4.7.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 177/1

(1)

Tiettyjen jäsenvaltioiden lainsäädäntöön tehtyjen muutosten huomioon ottamiseksi tiettyjä asetuksen (ETY) N:o 1408/71 (3) liitteitä on mukautettava.

(2)

Sen vuoksi asetus (ETY) N:o 1408/71 olisi muutettava vastaavasti,

4.7.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 177/6

(1)

Yhteisö on asettanut tavoitteekseen pitää yllä ja kehittää vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaa aluetta. Tällaisen alueen asteittaista toteuttamista varten yhteisön on määrä toteuttaa siviilioikeudellisia asioita, joiden vaikutukset ulottuvat rajojen yli, koskevan oikeudellisen yhteistyön alalla toimenpiteitä, sikäli kuin se on tarpeen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi.

(2)

Perustamissopimuksen 65 artiklan b alakohdan mukaisesti näihin toimenpiteisiin on sisällyttävä lainvalintaa ja tuomioistuimen toimivallan määräytymistä koskevien jäsenvaltioissa sovellettavien sääntöjen yhteensopivuuden edistäminen.

(3)

Tampereella 15 ja 16 päivänä lokakuuta 1999 kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti, että tuomioiden ja oikeusviranomaisten muiden päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaate on siviilioikeuden alan oikeudellisen yhteistyön kulmakivi, ja kehotti neuvostoa ja komissiota hyväksymään toimenpideohjelman tämän periaatteen täytäntöön panemiseksi.

(4)

Neuvosto hyväksyi 30 päivänä marraskuuta 2000 komission ja neuvoston yhteisen toimenpideohjelman tuomioiden vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen toteuttamisesta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (3). Ohjelmassa määritellään lainvalintasääntöjen yhdenmukaistamistoimet tuomioiden vastavuoroista tunnustamista helpottaviksi toimiksi.

(5)

Eurooppa-neuvoston 5 päivänä marraskuuta 2004 hyväksymässä Haagin ohjelmassa (4) kehotettiin jatkamaan aktiivisesti sopimusvelvoitteisiin liittyviä lainvalintasääntöjä (Rooma I) koskevaa työtä.

(6)

Sisämarkkinoiden moitteeton toiminta edellyttää riita-asioiden ratkaisun ennakoitavuuden, oikeusvarmuuden lainvalinnassa ja tuomioiden vapaan liikkuvuuden parantamiseksi sitä, että jäsenvaltioiden lainvalintasäännöt osoittavat sovellettavaksi saman kansallisen lain riippumatta siitä, minkä maan tuomioistuimessa kanne on nostettu.

(7)

Tämän asetuksen aineellisen soveltamisalan ja säännösten olisi oltava yhdenmukaisia tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22 päivänä joulukuuta 2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 (5) (Bryssel I) ja sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista 11 päivänä heinäkuuta 2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 864/2007 (6) (Rooma II) kanssa.

(8)

Perhesuhteisiin olisi kuuluttava sukulaisuus-, avio-, sivusukulaisuus- ja lankoussuhteet. Jäljempänä 1 artiklan 2 kohdassa oleva viittaus suhteisiin, joilla on vastaavia vaikutuksia kuin avioliitolla ja muilla perhesuhteilla, olisi tulkittava sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, jonka tuomioistuimessa asia on vireillä.

(9)

Vekseleistä, sekeistä, juoksevista velkakirjoista ja muista siirtokelpoisista arvopapereista johtuvien velvoitteiden olisi katettava myös konossementit siltä osin kuin konossementtiin perustuvat velvoitteet johtuvat sen siirtokelpoisuudesta.

(10)

Ennen sopimuksen tekoa tapahtuneista neuvotteluista johtuviin velvoitteisiin sovelletaan asetuksen (EY) N:o 864/2007 12 artiklaa. Siksi näiden velvoitteiden ei tulisi sisältyä tämän asetuksen soveltamisalaan.

(11)

Sopimusvelvoitteita koskevien lainvalintasääntöjen peruslähtökohtana olisi oltava osapuolten vapaus valita sovellettava laki.

