19.8.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 211/67

1.1

ETSK on tyytyväinen komission aloitteeseen luoda perusta Euroopan parlamentissa ja neuvostossa käytävälle poliittiselle keskustelulle, joka auttaisi hahmottelemaan yhteisesti hyväksytyt periaatteet alv-järjestelmää koskevien poikkeuksien myöntämiseksi. Koska kyseessä on vahvasti poliittissävyinen prosessi, vuoden 2010 asettaminen takarajaksi uusien sääntöjen hyväksymiselle vaikuttaa täysin realistiselta.

1.2

Alv-järjestelmän hyväksymisen alkuperäisenä tarkoituksena oli luoda edellytykset sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan mahdollistavalle verotuksen yhdenmukaistamiselle. Ajan myötä tehdyt lukuisat muutokset ja ennen kaikkea vapautukset ja poikkeukset ovat kuitenkin johtaneet vastakkaiseen tulokseen. Pyrkimystä yhdenmukaistaa poikkeuksia voidaan pitää parhaana vaihtoehtona nykyisissä olosuhteissa.

1.3

Poikkeuksia sovelletaan jokaisessa jäsenvaltiossa verotuksellisten kriteerien pohjalta ottaen samalla huomioon poliittiset ja sosiaaliset seikat. Poikkeukset voidaan hyväksyä vain silloin, kun niillä ei ole rajatylittäviä vaikutuksia ja kun ne noudattavat yhteisön politiikan vahvistettuja kriteerejä. ETSK katsoo puolestaan, että vaikka poikkeukset noudattavat näitä kriteerejä, niitä tulee tarkastella ennen kaikkea, mutta ei yksinomaan, sen kannalta, miten ne vaikuttavat tulojen uudelleenjakoa koskevaan politiikkaan.

1.4

Erityistä huomiota keskusteluissa tulisi kiinnittää paikallisiin palveluihin, joita ei voida tarjota etäältä ja joilla ei siis ole välitöntä vaikutusta sisämarkkinoihin. Tähän kategoriaan kuuluu useita toiminnan aloja, jotka ovat eittämättä taloudellisesti ja sosiaalisesti hyödyllisiä, mutta joihin liittyy kiistanalaisia näkökohtia tai joiden yhteydessä on otettava huomioon erilaisia näkökohtia: käsiteollisuus, ravintolapalvelut, julkiset ja yksityiset terveyspalvelut, työvoimavaltaiset vain vähän koulutusta vaativat alat, kirjat ja lehdet.

1.5

ETSK kiinnittää huomiota siihen, että vapautusten myöntämisen tulee perustua pieni- ja suurituloisiksi luokiteltavien ryhmien menoeroihin. Tällainen erottelu on vaikea toteuttaa. Ennen kaikkea komitea muistuttaa kuitenkin, että vapautusten taustalla olevien kriteerien tulee olla avoimet ja että niissä tulee ottaa huomioon epätarkkojen tai yleisluontoisten säännösten verohallinnolle ja yrityksille aiheuttamat kustannukset, jotka lopulta koituvat kuluttajien maksettaviksi.

1.6

Erityistä huomiota tulisi kiinnittää suoriin tukiin vaihtoehtona alennetulle alv:lle. Komissio esittää kyseisen vaihtoehdon, muttei ota siihen kuitenkaan kantaa. ETSK:n mielestä tähän vaihtoehtoon tulisi suhtautua varoen ja sitä tulisi soveltaa maltillisesti ja vain niissä tapauksissa, joissa muut vaihtoehdot osoittautuvat hankaliksi. Joka tapauksessa tuet eivät saisi koskaan olla valtiontukia.

2.1

Alv-järjestelmä perustuu jo luonteensa vuoksi monimutkaiseen mekanismiin. Se perustettiin vuonna 1977 ”väliaikaiseksi” järjestelmäksi (1), miksi sitä kutsutaan vielä nyt kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin. Järjestelmää on muutettu ajan kuluessa lukemattomia kertoja muuttuvien tai kestävien tilanteiden vuoksi tehtyjen mukautusten, poliittisten näkökohtien, sisämarkkinoiden kehityksen ja laajentumisen johdosta.

