9.5.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 133/44

1.1

ETSK on tyytyväinen euroa rahayksikkönään käyttävien jäsenvaltioiden talouspolitiikan yleisten suuntaviivojen määrittämiseen, sillä ne muodostavat yhtenäiset puitteet yhdentymisen tarpeelliselle syventämiselle sekä koordinoinnin parantamiselle ja tehostamiselle.

1.2

Komitea kannattaa myös maittain eriytettyä suositusten laatimista ja täytäntöönpanon arviointia. Näin voidaan ottaa huomioon taloudellisen suorituskyvyn erot ja maakohtaiset kriisin syyt.

1.3

ETSK haluaa kuitenkin hyödyntää talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen täytäntöönpanoa koskevan suosituksen tarjoaman tilaisuuden ja korostaa tarvetta uudistaa talouspoliittisia näkemyksiä erityisesti vuodeksi 2014 odotettavissa olevaa suuntaviivojen tarkistamista silmällä pitäen. Komitean mielestä vallitseva makrotalouden keinovalikoima (policy-mix) on epätasapainoinen, sillä siinä ei oteta huomioon kysynnän ja oikeudenmukaisen jakautumisen merkitystä. Tietyt uudistuspyrkimykset näyttävät vakauttavan rahoitusmarkkinoita, minkä ansiosta nykyisessä talouspoliittisessa suuntauksessa tulisi voida painottaa entistä enemmän kasvupolitiikkoja ja työpaikkojen luomista. Pankkialan ja rahoitusmarkkinoiden toimintakyky ei kuitenkaan ole vielä täysin palautunut. Samalla säästöpolitiikka ei myöskään mahdollista uskottavaa ekspansiivista talouspolitiikkaa valtionvelan ja työttömyyden vähentämiseksi. Päinvastoin kriisi on pahentunut – kriisistä ulos kasvamisen sijasta euroalue on joutunut kaksoistaantumaan, jonka sekä taloudelliset että erityisesti sosiaaliset seuraukset ovat olleet syvällekäyviä. Näiden sosiaalisten seurausten huomiotta jättäminen merkitsee pitkällä aikavälillä Euroopan talouskasvun vielä vakavampaa vaarantamista.

1.4

Jäsenvaltioiden politiikkoihin sisältyvät vakauttamispyrkimykset on tuomittu epäonnistumaan, jos rahoitusmarkkinoiden kehitys ja spekulaatio heikentävät niitä. Sen vuoksi komitea kehottaa tiukentamaan G20-tasolla koordinoitua rahoitusmarkkinoiden uudelleensääntelyä ottaen mukaan varjopankkijärjestelmän sekä supistamaan rahoitusjärjestelmää, joka on mukautettava uudelleen reaalitalouden tarpeisiin. ETSK kehottaa toteuttamaan Euroopassa ”reaalitalouden uudistamisen”, jonka avulla yritystoiminta saa keskeisen aseman spekulatiivisten motiivien sijasta.

1.5

Uskottava solidaarinen turvaverkko, jossa ansaitun luottamuksen perustalta toimimisella olisi merkittävä rooli, voisi varmistaa, että spekulointi vaikeuksissa olevia maita kohtaan on turhaa, ja laskea näin niiden rahoituskustannuksia. Myös yhteiset eurooppalaiset joukkovelkakirjalainat sekä riippuvuuden vähentäminen luottokelpoisuusluokituslaitoksista voivat auttaa pienentämään rahoituskustannuksia kriisistä kärsivissä maissa.

1.6

Monista syistä kuten pankkituista, elvytystoimista ja eräissä maissa asunto- ja rakennusalan kuplien puhkeamisesta aiheutuvien kustannusten vuoksi välttämättömien julkistalouden vakauttamistoimien kiireellisyys vaihtelee, ja ne edellyttävät sen vuoksi laajempia ja joustavampia aikavälejä. Lisäksi tulee ottaa huomioon kysyntävaikutukset, ja ne tulee mukauttaa niin ikään Eurooppa 2020 -strategian sosiaali- ja työllisyyspoliittisiin tavoitteisiin. Kasvu ja työllisyys ovat näet onnistuneen vakauttamisen keskeisiä tekijöitä. Talouden alhainen alijäämä on ennen kaikkea suotuisan yleistaloudellisen kehityksen ja hyvän hallinnon tulos eikä sen edellytys.

1.7

Julkisen talouden kestävän vakauttamisen on oltava tasapainoista, ja siinä tulee kiinnittää huomiota ensinnäkin tarjonta- ja kysyntävaikutusten tasapainoon ja toiseksi yhtä lailla talousarvion meno- ja tulopuoleen. Komitea toteaa painokkaasti, että yhdennetty finanssipoliittinen kehys (finanssivakausunioni) ei koske vain valtion menoja vaan kattaa myös valtion tulot. Komitea kehottaa tarkastelemaan paitsi meno- myös verotusjärjestelmää yleisluonteisesti uudelleen ottaen huomioon jakautumisen oikeudenmukaisuuden. Se toteaa, että on olemassa useita mahdollisia toimia verotulojen lisäämiseksi, jotta voidaan varmistaa sosiaaliturvajärjestelmien rahoituksen toivottu taso ja tulevaisuuteen suuntautuvat julkissektorin investoinnit. Veropohjien ja -järjestelmien yhtenäistäminen EU:n eri talousjärjestelmien perusteellisen analyysin pohjalta olisi toivottavaa. Sen avulla vältettäisiin kilpailuvääristymät unionissa sen sijasta, että pahennettaisiin edelleen julkisen talouden tulojen vähenemistä kilpailemalla verojen alentamisella.

