6.12.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 313/13

—

Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen (kolmas jaosto) asiassa T-52/03 (Knauf Gips KG v. komissio) 8.7.2008 antama tuomio on kumottava kokonaisuudessaan;

—

Toissijaisesti asia on palautettava uuden ratkaisun antamiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen;

—

Edelleen toissijaisesti riitautetun 27.11.2002 tehdyn komission päätöksen 3 artiklassa kantajalle määrättyä sakkoa on vähennettävä kohtuudella, vähintään kuitenkin 54,51 miljoonaa euroa;

—

Valituksen vastapuoli on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Valittaja väittää ensimmäisessä valitusperusteessaan, että sen puolustautumisoikeuksia, mukaan lukien oikeus tulla kuulluksi, on loukattu. Valittaja esittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole huomioinut periaatteita, jotka koskevat sitä vastaan todisteina käytettyihin asiakirjoihin tutustumisen kieltäytymisen ja syyttömäksi osoittavan näytön pidättämisen oikeudellisia seuraamuksia. Se väittää tämän valitusperusteen ensimmäisessä kohdassa, että komission päätös olisi pitänyt kumota, koska komissio ei antanut valittajan tutustua sitä vastaan käytettyyn näyttöön, johon päätös olennaisesti perustui. Valittaja väittää ensimmäisen valitusperusteen toisessa kohdassa, että riitautetussa tuomiossa on erikseen loukattu sen puolustautumisoikeuksia, koska komissio lainvastaisesti pidätti siltä syyttömäksi osoittavaa näyttöä, minkä olisi myös pitänyt johtaa päätöksen kumoamiseen.

2.

Valittaja väittää toisessa valitusperusteessaan, että EY 81 artiklan 1 kohtaa on rikottu, koska näyttöön sovellettavia sääntöjä, nimittäin in dubio pro reo –periaatetta, on olennaisesti loukattu ja että aineellista oikeutta on rikottu erityisesti yhdenmukaistettujen menettelytapojen tunnusmerkistön osalta, mikä on johtanut riidanalaisessa tuomiossa oikeudellisesti virheelliseen olettamaan EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisesta.

3.

Valittaja väittää kolmannessa valitusperusteessaan, että asetuksen N:o 17/62 15 artiklan 2 kohdassa säädettyä 10 prosentin rajaa on rikottu. Valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on laskenut valittajan vahingoksi muiden sellaisten yhtiöiden liikevaihdot, joita se ei hallitse ja jotka eivät hallitse sitä. Valittaja esittää, että se ei muodosta taloudellista kokonaisuutta näiden muiden yhtiöiden kanssa.