2.2

Komissio käynnisti hallinnon ja taloudellisten toimijoiden toiminnan välttämättömän yksinkertaistamisen alv-direktiivillä vuonna 2006  (2). Kyseisellä direktiivillä järjesteltiin lainsäädäntöä, ja se on käytännössä ainoa alaa koskeva teksti. Tämän uuden direktiivin taustalla olevat periaatteet ovat samat kuin alun perin vuonna 1977 annetun direktiiviin, joka tosin tarkistettiin osittain vuonna 1992: yleinen vähimmäisverokanta on 15 prosenttia (3), ja vero kannetaan yleisesti ottaen alkuperäpaikassa. Siinä kuitenkin säädetään poikkeuksista: yleistä verokantaa voidaan alentaa, ja tällaisista tavaroista tai palveluista voidaan kantaa vero määräpaikassa.

2.3

Säännösten mukaan jäsenvaltiot voivat soveltaa joko yhtä tai kahta alennettua verokantaa, mutta ainoastaan alv-direktiivin liitteessä mainittuihin tavaroihin ja palveluihin (4). Kaikki jäsenvaltiot — osittain Tanskaa lukuun ottamatta — käyttävät hyväksi tätä mahdollisuutta, mutta ne turvautuvat siihen eri suhteessa ja soveltavat sitä eri tavaroihin tai palveluihin, jotka ne valikoivat hyväksyttävien ryhmien joukosta. Näin kirjavat käytännöt vaikuttavat siten, että ollaan hyvin kaukana yhtenäismarkkinoiden moitteettomalle toiminnalle välttämättömän koordinoinnin periaatteiden käytännön toteuttamisesta. Komissio ehdottaa nyt, että neuvostoa ja Euroopan parlamenttia kehotetaan aloittamaan poliittinen keskustelu. ETSK:n, jolta on nyt pyydetty lausunto, on myös tarkoitus osallistua keskusteluun. Tavoitteena on, että jäsenvaltiot pääsevät sopimukseen alennettujen alv-kantojen uudesta rakenteesta.

2.3.1

Käytännössä tarkoituksena on tarkistaa vanhoille jäsenvaltioille jo myönnettyjen erityisten poikkeusten ja ”uusille” jäsenvaltioille myönnettyjen väliaikaisten poikkeusten järjestelmää kokonaisuudessaan siten, että luodaan järjestelmä, jossa otetaan huomioon sisämarkkinoiden logiikan mukaiset tavoitteet. Prosessi ei ole yksinkertainen: kaikki ne poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset vaatimukset, jotka ovat aikanaan oikeuttaneet poikkeukset ja poissulkemiset, joita jäsenvaltiot ovat sittemmin soveltaneet omien erityisvaatimustensa mukaisesti, on tasapainotettava yhteiseltä pohjalta. Komissiolla ei ole harhaluuloja eteen tulevista ongelmista: se katsoo, ettei kuulemisprosessi voi johtaa uuden säädöksen antamiseen ennen vuoden 2010 loppua.

2.4

Alustava askel kaikkien jäsenvaltioiden saamiseksi tasapuoliseen asemaan poikkeuksissa on otettu direktiiviehdotuksella, jonka tarkoituksena on jatkaa uusille jäsenvaltioille myönnettyjen väliaikaisten poikkeusten soveltamista 31. päivään joulukuuta 2010 asti (5). Ehdotus hyväksyttiin 20. joulukuuta 2007, ja sen perusteena on poikkeuksia koskevan järjestelmän erot: aiemmin unioniin liittyneet uudet jäsenvaltiot voivat soveltaa poikkeuksia rajoituksetta, kun taas hiljattain liittyneissä uusissa jäsenvaltioissa soveltaminen päättyi vuoden 2007 lopussa. Viimeksi mainituille jäsenvaltioille 20. joulukuuta 2007 myönnetty voimassaoloajan pidennys saattaa kaikki tasapuoliseen asemaan aikanakin vuoteen 2010 asti. Komissio toivoo, että siihen mennessä neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat päässeet sopimukseen muiden arvonlisäverokantojen kuin yleisten arvonlisäverokantojen pysyvästä ja yhdenmukaisesta järjestelmästä.

2.5

Käsillä olevan tiedonannon tavoitteena on luoda perusta Euroopan parlamentissa ja neuvostossa käytävälle poliittiselle keskustelulle, joka auttaisi hahmottelemaan yhteisesti hyväksytyt periaatteet sellaisten säädösehdotusten laatimiseksi, joilla olisi hyvät mahdollisuudet tulla hyväksytyiksi. Komissio on aiempien ja nykyisten kokemusten perusteella oikeutetusti varovainen toteamuksissaan eikä ota kantaa tehtäviin päätöksiin, vaan odottaa saavansa tästä viitteitä. Komissio pitäytyy siis tiedonannossaan esittelemään yhtenäismarkkinoiden ja Lissabonin strategian vahvistettujen periaatteiden pohjalta tasapainoisesti kaikki hyödylliset seikat, jotka tulee ottaa huomioon ja joita tulee arvioida, ottamatta kuitenkaan lopullisesti kantaa asiaan. ETSK pitää aloitetta ratkaisevana sisämarkkinoiden tulevaisuudelle verotusasioissa: se tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden, jonka onnistuminen riippuu päättäjien vastuuntunnosta ja hyvästä tahdosta.

