätös on muunnettu yleisnormiksi, jonka nojalla yleistä korjausmekanismia sovelletaan kaikkiin jäsenvaltioihin, joiden budjettiaseman negatiivinen epätasapaino ylittää tietyn raja-arvon, joka vastaa määrättyä prosenttiosuutta jäsenvaltion BKTL:sta. Tätä kynnystä ei ehdotuksessa määritellä, mutta sen johdanto-osassa mainitaan raja-arvo -0,35 prosenttia suhteessa BKTL:oon. Lisäksi myönnettävien korjausten kokonaismäärä ei saa ylittää ”palautuksiin käytettävissä olevaa enimmäismäärää”. Korjauksia ja määriä koskevien laskelmien tekeminen EY:n perustamissopimuksen 279 artiklan 2 kohdassa määrättyä menettelyä soveltamalla on neuvoston tehtävä. Kyseiseen jäsenvaltioon sovellettava korjaus perustuu laskelmaan, jolla määritellään yhteisölle maksettujen ja yhteisöltä saatujen kokonaissummien erotus, joka puolestaan kerrotaan kohdennettujen menojen kokonaismäärällä. Mikäli saatu tulos on positiivinen, se kerrotaan palautuskertoimella, joka on enintään 66 prosenttia kaikista maksuista, mutta jota pienennetään tarvittaessa palautuksia varten käytettävissä olevan enimmäismäärän noudattamiseksi. Laskentakaava on erittäin vaikeaselkoinen ja sen antamaa tulosta on sitäkin vaikeampi todentaa — oiva esimerkki, ellei avoimuuden puutteesta, niin ainakin yksinkertaistamisen tarpeesta.

3.6.1

ETSK panee merkille, että sen kohdassa 2.4.1 esittämät kysymykset ja kohdassa 2.4.4 esittämät ehdotukset on otettu huomioon: sinänsä oikeutetun, mutta rajoittamattoman ajan vain yhtä jäsenvaltiota koskeneen toimen soveltamisalaa on laajennettu. Lisäksi yleisen korjausmekanismin myötä kohtuuttoman taakan käsite on korvattu matemaattis-laskennallisella lähestymistavalla, jonka etuna on, että se sulkee pois subjektiiviset arvioinnit. Toisaalta siinä ei kuitenkaan oteta huomioon luonteeltaan miltei laadullisia seikkoja, kuten asukaskohtaista tuloa, kilpailukykyä, sosiaaliturvan tasoa ja harmaata taloutta. Mikäli toisaalta katsotaan, etteivät luvut yksinään kuvaa jäsenvaltion todellista tilaa, yleissääntö, joka ottaisi huomioon ulkopuolisia arviointiperusteita voisi tuoda arviointiin sellaisia subjektiivisia näkökohtia, jotka eivät ole yhteensopivia avoimuutta koskevien vaatimusten kanssa. Yleinen korjausmekanismi on siis hyväksyttävä sellaisenaan ja tiedostettava, ettei sitä soveltamalla päästä aina parhaisiin mahdollisiin tuloksiin.

3.6.2

Ehdotetun päätöksen 4 artiklan 1 kohdan tavoitteena on kumota menettely, jonka mukaan jäsenvaltiot osallistuvat suoraan ”korjauksen” maksamiseen, ja rahoittaa maksu yhteisön talousarviosta. Näin kumottaisiin järjestelmä, joka ei ole lainkaan looginen eikä missään tapauksessa avoin. Komission esitys sisältää runsaasti monimutkaisiakin laskemia ja näkökulmia, jotka auttavat ymmärtämään päätösehdotuksen ulottuvuuden. Yleisen korjausmekanismin kattavuutta selventävistä tiedoista mainittakoon toteamus, jonka mukaan raja-arvon asettamisesta -0,35 prosenttiin BKTL:sta koituisi korjausten keskimääräiseksi bruttosummaksi arviolta noin 7 miljardia euroa. Komissio katsoo, että yleisen korjausmekanismin ja muutettujen rahoitusjärjestelmien soveltaminen johtaa siihen, että nykyjärjestelmä ei todellakaan ole selkeä. Ehdotetun järjestelmän ja parametrien hyväksymiseen perustuvat komission laskelmat ja niiden määrälliset tulokset on esitetty eri vaihtoehdot sisältävissä vertailutaulukoissa. Päätöksenteon yhteydessä eri vaihtoehtojen arviointi on puolestaan jäsenvaltioiden tehtävä. ETSK:lla ei kuitenkaan ole valmiuksia tämän monimutkaisen aiheen käsittelyyn.