(12)

Osapuolten sopimuksen jonkin jäsenvaltion yhdelle tai useammalle tuomioistuimelle annettavasta yksinomaisesta toimivallasta ratkaista sopimuksesta syntyvät riidat olisi oltava yksi huomioon otettavista tekijöistä määritettäessä, käykö lakiviittaus selkeästi ilmi.

(13)

Tämä asetus ei estä osapuolia sisällyttämästä sopimukseensa viittausta johonkin muuhun kuin valtion säätämään säännöstöön tai viittausta kansainväliseen yleissopimukseen.

(14)

Siinä tapauksessa, että yhteisö antaa asianmukaisessa säädöksessä aineellisen sopimusoikeuden sääntöjä, vakioehdot mukaan lukien, tällaisessa säädöksessä voidaan säätää, että osapuolet voivat valita kyseiset säännöt sovellettaviksi.

(15)

Jos sovellettavasta laista on sovittu ja jos kaikki muut tilanteeseen liittyvät seikat liittyvät toiseen maahan kuin siihen, jonka laki on valittu sovellettavaksi, lakiviittaus ei saisi rajoittaa niiden kyseisen toisen maan lain säännösten soveltamista, joista ei voida sopimuksin poiketa. Tätä sääntöä olisi sovellettava riippumatta siitä, liittyikö lakiviittaukseen sopimus oikeuspaikasta. Koska tarkoituksena ei ole asiallisesti poiketa sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista vuonna 1980 tehdyn yleissopimuksen (7) (”Rooman yleissopimus”) 3 artiklan 3 kohdasta, tämän asetuksen sanamuoto olisi saatettava mahdollisimman yhdenmukaiseksi asetuksen (EY) N:o 864/2007 14 artiklan kanssa.

(16)

Jotta saavutetaan tämän asetuksen yleistavoite eli oikeusvarmuuden turvaaminen Euroopan oikeusalueella, lainvalintasääntöjen olisi oltava hyvin ennakoitavissa. Tuomioistuimilla tulisi kuitenkin olla harkintavaltaa sen lain määrittämiseksi, joka liittyy tilanteeseen läheisimmin.

(17)

Siltä osin kuin on kyse lakiviittauksen puuttuessa sovellettavasta laista, olisi käsitteitä ”palvelujen suorittaminen” ja ”irtaimen tavaran kauppa” tulkittava samalla tavalla kuin sovellettaessa asetuksen (EY) N:o 44/2001 5 artiklaa, siltä osin kuin irtaimen tavaran kauppa ja palvelujen suorittaminen kuuluvat kyseisen asetuksen soveltamisalaan. Vaikka franchise- ja jakelusopimukset ovat palvelusopimuksia, niihin sovelletaan erityisiä sääntöjä.

(18)

Siltä osin kuin on kyse lakiviittauksen puuttuessa sovellettavasta laista, monenkeskisten järjestelmien olisi oltava kaupankäyntipaikan järjestelmiä, esimerkiksi rahoitusvälineiden markkinoista 21 päivänä huhtikuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/39/EY (8) 4 artiklassa tarkoitettuja säänneltyjä markkinoita ja monenkeskisiä kaupankäyntijärjestelmiä, riippumatta siitä, tukeutuvatko ne keskusvastapuoleen vai eivät.

(19)

Jos lakiviittausta ei ole tehty, sovellettava laki olisi määrättävä nimenomaista sopimustyyppiä koskevan säännön mukaisesti. Jos sopimusta ei voida luokitella johonkin erityiseen tyyppiin kuuluvaksi tai jos sen osiot kuuluvat useampaan kuin yhteen erityiseen tyyppiin, siihen olisi sovellettava sen maan lainsäädäntöä, jossa on sen osapuolen asuinpaikka, joka vastaa sopimukselle luonteenomaisesta suorituksesta. Jos kyseessä on sopimus, joka koostuu ryppäästä oikeuksia ja velvoitteita, jotka voidaan luokitella kuuluviksi useampaan kuin yhteen erityisistä sopimustyypeistä, sopimukselle luonteenomainen suoritus olisi määritettävä ottaen huomioon sen painopiste.

(20)

Jos sopimus liittyy 4 artiklan 1 tai 2 kohdassa tarkoitettua maata selvästi läheisemmin johonkin toiseen maahan, poikkeuslausekkeessa olisi säädettävä, että asiassa sovelletaan tämän toisen maan lainsäädäntöä. Mainitun maan määrittämiseksi olisi muun muassa otettava huomioon, onko kyseessä olevalla sopimuksella hyvin läheinen yhteys johonkin toiseen sopimukseen tai toisiin sopimuksiin.

(21)

Jos lakiviittauksen puuttuessa sovellettavaa lakia ei voida määrittää joko luokittelemalla sopimus johonkin erityiseen tyyppiin kuuluvaksi tai määrittämällä, että sovelletaan sen maan lainsäädäntöä, jossa on sopimukselle luonteenomaisesta suorituksesta vastaavan osapuolen asuinpaikka, sopimukseen olisi sovellettava sen maan lainsäädäntöä, johon sopimus läheisimmin liittyy. Tämän määrittämiseksi olisi otettava muun muassa huomioon, onko kyseessä olevalla sopimuksella hyvin läheinen yhteys johonkin toiseen sopimukseen tai toisiin sopimuksiin.

(22)

Tavarankuljetussopimusten tulkinnan osalta tarkoituksena ei ole muuttaa Rooman yleissopimuksen 4 artiklan 4 kohdan kolmannen virkkeen asiasisältöä. Näin ollen yhtä matkaa koskevia rahtauskirjoja tai muita sopimuksia, joiden pääasiallinen tarkoitus on tavaroiden kuljettaminen, olisi pidettävä tavarankuljetussopimuksina. Tässä asetuksessa ’lähettäjällä’ olisi tarkoitettava henkilöä, joka tekee kuljetussopimuksen rahdinkuljettajan kanssa, ja ’rahdinkuljettajalla’ sopimuksen osapuolta, joka suorittaa tavarankuljetuksen riippumatta siitä, suorittaako hän sen itse.

(23)

Kun kyse on heikommiksi katsottujen osapuolten kanssa tehdyistä sopimuksista, heikompien osapuolten asemaa olisi syytä suojata soveltamalla sellaisia lainvalintasääntöjä, jotka ovat heidän etujensa kannalta suotuisampia kuin yleiset säännöt.

(24)

Kuluttajasopimuksissa lainvalintasääntöjen avulla olisi voitava vähentää sopimuksiin liittyvien riita-asioiden ratkaisemisesta aiheutuvia kustannuksia, sillä näissä asioissa on usein kyse pienistä summista, ja säännöissä olisi otettava huomioon etämyyntitekniikoiden kehitys. Johdonmukaisuus asetukseen (EY) N:o 44/2001 nähden edellyttää, että ”suunnatun toiminnan” käsitteeseen viitataan edellytyksenä kuluttajaa suojaavan säännön soveltamiselle ja että kyseistä käsitettä tulkitaan yhtenäisellä tavalla asetuksessa (EY) N:o 44/2001 ja tässä asetuksessa; komission ja neuvoston yhteisessä lausumassa asetuksen (EY) N:o 44/2001 15 artiklasta täsmennetään, että 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan sovellettavuuteen ”ei riitä vain se, että yritys suuntaa tällaista toimintaa siihen jäsenvaltioon, jossa kuluttajan kotipaikka on, tai useisiin valtioihin, joiden joukossa on myös tämä jäsenvaltio, vaan edellytetään myös, että sopimus on tehty tällaisen toiminnan puitteissa”. Lausumassa muistutetaan myös, että ”pelkkä www-sivuston saatavilla olo ei riitä siihen, että 15 artiklaa voitaisiin soveltaa, vaan edellytyksenä on, että siinä kehotetaan etäsopimusten tekemiseen ja että sopimus todellakin on tehty etäsopimuksena millä keinoin tahansa. Tässä suhteessa ei www-sivustossa käytetyllä kielellä tai valuutalla ole olennaista merkitystä.”