3.1

Tiedonannossa esitellään tiivistetysti Copenhagen Economicsin tekemä selvitys. Copenhagen Economics on selvittänyt komission toimeksiannosta ja neuvoston ja Euroopan parlamentin pyynnöstä alennettujen alv-kantojen ja niihin liittyvien poikkeusten vaikutuksia. Erityistä huomiota kiinnitetään sosiaalisiin näkökohtiin (tulonjako) ja järjestelmän kustannuksiin. ETSK kiittää komissiota erityisesti selvityksen pohjalta laaditun asiakirjan laadusta. Asiakirjassa ei ole jätetty mitään huomioimatta, eikä siinä ole katvealueita. Siitä löytyvät kaikki tarvittavat elementit asiasta käytävää keskustelua varten.

3.2

Johdannossa komissio ilmoittaa, että sen ”tavoitteena on taata jäsenvaltioille yhtäläiset mahdollisuudet sekä suurempi avoimuus, johdonmukaisuus ja ennen kaikkea sisämarkkinoiden moitteeton toiminta esimerkiksi vähentämällä rajatylittävän taloudellisen toiminnan esteitä ja alentamalla alv-säännösten noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia” (6).

3.3

Komissio korostaa Copenhagen Economicsin tekemään selvitykseen viitaten, että yhtenäinen alv-kanta olisi puhtaasti taloudelliselta kannalta ajateltuna selvästi paras vaihtoehto. Se supistaisi viranomaisille ja yrityksille aiheutuvia hallintokuluja ja — ainakin teoriassa — vähentäisi kilpailun vääristymiä. Yhtenäisessä verokannassa on kuitenkin kaikkien tiukkojen säännösten tapaan vaarana, ettei se sovellu kaikkiin olosuhteisiin, joten siinä tarvitaan tiettyä joustovaraa. Alennetut verokannat perustuvat tähän periaatteeseen.

3.4

Alennettujen verokantojen soveltamisella vastataan taloudellisiin vaatimuksiin, mutta taustalla ovat myös sosiaaliset ja poliittiset kriteerit. Esimerkkinä tästä ovat työvoimavaltaiset palvelut (erityisesti silloin, kun niissä ei vaadita ammattitaitoista työvoimaa) sekä paikallisesti tarjottavat palvelut silloin, kun niillä ei ole merkittävää vaikutusta rajatylittävään tarjontaan. Nämä kriteerit perustuvat ajatukseen, että alemmat verokannat (ja siten kohtuulliset hinnat) lisäisivät tuottavuutta ja parantaisivat työllisyyttä: kansalaiset käyttäisivät enemmän ammattimaisia palveluntarjoajia, jolloin tee-se-itse -toiminta vähenisi ja pimeän talouden osuus pienenisi.

3.5

Täydellinen luettelo tavaroista ja palveluista, joihin sovelletaan alennettuja verokantoja (alv-direktiivin 98 artikla), on direktiivin liitteessä III. Työvoimavaltaisten palvelujen tulee täyttää kolme kriteeriä (107 artikla): edellisessä kohdassa mainitun vaatimuksen lisäksi niitä on tarjottava laajalti suoraan lopullisille kuluttajille ja niiden on oltava pääasiassa paikallisia eivätkä ne saa aiheuttaa kilpailun vääristymiä. Tavaroita ja ”tavallisia” palveluja koskevat kriteerit eivät ole näin tarkkoja, mutta niiden luettelosta tulee kuitenkin selkeästi ilmi taustalla olevat ”sosiaaliset” vaatimukset: luetteloon kuuluvat elintarvikkeet, lääkkeet, vesi, julkaisut, televisiopalvelut jne. Komitea ottaa kantaa näihin näkökohtiin jäljempänä (ks. kohta 4.12).