1.8

Komitea kehottaa arvioimaan uudelleen julkistaloudellisten toimien kerroinvaikutuksia laajan kansainvälisen tutkimuksen valossa. Sen mukaan taantuman aikana julkistaloudellisten toimien kerroinvaikutus talouskasvuun ja työllisyyteen vaihtelee maittain ja on merkittävästi haitallisempi kuin tähän mennessä on uskottu. Politiikassa tulisi hyödyntää nykyistä enemmän sitä, että tulopuolen toimenpiteiden negatiiviset kerroinvaikutukset tuloihin ja työllisyyteen ovat yleensä vähäisempiä kuin menoleikkausten. Tämä pätee erityisesti silloin, kun tulopuolen toimenpiteet kohdistuvat väestönosiin, joiden kulutusalttius on pienempi. Tällöin voisi tarjoutua mahdollisuuksia luoda työpaikkoja ja kysyntää talousarvion sisäisten budjettineutraalien siirtojen avulla, jolloin vapautuu varoja ekspansiivisiin toimiin, esimerkiksi koulutus- ja työllisyysohjelmiin, teollisuuden investointeihin, tutkimukseen ja sosiaalipalveluihin. Tämä puolestaan edistää välttämätöntä yritysten ja kuluttajien luottamuksen palauttamista.

1.9

Erityisesti taloudeltaan ylijäämäisissä maissa tällaiset ekspansiiviset toimet edistäisivät myös tuontia. Tällaisten toimien EU-tason koordinointi olisi vielä paljon tehokkaampaa, sillä tuonnin osuus koko euroalueella (siis kolmansista maista) on huomattavasti pienempi kuin kussakin yksittäisessä kansantaloudessa.

1.10

Taloudeltaan ylijäämäisten maiden tarvitseman symmetrian saavuttamiseksi tarvittava vaihtotaseen vajeen vähentäminen edellyttää, että kyseiset maat käyttävät viennistä saamansa voitot laajojen väestönosien hyvinvoinnin kartuttamiseen. Tällainen kotimaisen kysynnän kasvattaminen auttaisi pienentämään niiden ”tuontivajetta”.

1.11

Makrotalouden keinovalikoiman suositetun uudistamisen lisäksi myös sosiaalisesti kestävät rakenneuudistukset voivat lisätä kysyntää ja parantaa talouden suorituskykyä.

1.12

Yleisesti ottaen pyrittäessä vähentämään ulkoista epätasapainoa ei ole järkevää keskittyä hintakilpailukykyyn, johon liittyy usein palkkojen vähentämisvaatimus. Viennin edistämiseksi kaikissa euroalueen maissa samanaikaisesti toteutettavalla palkkakurilla ei ole vain vakavia uudelleenjakovaikutuksia, vaan se vähentää kokonaiskysyntää ja johtaa syöksykierteeseen, jossa kaikki maat häviävät.

1.13

Komitea toistaa kehotuksensa toteuttaa palkkapolitiikkaa, jossa käytetään täysimittaisesti hyväksi tuottavuuden liikkumavara, eikä hyväksy missään tapauksessa valtion toimia itsenäisen työehtosopimuspolitiikan sääntelemiseksi tai siihen puuttumiseksi.

1.14

Muut, usein palkkoja tärkeämmät kustannustekijät jätetään suurelta osin liian vähälle huomiolle. Myös muiden kuin hintoihin liittyvien tekijöiden merkitystä kilpailukyvylle aliarvioidaan. Eurooppa voi onnistua maailmanlaajuisessa kilpailussa kuitenkin vain high road -strategian avulla tuottamalla laadullisesti korkeatasoista arvonlisää. Low road -strategia eli kustannusten laskemiskilpailu maailman muiden alueiden kanssa olisi tuomittu epäonnistumaan.

1.15

Euroopan sosiaalinen malli on yleisesti ottaen edistänyt kriisinhallintaa sosiaaliturvajärjestelmän automaattisten vakauttajien avulla, koska se on tukenut kysyntää ja luottamusta. Tämän järjestelmän karsiminen sisältää vaaran, että ajaudutaan 1930-luvun tapaan syvään lamaan.

1.16

Yleisesti ottaen komitea kannattaa työmarkkinaosapuolten roolin vahvistamista valtio- ja EU-tasolla sekä palkkapolitiikan EU-tasoisen koordinoinnin tiivistämistä esimerkiksi vahvistamalla makrotaloudellisen vuoropuhelun asemaa. Tällainen vuoropuhelu tulisi käynnistää myös euroalueella. Laajojen suuntaviivojen tarkistamisessa tulisi ottaa huomioon, että maat, joissa on toimiva työmarkkinaosapuolten kumppanuus, ovat pystyneet lieventämään kriisin seurauksia muita maita paremmin.

1.17

Lisäksi komitea kehottaa uudelleen kutsumaan työmarkkinaosapuolet ja muut kansalaisyhteiskuntaa edustavat organisaatiot mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja kattavasti politiikkojen laatimiseen. Tarpeelliset muutokset ja uudistukset ovat lupaavia, ja ne voidaan hyväksyä vain silloin, kun rasituksen jakautumista pidetään tasapuolisena.

1.18

Tiivistetysti voidaan todeta, että Eurooppa tarvitsee uutta kasvumallia, jolle on ominaista kestämättömän työttömyyden torjunta tulevaisuuteen tähtäävien investointien riittävän toimintavaran sekä sosiaalisten ja ekologisten investointien avulla, jolloin kasvu ja kysyntä lisääntyvät. Tuottavuuden parantamiseksi ja kysynnän ja luottamuksen palauttamiseksi sosiaaliturvajärjestelmiä on vahvistettava budjettivarojen uudelleen kohdentamisen ja riittävän tulopohjan turvaamisen avulla; tällöin tulee ottaa huomioon oikeudenmukainen jakautuminen. Tällaisen kasvumallin avulla mahdollistetaan myös julkistalouden kestävä vakauttaminen.

2.1

Jäsenvaltioiden ja unionin talouspolitiikan laajoista suuntaviivoista 13. heinäkuuta 2010 annetussa neuvoston suosituksessa määritetään seuraavat laajat suuntaviivat. Ne pysyvät muuttumattomina vuoteen 2014 asti, jotta pääpaino voidaan laittaa täytäntöönpanolle.

—   Suuntaviiva 1: Julkisen talouden laadun ja kestävyyden varmistaminen

—   Suuntaviiva 2: Makrotaloudellisen epätasapainon poistaminen

—   Suuntaviiva 3: Epätasapainon vähentäminen euroalueella

—   Suuntaviiva 4: Tutkimukseen ja kehitykseen sekä innovointiin myönnettävän tuen optimoiminen, osaamiskolmion vahvistaminen ja digitaalitalouden potentiaalin vapauttaminen

—   Suuntaviiva 5: Resurssitehokkuuden parantaminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen

—   Suuntaviiva 6: Liiketoiminta- ja kuluttajaympäristön parantaminen sekä teollisen perustan nykyaikaistaminen ja kehittäminen sisämarkkinoiden täyden toimivuuden varmistamiseksi.

2.2

Tähän liittyen komissio antoi 30. toukokuuta 2012 tuoreimman suosituksensa neuvoston suositukseksi euroa rahayksikkönään käyttävien jäsenvaltioiden talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen täytäntöönpanosta. Siinä ajantasaistetaan euroalueen talouspolitiikan yleistä suuntausta koskevat suositukset. Lisäksi on annettu maakohtaisia suosituksia kaikille 27 jäsenvaltiolle. Euroopan unionin neuvosto hyväksyi 6. heinäkuuta 2012 tätä koskevat asiakirjat.

3.1

ETSK on tyytyväinen komission pyrkimyksiin luoda yhtenäiset puitteet Euroopan talouspolitiikan nykyistä paremmalle koordinoinnille, jota tarvitaan kiireesti. Tämä on välttämätöntä, jotta voidaan palata pitkäjänteiselle kasvun ja työllisyyden uralle. On näet olemassa vaara, että toimet epätasapainon vähentämiseksi voivat olla mielekkäitä yhdelle erikseen tarkastellulle maalle mutta haitallisia euroalueelle kokonaisuudessaan.

3.2

Tarvitaan siis kokonaisvaltaista eurooppalaista lähestymistapaa, ajattelutapaa ja mielenlaatua. Komitea yhtyy näin ollen komission näkemykseen, jonka mukaan aito talouspoliittinen yhteistyö, ainakin euroryhmässä, edellyttää yhdentymisen syventämistä sekä koordinoinnin parantamista ja tehostamista. Tämän vuoksi jäsenvaltioiden talouden suorituskyvyn erot (BKT ja kasvuvauhti, työttömyysaste ja työllisyyskehitys, talouden alijäämän ja velkaantumisen taso ja rakenne, tutkimus- ja kehitysmenot, sosiaalimenot, vaihtotase, energiahuolto jne.) tulee ottaa huomioon.

3.3

Vuodesta 2008 jatkunut kriisi alkoi Yhdysvalloista ja laajeni maailmanlaajuiseksi kriisiksi. Se on osoittanut, että rahaliiton rakenteessa luotettiin liikaa markkinavoimiin eikä siinä torjuta asianmukaisesti epätasapainon vaaraa. Kuten koko euroalueen julkistalouksien kehitys vuoteen 2008 osoittaa, budjettikurin puuttuminen ei ollut yleisesti ottaen kriisin syy.

Velkojen suhde BKT:hen prosentteina (lähde: AMECO 2012/11)

3.4

Alijäämän tai velan lisääntyminen tapahtui euroalueella keskimäärin vasta, kun valtavia summia julkisia varoja käytettiin rahoitusjärjestelmän pelastamiseen ja työmarkkinoiden kysynnän tukemiseen, kun kysyntä oli romahtanut rahoituskriisin (1) vuoksi ja kun valtion tulot pienenivät erityisesti työllisyystilanteen heikkenemisen vuoksi. Tämä seikka on erityisen tärkeä talouspoliittisia strategioita kehitettäessä, sillä väärä diagnoosi johtaa väärään lääkitykseen. Sen vuoksi ETSK on periaatteessa tyytyväinen maakohtaiseen lähestymistapaan arvioitaessa laajojen suuntaviivojen täytäntöönpanoa. Sama ratkaisu ei sovellu kaikille, sillä myös kriisin syyt ovat hyvin erilaisia eri maissa.

3.5

ETSK haluaa kuitenkin korostaa tässä yhteydessä talouspoliittisten näkemysten uudistamisen tarvetta. Tämä ei koske vain vuosittaista tarkastelua, vaan se on erityisen tärkeää seuraavia, vuonna 2014 annettavia talouspolitiikan laajoja suuntaviivoja silmällä pitäen.

3.6

Euroopassa vallitsi vuonna 2012 kriisi viidettä vuotta. Pian nykyisten laajojen suuntaviivojen antamisen jälkeen Euroopan komission vuonna 2010 tekemässä, euroaluetta koskevassa syksyn talousennusteessa arvioitiin vielä, että vuonna 2012 BKT kasvaisi 1,6 prosenttia ja työttömyysaste olisi 9,6 prosenttia. Tosiasiassa euroalueella oli kyseisenä vuonna taantuma, ja työttömyysaste nousi yli 11 prosenttiin ja eräissä maissa jopa noin 25 prosenttiin.

3.7

Sen sijaan Yhdysvalloissa talous kasvoi kahden prosentin vuosivauhtia – eli hitaasti mutta varmasti. Kasvua tuki jatkuva voimakkaan ekspansiivinen rahapolitiikka sekä hallituksen sosiaali- ja finanssipolitiikka. Kulutus, investoinnit ja teollisuustuotanto lisääntyvät vakaasti, minkä vuoksi työttömyysaste on selvästi vuoden 2009 lokakuun huippua alhaisempi (2).

3.8

Vuonna 2008 laaditussa Euroopan talouden elvytyssuunnitelmassa, johon vielä vaikutti hyvin voimakkaasti Lehman Brothers -pankin konkurssin jälkeinen talouden syöksykierre, todettiin tarve vahvistaa aktiivisesti sisäistä kysyntää ja säännellä markkinoita. Talouspolitiikka palasi kuitenkin pian sen jälkeen vanhoihin uomiinsa. Varoitus, jonka myös ETSK esitti useaan otteeseen, että Euroopan täytyy kasvaa ulos kriisistä eikä se saa ajautua seuraavaan kriisiin, meni kuuroille korville – ja pelätystä kaksoistaantumasta tuli todellisuutta.

3.9

Euroopan talouspolitiikan epäonnistuminen johtuu ensinnäkin rahoitusmarkkinoiden vakauttamisen epäonnistumisesta. Suuri volatiliteetti, suuret korkomarginaalit sekä kohtuuttoman korkeat pitkät korot ja pankkien korkea likviditeettitaso osoittavat, että vaikka ensimmäiset tärkeät askeleet kohti pankkiunionia on otettu, rahoitusjärjestelmän toimintakyky ei ole vielä täysin palautunut. Tästä johtuva yritysten ja kuluttajien epävarmuus heikentää yhä kasvumahdollisuuksia.

3.10

Toiseksi talouspolitiikalla ei ole onnistuttu torjumaan sisäisen ja ulkoisen kysynnän puutetta. Jäsenvaltioiden budjettipolitiikkaa koskevien vaatimusten voimakas tiukentaminen sekä aivan liian aikainen, radikaali ja sen lisäksi kaikissa maissa samanaikainen siirtyminen rajoittavaan finanssipolitiikkaan ovat heikentäneet sisäisen kysynnän kaikkia keskeisiä osatekijöitä. Lisäksi on selvää, että ulkomaisen kysynnän aiheuttamat kasvusysäykset pysyvät vaatimattomina, kun tärkeimmät kauppakumppanit – nimittäin muut jäsenvaltiot – noudattavat samanaikaisesti säästöpolitiikkaa. Näin ollen sisäisen kysynnän heikkenemisen lisäksi myös keskinäiset vientimahdollisuudet vähenevät.