(25)

Kuluttajia olisi suojattava sellaisilla heidän asuinmaansa säännöillä, joista ei voida sopimuksin poiketa, sillä edellytyksellä, että kuluttajasopimus on tehty sen seurauksena, että elinkeinonharjoittaja on harjoittanut kaupallista tai ammatillista toimintaansa kyseisessä maassa. Sama suoja olisi taattava tilanteissa, joissa elinkeinonharjoittaja ei harjoita kaupallista tai ammatillista toimintaansa siinä maassa, jossa kuluttajan asuinpaikka on, mutta suuntaa millä tahansa tavalla toimintaansa kyseiseen maahan tai useisiin maihin, kyseinen maa mukaan lukien, ja sopimus on tehty tällaisen toiminnan seurauksena.

(26)

Tässä asetuksessa olisi sovellettava tämän asetuksen 6 artiklaa elinkeinonharjoittajien kuluttajille tarjoamiin rahoituspalveluihin, kuten sijoituspalveluihin ja -toimintaan ja oheispalveluihin, joita tarkoitetaan direktiivin 2004/39/EY liitteessä I olevissa A ja B osassa, sekä sijoitusrahastojen osuuksien myynnistä tehtyihin sopimuksiin, riippumatta siitä, sovelletaanko niihin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 20 päivänä joulukuuta 1985 annettua neuvoston direktiiviä 85/611/ETY (9). Tästä syystä viitattaessa siirtokelpoisten arvopaperien liikkeeseenlaskun tai yleisölle tehtävän tarjouksen ehtoihin tai yhteissijoitusyritysten osuuksien merkintään ja lunastukseen, kyseisen viittauksen tulisi kattaa kaikki näkökohdat, jotka sitovat liikkeeseenlaskijan tai tarjoajan kuluttajaan, mutta ei näkökohtia, jotka koskevat rahoituspalvelujen tarjoamista.

(27)

Kuluttajasopimuksia koskevaan yleiseen lainvalintasääntöön olisi tehtävä eräitä poikkeuksia. Yhden tällaisen poikkeuksen mukaisesti yleissääntöä ei saisi soveltaa sopimuksiin, jotka koskevat esineoikeutta kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden vuokraamista, ellei kyse ole ostajien suojaamisesta kiinteistöjen osa-aikaisen käyttöoikeuden ostosopimuksen tiettyihin osiin nähden 26 päivänä lokakuuta 1994 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 94/47/EY (10) tarkoitetuista kiinteän omaisuuden osa-aikaista käyttöoikeutta koskevista sopimuksista.

(28)

On tärkeää varmistaa, että oikeudet ja velvollisuudet, jotka muodostavat rahoitusvälineen, eivät kuulu kuluttajasopimuksiin sovellettavan yleissäännön piiriin, sillä se voisi johtaa eri lakien soveltamiseen kuhunkin liikkeeseen laskettuun välineeseen ja siksi muuttaa niiden luonnetta ja estää niiden kaupankäynnin ja tarjoamisen paljoustavarana. Samoin aina kun mainitunlaisia välineitä lasketaan liikkeeseen tai tarjotaan, liikkeeseenlaskijan tai tarjoajan ja kuluttajan väliseen sopimussuhteeseen ei välttämättä pitäisi soveltaa sen maan lakia, jossa kuluttajan asuinpaikka sijaitsee, sillä olisi varmistettava liikkeeseenlaskun tai tarjouksen ehtojen yhdenmukaisuus. Samaa logiikkaa olisi sovellettava tämän asetuksen 4 artiklan 1 kohdan h alakohdan soveltamisalaan kuuluviin monenkeskisiin järjestelmiin, joiden osalta olisi varmistettava, että sen maan laki, jossa kuluttajan asuinpaikka sijaitsee, ei vaikuta niiden sääntöjen soveltamiseen, jotka koskevat järjestelmien puitteissa tai järjestelmän ylläpitäjän kanssa tehtyjä sopimuksia.

(29)

Kun tässä asetuksessa viitataan siirtokelpoisten arvopaperien liikkeeseenlaskun tai yleisölle tehtävän tarjouksen tai julkisen ostotarjouksen ehdot muodostaviin oikeuksiin ja velvollisuuksiin sekä yhteissijoitusyhtiöiden osuuksien merkintään ja lunastukseen, tähän olisi sisällytettävä ehdot, jotka koskevat muun muassa arvopaperien ja osuuksien kohdentamista, oikeuksia ylimerkintätilanteessa, peruutusoikeuksia ja vastaavia tarjoukseen liittyviä seikkoja sekä 10, 11, 12, ja 13 artiklassa tarkoitettuja seikkoja, jolloin varmistetaan, että kaikkiin tarjouksen merkityksellisiin sopimusoikeudellisiin näkökohtiin, jotka sitovat liikkeeseenlaskijan tai tarjoajan kuluttajaan, sovelletaan yhtä ainoaa lakia.

(30)

Tässä asetuksessa rahoitusvälineillä ja siirtokelpoisilla arvopapereilla tarkoitetaan direktiivin 2004/39/EY 4 artiklassa tarkoitettuja välineitä ja arvopapereita.

(31)

Minkään tämän asetuksen säännöksen ei pitäisi estää käyttämästä muodollista järjestelyä, joka on nimetty järjestelmäksi selvityksen lopullisuudesta maksujärjestelmissä ja arvopaperien selvitysjärjestelmissä 19 päivänä toukokuuta 1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/26/EY (11) 2 artiklan a alakohdan mukaisesti.

(32)

Kuljetus- ja vakuutussopimusten erityisluonteen vuoksi matkustajien ja vakuutuksenottajien riittävä suojataso olisi taattava erityissäännöksin. Siksi 6 artiklaa ei olisi sovellettava näiden erityisten sopimusten yhteydessä.

(33)

Kun vakuutussopimus, joka ei koske suurta riskiä, kattaa useamman kuin yhden riskin, joista vähintään yksi sijaitsee jäsenvaltiossa ja vähintään yksi kolmannessa maassa, tämän asetuksen vakuutussopimuksia koskevia erityissääntöjä olisi sovellettava ainoastaan riskiin tai riskeihin, jotka sijaitsevat kyseisessä jäsenvaltiossa tai kyseisissä jäsenvaltioissa.

(34)

Työsopimuksia koskevan säännön ei pitäisi vaikuttaa komennusmaan kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamiseen palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon 16 päivänä joulukuuta 1996 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 96/71/EY (12) mukaisesti.

(35)

Työntekijä ei saisi jäädä vaille sellaisten säännösten hänelle tarjoamaa suojaa, joista ei voida sopimuksin poiketa tai joista voidaan poiketa vain hänen edukseen.

(36)

Työsopimuksia koskevilta osin työskentelyä toisessa maassa olisi pidettävä tilapäisenä, kun työntekijän odotetaan palaavan työhönsä lähtömaassa sen jälkeen, kun hän on saanut päätökseen tehtävänsä vieraassa maassa. Uuden työsopimuksen tekeminen alkuperäisen työnantajan tai samaan konserniin kuuluvan työnantajan kanssa ei saisi estää sitä, että työntekijää pidetään tilapäisesti toisessa maassa työskentelevänä.

(37)

Yleiseen etuun liittyvien näkökohtien perusteella jäsenvaltioiden tuomioistuimet voivat poikkeusolosuhteissa soveltaa oikeusjärjestyksen perusteisiin ja kansainvälisesti pakottaviin säännöksiin perustuvia poikkeuksia. Käsite ”kansainvälisesti pakottavat säännökset” olisi erotettava ilmaisusta ”säännökset, joista ei voida sopimuksin poiketa”, ja sitä olisi tulkittava suppeammin.

(38)

Saatavan siirron yhteydessä ilmaisulla ”suhde” pitäisi selventää, että 14 artiklan 1 kohtaa sovelletaan myös saatavan siirtäjän ja siirronsaajan väliseen luovutukseen liittyviin esineoikeudellisiin näkökohtiin oikeusjärjestelmissä, joissa näitä näkökohtia käsitellään velvoiteoikeudellisista näkökohdista erillisinä. Ilmaisua ”suhde” ei kuitenkaan pitäisi tulkita siten, että se liittyisi mihin tahansa mahdolliseen siirtäjän ja siirronsaajan suhteeseen. Erityisesti sen ei pitäisi kattaa saatavan siirtoon liittyviä esikysymyksiä. Ilmaisu olisi rajattava tiukasti koskemaan näkökohtia, joilla on selvästi merkitystä kyseessä olevan saatavan siirron kannalta.