3.6

Komissio ottaa kantaa yhteen alennettujen verokantojen tueksi yleisimmin esitettävään perusteeseen, jonka mukaan ne lisäisivät sosiaalista tasapuolisuutta parantamalla tulonjakoa vähävaraisempien väestönosien hyväksi. Selvityksessä asetetaan joitain ehtoja tälle väitteelle, kuten näyttää tekevän komissiokin. Alennetuilla verokannoilla on todellista vaikutusta tulonjakoon vain silloin, kun alennetun verokannan tavaroihin käytettyjen menojen osuus pysyy vakaana pidemmän aikaa ja kun menoissa on todellinen ero pieni- ja suurituloisten ryhmien välillä. Tiedonannossa todetaan lisäksi, että maiden välillä on suuria eroja ja että alennettujen verokantojen teho vaihtelee sen mukaan, ovatko yhteiskuntaluokkien väliset tuloerot suuria vai pieniä.

3.7

Yhtenä merkittävänä näkökohtana ovat järjestelmän kustannukset. Yleisestä verokannasta eroavat verokannat aiheuttavat korkeita hallinnollisia kustannuksia yrityksille ja veroviranomaisille erityisesti silloin, kun soveltaminen edellyttää tulkintojen tekemistä, mikä on lähes sääntö.

3.8

Viitatessaan selvitykseen komissio ei suoranaisesti kyseenalaista alennettujen verokantojen järjestelmää, mutta pohtii, olisivatko vaihtoehtoiset poliittiset välineet sopivampia jäsenvaltioiden tarkoituksiin. Vaihtoehtona tai yhtenä vaihtoehdoista nimittäin mainitaan suorien tukien järjestelmä, jolla voitaisiin saavuttaa samat tavoitteet pienemmillä kustannuksilla. Järjestelmä voitaisiin organisoida siten, että vältetään kielteiset seuraukset EU:n tasolla, ja se varmistaisi paremman avoimuuden ja olisi halvempi jäsenvaltioille. Tiedonannossa huomautetaan kuitenkin, ettei suorien tukien hyödystä yritykselle voida olla varmoja: niiden myöntäminen saattaisi olla sattumanvaraista ja väliaikaista ja riippua valtion talousarvion vaatimuksista tai sen hetkisistä poliittisista suuntauksista.

3.9

Komissio näyttää kiinnittävän erityistä huomiota viimeksi mainittuun vaihtoehtoon tai ainakin johonkin alennetuille verokannoille vaihtoehtoiseen menettelyyn, sillä se suosittaa, ”että jäsenvaltioiden olisi tarkasteltava huolellisesti kaikkia käytössä olevia vaihtoehtoja”. Ottamatta sen tarkemmin kantaa asiaan komissio toteaa, että ”usein muut välineet ovat tehokkaampia ja valtion talousarviolle edullisempia kuin alennetut alv-kannat, ja tämä on syytä ottaa päätöksentekoprosessissa huomioon”.

4.1

On aiheellista onnitella komissiota tiedonannon tarkkuudesta ja tasapainoisuudesta. ETSK on erityisen tyytyväinen siihen, eräät sen aikanaan esittämät näkemykset saavat vahvistusta. Niihin viitataan seuraavassa kommenttien yhteydessä. Viitaten edellä kohdassa 3.9 esitettyyn komitea muistuttaa ensinnäkin suhtautuneensa epäillen poikkeusjärjestelmään alv-direktiiviä koskevassa lausunnossaan (7), jossa todetaan, että jäsenvaltioilla ei näytä olevan halua poikkeuksien poistamiseen. Tämä näkemys on nyt saanut vahvistuksen Copenhagen Economicsin selvityksessä, ja myös komissio näyttää olevan asiasta samaa mieltä. On kuitenkin huomattava, että vaihtoehtoiset ratkaisut ovat toistaiseksi edelleenkin vain oletuksen asteella, ellei sitten jäsenvaltioiden nykyisissä suuntauksissa tapahdu äkkikäännöstä.

4.2

Alv on jo sellaisenaan monimutkainen, vaikeasti sovellettava vero, jota kierretään laajalti ja jonka soveltaminen on kallista jäsenvaltioille ja yrityksille (8). Mutta ennen kaikkea sillä ei saavuteta alkuperäistä päämäärää, joka oli lopullisen yhdenmukaisen verotusjärjestelmän luominen. On kuitenkin huomautettava, ettei verotuksen yhdenmukaistaminen ole päämäärä itsessään, vaan se on välttämätön edellytys sisämarkkinoiden moitteettomalle toiminnalle. Nämä olivat ainakin alkuperäiset tarkoitukset, joista komissio muistutti tammikuussa 1993 antamassaan tiedonannossa. Komitea pitää edellä mainittua asiakirjaa virstanpylväänä alv:n kehityksessä ja on pahoillaan, ettei se ole johtanut mihinkään toimiin (lukuun ottamatta 15 prosentin vähimmäisverokannan hyväksymistä) eräiden jäsenvaltioiden vastustuksen takia. Tilanne ei ole muuttunut tähän mennessä. Komission pyrkimys järjestellä edes poikkeuksia on kannatettava, mutta samalla se on osoitus kyvyttömyydestä muihin toimiin verotuksen yhdenmukaistamiseksi yhteisön tasolla. Komissiota ei voida yleisesti ottaen pitää vastuullisena tästä tilanteesta, mutta se ei ole myöskään — ainakaan yksinomaan — jäsenvaltioiden syytä. Perusongelmana on”väliaikaisen” alv-järjestelmän rakenne, kuten jäljempänä selitetään.