3.11

Nykyinen makrotalouden keinovalikoima on epätasapainoinen, sillä siinä ei oteta huomioon kysynnän ja jakautumisnäkökohtien merkitystä. Se edustaa more of the same -politiikkaa, joka jo aikanaan johti Lissabonin strategian epäonnistumiseen, sillä se aliarvioi sisäisen kysynnän puutteen keskeisissä suurissa jäsenvaltioissa ja jakautumisen kasvavan epäoikeudenmukaisuuden. Siinä painotetaan yksipuolisesti julkisen talouden vakauttamista ja kustannusten laskemista hintojen kilpailukyvyn parantamiseksi. Komitea on kuitenkin tyytyväinen komission vaatimukseen vakauttaa julkista taloutta kasvua tukevalla tavalla; vaatimusta korostetaan myös myöhemmin annetuissa komission asiakirjoissa kuten vuotta 2013 koskevassa vuotuisessa kasvuselvityksessä (3). Tämä näyttää kuitenkin olevan totta vain paperilla, sillä toistaiseksi ei ole mitään näyttöä tämänsuuntaisten toimien toteuttamisesta.

3.12

Euroopan tason talouspolitiikassa ei ole onnistuttu toteuttamaan toimia, jotka mahdollistaisivat uskottavan ekspansiivisen talouspolitiikan puitteissa valtionvelan ja työttömyyden samanaikaisen vähentämisen. Valtion menojen huomattavilla leikkauksilla, erityisesti hyvinvointivaltion osalta, sekä laaja-alaisten verojen korotuksilla on joka tapauksessa jo nyt supistuvissa talouksissa tuhoisia vaikutuksia. Käytettävissä olevat tulot vähenevät ja sen myötä myös kulutuskysyntä, tuotanto ja työllisyys. Näin ollen säästöpolitiikka jarruttaa verotulojen kertymistä huomattavasti enemmän kuin alun perin oletettiin, minkä kansainvälinen valuuttarahasto joutui tuoreimmassa ennusteessaan myöntämään (4). Näin lama pahenee vielä, mikä kasvattaa talouden alijäämää entisestään – noidankehä, jonka loppu ei ole vielä näkyvissä. Korkeat taloudelliset ja sosiaaliset kustannukset ilmenevät nopeasti lisääntyvänä työttömyytenä.

3.13

On selvää, että ennen kaikkea pankkituista, elvytystoimista ja eräissä maissa asunto- ja rakennusalan kuplien puhkeamisesta johtuvista syistä tarvitaan maakohtaisesti eriytettyjä vakauttamisuria julkisen talouden kestävyyden varmistamiseksi. ETSK toteaa kuitenkin, että julkisen velan vähennysohjelmat tulisi mukauttaa Eurooppa 2020 -strategiassa mainittuihin talouden elvytystavoitteisiin sekä tämän strategian sosiaali- ja työllisyyspoliittisiin tavoitteisiin. Kasvu ja työllisyys ovat onnistuneen vakauttamisen keskeisiä tekijöitä, kun taas radikaalit säästötoimet voivat valtavien sosiaalisten ongelmien aiheuttamisen lisäksi jopa kasvattaa velkaa.

3.14

Vaikka komitea keskittyy tässä lausunnossa ennen kaikkea makrotalouden keinovalikoimaa koskeviin kysymyksiin, ei ole tarkoitus aliarvioida rakenneuudistusten merkitystä. Sosiaalisesti kestävien rakenneuudistusten tulee edistää kysyntää ja talouden suorituskykyä esimerkiksi verojärjestelmän, energiahuollon, hallinnon, koulutuksen, terveydenhuollon, asuntorakentamisen, liikenteen ja eläkkeiden alalla, ja tällöin tulee ottaa huomioon eri maiden kilpailukyvyn erot.

3.15

Myös alue- ja rakennepolitiikassa tulisi painottaa tuottavuuden parantamista, jotta mahdollistetaan kestäväpohjaisen, teollisuuteen ja palveluihin perustuvan talouden rakentaminen. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että kriisi on koetellut vähemmän maita, joissa teollisuuden osuus kokonaistaloudesta on keskimääräistä suurempi, mikä viittaa tarkoituksenmukaisten teollistamispolitiikkojen tarpeeseen.

3.16

Komitea haluaisi kuitenkin laajentaa ”rakenneuudistuksen” käsitteen vallitsevaa, yleensä melko kapeaa tulkintaa. Rakenneuudistuksia vaadittaessa tulisi tarkastella esimerkiksi myös rahoitusmarkkinoiden sääntelyn, verojärjestelmän koordinoinnin ja julkisten menojen ja tulojen rakennetta.

4.1.1

ETSK yhtyy komission näkemykseen, jossa painotetaan vakauttamisen ja rahoitusjärjestelmän moitteettoman toiminnan merkitystä. Jokaisen kriisinratkaisu- ja ehkäisytoimen onnistumisen perusedellytys on, että talouspolitiikan toimintavaraa ei rajoiteta eikä häiritä rahoitusmarkkinoiden spekulaatiolla. Tämän vuoksi tarvitaan selvää ja tehokasta valvontarakennetta ja rahoitusmarkkinoiden tiukempaa sääntelyä (jossa on mukana varjopankkijärjestelmä), sillä ne aiheuttavat vakaudelle suuremman vaaran kuin kilpailukyvyn puute. Alan toimia tulee koordinoida G20-tasolla, jotta sääntöjä ei voitaisi kiertää. Rahoitusmarkkinat tulee supistaa järkeviin mittasuhteisiin. Ne tulee saattaa taas palvelemaan reaalitaloutta, eivätkä ne saa kilpailla sen kanssa (5).

