—

Komissio rikkoo asetuksen N:o 2015/1589 1 artiklan d alakohtaa ja SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, koska se luokittelee kyseiset toimenpiteet virheellisesti valtiontueksi. Väitettyä tukea ei voida myöntää yksinomaan vuoden 1992 tuloverolain 185 §:n 2 momentin b kohdan nojalla, vaan se edellyttää kyseisen säännöksen soveltamiseen liittyviä täytäntöönpanotoimenpiteitä.

—

Komissio rikkoo SEUT 296 artiklaa, koska sen perustelut ovat ristiriitaiset. Ristiriita perustuu siihen, ettei komissio lausu siitä, miksi se ottaa valikoivuutta koskevan kriteerin tarkastelussa lähtökohdaksi sen, ettei verohelpotus perustu suoraan vuoden 1992 tuloverolain 185 §:n 2 momentin b kohtaan, kun se taas tutkiessaan sitä, onko kyse valtiontukea merkitsevästä säännöksestä, olettaa, ettei kyseinen säännös edellytä minkäänlaisia täytäntöönpanotoimenpiteitä.

—

Komissio ei tutkinut, merkitsikö väitetty tukitoimenpide SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tosiasiallista etua sen kohteena olevan yrityksen kannalta. Tämän seikan olemassaolo on kuitenkin valtiontuen olennainen edellytys, joten komission on tutkittava se ennen kuin se voi vahvistaa, että kyse on valtiontuesta, koska muussa tapauksessa se laiminlyö SEUT 296 artiklan mukaisen perusteluvelvollisuutensa.

—

Vuoden 1992 tuloverolain 185 §:n 2 momentin b kohta ja siihen perustuva ylivoittojen vapauttaminen verosta olivat kaikkien sellaisten yritysten hyödynnettävissä, jotka olivat vastaavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa ja jotka harjoittivat vastaavaa taloudellista toimintaa, jota kyseinen toimenpide koskee. Kyseistä toimenpidettä ei siten ole rajattu tiettyihin yrityksiin, joilla olisi tietyt nimenomaiset ominaispiirteet, eikä se näin ollen ole SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla valikoiva.

—

Kantaja väittää toissijaisesti, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, ettei ylivoittojen vapauttaminen verosta ollut osa viitesäännöstöä. Synergioihin ja mittakaavaetuihin perustuvien ylivoittojen vapauttaminen verosta sovellettaessa arms length -periaatetta on toimenpiteen olennainen osa, eikä näin ollen voida katsoa, että kyse olisi poikkeamisesta viitesäännöstöstä ja siten valikoivuudesta.

—

Kantaja väittää vieläkin toissijaisemmin, ettei komissio kykene osoittamaan, että Belgian verotuskomitea olisi soveltanut arms length -periaatetta virheellisesti vuoden 1992 tuloverolain 185 §:n 2 momentin b kohdan osalta. Komission argumentit eivät ole johdonmukaisia. Tältä osin on otettu huomioon tärkeitä näkökulmia, jotka kuitenkin ovat keskenään ristiriidassa tai jotka eivät johda vaadittuun johdonmukaisuuteen.

—

Komission vakiintuneessa päätöskäytännön, jossa ei kyseenalaisteta arms length -periaatteen soveltamista, mukaisesti oikeusvarmuuden periaatteen kanssa on ristiriidassa, että väitetty valtiontuki määrätään nyt käsiteltävässä asiassa takaisin perittäväksi. Tähänastisen päätöskäytännön ja oikeuskäytännön perusteella ei kuitenkaan ole ollut ennakkoon nähtävissä, että vuoden 1992 tuloverolain 185 §:n 2 momentin b kohta olisi ristiriidassa SEUT 107 artiklan kanssa.