4.3

On otettava huomioon — ja hyväksyttävä vielä pitkään — että jäsenvaltiot käyttävät nykymuotoista alv:tä pääasiallisesti verotuksellisiin tarkoituksiin sekä poliittisiin ja sosiaalisiin tarkoitusperiin soveltamalla alennettuja tai vähimmäisastetta korkeampia verokantoja. Yhteisön tason yhdenmukaistaminen on siis tavoite, jonka saavuttamiseksi ei ole tehty toimenpiteitä. Käsiteltävänä olevalla tiedonannolla pyritäänkin korjaamaan tilannetta osittain eli pyrkimyksenä on yhdenmukaistaa alennettuja alv-kantoja ainakin niillä aloilla, joilla on rajatylittävää vaikutusta tai jotka täyttävät yhteisön politiikoissa jo hyväksytyt kriteerit. ETSK puolestaan tähdentää, että päättäjien tulisi pitää aina mielessä, että kun yhtenä alennettujen alv-kantojen tavoitteena on tulojen uudelleenjako, tämän tulisi myös näkyä käytännössä. Toisin sanoen jokaista veronalennusta tulee tutkia tarkoin, jotta voidaan varmistaa, että se täyttää todella sosiaaliset kriteerit ja ettei sen varjolla pyritä muihin tavoitteisiin, joita ei haluta paljastaa. Muita huomioon otettavia vaatimuksia ovat soveltamisen yksinkertaistaminen ja sääntöjen avoimuus. Nämä kaksi seikkaa helpottavat yritysten toimintaa, ja toisaalta niiden avulla veroviranomaisten tekemistä tarkastuksista tulee helpompia ja edullisempia.

4.4

Alv-direktiivin liitteessä III on luettelo kahdeksastatoista tuote- ja palveluluokasta, joihin alennettua verokantaa voidaan soveltaa. Jokaisella jäsenvaltiolla on mahdollisuus valita haluamansa luokat, tehdä poikkeuksia niiden sisällä ja määrittää alennetun veron määrä. Käsillä olevassa tiedonannossa todetaan, että jäsenvaltioiden on ”arvioitava tavaroita ja palveluja, joille alennettuja verokantoja on ehdotettu, voidakseen määritellä niiden vääristymien tason, jotka voivat aiheutua tällaisten verokantojen vapaaehtoisesta soveltamisesta kyseisiin tavaroihin ja palveluihin, ja voidakseen päättää, onko tällainen vääristymien taso hyväksyttävä” (9). Tiedonannon yleinen konteksti ei näytä antavan aihetta tulkita tätä viestiä kehotukseksi laajentaa kyseisten tavaroiden ja palvelujen luetteloa, ennemminkin päinvastoin. ETSK vastustaa joka tapauksessa tiukasti niiden tavara- ja palveluluokkien laajentamista, joihin alennettuja verokantoja sovelletaan. Jos yksinkertaistamista halutaan jatkaa — edes idealistisella tasolla, ainakin toistaiseksi — jäsenvaltioiden tulisi pikemminkin supistaa eikä laajentaa liitteen III luetteloa.

4.5

Komission linjaukset ovat kuitenkin yleisesti ottaen kannatettavia. Koska haavekuva ”lopullisesta” järjestelmästä on unohdettava tai siirrettävä syrjään vielä pitkäksi aikaa, yhtenä keskeisenä tavoitteena on antaa jäsenvaltioille entistä enemmän autonomiaa soveltaa alennettuja verokantoja paikallisiin palveluihin, joita ei voida tarjota etäältä. Komissio toteaa, että nämä palvelut ”eivät aiheuta ongelmia sisämarkkinoiden toimintaan”. Kyse ei ole niinkään pragmaattisuudesta vaan siitä, että tunnustetaan poikkeusten myöntämisen taustalla olevat poliittiset ja sosiaaliset vaatimukset.