4.1.2

Kriisistä kärsivissä maissa spekulaation vuoksi keinotekoisesti nousseiden rahoituskustannusten vähentämiseksi tulee ensinnäkin pyrkiä vähentämään riippuvuutta yksityisistä luottokelpoisuusluokituslaitoksista. Toiseksi uskottava solidaarinen turvaverkko, jossa ansaitun luottamuksen perustalta toimimisella olisi merkittävä rooli, voisi varmistaa sen, että spekulointi vaikeuksissa olevia maita kohtaan on turhaa, ja siten estää sen. Hiljattain otettiin merkittäviä askelia tähän suuntaan (EKP:n uusin valtionvelkojen osto-ohjelma, Euroopan vakausmekanismin loppuunsaattaminen ja täysimittainen toiminta jne.). Myös yhteiset eurooppalaiset joukkovelkakirjalainat voivat suotuisissa olosuhteissa auttaa parantamaan kriisistä kärsivien maiden talousarviotilannetta (6).

4.1.3

Komitea toteaa olevan tarpeen purkaa liikepankkien ja valtionvelan välinen yhteys. Lisäksi rahoitusmarkkinoiden hajanaisuuden ja uudelleenkansallistamisen suuntaus tulee taas kääntää päinvastaiseksi alan vakauttamisen avulla. Myös pankkiunionin luomiseen tähtäävien pyrkimysten vahvistaminen voisi edistää vakauttamista yhdessä EU- ja jäsenvaltiotasolla toimivien luottolaitosten tehokkaiden elvytys- ja kriisinratkaisuvälineiden (7) kanssa.

4.2.1

Kestävässä julkisen talouden vakauttamisessa ei tule tarkastella vain tarjonta- ja kysyntävaikutusten tasapainoa, vaan tulee huolehtia myös talousarvion meno- ja tulopuolen tasapainosta. Monissa maissa on lisäksi painotettu suhteettoman paljon työllisyystekijää. Sen vuoksi on paikallaan tarkastella uudelleen paitsi meno- myös verojärjestelmää kokonaisuudessaan, ja tässä yhteydessä on otettava huomioon eri tulomuotojen ja omaisuuden verotuksen oikeudenmukaisuuteen liittyvät kysymykset. Tämä merkitsee myös asianmukaisen panoksen edellyttämistä niiltä, jotka ovat hyötyneet merkittävästi rahoitusmarkkinoilla tehdyistä virheistä ja verovaroin rahoitetuista pankkitukipaketeista.

4.2.2

Tulopuolella on olemassa useita toimintatapoja, joilla voidaan vahvistaa veropohjaa: finanssitransaktiovero (kuten komitea on toistuvasti esittänyt (8)), energia- ja ympäristömaksut, veroparatiisien sulkeminen (9), määrätietoinen veronkierron torjunta, suurten omaisuuksien, kiinteistöjen ja perintöjen verottaminen, pankkien verottaminen ulkoisten kustannusten sisällyttämiseksi hintoihin (10) sekä veropohjien ja -järjestelmien yhtenäistäminen kilpailuvääristymien poistamiseksi unionissa sen sijaan, että jatkettaisiin edelleen julkisen talouden tulojen vähentämistä kilpailemalla verojen alentamisella. Usein unohdetaan, että yhdennetty finanssipoliittinen kehys (finanssivakausunioni) ulottuu myös tulopuoleen eikä käsitä vain julkisia menoja.

4.2.3

Tietyissä jäsenvaltioissa on tarpeen myös veronkantojärjestelmän huomattava tehostaminen.

4.2.4

Julkisen talouden vakauttamista koskeva perinteinen lähestymistapa perustuu julkisten menojen leikkauksiin. On todistamaton väite, että menoleikkauksilla olisi suuremmat onnistumismahdollisuudet kuin tulojen lisäyksillä. Empiiriset kokemukset kriisistä kärsivissä maissa, kuten Kreikassa, osoittavat, että toivo niin kutsutuista ei-keynesiläisistä vaikutuksista oli turha. Menoja leikattaessa ei näet käy niin, että tilalle tulisi yksityisiä investointeja luottamuksen lisääntymisen vuoksi, kun rahaliiton sisäinen kysyntä on heikkoa säästöpolitiikan vuoksi. Lisäksi menoleikkaukset vaikuttavat yleensä haitallisesti esimerkiksi sosiaaliturvajärjestelmiin ja julkisiin palveluihin ja pahentavat näin jakautumisen epäoikeudenmukaisuutta ja vähentävät kulutusta. Leikkauksille on kuitenkin selkeästi tilaa tietyissä tuottamattomissa menokohdissa, kuten puolustusteollisuuden alalla.