3.6.3

ETSK haluaa lisäksi kiinnittää huomiota kahteen näkökohtaan, jotka saattavat kyseenalaistaa yleisen korjausmekanismin kokonaisuudessaan. Ensinnäkin mekanismi on jäykkä eikä sen voimassaoloaikaa ole rajattu. Tähän liittyen on todettava, että on vaarallista laatia sääntöjä nykytilanteen perusteella mahdollisesti täysin toisenlaista tulevaisuutta varten. Selkeän esimerkin tästä tarjoaa vakaus- ja kasvusopimus. Ei liene myöskään järkevää määrätä maksuja, joita myöhemmin ”korjataan”. Tässä yhteydessä olisi lisäksi avoimuusperiaatteen vuoksi parempi puhua ”korjausten” sijasta ”palautuksista”.

3.6.4

ETSK muistuttaa, että hiljattain antamassaan lausunnossa (8) se toteaa suhtautuvansa erittäin varauksellisesti yleisen korjausmekanismin institutionaalistamiseen. Onkin pohdittava, olisiko ”korjauksen” käsitettä paikallaan muuttaa perusteellisesti siten, että yleinen korjausmekanismi liittyisi olennaisesti maksujen määräytymisperusteisiin. Tosin sanoen yleiseen korjausmekanismiin liittyvien parametrien tulisi olla osa maksulaskelmia. Komissio on jo käytännössä omaksunut tämän menettelyn, johon olisi hyvä sen vakiinnuttamisen yhteydessä liittää sääntö menettelyn tarkistamisesta esim. joka seitsemäs vuosi.

3.7

4 artiklan 2 kohdan a alakohta: Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskeva korjaus Kohdassa säädetään siirtymäsäännöstä, jonka mukaan päätöksen 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti myönnettävien korjausten lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta säilyttää sille Fontainebleaussa myönnetyt oikeudet vuoteen 2011. Korjaussumma kuitenkin alenee vuosittain seuraavasti: vuonna 2008 kaksi miljardia euroa, vuonna 2009 1,5 miljardia euroa, vuonna 2010 miljardi euroa ja vuonna 2011 puoli miljardia euroa. Nämä maksut on tarkoitus jättää yleisen korjausmekanismin ulkopuolelle. Käytännössä ne rahoitettaisiin jatkossakin nykyisten sääntöjen mukaisesti, eli Yhdistynyt kuningaskunta ei osallistuisi maksujen rahoittamiseen, ja Saksan, Alankomaiden, Itävallan ja Ruotsin osuus rajattaisiin 25 prosenttiin kunkin normaalista rahoitusosuudesta (ks. kohdat 2.4.3 ja 2.4.4). Komission mukaan näillä uusilla toimenpiteillä lievennettäisiin Yhdistyneelle kuningaskunnalle yleisen korjausmekanismin käyttöönotosta aiheutuvia rahoitusvaikutuksia neljässä vaiheessa. Yhdistyneelle kuningaskunnalle myönnettiin vuosina 1997–2003 keskimäärin 4,5 miljardin euron vuosittainen nettokorjaus. Yleisen korjausmekanismin perusteella sen vuosittain saama summa olisi 2,1 miljardia euroa. Esitetyn siirtymämenettelyn myötä keskimääräinen vuosittain maksettava kokonaissumma (Fontainebleau ja yleinen korjausjärjestelmä yhteensä) olisi 3,1 miljardia euroa.

3.7.1

Esitetty menettely on mitä ilmeisimmin eri elementtien yhdistelmä. Huomioon on otettu aiempi tilanne, avoimuuden tarve sekä poliittinen asianmukaisuus. Kyseessä ei varmasti ole ensimmäinen kerta, kun yhteisiä sääntöjä muutetaan. Tästä ovat todisteena niin vanhat kuin tuoreetkin liittymissopimukset. Ulkopuolisten tarkkailijoiden, jotka eivät ole välittömästi asian kanssa tekemisissä, voi olla vaikea hyväksyä edellä mainittuja sääntöjä, mutta todellisuus, jossa elämme, opastanee päättäjiä esittämään tasapainoisia ja ennen kaikkea avoimia ja hyvin perusteltuja ratkaisuja. Edellä kohdassa 1.4 mainitun ”asianmukaisen tuoton” ja yhteisvastuun yhteensovittamisen lisäksi neuvottelijoiden tulisi osoittaa herkkää poliittista vaistoa ja ottaa huomioon yleinen mielipide Euroopassa ja etenkin hiljattain unioniin liittyneissä maissa.