4.6

On myös analysoitava tarkkaan väitteitä, jotka saattavat johtaa helppoihin yleistyksiin: jos paikallisten toimien verotus ei vaikuta sisämarkkinoiden toimintaan, kaikkiin paikallisesti tuotettuihin ja kulutettuihin tavaroihin ja palveihin tulisi soveltaa paikallisesti määritettyä verotusta. Tällainen periaate horjuttaisi täysin alv-direktiivin perustaa. Komissio ei tietenkään aio vakiinnuttaa eikä hyväksyä tällaista periaatetta.

4.7

Kun tarkastellaan yksityiskohtaisesti komission esille ottamia seikkoja, on aiheellista kommentoida toteamusta, jonka mukaan alennettujen alv-kantojen käyttö voi tuoda etuja tarkasti kohdennetuille aloille kasvattaessaan kokonaistuottavuutta ja siten myös BKT:tä. Paikalliset palvelut kuuluvat tähän kategoriaan. Alv:n alentaminen saisi kuluttajat vähentämään itsetekemistä ja käyttämään enemmän aikaa varsinaiseen työhönsä. On kuitenkin pidettävä mielessä todellisuus: itsetekeminen on vapaa-ajan toimintaa, joka on sosiaalisesti hyödyllistä ja taloudellisesti edullista perheille eli näin ollen kannatettavaa. Toisaalta on mahdollista, että veron alennus tuo enemmän verotuloja verottajalle, mutta vain sen tee-se-itse -toiminnan osalta, joka korvataan verotettavien yritysten toiminnalla. Ei ole tietoa, kuinka suuri osuus siirtyisi pimeän työn puolelle. On selvää, että harmaata tai osittain harmaata taloutta — yhtälailla kuin veronkiertoa — ei saada paljastettua vain alennetun alv-kannan soveltamisen ansiosta. Tätä varten tarvitaan muita toimenpiteitä.

4.8

Erityisesti on otettu esille ravintolapalvelut, joiden tilanne on komission mukaan epäselvä tai ennemminkin kiistanalainen. Toisaalta todetaan, että ne on suunnattu lähinnä kotimaiseen kulutukseen, mutta toisaalta myönnetään, että ne ovat matkailupoliittisesti tärkeitä tietyissä maissa ja rajaseuduilla kaikissa maissa. Tästä asiasta ei ole helppoa päästä yksimielisyyteen, kuten aiemmin on voitu huomata. Komitean mielestä asiasta on tehtävä puhtaasti poliittinen päätös. Muut, taloudellisiin tai verotuksellisiin syihin perustuvat seikat saattavat johtaa siihen, että keskustelu kestää ikuisuuden: kaikki pysyvät omassa kannassaan, jolle löytyy pätevät perusteet sisäpolitiikasta.

4.9

Edelleen paikallisiin palveluihin liittyen komitea kiinnittää huomiota alaan, josta saatetaan keskustella vielä paljon. Kyseessä ovat julkiset ja yksityiset terveyspalvelut, joihin voidaan soveltaa tietyin ehdoin alennettuja verokantoja (10). Eräissä maissa vahvistuvana suuntauksena on, että kansalaiset käyttävät muiden maiden julkisia sairaanhoito- ja leikkauspalveluja, joita pidetään joko aiheesta tai aiheetta tehokkaampina. Tällä ilmiöllä ei ole juurikaan tekemistä verotuksen kanssa. Merkittävämpää verotuksen kannalta on sen sijaan toisessa maassa olevien yksityisten klinikoiden tai ammattilaisten tarjoamien palvelujen käyttäminen. Suuret hinnanerot eri jäsenvaltioiden välillä aiheuttavat erityisesti tietyillä terveydenhoidon aloilla siirtymän oman maan markkinoilta muihin maihin. Kyseisten palvelujen ”paikallinen” luonne on siis heikentymässä ja tietyissä palveluissa ja tietyissä maissa ne ovat saamassa rajatylittävän luonteen. Erottelu ei ole helppoa tällä alalla, eikä yleistyksiä voida tehdä. Erimielisyyksien vaara on siis suuri.

4.9.1

Sopimus riippuu siitä, päästäänkö erilaisten ja vastakkaisten vaatimusten välillä tasapainoon. Yhtäältä terveyden suojelun ilmeinen sosiaalinen luonne puhuisi sen puolesta, että kyseiset palvelut sisällytettäisiin niihin palveluihin, joihin sovelletaan alennettua verokantaa. Toisaalta voitaisiin ottaa esiin kilpailuun liittyvät kysymykset. Lopullisessa päätöksessä tulisi ottaa huomioon kansalaisen oikeus saada hoitoa siten, että se rasittaa mahdollisimman vähän perheen budjettia. Toisin sanoen kansalaisen/kuluttajan etua tulisi pitää ensisijaisena suhteessa kilpailun periaatteisiin.