4.2.5

Politiikassa tulisi pikemminkin hyödyntää niitä suuria eroja, joita on finanssipoliittisten toimien kerroinvaikutuksissa tuloihin ja työllisyyteen. Verotoimenpiteiden kerroinvaikutukset ovat melkein kaikkien empiiristen tutkimusten mukaan vähäisempiä kuin menopuolen toimien. Valtion tulojen kohdennetun korottamisen politiikalla voitaisiin siten vapauttaa esimerkiksi työllisyysohjelmiin ja erityisesti nuorisolle kohdennettuihin työllisyysohjelmiin kiireellisesti tarvittavia varoja.

4.2.6

Tällainen varojen budjettineutraali uudelleenkohdentaminen lisäisi välittömästi työpaikkoja ja kysyntää talousarviota rasittamatta. Kotimaiseen talouteen kohdistuvien myönteisten vaikutusten lisäksi tällaiset toimet – erityisesti taloudeltaan ylijäämäisissä maissa toteutettuina – piristäisivät tuontia ja antaisivat siten ekspansiivisia sysäyksiä koko rahaliitolle.

4.2.7

Tällaisten ekspansiivisten toimien EU:n tasoinen koordinointi olisi vielä paljon tehokkaampaa, sillä tuonnin osuus koko euroalueella (siis kolmansista maista) on huomattavasti pienempi kuin kussakin yksittäisessä kansantaloudessa.

4.3.1

Suorituskyvyn ja sen osatekijöiden kehityksen seuranta on tarpeen tietyn jäsenvaltion tuottavuuden heikkouden ja siitä johtuvien yksityisten ja julkisten rahoitusongelmien vuoksi, jotta mahdollistetaan oikea-aikainen toiminta ja reagointi. Kauppataseen epätasapainoa vähennettäessä on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota symmetriaan: yhden maan vienti on toisen maan tuontia. Näin ollen epätasapainoa ei voi korjata vain vähentämällä vientiä alijäämämaissa, vaan niin ikään ylijäämämaiden tulee edistää tuontia sisäistä kysyntäänsä lisäämällä eli ”tuontivajettaan” pienentämällä.

4.3.2

Unionin näkökulmasta erityisesti energia-ala muodostaa poikkeuksen, sillä käytännössä kaikilla jäsenvaltioilla on tällä alalla suuri kauppataseen alijäämä (11). Unionin sisämarkkinoiden ympäristömyönteisellä uudistamisella siten, että hyödynnettäisiin Euroopan omia vaihtoehtoisia energialähteitä, tulisi vähentää riippuvuutta fossiilisten polttoaineiden tuonnista. Lisäksi maanosan eteläosissa aurinkoenergia-ala tarjoaa mahdollisuuden parantaa myös Euroopan sisäisiä kauppataseita.

4.3.3

Pyrittäessä vähentämään ulkoista vajetta painotetaan useimmiten liikaa hintakilpailukykyä. Olisi riskialtista keskittyä yksinomaan hintakilpailukykyyn: ”saksalainen malli” (viennin edistämiseksi ja tuonnin vähentämiseksi toteutettava palkkakuri) kaikkien maiden samanaikaisena ratkaisuna voi johtaa ainoastaan syöksykierteeseen (race to the bottom), koska sisäisen kaupan osuus on euroalueella suuri.

4.3.4

Useimmiten yksikkötyökustannusten erilaista kehitystä pidetään yhtenä kriisin suurimmista syistä, ja sen vuoksi vaaditaan palkkakustannusten pienentämistä. Palkkatason alentaminen heikentää kysyntää, ja sen raskaista uudelleenjakovaikutuksista huolimatta jätetään liian vähälle huomiolle muita tärkeitä kustannustekijöitä (kuten energia-, materiaali- ja rahoituskustannukset) (12).

4.3.5

Esimerkiksi Portugalissa, Espanjassa ja Kreikassa reaaliset yksikkötyökustannukset vähenivät ennen kriisiä vuosina 2000–2007. (13) Nähtävästi voittojen kohtuuttoman suuret nimelliset nousut ovat nostaneet hintoja yhtä paljon kuin nimellispalkkojen nousut.

4.3.6

Yhä melkein 90 prosenttia EU:n kokonaiskysynnästä on peräisin EU:n jäsenvaltioista. Palkkakehitystä tarkasteltaessa ETSK vahvistaa sen vuoksi vuotta 2011 koskevasta vuotuisesta kasvuselvityksestä antamassaan lausunnossa ilmaisemansa kannan: ”Asianmukaisella palkkapolitiikalla on keskeinen merkitys kriisin voittamisessa. Mukauttamalla palkkakehitys kulloisenkin valtion kokonaistaloudelliseen tuotannon kasvuun turvataan riittävä tasapaino kysynnän kehityksen ja hintojen kilpailukyvyn säilyttämisen välillä kokonaistaloudellisesti tarkasteltuna. Työmarkkinaosapuolten on näin ollen pyrittävä välttämään protektionistisen ”oma suu lähinnä” -politiikan mukaisia palkanalennuksia ja sen sijaan sovittamaan palkkapolitiikka yhteen tuottavuuskehityksen kanssa” (14).