(39)

Oikeusvarmuus edellyttää, että asuinpaikka määritellään selvästi erityisesti yhtiön tai muun yhteisön tai yhteenliittymän osalta. Toisin kuin asetuksen (EY) N:o 44/2001 60 artiklan 1 kohdassa, jossa asetetaan kolme määritysperustetta, lainvalintasäännön olisi pitäydyttävä vain yhdessä perusteessa; muussa tapauksessa osapuolet eivät pysty ennakoimaan tilanteeseensa sovellettavaa lakia.

(40)

Olisi vältettävä lainvalintasääntöjen hajautumista useaan säädökseen ja sitä, että lainvalintasääntöjen välillä on eroavaisuuksia. Tällä asetuksella ei tulisi kuitenkaan sulkea pois mahdollisuutta sisällyttää erityisiin asioihin liittyen yhteisön oikeuden säännöksiin sopimusvelvoitteisiin liittyviä lainvalintasääntöjä.

Tämän asetuksen ei tulisi vaikuttaa muiden sellaisten säädösten soveltamiseen, joissa olevien säännösten avulla pyritään edistämään sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa, siltä osin kuin säännöksiä ei voida soveltaa yhdessä tämän asetuksen mukaisesti määräytyvän lain kanssa. Tämän asetuksen mukaisesti määräytyvän lain soveltaminen ei saisi rajoittaa yhteisön säädöksissä, kuten tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8 päivänä kesäkuuta 2000 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2000/31/EY (13) (”direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä”), säänneltyä tavaroiden ja palveluiden vapaata liikkuvuutta.

(41)

Koska jäsenvaltioiden on noudatettava tekemiään kansainvälisiä sitoumuksia, tämä asetus ei saisi vaikuttaa kansainvälisiin yleissopimuksiin, joissa yksi tai useampi jäsenvaltio on osapuolena, kun tämä asetus annetaan. Sääntöjen sisällön tuntemisen helpottamiseksi komission olisi julkaistava jäsenvaltioiden toimittamien tietojen perusteella Euroopan unionin virallisessa lehdessä luettelo asiaa koskevista yleissopimuksista.

(42)

Komissio tekee Euroopan parlamentille ja neuvostolle ehdotuksen menettelyistä ja edellytyksistä, joiden mukaisesti jäsenvaltioilla olisi oikeus neuvotella ja tehdä omasta puolestaan kolmansien maiden kanssa yksittäis- ja poikkeustapauksissa alakohtaisia asioita koskevia sopimuksia, joihin sisältyy määräyksiä sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista.

(43)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa tämän asetuksen tavoitetta, vaan se voidaan asetuksen laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen.

(44)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta tehdyn pöytäkirjan 3 artiklan mukaisesti Irlanti on ilmoittanut haluavansa osallistua tämän asetuksen antamiseen ja soveltamiseen.

(45)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta tehdyn pöytäkirjan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta ei osallistu tämän asetuksen antamiseen eikä se sido sitä eikä sitä sovelleta siihen, ellei mainitun pöytäkirjan 4 artiklasta muuta johdu.

(46)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, Tanskan asemasta tehdyn pöytäkirjan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän asetuksen antamiseen eikä se sido sitä eikä sitä sovelleta siihen,

a)

luonnollisten henkilöiden oikeudellista asemaa, oikeuskelpoisuutta tai oikeustoimikelpoisuutta koskevat kysymykset, ellei 13 artiklasta muuta johdu;

b)

velvoitteet, jotka johtuvat perhesuhteista tai suhteista, joilla niihin sovellettavan lain mukaan on vastaavia vaikutuksia, elatusvelvollisuus mukaan luettuna;

c)

velvoitteet, jotka johtuvat aviopuolisoiden varallisuussuhteista tai sellaisiin suhteisiin liittyvistä varallisuussuhteista, joilla niihin sovellettavan lain mukaan katsotaan olevan vastaavia vaikutuksia kuin avioliitolla, taikka testamentista tai perimyksestä;

d)

velvoitteet, jotka johtuvat vekseleistä, sekeistä tai nimennäisvelkakirjoista taikka muista juoksevista arvopapereista, siltä osin kuin tällaisiin muihin juokseviin arvopapereihin liittyvät velvoitteet johtuvat niiden siirtokelpoisuudesta;

e)

välityssopimukset ja oikeuspaikkaa koskevat sopimukset;

f)

kysymykset, jotka liittyvät yhtiöitä tai muita yhteisöjä tai yhteenliittymiä koskevaan lakiin, kun kyse on esimerkiksi yhtiöiden tai muiden yhteisöjen tai yhteenliittymien perustamisesta rekisteröimällä tai muulla tavoin, oikeuskelpoisuudesta tai oikeustoimikelpoisuudesta, sisäisistä järjestelyistä tai purkautumisesta ja niiden toimihenkilöiden tai osakkaiden tai jäsenten henkilökohtaisesta vastuusta niiden velvoitteista;

g)

kysymys siitä, voiko edustaja tehdä päämiestään sitovia oikeustoimia kolmannen osapuolen kanssa, tai siitä, voiko elin tehdä yhtiötä tai muuta yhteisöä tai yhteenliittymää sitovia oikeustoimia kolmannen osapuolen kanssa;

h)

trustien perustaminen sekä trustin perustajan, trustin hoitajan ja trustin edunsaajan väliset suhteet;

i)

sopimuksen tekoa edeltäneistä neuvotteluista johtuvat velvoitteet;

j)

vakuutussopimukset, jotka johtuvat muiden yhteisöjen kuin henkivakuutuksesta 5 päivänä marraskuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/83/EY (14) 2 artiklassa tarkoitettujen yritysten sellaisista toimista, joiden tarkoituksena on tarjota etuuksia yritykseen tai yritysryhmään taikka ammattiin tai ammattien ryhmään kuuluville työntekijöille tai itsenäisille ammatinharjoittajille kuoleman tai eloon jäämisen varalta taikka toiminnan lakkaamisen tai supistumisen varalta tai työhön liittyvän sairauden taikka työtapaturmien varalta.

a)

irtaimen tavaran kauppasopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jossa myyjän asuinpaikka on;

b)

palvelun suorittamista koskevaan sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jossa palvelunsuorittajan asuinpaikka on;

c)

esineoikeutta kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden vuokraamista koskevaan sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee;

d)

sen estämättä, mitä c alakohdassa säädetään, kiinteän omaisuuden vuokraamiseen tilapäiseen yksityiskäyttöön enintään kuudeksi peräkkäiseksi kuukaudeksi sovelletaan kuitenkin sen maan lakia, jossa vuokranantajan asuinpaikka on, jos vuokralainen on luonnollinen henkilö ja hänen asuinpaikkansa on samassa maassa;

e)

franchise-sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jossa toimiluvanhaltijan asuinpaikka on;

f)

jakelusopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jossa jakelijan asuinpaikka on;

g)

huutokaupalla tehtyyn irtaimen tavaran kauppasopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jossa huutokauppa pidetään, jos tämä maa voidaan määrittää;

h)

sopimukseen, joka on tehty sellaisen monenkeskisen järjestelmän puitteissa, joka saattaa yhteen direktiivin 2004/39/EY 4 artiklan 1 kohdan 17 alakohdassa tarkoitettuja rahoitusvälineitä koskevat useiden kolmansien osapuolten osto- ja myynti-intressit tai helpottaa niiden yhteen saattamista ehdottomien sääntöjen mukaisesti ja johon sovelletaan yhtä ainoaa lakia, sovelletaan kyseistä lakia.

a)

on matkustajan asuinpaikka; tai

b)

on rahdinkuljettajan asuinpaikka; tai

c)

on rahdinkuljettajan keskushallinnon sijaintipaikka; tai

d)

lähtöpaikka sijaitsee; tai

e)

määräpaikka sijaitsee.