4.10

Alennetun alv:n soveltaminen vähän koulutusta vaativiin työvoimavaltaisiin aloihin on kiistanalaista. Komission mainitsemassa selvityksessä todetaan, että tällä toimenpiteellä voidaan saada aikaan pysyvää työllisyyden kasvua, mutta kokonaishyöty on ”todennäköisesti vähäinen”, mikä on luultavasti totta. Myös tässä tapauksessa päätöstä on vaikea tehdä. Kyseisillä aloilla (rakennus, tietyöt, siivousyritykset, torimyynti jne.) kysyntä on yleensä joustamatonta, joten niihin sovellettavan alv:n alentamisella olisi vain hyvin rajallinen vaikutus työllisyyteen. Toisaalta näillä aloilla käytetään myös usein pimeää, kouluttamatonta työvoimaa. Alv:n alentaminen vähentäisi ilman muuta yritysten kuluja, mutta avoimeksi jää se, johtaisiko tämä hintojen alenemiseen ja työllisyyden todelliseen kasvuun.

4.11

Yleisemmin komissio toteaa, että alennetut verokannat ovat tehokkaita vain silloin, kun tavaroihin ja palveluihin käytetyt kulutusmenot pysyvät pidemmän aikaa vakaina ja eroavat huomattavasti pieni- ja suurituloisten ryhmien välillä. Nämä erot ovat selkeimpiä elintarvike-, vaatetus- ja rakennusalalla: maiden välillä on huomattavia eroja. Usein huomattavimmat — ja sosiaaliselta kannalta epäoikeudenmukaisimmat — erot löytyvät kuitenkin jäsenvaltioiden sisältä. ETSK kiinnittää huomiota siihen, että joissain jäsenvaltioissa alennettua verokantaa sovelletaan kokonaisiin ryhmiin ottamatta huomioon, että usein niiden sisällä on sekä kaikille kuluttajille suunnattuja tuotteita että vain harvoille suunnattuja tuotteita, joiden hinta on toisinaan moninkertainen ensiksi mainittuihin tuotteisiin verrattuna. Avoimeksi jää kysymys siitä, miten ja minkä kriteerien pohjalta nimikkeeltään samoja, mutta eri hinnan ja laadun mukaan eri yhteiskuntaluokkiin kuuluville kohderyhmille suunnattuja tavaroita tai palveluja voitaisiin verottaa eri tavoin. Toinen ongelma on se, miten erottelu voidaan tehdä pysyvästi niin, etteivät muotien vaihtelut vaikuta siihen, ja miten erottelua voidaan noudattaa ilman kallista ja hankalaa valvontaa. Lopuksi on vielä otettava huomioon petokset, jotka ovat mahdollisia kaikilla aloilla, mutta erityisesti kyseessä olevilla kahdella alalla. Tarkat ja yksityiskohtaiset nimikkeet saattavat edistää niitä, ja niiden valvonta on ehdottomasti vaikeaa. ETSK kiinnittää huomiota tarpeeseen soveltaa erottelukriteerejä sosiaalisten seikkojen pohjalta. Toisin sanoen alennettujen verokantojen tulisi edistää tulonjakoa koskevaa sosiaalipolitiikkaa. Mikäli jäljempänä kohdassa 4.15 mainitut vaihtoehtoiset mahdollisuudet eivät ole toteuttamiskelpoisia, tulisi tukea tärkeimpiä sosiaaliohjelmia. Joka tapauksessa on kuitenkin varmistettava avoimuus suhteissa oman maan kansalaisiin ja muihin jäsenvaltioihin.

4.11.1

Sama huomio voitaisiin esittää kirjoista ja lehdistä. Sosiaalisesti hyödylliset julkaisut luokitellaan toisinaan samaan ryhmään kuin muut julkaisut, joilla ei ole kasvatus- tai viihdearvoa tai jotka pahimmassa tapauksessa rikkovat lakia tai yhteisiä sopivaisuussääntöjä tai ovat niiden rajoilla. Vaikka erottelua on vaikea tehdä, se on kuitenkin välttämätöntä ja joka tapauksessa perusteltua demokraattisen avoimuuden nimissä.