3.8

4 artiklan 2 kohdan b alakohta: yleisen korjausmekanismin asteittainen käyttöönotto Säädöstä, jolla yleinen korjausmekanismi otetaan käyttöön, tulee soveltaa asteittain siten, että 4 artiklan 1 kohdassa mainittua kaikkein suurinta, 66 prosentin palautuskerrointa (vrt. kohta 3.6) sovellettaisiin vasta vuodesta 2011 lähtien. Järjestelmän käyttöönottovuonna 2008 palautuskerroin olisi 33 prosenttia. Vuosina 2009 ja 2010 se korotettaisiin 50 prosenttiin ja seuraavana vuonna maksimimääräänsä. Komissio toteaa, että tämä on välttämätöntä, sillä ”lisämaksuista, joita on ehdotettu suoritettavaksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle, aiheutuu lisäkustannuksia, joiden vaikutukset olisi kompensoitava, jotta mekanismista siirtymäkaudella aiheutuvia kokonaiskustannuksia saataisiin supistettua”. Tämä on selkeä osoitus vaikeuksista, joita vastaan Eurooppa kamppailee ja joita sen ei pidä salata kansalaisilta. Tähän liittyen ETSK voi ainoastaan toistaa ja vahvistaa edellä kohdassa 3.7.1 esittämänsä havainnot.

3.9

5 artikla: korjauksen rahoituskustannusten laskenta Jokaisen jäsenvaltion osuus rahoituskustannuksista lasketaan sen mukaan, mikä on kyseisen jäsenvaltion osuus koko unionin BKTL:sta. Korjaus myönnetään siihen oikeutetulle jäsenvaltiolle pienentämällä sen maksuosuutta. Rahoituskustannukset, joista kaikki jäsenvaltiot vastaavat, lisätään maksuihin, jotka lasketaan kullekin jäsenvaltiolle kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlaskettuun BKTL:oon sovellettavalla kertoimella. Tähän liittyen ETSK:lla ei ole erityistä huomautettavaa. Kun mekanismi on kerran hyväksytty, sitä on sovellettava sellaisenaan.

3.10

6, 7 ja 8 artikla: omia varoja koskevat muut kuin laskennalliset säännökset Myöskään näiden säännösten osalta komitealla ei ole huomautettavaa, sillä ne noudattavat julkisen talouden tilinpidon yleisiä periaatteita. Toisin sanoen tuloja ei saa etukäteen varata tiettyjä menoeriä varten, ylijäämä on siirrettävä seuraavalle vuodelle ja omien varojen keräämiseksi on oma järjestelmänsä.

3.11

9 artikla: omien varojen järjestelmän muuttaminen Mikäli ehdotus hyväksytään komissio tulee esittämään, että 1. tammikuuta 2014 otetaan käyttöön todellinen veropohjainen omien varojen lähde.

3.11.1

Tätä kysymystä käsitellään yksityiskohtaisesti edellä mainitussa kertomuksessa unionin toiminnan rahoittamisesta (9). Tiivistetysti voidaan todeta, että komissio aikoo esittää BKTL:oon perustuvan tulon osuuden merkittävää alentamista ja lisätä veropohjaisia tuloja huomattavasti vähennyksen korvaamiseksi. Äärimmäisen tiivistetysti ja yksinkertaistaen voidaan tässä yhteydessä mainita kolme vaihtoehtoa: energiankulutusta koskeva vero, todelliseen eikä tilastolliseen arvonlisäveroon perustuva maksu ja yritysvero. Neljännen tulonlähteen osittainen korvaaminen ”verolla” parantaisi komission mukaan (kertomuksen kohta 4.1.1.1) unionin näkyvyyttä kansalaisten parissa ja loisi suoran yhteyden unionin ja kansalaisten välille. Nykyään, kun neljäs tulonlähde on merkittävin, jäsenvaltiot ja erityisesti nettomaksajat näyttävät arvioivan unionin politiikkaa ja aloitteita pelkästään suhteessa omiin maksuihinsa. Ne eivät kiinnitä riittävästi huomiota yhteisön politiikan sisältöön ja voivat näin ollen aliarvioida sen tarjoamaa lisäarvoa.

3.11.2

Tähän liittyen ETSK toistaa kyseisestä kertomuksesta edellä esittämänsä huomiot. Komitea katsoo, että kertomukseen kannattaa kiinnittää huomiota, vaikka sitä voidaankin pitää alustavana ja syventämistä kaipaavana. Haluamatta ryhtyä tässä yhteydessä tarkastelemaan lähemmin edellisessä kohdassa esitettyjä kolmea verotukseen liittyvää ehdotusta (joista ensimmäinen vaikuttaa suoralta kädeltä hylättävältä (10)) komitea kiinnittää huomiota edelliseen kohtaan liittyviin komission näkemyksiin, jotka kuvaavat hyvin 9 artiklan perusteluja. Komission mielestä ”Eurooppa-vero” toisi unionin lähemmäs kansalaisia ja parantaisi unionin näkyvyyttä. Vaikutus voi kuitenkin olla täsmälleen päinvastainen. Jäsenvaltioiden suhtautumisen arvostelu, josta ETSK on yhtä mieltä, voisi vastaavasti päteä kansalaisten suhtautumiseen.

3.11.3

ETSK panee merkille, ettei komissio esitä verojen lisäämistä. Pikemminkin tarkoituksena on kertoa veronmaksajille selvästi, mikä osa verosta kannetaan jäsenvaltion ja mikä unionin toiminnan rahoittamiseen. Tästä täsmennyksestä huolimatta ETSK pitää ehdotusta monimutkaisena. Vaikka selkeä viittaus ”Eurooppa-veroon” voisikin lisätä avoimuutta verovelvollisen maksutaakkaa kasvattamatta, ei voida kieltää sitä, että osa eri jäsenvaltioiden kansalaisista vastustaa tai ei ainakaan varauksetta kannata ”Eurooppa-aatetta”. ”Eurooppa-vero” voisi — aiheettakin — lisätä vastustusta.

3.12

Edeltävä kappale päättää tässä lausunnossa komission asiakirjaan liittyviä ETSK:n huomioita koskevan osuuden. Seuraavassa komitea haluaa esitellä päättäville elimille lisähuomioitaan aiheen jatkokäsittelyä ajatellen. Komitea katsoo, että avoin ja helposti sovellettava ratkaisumalli voisi koostua

Esitetyn kaltainen lähestymistapa kaipaa ilman muuta täsmentämistä ja korjauksia, mutta sen etuna olisi mm., että se heijastaisi aina kussakin jäsenvaltiossa vallitsevaa tilannetta eikä edellyttäisi muutoksia rahoituksen rakenteeseen.

4.1

ETSK on tietoinen siitä, että jäsenvaltiot tekevät lopulliset päätökset, joihin poliittiset näkemykset varmasti vaikuttavat. Komitea esittääkin edellä näkemyksiään ja ehdotuksiaan kansalaisyhteiskunnan, eli viime kädessä unionin talousarvion rahoittajien edustajana. ETSK toivoo, että sen kanta ja esitykset otetaan huomioon.

4.2

Kansalaisyhteiskunnan ja lopulta unionin kansalaisten näkemys on, ettei unionin omien varojen järjestelmää tunneta riittävästi ja että se ei ole riittävän avoin. Yleinen korjausmekanismi, jonka tarkoituksena on jo suoritettujen maksujen palauttaminen jäsenvaltioiden eikä yhteisön varoista, vaikuttaa kuitenkin vielä vähemmän avoimelta kuin omien varojen järjestelmä. Mikäli halutaan todella ”lähentää kansalaisia unioniin”, jäsenvaltioiden tulee tiedostaa vastuunsa tämän toistuvasti julistetun tavoitteen suhteen: viestien tulee olla selkeitä ja helppotajuisia. Tähän liittyvä vastuu on pikemminkin yksittäisillä jäsenvaltioilla eikä komissiolla, sillä jäsenvaltiot tuntevat kansalaistensa mentaliteetin ja tarpeet ja voivat siten viestiä asianmukaisesti. Vastuu unionin uskottavuudesta kuuluu loppujen lopuksi jäsenvaltioiden viranomaisille.

4.3

Mikäli edellä esitetyt ehdot täyttyvät, ajatus ”Eurooppa-veroon” perustuvasta rahoitusjärjestelmästä voisi olla realistisella pohjalla. Muussa tapauksessa ehdotettu mekanismi vaikuttaa vähintäänkin keskeneräiseltä.