a)

harjoittaa kaupallista tai ammattitoimintaansa maassa, jossa kuluttajan asuinpaikka on, tai

b)

suuntaa millä tahansa tavalla tällaista toimintaa kyseiseen maahan tai useisiin maihin kyseinen maa mukaan lukien,

a)

palvelujen suorittamista koskevaan sopimukseen, jos palvelut on määrä suorittaa kuluttajalle yksinomaan muussa kuin siinä maassa, jossa hänen asuinpaikkansa on;

b)

kuljetussopimuksiin, lukuun ottamatta matkapaketeista, pakettilomista ja pakettikiertomatkoista 13 päivänä kesäkuuta 1990 annetussa neuvoston direktiivissä 90/314/ETY (15) tarkoitettuja matkapaketteja koskevia sopimuksia;

c)

sopimuksiin, joiden kohteena on oikeus kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden vuokraaminen, lukuun ottamatta direktiivissä 94/47/EY tarkoitettuja kiinteän omaisuuden osa-aikaisen käyttöoikeuden sopimuksia;

d)

oikeuksiin ja velvollisuuksiin, jotka muodostavat rahoitusvälineen, sekä oikeuksiin ja velvollisuuksiin, jotka ovat ehtoina siirtokelpoisten arvopaperien liikkeeseenlaskussa, yleisölle tehtävässä tarjouksessa tai julkisessa ostotarjouksessa taikka yhteissijoitusyritysten osuuksien merkinnässä ja lunastuksessa, siltä osin kuin nämä toimet eivät ole rahoituspalvelujen tarjontaa;

e)

sopimukseen, joka on tehty 4 artiklan 1 kohdan h alakohdassa tarkoitetun tyyppisen järjestelmän puitteissa.

a)

sen valtion lain, jossa riski sijaitsee sopimuksen tekohetkellä;

b)

sen valtion lain, jossa vakuutuksenottajan asuinpaikka on;

c)

henkivakuutuksen yhteydessä sen jäsenvaltion lain, jonka kansalainen vakuutuksenottaja on;

d)

sellaisten vakuutussopimusten osalta, jotka kattavat vain sellaisiin tapahtumiin liittyviä riskejä, jotka sattuvat muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa riski sijaitsee, kyseisen jäsenvaltion lain;

e)

jos tämän kohdan mukaisen sopimuksen vakuutuksenottaja harjoittaa kaupallista tai teollista toimintaa tai toimii vapaana ammatinharjoittajana ja vakuutussopimus kattaa kaksi riskiä tai useampia riskejä, jotka liittyvät tällaiseen toimintaan ja sijaitsevat eri jäsenvaltioissa, minkä tahansa kyseisen jäsenvaltion lain tai sen maan lain, jossa vakuutuksenottajan asuinpaikka on.

a)

vakuutussopimus ei täytä vakuutuksen ottamista koskevaa velvoitetta, ellei se vastaa kyseistä vakuutusta koskevia velvoitteen asettavan jäsenvaltion erityissäännöksiä. Jos sen jäsenvaltion laki, jossa riski sijaitsee, ja sen jäsenvaltion laki, joka asettaa velvoitteen vakuutuksen ottamiseen, ovat ristiriidassa keskenään, on sovellettava jälkimmäistä lakia;

b)

poiketen 2 ja 3 kohdasta jäsenvaltio voi säätää, että vakuutussopimukseen sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, joka asettaa vakuutuksen ottamista koskevan velvoitteen.

a)

näitä vaatimuksia sovelletaan riippumatta siitä, missä maassa sopimus on tehty, ja riippumatta siitä, mitä lakia sopimukseen sovelletaan; ja

b)

näistä muotovaatimuksista ei voida sopimuksin poiketa.

a)

sopimuksen tulkintaa;

b)

sopimusvelvoitteiden suorittamista;

c)

tuomioistuimelle sen menettelysäännösten mukaisen toimivallan rajoissa sopimusvelvoitteiden täydellisen tai osittaisen rikkomisen seurauksia, mukaan lukien vahingon arviointi siltä osin kuin siitä on säännöksiä;

d)

erilaisia velvoitteiden raukeamisen muotoja, kuten vanhentumista ja määräajan päättymiseen perustuvia oikeudenmenetyksiä;

e)

sopimuksen pätemättömyyden seurauksia.

a)

luettelon 1 kohdassa tarkoitetuista yleissopimuksista;

b)

1 kohdassa tarkoitetut irtisanomiset.

a)

tutkimus vakuutussopimuksiin sovellettavasta laista ja arvio uusien säännösten mahdollisesta vaikutuksesta; sekä

b)

arvio 6 artiklan soveltamisesta, etenkin kuluttajansuojaa koskevan yhteisön oikeuden johdonmukaisuuden osalta.