4.3.7

Lisäksi yleensä aliarvioidaan muihin kuin hintoihin liittyvien tekijöiden merkitystä kilpailukyvylle (15). Tässä yhteydessä on syytä myös mainita Euroopan komission seuraava määritelmä kilpailukyvylle: ”talouden kyky kestävältä pohjalta tarjota väestölle korkea ja yhä kasvava elintaso ja hyvä työllisyysaste” (16).

4.3.8

Erityisesti jäsenvaltioiden korkomarginaalin voimakkaan nousun vuoksi omaisuustulotaseen merkitys on kasvanut kriisistä kärsivissä maissa. Sen vuoksi epätasapainotekijöiden analyysin ei tule rajoittua kauppataseen kehitykseen.

4.4.1

Euroopan sosiaalinen malli tarjoaa Euroopalle etuaseman maailmanlaajuisessa kilpailussa. Hyvinvointivaltio edistää näet myös taloudellista menestystä, kun yhtäältä talouden suorituskykyä ja toisaalta sosiaalista tasapainoa ei aseteta vastakkain, vaan niiden katsotaan tukevan toisiaan.

4.4.2

Sosiaaliturvajärjestelmien automaattiset vakauttajat ovat edistäneet kriisinhallintaa, tukeneet kysyntää ja estäneet ajautumisen lamaan 1930-luvun tapaan. Myös psykologisesta näkökulmasta sosiaaliturvajärjestelmät ovat hyvin tärkeitä, sillä ne vähentävät pelkoon perustuvaa säästämistä ja vakauttavat näin kulutusta.

4.4.3

Eräissä maissa, joissa on toimiva työmarkkinavuoropuhelu (kuten Itävallassa, Saksassa ja Ruotsissa), työmarkkinaosapuolilla on ollut olennainen rooli tuotannon vähenemisestä johtuvan työttömyyden lisääntymisvaaran pienentämisessä. Talous- ja sosiaalipoliittisten tukitoimien lisäksi työmarkkinaosapuolten yritys- ja alakohtaiset sopimukset ovat näet edistäneet ratkaisevasti olemassa olevien työsopimusten säilyttämistä (esimerkiksi lyhennetyn työajan, kertyneiden ylityötuntien vähentämisen, lomaoikeuksien käyttämisen ja opintovapaiden avulla). Nämä kokemukset tulisi ottaa huomioon laajojen suuntaviivojen ja vuotuisten maaraporttien tarkistamisessa.

4.4.4

Jäsenvaltioiden hallituksia kehotetaan vahvistamaan työmarkkinaosapuolten roolia unioni- ja jäsenvaltiotasolla. Työmarkkinaosapuolia tulisi tukea niiden pyrkimyksissä tiivistää palkkapolitiikan koordinointia Euroopan tasolla. Lisäksi tulee pyrkiä vahvistamaan makrotaloudellisen vuoropuhelun asemaa, ja tällainen vuoropuhelu tulisi ottaa käyttöön myös euroalueella.

4.4.5

Työmarkkinaosapuolten riippumattomuus tulee joka tapauksessa säilyttää myös kriisin aikana: palkkapolitiikka tulee määrittää työehtosopimusten tekemiseen kelpoisten työnantaja- ja työntekijäorganisaatioiden sopimusvapauden puitteissa. Valtiollisia tavoitteita tai jopa asioihin puuttumista, kuten valtion määräämiä palkkaleikkauksia, ei tule hyväksyä (17).

4.4.6

Työehtosopimusosapuolten lisäksi tulee tunnustaa myös muiden kansalaisyhteiskuntaa edustavien organisaatioiden, kuten kuluttajajärjestöjen, merkittävä rooli. Erityisesti kriisiaikoina ne ovat ratkaisevan tärkeitä kansalaisten mielipiteen ilmaisijoina ja kansalaisvuoropuhelun kumppaneina.

4.4.7

Tarpeelliset muutokset ja uudistukset ovat lupaavia vain silloin, kun taloudellisten ja sosiaalisten tavoitteiden välillä vallitsee tasapainoinen suhde ja kun rasituksen jakautumista pidetään tasapuolisena (maiden, tuloryhmien, pääoman ja työn, alojen, eri väestöryhmien jne. välillä). Oikeudenmukaisuus ja yhteiskunnallinen tasapaino ovat vakauttamistoimien hyväksymisen välttämättömiä edellytyksiä, sillä muutoin sosiaalinen koheesio vaarantuu ja populismi ja EU:n vastaiset asenteet lisääntyvät vaarallisen paljon. Komitea toistaa tässä yhteydessä painokkaan suosituksensa kutsua työmarkkinaosapuolet ja muut kansalaisyhteiskuntaa edustavat organisaatiot mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja kattavasti politiikkojen laatimiseen.