4.12

Komissio toteaa lopuksi, että erilaiset verokannat aiheuttavat huomattavia kustannuksia yrityksille ja veroviranomaisille. Tämä huomio on ilmeinen. Komitean mielestä olisi parempi, jos puhuttaisiin ennemminkin kulujen kasvamisesta, kun otetaan huomioon, että verotuksen alalla alv on jo sinällään kallein vero soveltaa ja kantaa. ETSK on ottanut tämän asian esille jo aiemmin (11) ja viittaa siihen siis nyt uudelleen. Lisäksi se kehottaa jäsenvaltioita ilmoittamaan, kuinka suuret ovat alv:stä saatavat nettotulot sen jälkeen, kun niistä on vähennetty yhteisön talousarvioon maksettava osuus sekä hallinnosta, veronkannosta, valvonnasta ja petosten torjunnasta aiheutuvat kustannukset. Komitea suosittaa avoimuuden nimissä, että myös komissio esittää tämän kehotuksen sekä pohtii, olisiko aiheellista pohtia vaihtoehtoista verotusjärjestelmää  (12). Olisi toivottavaa, että koko aihealueen mahdollisessa uudelleentarkastelussa otettaisiin myös huomioon verottajalle koituvia etuja koskevat tulokset — jotka saattavat osoittautua yllättäviksi. Kun tietoon saataisiin ”todelliset” tulokset, ei olisi mahdotonta, että itse veroviranomaiset tekisivät aloitteita.

4.13

Nyt esillä olevana kysymyksenä on kuitenkin yrityksille ja veroviranomaisille aiheutuvien kustannusten kasvaminen, joka johtuu tavanomaisesta poikkeavien sääntöjen soveltamiseen — ja tulkintaan — liittyvistä hallinnollisista ja kirjanpidollisista kuluista. Komitea huomauttaa, että yrityksille aiheutuvien kulujen kasvu siirtyy aina kuluttajille, joten on aiheellista arvioida tapauskohtaisesti, onko alennetun verokannan soveltaminen kansalaisille todella hyödyksi ja jos on, niin missä määrin. Nykyään suurin osa — lukuisista — riitatapauksista johtuu luokittelun yleisestä luonteesta, mikä johtaa puolestaan ristiriitaisiin tulkintoihin, neuvonantajien käyttämiseen, tarkastuksiin ja valituksiin. Uudet säännöt olisi siis laadittava myös siten, että niiden soveltaminen olisi edullista.

4.14

Toistaiseksi sinänsä kallis alennettujen verokantojen järjestelmä on ainoa mahdollinen vaihtoehto. Kun otetaan kuitenkin huomioon, että komissio on itse todennut järjestelmän olevan jäykkä ja epäjohdonmukainen (13), komitea toivoo, että neuvoston ja EP:n väliset poliittiset keskustelut johtaisivat yhteisiin päätöksiin, jotka pohjautuisivat luonnollisesti sisämarkkinoiden periaatteisiin, mutta aina siten, että samalla noudatettaisiin kansalaisten/kuluttajien, yritysten ja veroviranomaisten vaatimuksia.

4.15

Alennetuille verokannoille vaihtoehtoisten mahdollisuuksien kohdalla komissio pohtii, voitaisiinko ne korvata suorilla tuilla. Tämä olisi tehokkaampi, avoimempi ja halvempi poliittinen väline. Komitea katsoo, että kansalliset vaihtoehtoiset ratkaisut olisivat mahdollisia tietyissä erityistapauksissa ja väliaikaisesti sillä ehdolla, että vältetään kaikkia toimenpiteitä, jotka ovat valtiontukien kaltaisia. Alv-poikkeuksille vaihtoehtoisista kansallisista ratkaisuista tulisi kuitenkin aina päättää avoimien kriteerien pohjalta pitäen mielessä, että ne johtavat lopulta aina poispäin yhtenäismarkkinoiden tavoitteista.

4.16

Lopuksi komitea esittää uudelleen lukuisissa aiemmin antamissaan lausunnoissa tekemänsä terveeseen järkeen ja avoimuuteen perustuvan ehdotuksen, että nykyisestä alv-järjestelmästä poistettaisiin maininta järjestelmän väliaikaisuudesta. Kolmenkymmenen vuoden jälkeen, kun keskipitkällä aikavälillä odotettavissa ei ole, että järjestelmästä tulisi lopullinen, tällainen määre on harhaanjohtava ja se syö unionin sääntöjen uskottavuutta. Lisäksi tämä osoittaa vanhan sanonnan, jonka mukaan ”mikään ei ole niin pysyvää kuin väliaikainen”, pätevän, mikäli sen paikkansapitävyyden osoittaminen on yleensä tarpeen.