Syyrian tilanteen johdosta määrättävät EU:n rajoittavat toimenpiteet

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJOISTA:

Päätös 2013/255/YUTP Syyriaan kohdistettavista rajoittavista toimenpiteistä

Asetus (EU) 36/2012 Syyrian tilanteen johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä

PÄÄTÖKSEN JA ASETUKSEN TARKOITUS

Päätös ja asetus ovat osa Euroopan unionin (EU) yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) välineistöä, jolla edistetään YUTP:n tavoitteita tarjoamalla oikeusperusta EU:n pakotteille Syyrian tilanteen vuoksi.

Molempia säädöksiä on muutettu useita kertoja.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Tavaroiden, palveluiden ja teknologian kauppaa koskevat rajoitukset

Pakotteisiin sisältyviä rajoituksia sovelletaan EU:n kanssa käytävään kauppaan, jonka kohteena olevia tuotteita voidaan käyttää suoraan tai välillisesti Syyrian kansalaisten kansallisiin tukahduttamistoimiin. Rajoituksiin sisältyvät seuraavat:

Varojen jäädyttäminen ja matkustuskiellot

Pakotteet kohdistetaan myös henkilöihin ja yrityksiin, jotka ovat vastuussa Syyrian kansalaisiin kohdistuvista väkivaltaisista tukahduttamistoimista tai jotka tukevat hallintoa tai hyötyvät siitä, sekä henkilöihin ja yrityksiin, jotka ovat lähellä tällaisia henkilöitä tai yrityksiä. Päätöksessä ja asetuksessa määrätään erityisesti seuraavista rajoituksista.

Päätöksen 2013/255/YUTP liitteessä on säännöllisesti päivitettävä luettelo henkilöistä ja yrityksistä, joihin kyseisiä toimenpiteitä sovelletaan.

EU:n Syyrian-strategia

Hyväksyessään EU:n Syyrian-strategian vuonna 2017 Euroopan unionin neuvosto totesi, että se harkitsee edelleen uusia rajoittavia toimenpiteitä, jotka kohdistetaan hallintoa tukeviin syyrialaisiin henkilöihin ja yhteisöihin niin kauan kuin tukahduttamistoimet jatkuvat. Strategiassa keskitytään seuraaviin kuuteen keskeiseen alaan:

Päätöksen ja asetuksen muuttaminen helmikuun 2023 maanjäristyksen vuoksi

Syyrian tilanteeseen liittyviä pakotteita koskevassa EU:n lainsäädännössä ei kielletä elintarvikkeiden, lääkkeiden tai lääkinnällisten laitteiden vientiä Syyriaan eikä Syyrian terveydenhuoltojärjestelmään kohdistuvia toimia, ja siihen sisältyy laaja humanitaarista apua koskeva poikkeus, jolla varmistetaan humanitaarisen avun toimitusten jatkuminen mihin tahansa maan osaan. Neuvosto hyväksyi helmikuussa 2023 humanitaarista kriisiä pahentaneen voimakkaan maanjäristyksen jälkeen muutoksia päätökseen 2013/255/YUTP ja asetukseen (EU) N:o 36/2012 sen varmistamiseksi, että Syyrian siviiliväestölle toimitetaan apu nopeasti. Tämä tarkoitti luopumista vaatimuksesta, jonka mukaan humanitaaristen järjestöjen on pyydettävä jäsenvaltioiden toimivaltaisilta viranomaisilta ennakkolupa humanitaarisiin tarkoituksiin tarkoitettujen tavaroiden ja palvelujen siirtämiseen tai tarjoamiseen luetteloon merkityille henkilöille ja yhteisöille. Alun perin kuudeksi kuukaudeksi hyväksyttyä vapautusta on jatkettu useaan otteeseen, viimeksi muuttamalla asetusta (EU) 2023/2877 ja päätöstä (YUTP) 2023/2876, joilla vapautusta jatkettiin 1. kesäkuuta 2024 asti.

MISTÄ ALKAEN PÄÄTÖSTÄ JA ASETUSTA SOVELLETAAN?

TAUSTAA

Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto hyväksyi joulukuussa 2015 päätöslauselman 2254 Syyrian suvereniteetista, itsenäisyydestä, yhtenäisyydestä ja alueellisesta koskemattomuudesta. EU on edelleen sitoutunut löytämään pysyvän ja uskottavan poliittisen ratkaisun maan tilanteeseen tämän päätöslauselman ja vuoden 2012 Geneven julkilausuman perusteella.

Lisätietoja:

ASIAKIRJAT

Neuvoston päätös 2013/255/YUTP, annettu 31 päivänä toukokuuta 2013, Syyriaan kohdistettavista rajoittavista toimenpiteistä (EUVL L 147, 1.6.2013, s. 14–45).

Neuvoston päätökseen 2013/255/YUTP tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen säädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

Neuvoston asetus (EU) N:o 36/2012, annettu 18 päivänä tammikuuta 2012 Syyrian tilanteen johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä ja asetuksen (EU) N:o 442/2011 kumoamisesta (EUVL L 16, 19.1.2012, s. 1–32).

Ks. konsolidoitu toisinto.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Yhteinen tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle – EU:n Syyrian-strategian osatekijät (JOIN(2017) 11 final, 14.3.2017).

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen konsolidoitu toisinto – Viides osa – Unionin ulkoinen toiminta – IV osasto – Rajoittavat toimenpiteet – 215 artikla (aiempi EY-sopimuksen 301 artikla) (EUVL C 202, 7.6.2016, s. 144).

Viimeisin päivitys: 13.09.2024

  翻译: