12.7.2012

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 181/30

---

KOMISSION ASETUS (EU) N:o 601/2012,

annettu 21 päivänä kesäkuuta 2012,

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2003/87/EY tarkoitetusta kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailusta ja raportoinnista

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta 13 päivänä lokakuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY (1) ja erityisesti sen 14 artiklan 1 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Tässä asetuksessa säädettyjen yhdenmukaistettujen vaatimusten mukainen kasvihuonekaasupäästöjen kattava, johdonmukainen, avoin ja täsmällinen tarkkailu ja raportointi on olennaista direktiivissä 2003/87/EY vahvistetun kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän tehokkaan toiminnan kannalta. Kasvihuonekaasujen päästökauppajärjestelmän toisen soveltamiskauden (vuodet 2008–2012) aikana teollisuuden toiminnanharjoittajat, lentoliikenteen toiminnanharjoittajat, todentajat ja toimivaltaiset viranomaiset ovat saaneet kokemusta tarkkailusta ja raportoinnista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY mukaisten ohjeiden vahvistamisesta kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailua ja raportointia varten tehdyn komission päätöksen 2007/589/EY (2) perusteella. Sääntöjen, jotka koskevat 1 päivänä tammikuuta 2013 alkavaa unionin päästökauppajärjestelmän kolmatta päästökauppakautta ja sitä seuraavia päästökauppakausia, olisi perustuttava kyseiselle kokemukselle.

(2)

Tässä asetuksessa käytetyn biomassan määritelmän olisi oltava yhdenmukainen uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77/EY ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta 23 päivänä huhtikuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/28/EY (3) 2 artiklassa esitettyjä biomassan, bionesteiden ja biopolttoaineiden määritelmien kanssa, erityisesti koska direktiivin 2003/87/EY mukaisessa unionin päästökauppajärjestelmässä päästöoikeuksien palauttamisvelvoitteisiin liittyvä erityiskohtelu muodostaa direktiivin 2009/28/EY 2 artiklan k kohdassa tarkoitetun tukijärjestelmän ja siten kyseisen direktiivin 17 artiklan 1 kohdan c kohdan mukaisen taloudellisen tuen.

(3)

Yhtenäisyyden vuoksi tässä asetuksessa olisi sovellettava määritelmiä, jotka sisältyvät Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltujen ilmailutoimintojen yksityiskohtaisesta tulkinnasta 8 päivänä kesäkuuta 2009 annettuun komission päätökseen 2009/450/EY (4), hiilidioksidin geologisesta varastoinnista ja neuvoston direktiivin 85/337/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2000/60/EY, 2001/80/EY, 2004/35/EY, 2006/12/EY ja 2008/1/EY ja asetuksen (EY) N:o 1013/2006 muuttamisesta 23 päivänä huhtikuuta 2009 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2009/31/EY (5).

(4)	Jotta tarkkailu- ja raportointijärjestelmä toimisi mahdollisimman hyvin, jäsenvaltioiden, jotka nimeävät useamman kuin yhden toimivaltaisen viranomaisen, olisi varmistettava, että kyseiset toimivaltaiset viranomaiset koordinoivat työtään tässä asetuksessa esitettyjen periaatteiden mukaisesti.

(5)

Tämän asetuksen mukaisesti perustetussa järjestelmässä keskeisellä sijalla on tarkkailusuunnitelma, jossa dokumentoidaan yksityiskohtaisesti, kattavasti ja avoimesti tietyn laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän tarkkailumenetelmät. Olisi varmistettava suunnitelman saattaminen ajan tasalle säännöllisesti sekä todentajan havaintojen perusteella että toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän omasta aloitteesta. Pääasiallisen vastuun siitä, että tarkkailumenetelmät, jotka osittain määritetään noudattaen tämän asetuksen mukaisia menettelyjä, olisi kuuluttava toiminnanharjoittajalle tai ilma-aluksen käyttäjälle.

(6)

On tarpeen vahvistaa tarkkailun perusmenetelmät, jotta kevennetään mahdollisimman pitkälle toiminnanharjoittajille ja ilma-aluksen käyttäjille aiheutuvaa taakkaa ja helpotetaan direktiivin 2003/87/EY mukaista kasvihuonekaasupäästöjen tehokasta tarkkailua ja raportointia. Kyseisiin menetelmiin olisi kuuluttava laskentaan ja mittaukseen perustuvia perusmenetelmiä. Laskentamenetelmät pitäisi edelleen jakaa vakiolaskentamenetelmään ja massatasemenetelmään. Joustavuutta tarvitaan, jotta mittausmenetelmiä voidaan yhdistää ja samassa laitoksessa voidaan käyttää vakiolaskentamenetelmää ja massatasemenetelmää sillä edellytyksellä, että toiminnanharjoittaja varmistaa, ettei esiinny puutteita tai tapahdu kaksinkertaista laskentaa.

(7)

Jotta toiminnanharjoittajille ja ilma-aluksen käyttäjille aiheutuvaa taakkaa voitaisiin keventää edelleen, epävarmuustarkastelua koskevaa vaatimusta pitäisi yksinkertaistaa tarkkuutta vähentämättä. Epävarmuustarkasteluun liittyviä vaatimuksia pitäisi keventää huomattavasti, kun mittauslaitteita käytetään niiden tyyppihyväksynnän mukaisissa olosuhteissa, varsinkin kun käytetyt mittauslaitteet ovat kansallisessa lakisääteisessä metrologisessa valvonnassa.

(8)

On tarpeen määrittää laskentakertoimet, jotka voivat olla oletuskertoimia tai jotka voidaan määrittää analyysin pohjalta. Analyysia koskevissa vaatimuksissa olisi asetettava etusijalle sellaisten laboratorioiden käyttö, jotka on akkreditoitu analyyttisten menetelmien osalta yhdenmukaistetun standardin ”Testaus- ja kalibrointilaboratorioiden pätevyys. Yleiset vaatimukset” (EN ISO/IEC 17025) mukaisesti. Lisäksi olisi otettava käyttöön aiempaa pragmaattisemmat vaatimukset todellisen vastaavuuden esittämiseksi silloin, kun kyseessä ovat akkreditoimattomat laboratoriot, myös yhdenmukaistetun standardin ”Laadunhallintajärjestelmät, vaatimukset” (EN ISO/IEC 9001) tai muiden asiaan liittyvien sertifioitujen laadunhallintajärjestelmien mukaiset laboratoriot.

(9)	Olisi kehitettävä avoimempi ja johdonmukaisempi tapa määrittää ”kohtuuttomat kustannukset”.

(10)

Mittaukseen perustuvat menetelmät olisi asetettava tasavertaisempaan asemaan laskentaan perustuvien menetelmien kanssa, jotta voidaan ottaa huomioon lisääntynyt luottamus jatkuvatoimisiin päästömittausjärjestelmiin ja tukea laadunvarmistusta. Tämä edellyttää, että vaatimuksia laskelmien kanssa tehtävistä ristikkäistarkistuksista muutetaan oikeasuhtaisempaan suuntaan ja että tietojen hallintaa koskevia vaatimuksia ja muita laadunvarmistusvaatimuksia selvennetään.

(11)

Olisi vältettävä asettamasta suhteettomia tarkkailuvaatimuksia laitoksille, joiden vuotuiset päästöt ovat vähäiset ja vähämerkityksiset, kuitenkin niin, että varmistetaan samalla hyväksyttävän tarkkuuden säilyminen. Tähän liittyen olisi asetettava erityisehdot laitoksille, joiden katsotaan aiheuttavan vähän päästöjä, sekä ilma-aluksen käyttäjille, jotka katsotaan vähäisten päästöjen aiheuttajiksi.

(12)

Direktiivin 2003/87/EY 27 artiklan mukaisesti jäsenvaltiot voivat jättää unionin päästökauppajärjestelmän ulkopuolelle pienet laitokset, jos niihin sovelletaan vastaavia toimenpiteitä, edellyttäen että kyseisessä artiklassa esitetyt edellytykset täyttyvät. Tätä asetusta ei tulisi suoraan soveltaa laitoksiin, jotka on jätetty unionin järjestelmän ulkopuolelle direktiivin 2003/87/EY 27 artiklan nojalla, paitsi jos kyseessä oleva jäsenvaltio päättää, että asetusta olisi sovellettava.

(13)

Polttoaineeseen sisältyvän tai puhtaan hiilidioksidin siirtämiseen mahdollisesti liittyvien epävarmuustekijöiden karsimiseksi tällaiset siirrot pitäisi sallia vain erityisin ehdoin. Näitä ehtoja ovat se, että polttoaineeseen sisältyvää hiilidioksidia saisi siirtää vain muihin EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluviin laitoksiin, ja se, että puhdasta hiilidioksidia saisi siirtää vain varastoitavaksi geologiseen varastointipaikkaan unionin kasvihuonekaasujen päästökauppajärjestelmän mukaisesti; tämä on tällä hetkellä ainut unionin päästökauppajärjestelmässä hyväksytty hiilidioksidin pysyvä varastointitapa. Näiden ehtojen ei kuitenkaan tulisi estää tulevien innovaatioiden mahdollisuutta.

(14)

Olisi laadittava erityisiä ilmailuun liittyviä säännöksiä tarkkailusuunnitelmista ja kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailusta. Yhtenä näistä säännöksistä pitäisi säätää tiheyden määrittämisestä käyttämällä ilma-aluksessa tehtävää mittausta ja polttoainelaskuja samanveroisina vaihtoehtoina. Toisella säännöksellä olisi nostettava raja-arvoa, jonka perusteella ilma-aluksen käyttäjä katsotaan vähäisten päästöjen aiheuttajaksi, 10 000 tonnista hiilidioksidia vuodessa 25 000 tonniin hiilidioksidia vuodessa.

(15)

Puuttuvien tietojen arviointia pitäisi johdonmukaistaa edellyttämällä tarkkailusuunnitelmassa määritettyjen konservatiivisten arviointimenetelmien käyttöä tai, ellei tämä ole mahdollista, edellyttämällä toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntää ja sitä, että tarkkailusuunnitelmaan sisällytetään asianmukainen menettely.

(16)

Olisi vahvistettava parantamisperiaatteen täytäntöönpanoa; parantamisperiaatteen mukaisesti toiminnanharjoittajien on tarkistettava säännöllisesti tarkkailumenetelmiään niiden parantamiseksi ja otettava huomioon todentajien todentamisprosessissa antamat suositukset. Kun käytetään menetelmää, joka ei perustu määrittämistasoihin, tai kun ei sovelleta ylimpiin määrittämistasoihin perustuvia menetelmiä, toiminnanharjoittajien pitäisi raportoida säännöllisesti toimista, joita ne toteuttavat määrittämistasojärjestelmään perustuvan tarkkailumenetelmän noudattamiseksi ja ylimmän vaaditun määrittämistason saavuttamiseksi.

(17)

Ilma-aluksen käyttäjät voivat direktiivin 2003/87/EY 3 e artiklan 1 kohdan nojalla hakea maksutta jaettavia ilmailun päästöoikeuksia kyseisen direktiivin liitteessä I lueteltujen toimintojen osalta todennettujen tonnikilometritietojen perusteella. Jotta kuitenkin voidaan ottaa huomioon suhteellisuusperiaate, tilanteessa, jossa ilma-aluksen käyttäjä ei objektiivisesti arvioiden kykene toimittamaan todennettuja tonnikilometritietoja määräaikaan mennessä vakavien ja ennakoimattomien olosuhteiden vuoksi, joihin se ei voi vaikuttaa, kyseisen ilma-aluksen käyttäjän olisi voitava toimittaa parhaat käytettävissä olevat tonnikilometritiedot, edellyttäen että toteutetaan tarvittavat suojatoimet.

(18)

Olisi edistettävä tietotekniikan käyttöä, myös vaihdettavien tietojen muotoa ja automaattisten järjestelmien käyttöä koskevien vaatimusten noudattamista, ja jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus edellyttää, että taloudelliset toimijat käyttävät kyseisiä järjestelmiä. Jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus laatia sähköisiä asiakirjamalleja ja tiedostomuotoeritelmiä, joiden olisi kuitenkin noudatettava komission julkaisemia vähimmäisstandardeja.

(19)	Päätös 2007/589/EY olisi kumottava. Olisi kuitenkin säilytettävä sen säännösten vaikutukset unionin päästökauppajärjestelmän ensimmäisen ja toisen päästökauppakauden aikana syntyvien päästöjen ja toimintatietojen tarkkailuun, raportointiin ja todentamiseen.

(20)

Jäsenvaltioille olisi annettava riittävästi aikaa hyväksyä tarvittavat toimenpiteet ja luoda tarvittavat kansalliset institutionaaliset puitteet, jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen tehokas soveltaminen. Tätä asetusta olisi sen vuoksi sovellettava kolmannen päästökauppakauden alkamispäivämäärästä.

(21)	Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat yhdenmukaisia ilmastonmuutoskomitean lausunnon kanssa,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

I   LUKU

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1   JAKSO

Kohde ja määritelmät

1 artikla

Kohde

Tässä asetuksessa vahvistetaan säännöt direktiivin 2003/87/EY mukaiselle kasvihuonekaasupäästöjen ja toimintatietojen tarkkailulle ja raportoinnille unionin päästökauppajärjestelmän 1 päivänä tammikuuta 2013 alkavana päästökauppakautena ja sitä seuraavina päästökauppakausina.

2 artikla

Soveltamisala

Tätä asetusta sovelletaan direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltuihin toimintoihin liittyvien kasvihuonekaasupäästöjen sekä kiinteiden laitosten ja ilmailutoimintojen toimintotietojen tarkkailuun ja raportointiin sekä ilmailutoimintojen tonnikilometritietojen tarkkailuun ja raportointiin.

Asetusta sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2013 alkaen syntyviin päästöihin ja toimintotietoihin.

3 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan

1)

”toimintotiedoilla” tietoja siitä prosessissa kulutettujen tai tuotettujen polttoaineiden tai materiaalien määrästä, jolla on merkitystä laskentaan perustuvissa tarkkailumenetelmissä ja joka ilmaistaan terajouleina, massana tonneissa tai kaasujen osalta tilavuutena normikuutiometreissä sen mukaisesti, mikä on tarkoituksenmukaista;

2)	”päästökauppakaudella” direktiivin 2003/87/EY 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua päästökauppajärjestelmän kahdeksan vuoden ajanjaksoa;

3)	”tonnikilometrillä” tonnin hyötykuormaa, jota on kuljetettu yksi kilometri;

4)

”lähdevirralla” mitä tahansa seuraavista: a) tiettyä polttoainetyyppiä, raaka-ainetta tai tuotetta, joka aiheuttaa relevantteja kasvihuonekaasupäästöjä yhdessä tai useammassa päästölähteessä sen kulutuksen tai tuotannon johdosta, tai b) tiettyä polttoainetyyppiä, raaka-ainetta tai tuotetta, joka sisältää hiiltä ja joka otetaan huomioon kasvihuonekaasupäästöjen laskennassa massatasemenetelmää käyttäen;

5)	”päästölähteellä” laitokseen kuuluvaa eriteltävissä olevaa laitoksen osaa tai prosessia, josta relevantteja kasvihuonekaasuja pääsee ympäristöön, tai ilmailutoimintojen osalta yksittäistä ilma-alusta;

6)

”epävarmuudella” muuttujaa, joka liittyy suureen arvon määrittämisen tulokseen ja kuvaa suureeseen kohtuudella liitettävien arvojen hajontaa; epävarmuutta kuvataan prosentuaalisesti keskiarvon ympärillä ilmoitettuna luottamusvälinä, joka kattaa 95 prosenttia havainnoista; epävarmuustarkastelussa otetaan huomioon sekä systemaattiset että satunnaiset vaihtelut ja mahdollinen havaintojakauman epäsymmetrisyys;

7)	”laskentakertoimilla” tehollista lämpöarvoa, päästökerrointa, alustavaa päästökerrointa, hapettumiskerrointa, muuntokerrointa, hiilipitoisuutta ja biomassaosuutta;

8)	”määrittämistasolla” vaatimuksia, joita käytetään toimintotietojen, laskentakertoimien, vuotuisten päästöjen, tuntipäästöjen vuotuisen keskiarvon ja hyötykuorman määrittämisessä;

9)	”luontaisella riskillä” vuotuisessa päästö- tai tonnikilometriselvityksessä esitettävän muuttujan alttiutta aiheuttaa väärintulkintoja, jotka voivat olla merkittäviä yksinään tai yhdistettyinä muihin väärintulkintoihin, ennen siihen liittyvien kontrollitoimien vaikutuksen ottamista huomioon;

10)	”kontrolliriskillä” vuotuisessa päästö- tai tonnikilometriselvityksessä esitettävän muuttujan alttiutta aiheuttaa väärintulkintoja, jotka voivat olla merkittäviä yksinään tai yhdistettyinä muihin väärintulkintoihin ja joita ei voida estää tai huomata ja korjata ajoissa kontrollijärjestelmän avulla;

11)	”poltosta aiheutuvilla päästöillä” kasvihuonekaasupäästöjä, jotka syntyvät polttoaineen ja hapen eksotermisen reaktion tuloksena;

12)	”raportointikaudella” yhtä kalenterivuotta, jonka aikana päästöjä on tarkkailtava ja niistä on raportoitava, tai tonnikilometritietojen osalta direktiivin 2003/87/EY 3 e ja 3 f artiklassa tarkoitettua tarkkailuvuotta;

13)	”päästökertoimella” lähdevirran toimintotietoihin liittyvää kasvihuonekaasun keskimääräistä päästömäärää olettaen, että palaessa tapahtuu täydellinen hapettuminen ja muissa kemiallisissa reaktioissa täydellinen muuntuminen;

14)	”hapettumiskertoimella” palamisen seurauksena hiilidioksidiksi hapettuneen hiilen osuutta polttoaineen sisältämästä kokonaishiilimäärästä ilmaistuna suhteellisena osuutena, niin että ilmakehään pääsevä hiilimonoksidi (CO) otetaan huomioon molaarisesti vastaavana määränä hiilidioksidia;

15)	”muuntokertoimella” hiilidioksidina päästettävän hiilen osuutta lähdevirran kokonaishiilimäärästä ennen päästöprosessin alkua ilmaistuna suhteellisena osuutena, niin että ilmakehään pääsevä hiilimonoksidi (CO) otetaan huomioon molaarisesti vastaavana määränä hiilidioksidia;

16)

”tarkkuudella” mittaustuloksen ja tietyn suureen todellisen arvon (tai viitearvon, joka on määritetty empiirisesti käyttämällä kansainvälisesti hyväksyttyjä ja jäljitettävissä olevia kalibrointimateriaaleja ja standardimenetelmiä) läheisyyttä, ottaen huomioon sekä satunnaiset että systemaattiset tekijät;

17)	”kalibroinnilla” toimenpidesarjaa, jonka avulla määritetään tietyissä olosuhteissa mittauslaitteen tai mittausjärjestelmän ilmoittamien taikka kiintomitan tai viitemateriaalin arvojen ja referenssinormaalilla saatujen arvojen väliset suhteet;

18)	”matkustajilla” lennon aikana ilma-aluksessa olevia henkilöitä miehistön jäseniä lukuun ottamatta;

19)	”konservatiivisella arviolla” sitä, että on määritelty joukko oletuksia sen varmistamiseksi, ettei vuotuisia kokonaispäästöjä aliarvioida eikä tonnikilometrejä yliarvioida;

20)

”biomassalla” maataloudesta (sekä kasvi- että eläinperäiset aineet mukaan lukien), metsätaloudesta ja niihin liittyviltä tuotannonaloilta, myös kalastuksesta ja vesiviljelystä, peräisin olevien biologista alkuperää olevien tuotteiden, jätteiden ja tähteiden biohajoavaa osaa sekä teollisuus- ja yhdyskuntajätteiden biohajoavaa osaa; biomassa sisältää bionesteet ja biopolttoaineet;

21)	”bionesteillä” biomassasta muuhun energiakäyttöön kuin liikennettä varten, sähkö, lämmitys ja jäähdytys mukaan lukien, tuotettuja nestemäisiä polttoaineita;

22)	”biopolttoaineilla” nestemäisiä tai kaasumaisia liikenteessä käytettäviä polttoaineita, jotka tuotetaan biomassasta;

23)

”lakisääteisellä metrologisella valvonnalla” mittauslaitteen soveltamisalaan tarkoitettujen mittaussuoritusten valvontaa yleiseen etuun, kansanterveyteen, yleiseen turvallisuuteen, yleiseen järjestykseen, ympäristönsuojeluun, verojen ja tullien kantamiseen, kuluttajansuojaan ja hyvään kauppatapaan liittyvistä syistä;

24)	”suurimmalla sallitulla virheellä” sallittua mittausvirhettä, joka määritetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/22/EY (6) liitteessä I ja laitekohtaisissa liitteissä tai metrologisen valvonnan kansallisessa lainsäädännössä tarpeen mukaan;

25)	”tietojen hallintatoimilla” toimintoja, jotka liittyvät niiden tietojen hankintaan ja hallintaan, joita tarvitaan päästöselvityksen laatimisessa ensisijaisia lähtötietoja käyttäen;

26)	”hiilidioksidiekvivalenttitonneilla” tai ”(CO2(e) –tonneilla)” CO2- tai CO2(e)-tonneja;

27)	”hiilidioksidiekvivalentilla” tai ”CO2(e):llä” mitä tahansa muuta direktiivin 2003/87/EY liitteessä II lueteltua kasvihuonekaasua kuin hiilidioksidia, laskettuna vastaamaan hiilidioksidin lämmitysvaikutusta;

28)	”mittausjärjestelmällä” täydellistä mittaus- ja muuta välineistöä, kuten muuttujien, esimerkiksi toimintotietojen, hiilipitoisuuden, lämpöarvon tai hiilidioksidipäästöjen päästökertoimien määritykseen käytettyjä näytteenotto- ja tietojenkäsittelylaitteita;

29)	”tehollisella lämpöarvolla” tiettyä energiamäärää, joka vapautuu lämpönä, kun polttoaine tai materiaali palaa täysin yhtymällä hapen kanssa standardiolosuhteissa, ja josta on vähennetty veden höyrystymislämpö;

30)

”prosessipäästöillä” kasvihuonekaasupäästöjä, jotka eivät ole poltosta aiheutuvia päästöjä ja jotka syntyvät tahallisesti ja tahattomasti aineiden välisten reaktioiden tai aineiden muuntumisen tuloksena, mukaan lukien metallimalmien kemiallinen tai elektrolyyttinen pelkistäminen, aineiden hajottaminen lämmön avulla sekä tuotteina tai raaka-aineina käytettävien yhdisteiden muodostaminen;

31)

”kaupallisilla peruspolttoaineilla” kansainvälisesti standardoituja kaupallisia polttoaineita, joiden tehollisen lämpöarvon 95 prosentin luottamusväli on korkeintaan ± 1 prosenttia, mukaan lukien moottoripolttoöljy, kevyt polttoöljy, bensiini, paloöljy, petroli, etaani, propaani ja butaani, lentopetroli (Jet A1 tai Jet A), suihkumoottoribensiini (Jet B) ja lentobensiini (AvGas);

32)	”erällä” tiettyä polttoaine- tai materiaalimäärää, josta on otettu edustavat näytteet, josta on laadittu kuvaus ja joka on siirretty yhtenä kuljetuksena tai siirretään jatkuvatoimisesti tietyn ajanjakson kuluessa;

33)	”seospolttoaineella” polttoainetta, joka sisältää sekä biomassasta peräisin olevaa että fossiilista hiiltä;

34)	”materiaaliseoksella” materiaalia, joka sisältää sekä biomassasta peräisin olevaa että fossiilista hiiltä;

35)	”alustavalla päästökertoimella” seospolttoaineen tai materiaaliseoksen oletettua kokonaispäästökerrointa, joka perustuu sen sisältämän hiilen biomassaosuudesta ja fossiilisesta osuudesta koostuvaan kokonaismäärään, ennen kuin se kerrotaan fossiilisella osuudella päästökertoimen saamiseksi;

36)	”fossiilisella osuudella” fossiilisen hiilen osuutta polttoaineen tai materiaalin kokonaishiilipitoisuudesta suhteellisena osuutena ilmaistuna;

37)	”biomassaosuudella” biomassasta peräisin olevan hiilen osuutta polttoaineen tai materiaalin kokonaishiilipitoisuudesta suhteellisena osuutena ilmaistuna;

38)	”energiatasemenetelmällä” menetelmää, jolla arvioidaan kattilassa polttoaineena käytetyn energian määrä (käytettävissä olevan lämmön ja häviöiden, eli säteilyhäviön, lämmönsiirtohäviön ja savukaasuhäviöiden summa);

39)

”jatkuvatoimisilla päästömittauksilla” toimia, joiden tavoitteena on määritellä suureen arvo jatkuvasti toistuvilla mittauksilla soveltaen joko mittauksia poistoputkesta tai ekstraktiivisia menetelmiä, joissa mittauslaite sijoitetaan poistoputken lähelle; niihin eivät sisälly mittausmenetelmät, jotka perustuvat yksittäisten näytteiden keräämiseen poistoputkesta;

40)	”polttoaineeseen sisältyvällä hiilidioksidilla” hiilidioksidia, joka on osa polttoainetta;

41)	”fossiilisella hiilellä” epäorgaanista ja orgaanista hiiltä, joka ei ole biomassaa;

42)	”mittauspisteellä” päästölähdettä, jossa käytetään jatkuvatoimisia päästömittausjärjestelmiä, tai putkiston poikkileikkauspistettä, jossa hiilidioksidivirta määritellään käyttämällä jatkuvatoimisia päästömittausjärjestelmiä;

43)

”massa- ja massakeskiöasiakirjoilla” standardien ja suositeltujen käytäntöjen, sellaisina kuin niistä on määrätty Chicagossa 7 päivänä joulukuuta 1944 allekirjoitetun kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteessä 6 (ilma-aluksen käyttö), kansainvälisissä ja kansallisissa täytäntöönpanomääräyksissä määriteltyjä asiakirjoja sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3922/91 (7) (EU-OPS) liitteessä III olevassa J luvussa tai vastaavissa kansainvälisissä säädöksissä tarkoitettuja asiakirjoja;

44)	”matkalla” lähtölentopaikan ja saapumislentopaikan välistä isoympyräreittiä, joka lisätään 95 km:n kiinteään tekijään;

45)	”lähtölentopaikalla” lentopaikkaa, josta direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetun ilmailutoiminnan muodostava lento alkaa;

46)	”saapumislentopaikalla” lentopaikkaa, johon direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetun ilmailutoiminnan muodostava lento päättyy;

47)	”hyötykuormalla” kuljetetun rahdin, postin, matkatavaroiden ja matkustajien kokonaismassaa;

48)	”hajapäästöillä” epäsäännöllisiä tai tahattomia päästöjä lähteistä, joita ei ole paikannettu tai jotka ovat liian hajanaisia tai pieniä, jotta niitä voitaisiin tarkkailla yksitellen;

49)	”lentopaikkaparilla” lähtölentopaikan ja saapumislentopaikan muodostamaa paria;

50)	”standardiolosuhteilla” 273,15 K:n lämpötilaa ja 101 325 Pa:n painetta, joiden perusteella määritellään normikuutiometri (Nm3);

51)	”hiilidioksidin talteenotolla” toimintaa, jossa kaasuvirroista otetaan talteen hiilidioksidia (CO2), joka pääsisi muutoin ilmakehään, kuljetettavaksi ja varastoitavaksi geologisesti direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallittuun varastointipaikkaan;

52)	”hiilidioksidin siirtämisellä” hiilidioksidin (CO2) kuljettamista putkistossa varastoitavaksi geologisesti direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallittuun varastointipaikkaan;

53)	”tarkoituksellisilla päästöillä” päästöjä, jotka vapautetaan tarkoituksellisesti laitoksesta tietyssä sijainniltaan määritellyssä päästökohteessa;

54)	”tehostetulla hiilivetyjen talteenotolla” hiilivetyjen talteen ottamista vesiruiskutuksella tai muilla keinoin tapahtuvan talteenoton lisäksi;

55)

”epäsuorilla tiedoilla” vuosiarvoja, jotka on todistettu oikeiksi empiirisesti tai johdettu hyväksytyistä lähteistä ja joilla toiminnanharjoittaja korvaa toimintotietoja tai laskentakertoimia varmistaakseen raportoinnin kattavuuden tapauksissa, joissa tarkkailumenetelmällä ei saada selville kaikkia tarvittavia toimintotietoja tai laskentakertoimia;

Lisäksi tähän asetukseen sovelletaan päätöksen 2009/450/EY liitteessä esitettyjä ”lennon” ja ”lentopaikan” määritelmiä sekä direktiivin 2009/31/EY 3 artiklan 1, 2, 3, 5, 6 ja 22 kohdassa esitettyjä määritelmiä.

2   JAKSO

Yleiset periaatteet

4 artikla

Yleiset velvoitteet

Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on noudatettava direktiivin 2003/87/EY mukaisia kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailu- ja raportointivelvoitteita 5–9 artiklassa esitettyjen perusteiden mukaisesti.

5 artikla

Kattavuus

Tarkkailun ja raportoinnin on oltava kattavaa ja katettava kaikki direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitettuihin toimintoihin ja muihin mainitun direktiivin 24 artiklan mukaisesti järjestelmään sisällytettyihin toimintoihin liittyvistä päästölähteistä ja päästövirroista peräisin olevat prosesseista ja poltosta aiheutuvat päästöt ja kaikki kyseisten toimintojen yhteydessä eriteltyjen kasvihuonekaasujen päästöt; kaksinkertaista laskentaa on kuitenkin vältettävä.

Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on toteutettava tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä estääkseen raportointikauteen liittyvät tietoaukot.

6 artikla

Johdonmukaisuus, vertailtavuus ja avoimuus

1.   Tarkkailun ja raportoinnin on oltava johdonmukaista ja ajallisesti vertailukelpoista. Tämän vuoksi toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on käytettävä samoja tarkkailumenetelmiä ja tietoja, paitsi jos toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt muutoksia ja poikkeuksia.

2.   Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on selvitettävä, tallennettava, koottava, analysoitava ja dokumentoitava tarkkailutiedot, mukaan lukien oletukset, viittaukset, toimintotiedot, päästökertoimet, hapettumiskertoimet ja muuntokertoimet, avoimella tavalla, joka antaa todentajalle ja toimivaltaiselle viranomaiselle mahdollisuuden toistaa päästöjen määrittämisprosessi.

7 artikla

Tarkkuus

Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on varmistettava, että päästöjen määrittäminen ei ole järjestelmällisesti eikä tietoisesti epätarkkaa.

Mahdollinen epätarkkuuksien lähde on tunnistettava ja vähennettävä mahdollisimman nopeasti.

On noudatettava asianmukaista huolellisuutta sen takaamiseksi, että päästöjä koskevat laskelmat ja mittaukset ovat mahdollisimman tarkkoja.

8 artikla

Menetelmien totuudenmukaisuus

Toiminnanharjoittajan ja ilma-aluksen käyttäjän on huolehdittava siitä, että raportoitavien päästötietojen totuudenmukaisuus voidaan riittävällä tavalla varmistaa. Päästöt on määritettävä käyttäen asianmukaisia tarkkailumenetelmiä, joista säädetään tässä asetuksessa.

Raportoiduissa päästötiedoissa ja niihin liittyvissä tiedoissa ei saa olla olennaisia väärintulkintoja, tietojen valinnassa ja esitystavassa on vältettävä puolueellisuutta ja tietojen on annettava luotettava ja tasapuolinen kuva laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän päästöistä.

Tarkkailumenetelmien valinnassa on saavutettava tasapaino tarkkuutta parantavien toimien ja niiden aiheuttamien lisäkustannusten välillä. Päästöjen tarkkailun ja raportoinnin tavoitteena on oltava suurin saavutettavissa oleva tarkkuus, ellei se ole teknisesti mahdotonta toteuttaa tai johda kohtuuttomiin kustannuksiin.

9 artikla

Jatkuva parantaminen

Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on otettava myöhemmässä tarkkailussa ja raportoinnissa huomioon suositukset, jotka sisältyvät direktiivin 2003/87/EY 15 artiklan mukaisesti annettuihin todentamisraportteihin.

10 artikla

Koordinointi

Jos jäsenvaltio nimeää useamman kuin yhden toimivaltaisen viranomaisen direktiivin 2003/87/EY 18 artiklan mukaisesti, sen on koordinoitava kyseisten viranomaisten tämän asetuksen nojalla suorittamaa työtä.

II   LUKU

TARKKAILUSUUNNITELMA

1   JAKSO

Yleiset säännöt

11 artikla

Yleiset velvoitteet

1.   Kunkin toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tarkkailtava kasvihuonekaasupäästöjä toimivaltaisen viranomaisen 12 artiklan mukaisesti hyväksymän tarkkailusuunnitelman perusteella ottaen huomioon sen laitoksen tai ilmailutoiminnon luonne ja toiminta, johon sitä sovelletaan.

Tarkkailusuunnitelmaa on täydennettävä kirjallisilla menettelyillä, joita toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä laatii, dokumentoi, panee täytäntöön ja ylläpitää tarvittaessa tarkkailusuunnitelman kohteena olevien toimintojen osalta.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetussa tarkkailusuunnitelmassa on esitettävä toiminnanharjoittajien tai ilma-aluksen käyttäjien noudatettavaksi tarkoitetut ohjeet loogisesti ja yksinkertaisesti niin, että vältetään toimien päällekkäisyydet ja otetaan huomioon laitoksessa jo noudatettavat tai toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän jo soveltamat järjestelmät.

12 artikla

Tarkkailusuunnitelman sisältö ja toimittaminen

1.   Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava tarkkailusuunnitelma toimivaltaisen viranomaisen hyväksyttäväksi.

Tarkkailusuunnitelman on muodostuttava tietyn laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän tarkkailumenetelmien yksityiskohtaisesta, kattavasta ja avoimesta dokumentaatiosta ja sisällettävä vähintään liitteen I mukaiset tiedot.

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava tarkkailusuunnitelman mukana kaikki seuraavat suunnitelmaa tukevat asiakirjat:

a)	kunkin lähdevirran ja päästölähteen osalta näyttö siitä, että sovellettuja määrittämistasoja koskevien toimintotietojen ja laskentakertoimien epävarmuuden raja-arvoja on soveltuvin osin noudatettu liitteen II ja III mukaisesti;

b)	riskinarvioinnin tulokset, jotka osoittavat ehdotettujen kontrollitoimien ja niihin liittyvien menettelyjen vastaavan tunnistettuja luontaisia riskejä ja kontrolliriskejä.

2.   Kun liitteessä I viitataan menettelyyn, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on laadittava, dokumentoitava, pantava täytäntöön ja ylläpidettävä tällainen menettely erillään tarkkailusuunnitelmasta.

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on esitettävä tarkkailusuunnitelmassa menettelyn yhteenveto, jossa esitetään seuraavat tiedot:

a)	menettelyn nimi;

b)	menettelyn jäljitettävissä ja todennettavissa oleva tunniste;

c)	menettelyn täytäntöönpanosta ja sillä tuotetuista tai hallituista tiedoista vastaava toimi tai osasto;

d)	menettelyn lyhyt kuvaus, jonka perusteella toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä, toimivaltainen viranomainen ja todentaja ymmärtävät keskeiset muuttujat ja suoritetut toimenpiteet;

e)	olennaisten tallenteiden ja tietojen sijainti;

f)	mahdollisesti käytetyn tietoteknisen järjestelmän nimi;

g)	luettelo mahdollisesti sovelletuista EN-standardeista tai muista standardeista.

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava pyynnöstä toimivaltaiselle viranomaiselle kirjallinen dokumentaatio käytettävissä olevista menettelyistä. Näiden on myös toimitettava se komission asetuksen (EU) N:o 600/2012 (8) mukaista todentamista varten.

3.   Tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen tietojen lisäksi jäsenvaltiot voivat vaatia, että laitosten tarkkailusuunnitelmaan sisällytetään muita kohtia, jotka ovat olennaisia päästöoikeuksien yhdenmukaistettua maksutta tapahtuvaa jakoa koskevien unionin laajuisten siirtymäsäännösten vahvistamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY 10 a artiklan mukaisesti 27 päivänä huhtikuuta 2011 annetun komission päätöksen 2011/278/EU (9) 24 artiklan 1 kohdan vaatimusten täyttämiseksi, erityisesti yhteenveto menettelystä, jolla varmistetaan, että

a)	toiminnanharjoittaja tarkistaa säännöllisesti, ovatko suunnitellut tai toteutuneet muutokset, jotka kohdistuvat laitoksen kapasiteettiin, tuotantotasoon ja toimintaan, kyseisen päätöksen mukaan olennaisia,

b)	toiminnanharjoittaja toimittaa a luetelmakohdassa tarkoitetut tiedot toimivaltaiselle viranomaiselle kunkin vuoden joulukuun 31 päivään mennessä.

13 artikla

Vakiomuotoiset ja yksinkertaistetut tarkkailusuunnitelmat

1.   Jäsenvaltiot voivat sallia sen, että toiminnanharjoittajat ja ilma-aluksen käyttäjät käyttävät vakiomuotoisia ja yksinkertaistettuja tarkkailusuunnitelmia, tämän kuitenkaan rajoittamatta 12 artiklan 3 kohdan soveltamista.

Tätä varten jäsenvaltiot voivat tarvittaessa julkaista tarkkailusuunnitelmaa varten asiakirjamalleja, myös kuvauksen 57 ja 58 artiklassa tarkoitetuista tietojen hallintatoimista ja kontrollimenettelyistä, komission julkaisemien asiakirjamallien ja ohjeiden perusteella.

2.   Toimivaltaisen viranomaisen on ennen 1 kohdassa tarkoitetun yksinkertaistetun tarkkailusuunnitelman hyväksymistä suoritettava yksinkertaistettu riskinarviointi sen arvioimiseksi, vastaavatko ehdotetut kontrollitoimet ja niihin liittyvät menettelyt määritettyjä luontaisia riskejä ja kontrolliriskejä, ja perusteltava kyseisen yksinkertaistetun tarkkailusuunnitelman käyttö.

Jäsenvaltiot voivat vaatia toiminnanharjoittajaa tai ilma-aluksen käyttäjää suorittamaan edellä olevassa alakohdassa tarkoitetun riskienarvioinnin tarvittaessa itse.

14 artikla

Tarkkailusuunnitelman muutokset

1.   Kunkin toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tarkistettava säännöllisesti, vastaako tarkkailusuunnitelma laitoksen tai lentotoiminnan luonnetta ja toimintaa direktiivin 2003/87/EY 7 artiklan mukaisesti ja voidaanko tarkkailumenetelmiä parantaa.

2.   Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on muutettava tarkkailusuunnitelmaa missä tahansa seuraavista tilanteista:

a)	sellaisten uusien toimintojen toteuttamisesta tai sellaisten uusien polttoaineiden tai materiaalien käytöstä, jotka eivät vielä sisälly tarkkailusuunnitelmaan, aiheutuu uusia päästöjä;

b)	tietojen saatavuus on muuttunut, minkä seurauksena päästöt voidaan määritellä tarkemmin erityisesti uusien mittauslaitetyyppien, näytteenottomenetelmien tai analysointimenetelmien vuoksi;

c)	aiemmin käytetyllä tarkkailumenetelmällä saatujen tietojen on havaittu olevan virheellisiä;

d)	tarkkailusuunnitelman muuttaminen parantaa raportoitujen tietojen tarkkuutta, paitsi jos muutos on teknisesti mahdoton toteuttaa tai siitä aiheutuvat kustannukset ovat kohtuuttoman suuret;

e)	tarkkailusuunnitelma on ristiriidassa tämän asetuksen vaatimusten kanssa ja toimivaltainen viranomainen pyytää toiminnanharjoittajaa tai ilma-aluksen käyttäjää muuttamaan sitä;

f)	on tarpeen reagoida todentamisraportissa esitettyihin tarkkailusuunnitelman parantamista koskeviin ehdotuksiin.

15 artikla

Tarkkailusuunnitelman muutosten hyväksyminen

1.   Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on ilmoitettava kaikista tarkkailusuunnitelman muuttamista koskevista ehdotuksista toimivaltaiselle viranomaiselle viivytyksettä.

Toimivaltainen viranomainen voi kuitenkin sallia sen, että toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ilmoittaa saman vuoden 31 päivään joulukuuta mennessä tarkkailusuunnitelman muutoksista, jotka eivät ole 3 kohdan mukaisesti merkittäviä.

2.   Mille tahansa 3 ja 4 kohdassa tarkoitetulle tarkkailusuunnitelman merkittävälle muutokselle on saatava toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä.

Jos toimivaltainen viranomainen katsoo, ettei muutos ole merkittävä, sen on ilmoitettava asiasta viivytyksettä toiminnanharjoittajalle tai ilma-aluksen käyttäjälle.

3.   Laitoksen tarkkailusuunnitelman merkittäviä muutoksia ovat esimerkiksi seuraavat:

a)	laitoksen luokituksen muutokset;

b)	muutokset, jotka koskevat sitä, pidetäänkö laitosta vain vähäisiä päästöjä aiheuttavana, sanotun rajoittamatta 47 artiklan 8 kohdan soveltamista;

c)	päästölähteiden muutokset;

d)	päästöjen määrittämisessä käytettävän menetelmän vaihto laskentaan perustuvasta menetelmästä mittauksiin perustuvaan menetelmään tai päinvastoin;

e)	sovelletun määrittämistason muutos;

f)	uusien lähdevirtojen käyttöönotto;

g)	lähdevirtojen luokittelun muutos, jonka seurauksena lähdevirran luokitus vaihtuu merkittävän, vähämerkityksisen tai erittäin vähämerkityksisen lähdevirran välillä;

h)	laskentakertoimen oletusarvon muutos, jos arvo on määriteltävä tarkkailusuunnitelmassa;

i)	näytteenottoon, analysointiin tai kalibrointiin liittyvien uusien menettelyjen käyttöönotto, jos kyseisten menettelyjen vaihdokset vaikuttavat suoraan päästötietojen tarkkuuteen;

j)	varastointipaikoissa tapahtuvista vuodoista peräisin olevien päästöjen kvantifiointimenetelmän käyttöönotto tai mukauttaminen.

4.   Ilma-aluksen käyttäjän tarkkailusuunnitelman merkittäviä muutoksia ovat esimerkiksi seuraavat:

a)

päästöjen tarkkailusuunnitelmaan liittyvät muutokset: i) polttoaineenkulutukseen liittyvä määrittämistason muutos; ii) tarkkailusuunnitelmassa vahvistettujen päästökertoimien arvojen muutos; iii) muutos liitteessä III vahvistettujen laskentamenetelmien välillä; iv) uusien lähdevirtojen käyttöönotto; v) lähdevirtojen luokittelun muutos, jonka seurauksena lähdevirran luokitus vaihtuu vähämerkityksisestä lähdevirrasta merkittäväksi lähdevirraksi; vi) 54 artiklan 1 kohdan mukaisesti vähäiseksi päästöjen aiheuttajaksi katsotun ilma-aluksen käyttäjän aseman muutos;

b)

tonnikilometritietojen tarkkailusuunnitelmaan liittyvät muutokset: i) lentoliikennepalveluissa tapahtuva muutos, jonka seurauksena muu kuin kaupallinen asema muuttuu kaupalliseksi asemaksi tai päinvastoin; ii) lentoliikennepalveluissa tapahtuva muutos, jonka seurauksena tapahtuu vaihdos matkustaja-, rahti- tai postiliikenteen harjoittamisen välillä.

16 artikla

Muutosten täytäntöönpano ja kirjaaminen

1.   Ennen kuin toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä saa 15 artiklan 2 kohdan mukaisen hyväksynnän tai tiedot, se voi harjoittaa tarkkailua ja raportointia muutetun tarkkailusuunnitelman pohjalta, jos voidaan kohtuudella olettaa, etteivät ehdotetut muutokset ole merkittäviä, tai jos alkuperäisen tarkkailusuunnitelman mukainen tarkkailu johtaisi epätäydellisiin päästötietoihin.

Epäselvissä tilanteissa toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on huolehdittava kaikesta tarkkailusta ja raportoinnista ja dokumentoitava ne väliaikaisessa dokumentoinnissa rinnakkain käyttäen sekä päivitettyä että alkuperäistä tarkkailusuunnitelmaa.

2.   Kun toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä saa 15 artiklan 2 kohdan mukaisen hyväksynnän tai tiedot, sen on käytettävä ainoastaan muutettuun tarkkailusuunnitelmaan liittyviä tietoja ja suoritettava kaikki tarkkailu ja raportointi käyttäen ainoastaan muutettua tarkkailusuunnitelmaa.

3.   Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on säilytettävä tallenteet kaikista tarkkailusuunnitelman muutoksista. Kussakin tallenteessa on esitettävä seuraavat tiedot:

a)	muutoksen avoin kuvaus;

b)	muutoksen perustelut;

c)	päivämäärä, jolloin muutoksesta ilmoitettiin toimivaltaiselle viranomaiselle;

d)	mikäli saatavilla, päivämäärä, jona toimivaltainen viranomainen on vastaanottanut 15 artiklan 1 kohdan mukaisen ilmoituksen, ja päivämäärä, jona toimivaltainen viranomainen on antanut 15 artiklan 2 kohdan mukaisen hyväksynnän tai tiedon;

e)	2 kohdassa tarkoitetun tarkkailusuunnitelman täytäntöönpanon alkamispäivä.

2   JAKSO

Tekninen toteutettavuus ja kohtuuttomat kustannukset

17 artikla

Tekninen toteutettavuus

Jos toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä väittää, että erityisten tarkkailumenetelmien soveltaminen ei ole teknisesti mahdollista, toimivaltaisen viranomaisen on arvioitava teknistä toteutettavuutta ottaen huomioon toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän perustelut. Perustelun on pohjauduttava siihen, että toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä pystyy vaaditussa ajassa hankkimaan sellaiset tekniset resurssit, jotka ovat tarpeen ehdotetun järjestelmän tarpeiden tyydyttämiseksi tai vaatimuksen noudattamiseksi tämän asetuksen tarkoituksia varten. Näihin teknisiin resursseihin on kuuluttava se, että käytettävissä on vaadittu tekniikka ja teknologia.

18 artikla

Kohtuuttomat kustannukset

1.   Jos toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä väittää, että erityisten tarkkailumenetelmien soveltamisesta aiheutuu kohtuuttomia kustannuksia, toimivaltaisen viranomaisen on arvioitava kustannusten kohtuuttomuutta ottaen huomioon toiminnanharjoittajan perustelut.

Toimivaltaisen viranomaisen on katsottava kustannukset kohtuuttomiksi, jos kustannusarvio ylittää hyödyn. Tätä varten hyöty on laskettava kertomalla parannuskerroin päästöoikeuksien 20 euron viitehinnalla, ja kustannusten laskemiseksi on otettava huomioon sopiva poistojakso, joka perustuu laitteiston taloudelliseen käyttöikään.

2.   Kun arvioidaan kustannusten kohtuuttomuutta valittaessa määrittämistasoja toimintotietojen määrittämistä varten, toimivaltaisen viranomaisen on käytettävä 1 kohdassa tarkoitettuna parannuskertoimena nykyisen epävarmuuden ja parannuksen myötä saavutettavan määrittämistason mukaisen epävarmuustavoitteen välistä eroa kerrottuna kyseisen lähdevirran viimeisimpien kolmen vuoden aikana aiheuttamilla keskimääräisillä vuosipäästöillä.

Ellei tietoa tämän lähdevirran viimeisimpien kolmen vuoden aikana aiheuttamista vuotuisista keskimääräisistä päästöistä ole saatavana, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on käytettävä konservatiivista arviota vuotuisista keskimääräisistä päästöistä, pois lukien biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi, ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä. Kansallisessa lakisääteisessä metrologisessa valvonnassa olevien mittauslaitteiden tapauksessa saavutettu epävarmuus voidaan korvata asiaankuuluvassa kansallisessa lainsäädännössä sallitulla suurimmalla käytönaikaisella virheellä.

3.   Kun arvioidaan kustannusten kohtuuttomuutta sellaisten toimenpiteiden osalta, jotka lisäävät raportoitujen päästöjen laatua mutta joilla ei ole suoraa vaikutusta toimintotietojen tarkkuuteen, toimivaltaisen viranomaisen on käytettävä yhden prosentin parannuskerrointa kunkin lähdevirran kolmen viimeisimmän raportointikauden aikana aiheuttamista vuotuisista keskimääräisistä päästöistä. Näihin toimenpiteisiin voivat kuulua:

a)	siirtyminen oletusarvoista analyyseihin laskentakertoimien määrittämiseksi;

b)	lähdevirtakohtaisten analyysien määrän lisääminen;

c)

jos tietty mittaustehtävä ei kuulu kansallisen lakisääteisen metrologisen valvonnan piiriin, mittauslaitteiden korvaaminen laitteilla, jotka täyttävät vastaaville sovelluksille asetetut jäsenvaltion lakisääteisen metrologisen valvonnan asiaankuuluvat vaatimukset, tai mittauslaitteilla, jotka noudattavat direktiivin 2004/22/EY tai Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/23/EY (10) perusteella annettuja kansallisia sääntöjä;

d)	mittauslaitteiden kalibrointi- ja huoltovälien lyhentäminen;

e)	tietojen hallintatoimien ja kontrollitoimien parannukset, jotka vähentävät luontaista riskiä tai kontrolliriskiä merkittävästi.

4.   Toimenpiteistä, jotka liittyvät laitoksen tarkkailumenetelmän parantamiseen 69 artiklan mukaisesti, ei katsota aiheutuvan kohtuuttomia kustannuksia, jos niiden kustannukset ovat enintään 2 000 euroa raportointikauden aikana. Vähän päästöjä aiheuttavien laitosten kohdalla tämä raja on 500 euroa raportointikautena.

III   LUKU

KIINTEIDEN LAITOSTEN PÄÄSTÖJEN TARKKAILU

1   JAKSO

Yleiset säännökset

19 artikla

Laitosten ja lähdevirtojen luokittelu

1.   Kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä laitoksensa luokka 2 kohdan mukaisesti ja tarvittaessa kunkin lähdevirran luokka 3 kohdan mukaisesti päästöjen tarkkailemiseksi ja määrittämistasoja koskevien vähimmäisvaatimusten määrittämiseksi.

2.   Toiminnanharjoittajan on luokiteltava kukin laitos kuuluvaksi johonkin seuraavista luokista:

a)

A-luokan laitos, jos vuotuiset keskimääräiset todennetut päästöt olivat tämänhetkistä päästökauppakautta välittömästi edeltävän päästökauppakauden aikana keskimäärin enintään 50 000 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia, pois lukien biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi, ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä;

b)

B-luokan laitos, jos vuotuiset keskimääräiset todennetut päästöt olivat tämänhetkistä päästökauppakautta välittömästi edeltävän päästökauppakauden aikana yli 50 000 tonnia ja enintään 500 000 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia, pois lukien biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi, ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä;

c)	C-luokan laitos, jos vuotuiset keskimääräiset todennetut päästöt olivat tämänhetkistä päästökauppakautta välittömästi edeltävän päästökauppakauden aikana yli 500 000 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia, pois lukien biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi, ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä;

3.   Toiminnanharjoittajan on luokiteltava kukin lähdevirta vertaamalla sitä summaan, jossa ovat mukana kaikki laskentaan perustuviin menetelmiin sisältyviä lähdevirtoja vastaavan fossiilisen hiilidioksidin ja hiilidioksidiekvivalentin absoluuttiset arvot sekä mittaukseen perustuvalla menetelmillä tarkkailtujen päästölähteiden kaikkien päästöjen absoluuttiset arvot, ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä; lähdevirta on luokiteltava johonkin seuraavista luokista:

a)

vähämerkityksiset lähdevirrat, joilla tarkoitetaan toiminnanharjoittajan valitsemia lähdevirtoja, joiden yhteispäästöt ovat alle 5 000 tonnia fossiilista hiilidioksidia vuodessa tai joiden osuus on alle 10 prosenttia, yhteensä enintään 100 000 tonnia fossiilista hiilidioksidia vuodessa, sen mukaan, kumpi arvo on korkeampi absoluuttisina arvoina mitattuna;

b)

erittäin vähämerkityksiset lähdevirrat, joilla tarkoitetaan toiminnanharjoittajan valitsemia lähdevirtoja, joiden yhteispäästöt ovat alle 1 000 tonnia fossiilista hiilidioksidia vuodessa tai joiden osuus on alle kaksi prosenttia, yhteensä enintään 20 000 tonnia fossiilista hiilidioksidia vuodessa, sen mukaan, kumpi arvo on korkeampi absoluuttisina arvoina mitattuna;

c)	merkittävät lähdevirrat, joissa lähdevirtoja ei luokitella mihinkään a ja b kohdassa tarkoitettuun luokkaan.

4.   Jos laitoksen vuotuisia todennettuja keskimääräisiä päästöjä tämänhetkistä päästökauppakautta välittömästi edeltävän päästökauppakauden ajalta ei ole saatavissa tai ne ovat epätarkkoja, toiminnanharjoittajan on käytettävä laitoksen luokan määrittämiseksi konservatiivista arviota vuotuisista keskimääräisistä päästöistä, pois lukien biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi ja ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä.

20 artikla

Tarkkailun laajuus

1.   Toiminnanharjoittajan on rajattava kunkin laitoksen tarkkailun laajuus.

Toiminnanharjoittajan on sisällytettävä tarkkailuun kaikki kasvihuonekaasujen päästöt, jotka ovat peräisin direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltuihin toimintoihin kuuluvista päästölähteistä ja lähdevirroista sekä jäsenvaltioiden direktiivin 2003/87/EY 24 artiklan mukaisesti järjestelmään sisällyttämistä toiminnoista ja kasvihuonekaasuista.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon myös päästöt, jotka johtuvat säännöllisistä toiminnoista ja raportointikauden aikana esiintyvistä poikkeuksellisista tapahtumista, kuten laitoksen käynnistämisestä ja pysäyttämisestä ja häiriötilanteista, lukuun ottamatta kuljetustarkoituksiin käytettävien liikkuvien työkoneiden päästöjä.

2.   Toiminnanharjoittajan on tarkkailu- ja raportointiprosessia määrittäessään sisällytettävä siihen liitteessä IV esitetyt sektorikohtaiset vaatimukset.

3.   Jos direktiivissä 2009/31/EY tarkoitetussa varastointikompleksissa havaitaan vuotoja, joista aiheutuu päästöjä tai hiilidioksidin vapautumista vesipatsaaseen, ne on katsottava kyseisen laitoksen päästölähteiksi ja niitä on tarkkailtava tämän asetuksen liitteessä IV olevan 23 osan mukaisesti.

Vuoto voidaan toimivaltaisen viranomaisen hyväksynnän perusteella jättää katsomatta päästölähteeksi tarkkailu- ja raportointiprosessissa, kun direktiivin 2009/31/EY 16 artiklan mukaiset korjaavat toimenpiteet on toteutettu eikä havaittavissa enää ole vuodosta aiheutuvia päästöjä taikka hiilidioksidin vapautumista vesipatsaaseen.

21 artikla

Tarkkailumenetelmien valinta

1.   Laitoksen päästöjen tarkkailua varten toiminnanharjoittajan on päätettävä, soveltaako se laskentaan perustuvia menetelmiä vai mittaukseen perustuvia menetelmiä, jollei tämän asetuksen erityisistä säännöksistä muuta johdu.

Laskentaan perustuvassa menetelmässä on määritettävä lähdevirroista peräisin olevat päästöt pohjautuen mittausjärjestelmien avulla saataviin toimintotietoihin ja muihin muuttujiin, jotka pohjautuvat laboratorioanalyyseihin tai oletusarvoihin. Laskentaan perustuva menetelmä voidaan toteuttaa joko 24 artiklassa esitetyn vakiolaskentamenetelmän tai 25 artiklassa esitetyn massatasemenetelmän avulla.

Mittaukseen perustuvassa menetelmässä on määritettävä päästölähteiden päästöt mittaamalla jatkuvatoimisesti kasvihuonekaasujen pitoisuutta savukaasussa ja savukaasuvirtausta; tämä käsittää myös laitosten välisten hiilidioksidisiirtojen tarkkailun, jossa mitataan hiilidioksidipitoisuutta ja siirtokaasun virtausta.

Kun käytetään laskentaan perustuvaa menetelmää, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava tarkkailusuunnitelmassa kunkin lähdevirran osalta, käytetäänkö vakiolaskentamenetelmää vai massatasemenetelmää, sekä asiaankuuluvat määrittämistasot liitteen II mukaisesti.

2.   Toiminnanharjoittaja voi toimivaltaisen viranomaisen hyväksynnän saatuaan käyttää saman laitoksen eri päästölähteiden ja lähdevirtojen osalta vakiolaskentamenetelmän, massatasemenetelmän ja mittaukseen perustuvan menetelmän yhdistelmää, kunhan päästöjen määrityksestä ei jää puuttumaan tietoja eikä päästöjä lasketa kahteen kertaan.

3.   Ellei toiminnanharjoittaja valitse mittaukseen perustuvaa menetelmää, toiminnanharjoittajan on valittava liitteen IV asiaankuuluvassa osassa edellytetty menetelmä, paitsi jos toiminnanharjoittaja toimittaa toimivaltaisille viranomaisille näyttöä siitä, että kyseisen menetelmän käyttö on teknisesti mahdotonta tai se johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin tai että jollakin muulla menetelmällä saadaan kokonaisuudessaan tarkempia tietoja päästöistä.

22 artikla

Tarkkailumenetelmä, joka ei perustu määrittämistasoihin

Edellä 21 artiklan 1 kohdasta poiketen toiminnanharjoittaja voi soveltaa valittuihin lähdevirtoihin tai päästölähteisiin tarkkailumenetelmää, joka ei perustu määrittämistasoihin (jäljempänä ’fall back -menetelmä’), edellyttäen, että kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

laskentaan perustuvassa menetelmässä vähintään määrittämistason 1 soveltaminen yhteen tai useampaan merkittävään tai vähämerkityksiseen lähdevirtaan, ja mittaukseen perustuvan menetelmän soveltaminen vähintään yhteen samoihin lähdevirtoihin liittyvään päästölähteeseen ei ole teknisesti toteutettavissa tai se johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin;

b)

toiminnanharjoittaja arvioi ja määrittää määrällisesti joka vuosi kaikkien vuotuisten päästöjen määrittämiseen käytettyjen muuttujien epävarmuudet ISO-asiakirjan ”Guide to the Expression of Uncertainty in Measurement” (JCGM 100:2008) tai jonkin muun kansainvälisesti hyväksytyn standardin mukaisesti ja sisällyttää tulokset vuosittaiseen päästöselvitykseen;

c)

toiminnanharjoittaja osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että tällaista fall back -menetelmää soveltamalla koko laitoksen kasvihuonekaasupäästöjen vuotuiseen tasoon liittyvät epävarmuuden raja-arvot eivät ylitä 7,5:tä prosenttia luokkaan A kuuluvien laitosten osalta, 5,0:tä prosenttia luokkaan B kuuluvien laitosten osalta ja 2,5:tä prosenttia luokkaan C kuuluvien laitosten osalta.

23 artikla

Tarkkailumenetelmän tilapäiset muutokset

1.   Jos tarkkailusuunnitelmassa hyväksyttyä määrittämistasoa ei teknisistä syistä voida tilapäisesti soveltaa polttoaine- tai materiaalivirran toimintotietojen tai kunkin laskentakertoimen määrittämiseen toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, toiminnanharjoittajan on sovellettava ylintä toteuttamiskelpoista määrittämistasoa, kunnes tarkkailusuunnitelmassa hyväksytyn määrittämistason soveltamisedellytykset ovat palautuneet.

Toiminnanharjoittajan on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet, jotta toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän tarkkailusuunnitelman määrittämistason soveltamista voidaan jatkaa joutuisasti.

2.   Toiminnanharjoittajan on ilmoitettava tällaisesta 1 kohdassa tarkoitetusta tarkkailumenetelmän tilapäisestä muutoksesta viivytyksettä toimivaltaiselle viranomaiselle ja esitettävä

a)	määrittämistasosta poikkeamisen syyt;

b)	yksityiskohtaisesti väliaikainen tarkkailumenetelmä, jolla toiminnanharjoittaja määrittää päästöt, kunnes tarkkailusuunnitelman määrittämistasoa voidaan taas soveltaa;

c)	toimenpiteet, joita toiminnanharjoittaja toteuttaa, jotta toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän tarkkailusuunnitelman määrittämistasoa voitaisiin taas soveltaa;

d)	ennuste ajankohdasta, jolloin toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän määrittämistason soveltamista jatketaan.

2   JAKSO

Laskentaan perustuva menetelmä

1   alajakso

Yleistä

24 artikla

Päästöjen laskeminen vakiolaskentamenetelmän mukaisesti

1.   Vakiolaskentamenetelmässä toiminnanharjoittajan on laskettava poltosta kutakin lähdevirtaa kohden aiheutuvat päästöt kertomalla toimintotiedot, jotka liittyvät poltetun polttoaineen määrään, ilmaistuna teholliseen lämpöarvoon perustuvina terajouleina, vastaavalla päästökertoimella, ilmaistuna hiilidioksiditonneina terajoulea kohti (t CO2/TJ) tehollista lämpöarvoa vastaavalla tavalla, ja vastaavalla hapettumiskertoimella.

Toimivaltainen viranomainen voi sallia muodossa t CO2/t tai t CO2/Nm3 ilmaistavien päästökertoimien käytön. Tällöin toiminnanharjoittajan on määritettävä poltosta aiheutuvat päästöt kertomalla toimintotiedot, joka liittyvät poltetun polttoaineen määrään, ilmaistuna tonneina tai normikuutiometreinä, vastaavalla päästökertoimella ja vastaavalla hapettumiskertoimella.

2.   Toiminnanharjoittajan on määritettävä prosessipäästöt lähdevirtaa kohden kertomalla toimintotiedot, jotka liittyvät materiaalin kulutukseen, suorituskykykyyn tai tuotannon määrään, ilmaistuna tonneina tai normikuutiometreinä, vastaavalla päästökertoimella, ilmaistuna muodossa t CO2/t tai t CO2/Nm3, ja vastaavalla muuntokertoimella.

3.   Jos määrittämistason 1 tai määrittämistason 2 päästökerroin sisältää jo epätäydellisten kemiallisten reaktioiden vaikutuksen, hapettumiskerroin tai muuntokerroin on 1.

25 artikla

Päästöjen laskeminen massatasemenetelmän mukaisesti

1.   Massatasemenetelmää käyttäessään toiminnanharjoittajan on laskettava kunkin massataseeseen sisällytetyn lähdevirran hiilidioksidimäärä kertomalla toimintotiedot, jotka liittyvät massataseen rajojen sisäpuolelle tulevan tai massataseen ulkopuolelle siirtyvän materiaalin määrään, materiaalin hiilipitoisuudella, joka on kerrottu kertoimella 3 664 t CO2/t C, noudattaen liitteessä II olevaa 3 osaa.

2.   Massataseen kattaman prosessin kokonaispäästöt määritetään laskemalla yhteen kaikkien massataseeseen sisältyvien lähdevirtojen hiilidioksidimäärät, tämän kuitenkaan rajoittamatta 49 artiklan soveltamista. Ilmakehään pääsevä hiilimonoksidi (CO) lasketaan massataseessa molaarisesti vastaavana määränä hiilidioksidia.

26 artikla

Sovellettavat määrittämistasot

1.   Määritellessään toimintotietojen ja laskentakertoimien määrittämisessä käytettäviä asiaankuuluvia määrittämistasoja 21 artiklan 1 kohdan mukaisesti kunkin toiminnanharjoittajan on käytettävä:

a)	vähintään liitteessä V lueteltuja määrittämistasoja, kun kyseessä on luokkaan A kuuluva laitos tai jos edellytetään laskentakerrointa sellaista lähdevirtaa varten, joka on kaupallinen peruspolttoaine;

b)	muissa kuin a alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa korkeinta liitteessä II määritettyä määrittämistasoa.

Toiminnanharjoittaja voi kuitenkin käyttää luokkaan C kuuluvien laitosten osalta määrittämistasoa, joka on yhden tason alempi kuin ensimmäisessä alakohdassa vaadittu määrittämistaso, ja luokkiin A ja B kuuluvien laitosten osalta määrittämistasoa, joka on enintään kaksi tasoa alempi, vähintään kuitenkin määrittämistasoa 1, jos toiminnanharjoittaja osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että ensimmäisessä alakohdassa edellytetty määrittämistaso ei ole teknisesti toteuttamiskelpoinen tai johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin.

Toimivaltainen viranomainen voi sallia, että toiminnanharjoittaja käyttää toisessa alakohdassa tarkoitettuja määrittämistasoja alempia määrittämistasoja, vähintään kuitenkin määrittämistasoa 1, enintään kolmen vuoden siirtymäkauden ajan, edellyttäen, että molemmat seuraavista edellytyksistä täyttyvät:

a)	toiminnanharjoittaja osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että toisessa alakohdassa edellytetty määrittämistaso ei ole teknisesti toteuttamiskelpoinen tai johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin;

b)	toiminnanharjoittaja esittää parantamissuunnitelman, josta ilmenee, miten ja mihin mennessä vähintäänkin toisessa alakohdassa edellytetty määrittämistaso saavutetaan.

2.   Toiminnanharjoittajan on käytettävä vähämerkityksisten lähdevirtojen toimintotietojen tai kunkin laskentakertoimen määrittämiseen ylintä teknisesti toteuttamiskelpoista määrittämistasoa, joka ei johda kohtuuttomiin kustannuksiin, vähintään kuitenkin määrittämistasoa 1.

3.   Erittäin vähämerkityksisten lähdevirtojen osalta kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä toimintotiedot ja kukin laskentakerroin käyttämällä määrittämistasojen sijaan konservatiivisia arvioita, paitsi jos määritetty määrittämistaso on saavutettavissa ilman ylimääräisiä ponnisteluja.

4.   Hapettumis- tai muuntokertoimen osalta toiminnanharjoittajan on sovellettava vähintään alimpia liitteessä II lueteltuja määrittämistasoja.

5.   Jos toimivaltainen viranomainen on sallinut muodossa t CO2/t tai t CO2/Nm3 ilmaistavien päästökertoimien käytön polttoaineiden ja prosessien syöttöaineina käytettävien polttoaineiden päästökertoimena tai massataseissa 25 artiklan mukaisesti, voidaan tehollista lämpöarvoa tarkkailla käyttäen liitteessä II määritettyä ylintä määrittämistasoa alempia määrittämistasoja.

2   alajakso

Toimintotiedot

27 artikla

Toimintotietojen määrittäminen

1.   Toiminnanharjoittajan on määritettävä lähdevirran toimintotiedot jollakin seuraavista tavoista:

a)	päästöt aiheuttavan prosessin jatkuvan mittaamisen perusteella tai

b)	erikseen toimitettujen määrien yhteenlaskettujen mittaustulosten perusteella ottaen huomioon olennaiset varastomuutokset.

2.   Edellä 1 kohdan b alakohdan soveltamiseksi raportointikauden aikana prosessoidun polttoaineen tai materiaalin määrä on laskettava vähentämällä raportointikauden aikana ostetun polttoaineen tai materiaalin määrästä laitoksesta pois viedyn polttoaineen tai materiaalin määrä, lisäämällä siihen raportointikauden alussa varastossa olleen polttoaineen tai materiaalin määrä ja vähentämällä siitä raportointikauden lopussa varastossa olleen polttoaineen tai materiaalin määrä.

Jos varastossa olevien määrien määrittäminen suoraan mittaamalla on teknisesti mahdotonta tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin, toiminnanharjoittaja voi arvioida nämä määrät yhdellä seuraavista tavoista:

a)	edellisten vuosien tietojen perusteella ja vertaamalla niitä raportointikauden tuotantoon;

b)	dokumentoitujen menettelyiden ja asianmukaisten raportointikautta koskevien tarkastettujen tilinpäätöstietojen avulla.

Kun toimintotietoja ei voida teknisistä syistä määrittää tarkalleen koko kalenterivuoden osalta tai se aiheuttaisi kohtuuttomia kustannuksia, toiminnanharjoittaja voi valita seuraavan sopivimman päivän erottamaan raportointikauden seuraavasta kaudesta ja muodostaa näin vaaditun kalenterivuoden. Yhteen tai useampaan lähdevirtaan mahdollisesti liittyvät muutokset on kirjattava selkeästi, niitä on käytettävä kyseistä kalenterivuotta edustavan arvon perustana ja ne on otettava johdonmukaisesti huomioon seuraavana vuonna.

28 artikla

Toiminnanharjoittajan hallinnassa olevat mittausjärjestelmät

1.   Toimintotietojen määrittämiseksi 27 artiklan mukaisesti toiminnanharjoittajan on käytettävä laitoksessa omassa hallinnassaan oleviin mittausjärjestelmiin perustuvia mittaustuloksia edellyttäen, että kaikki seuraavat vaatimukset täyttyvät:

a)	toiminnanharjoittaja suorittaa epävarmuustarkastelun ja varmistaa, että asiaankuuluvan määrittämistason epävarmuusraja saavutetaan;

b)

toiminnanharjoittaja varmistaa vähintään kerran vuodessa ja aina mittauslaitteiden kalibroinnin jälkeen, että kalibrointituloksia, jotka kerrotaan konservatiivisella tarkistuskertoimella, joka perustuu saman mittauslaitteen tai samanlaisten mittauslaitteiden edellisten kalibrointien sopivaan aikasarjaan käytönaikaisen epävarmuuden vaikutuksen huomioon ottamiseksi, verrataan asiaankuuluviin epävarmuusrajoihin.

Jos 12 artiklan mukaisesti hyväksytyt raja-arvot ylittyvät tai jos havaitaan, ettei laitteisto vastaa muita vaatimuksia, toiminnanharjoittajan on toteutettava korjaavia toimenpiteitä viivytyksettä ja ilmoitettava niistä toimivaltaiselle viranomaiselle.

2.   Toiminnanharjoittajan on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu epävarmuustarkastelu ilmoittaessaan uudesta tarkkailusuunnitelmasta tai sen ollessa olennaista hyväksytyn tarkkailusuunnitelman muuttamiseksi.

Tähän arviointiin on sisällyttävä käytettyjen mittausvälineiden yksilöity epävarmuus, kalibroinnin epävarmuus ja mahdollisia muita epävarmuusarvoja, jotka liittyvät mittausvälineiden tosiasialliseen käyttöön. Varastomuutoksiin liittyvä epävarmuus on sisällytettävä epävarmuustarkasteluun, jos varastoissa voi olla vähintään viisi prosenttia kyseisen polttoaineen tai materiaalin vuotuisesta käyttömäärästä. Suorittaessaan arvioinnin toiminnanharjoittajan on otettava huomioon se, että liitteessä II esitettyjen määrittämistason epävarmuusrajojen määrittämiseen käytetyt arvot vastaavat epävarmuutta koko raportointikauden aikana.

Toiminnanharjoittaja voi yksinkertaistaa epävarmuustarkastelua olettamalla, että käytössä olevalle mittauslaitteelle määritetyt suurimmat sallitut virheet tai kalibroinnilla saatu epävarmuus kerrottuna konservatiivisella tarkistuskertoimella käytönaikaisen epävarmuuden vaikutuksen huomioon ottamiseksi, jos tämä on pienempi, voidaan katsoa koko raportointikauden epävarmuudeksi liitteessä II määrittämistasoa koskevissa määritelmissä edellytetyllä tavalla, sillä edellytyksellä, että mittauslaitteet on asennettu niiden käyttöspesifikaatioiden mukaan niille soveltuvaan ympäristöön.

3.   Toimivaltainen viranomainen voi sallia toiminnanharjoittajan käyttävän laitoksessa omassa hallinnassaan oleviin mittausjärjestelmiin perustuvia mittaustuloksia, jos toiminnanharjoittaja esittää näytön siitä, että käytetyt mittauslaitteet ovat asiaankuuluvassa kansallisessa lakisääteisessä metrologisessa valvonnassa, tämän kuitenkaan rajoittamatta 2 kohdan soveltamista.

Tätä varten lakisääteistä metrologista valvontaa koskevassa asiaankuuluvassa kansallisessa lainsäädännössä kyseiselle mittaustehtävälle sallittua suurinta käytönaikaista virhettä voidaan käyttää epävarmuuden arvona toimittamatta muuta näyttöä.

29 artikla

Mittausjärjestelmät, jotka eivät ole toiminnanharjoittajan hallinnassa

1.   Jos yksinkertaistetun epävarmuustarkastelun perusteella sellaisten mittausjärjestelmien käyttö, jotka eivät ole toiminnanharjoittajan omassa hallinnassa, verrattuna niihin, jotka ovat toiminnanharjoittajan omassa hallinnassa 28 artiklan mukaisesti, mahdollistaa sen, että toiminnanharjoittaja noudattaa ainakin yhtä korkeaa määrittämistasoa, antaa luotettavampia tuloksia ja on vähemmän altis kontrolliriskille, on toiminnanharjoittajan määritettävä toimintotiedot mittausjärjestelmillä, jotka eivät ole sen omassa hallinnassa.

Toiminnanharjoittaja voi tätä varten käyttää yhtä seuraavista tietolähteistä:

a)	määriä, jotka perustuvat kauppakumppanin toimittamiin laskuihin, edellyttäen, että kahden riippumattoman kauppakumppanin välillä tapahtuu liiketoimi, tai

b)	mittausjärjestelmistä suoraan otetut lukemat.

2.   Toiminnanharjoittajan on varmistettava 26 artiklan mukaisen sovellettavan määrittämistason noudattaminen.

Tätä varten kansallista lakisääteistä metrologista valvontaa koskevassa asiaankuuluvassa lainsäädännössä kyseiselle liiketoimelle sallittua suurinta käytönaikaista virhettä voidaan käyttää epävarmuutena toimittamatta muuta näyttöä.

Jos kansallista lakisääteistä metrologista valvontaa koskevat noudatettavat vaatimukset ovat vähemmän tiukkoja kuin mitä 26 artiklan mukaan sovellettava määrittämistaso edellyttää, toiminnanharjoittajan on hankittava näyttöä sovellettavasta epävarmuudesta mittausjärjestelmästä vastaavalta kauppakumppaniltaan.

3   alajakso

Laskentakertoimet

30 artikla

Laskentakertoimien määrittäminen

1.   Toiminnanharjoittajan on määritettävä laskentakertoimet sovellettavasta määrittämistasosta riippuen joko oletusarvoina tai analyysiin perustuvina arvoina.

2.   Toiminnanharjoittajan on määritettävä ja raportoitava laskentakertoimet toimintotietojen osalta käytetyn tilan mukaan viitaten polttoaineen tai materiaalin tilaan, jossa polttoaine tai materiaali ostetaan tai käytetään päästöjä aiheuttavassa prosessissa, ennen kuin se kuivataan tai käsitellään muutoin laboratoriossa analysoitavaksi.

Jos edellä kuvatusta menettelystä aiheutuu kohtuuttomat kustannukset tai jos voidaan saavuttaa parempi tarkkuus, toiminnanharjoittaja voi johdonmukaisesti raportoida toimintotiedot ja laskentakertoimet viitaten tilaan, jossa laboratorioanalyysit tehdään.

31 artikla

Laskentakertoimien oletusarvot

1.   Jos toiminnanharjoittaja käyttää laskennassa oletusarvojen mukaisia kertoimia, on liitteessä II ja VI esitetyn sovellettavan määrittämistason vaatimusten mukaisesti käytettävä yhtä seuraavista arvoista:

a)	liitteessä VI luetellut standardikertoimet ja stoikiometriset kertoimet;

b)	standardikertoimet, joita jäsenvaltio käyttää kansallisessa inventaariossaan, jonka se toimittaa Yhdistyneiden Kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen sihteeristölle;

c)	toimivaltaisen viranomaisen kanssa sovitut kirjallisuusarvot, myös toimivaltaisen viranomaisen julkaisemat standardikertoimet, jotka ovat yhdenmukaisia b alakohdassa tarkoitettujen kertoimien kanssa, mutta sisältävät eritellympiä polttoainelähteitä;

d)	materiaalin toimittajan määrittämät ja takaamat arvot, jos toiminnanharjoittaja voi osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että hiilisisällön 95 prosentin luottamusväli on korkeintaan 1 prosentti;

e)	aiemmin tehtyihin analyyseihin perustuvat arvot, jos toiminnanharjoittaja voi osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että nämä arvot kelpaavat edustamaan saman materiaalin tulevia eriä.

2.   Toiminnanharjoittajan on eriteltävä kaikki tarkkailusuunnitelmassa käytetyt oletusarvot.

Jos oletusarvot muuttuvat vuosittain, toiminnanharjoittajan on nimettävä tarkkailusuunnitelmassa kyseisen arvon arvovaltainen, käyttökelpoinen lähde.

3.   Toimivaltainen viranomainen voi hyväksyä laskentakertoimen oletusarvon muutoksen tarkkailusuunnitelmassa 15 artiklan 2 kohdan mukaisesti ainoastaan, jos toiminnanharjoittaja esittää näyttöä siitä, että uusi oletusarvo lisää päästöjen määrittelyn tarkkuutta.

4.   Toimivaltainen viranomainen voi sallia toiminnanharjoittajan pyynnöstä sen, että polttoaineiden tehollinen lämpöarvo ja päästökertoimet määritetään käyttäen samaa määrittämistasoa, jota edellytetään kaupallisten peruspolttoaineiden osalta, edellyttäen että toiminnanharjoittaja toimittaa näyttöä vähintään kolmen vuoden välein siitä, että tehollisen lämpöarvon 1 prosentin luottamusväli on saavutettu viimeisten kolmen vuoden aikana.

32 artikla

Analyyseihin perustuvat laskentakertoimet

1.   Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että laskentakertoimien analyysit, näytteenotot, kalibroinnit ja validoinnit suoritetaan soveltamalla vastaaviin EN-standardeihin perustuvia menetelmiä.

Ellei kyseisiä standardeja ole, menetelmien on perustuttava sopiville ISO-standardeille tai kansallisille standardeille. Ellei sovellettavia julkaistuja standardeja ole, käytetään soveltuvia standardiluonnoksia, toimialan parhaita käytäntöjä koskevia ohjeita tai muita tieteellisesti todistettuja menetelmiä, jotta voidaan rajoittaa näytteenottoon ja mittauksiin liittyvää harhaa.

2.   Kun päästöjen määrityksessä käytetään online-kaasuanalysaattoreita ja ekstraktiivisia tai muita kuin ekstraktiivisia kaasuanalysaattoreita, toiminnanharjoittajan on hankittava toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä näiden laitteiden käytölle. Näitä laitteita käytetään vain kaasumaisten polttoaineiden ja materiaalien koostumustietojen määritykseen. Laadun varmistamiseksi toiminnanharjoittajan on vähintäänkin huolehdittava laitteen ensimmäisen validoinnin ja vuosittaisten validointien suorittamisesta.

3.   Kunkin analyysin tulosta on käytettävä vain sen toimituskauden tai polttoaine- tai materiaalierän osalta, josta näytteet on otettu ja jota näytteet on tarkoitettu edustamaan.

Toiminnanharjoittajan on käytettävä tietyn muuttujan määrittämiseen kaikkien kyseisen muuttujan osalta tehtyjen analyysien tuloksia.

33 artikla

Näytteenottosuunnitelma

1.   Kun laskentakertoimet määritetään analyyseilla, toiminnanharjoittajan on toimitettava toimivaltaisen viranomaisen hyväksyttäväksi kunkin polttoaineen tai materiaalin osalta kirjallisen menettelyn muotoon laadittu näytteenottosuunnitelma, jossa kerrotaan näytteiden valmistelutavoista, myös vastuista, sijaintipaikoista, näytteenottotiheydestä ja määristä, sekä näytteiden varastointi- ja kuljetustavoista.

Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että valmistetut näytteet kelpaavat edustamaan kyseistä erää tai toimituskautta ja ettei niissä ole harhaa. Näytteenottosuunnitelman olennaisista osista sovitaan kyseisen polttoaineen tai materiaalin analysoivan laboratorion kanssa ja näyttö tästä sopimuksesta sisällytetään suunnitelmaan. Toiminnanharjoittajan on asetettava suunnitelma saataville asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaista todentamista varten.

2.   Toiminnanharjoittajan on yhteisymmärryksessä kyseisen polttoaineen tai materiaalin analysoivan laboratorion kanssa ja toimivaltaisen viranomaisen luvalla muutettava näytteenottosuunnitelman osia, jos analyysin tulokset osoittavat, että polttoaine tai materiaali poikkeaa heterogeenisyydeltään merkittävästi heterogeenisyyttä koskevista tiedoista, joihin kyseisen polttoaineen tai materiaalin alkuperäinen näytteenottosuunnitelma perustui.

34 artikla

Laboratorioiden käyttö

1.   Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että analyysien tekemiseen laskentakertoimien määrittämiseksi käytettävien laboratorioiden asiaankuuluvat analyysimenetelmät on akkreditoitu standardin EN ISO/IEC 17025 mukaisesti.

2.   Niitä laboratorioita, joita ei ole akkreditoitu standardin EN ISO/IEC 17025 mukaisesti, voidaan käyttää laskentakertoimien määrittämiseen ainoastaan, jos toiminnanharjoittaja voi osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että 1 kohdassa tarkoitettujen laboratorioiden käyttö on teknisesti mahdotonta tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin ja että akkreditoimaton laboratorio täyttää standardin EN ISO/IEC 17025 vaatimuksia vastaavat vaatimukset.

3.   Toimivaltaisen viranomaisen on katsottava, että laboratorio täyttää standardia EN ISO/IEC 17025 vastaavat vaatimukset 2 kohdan tarkoituksessa, jos toiminnanharjoittaja toimittaa mahdollisuuksien mukaan samassa muodossa ja yhtä yksityiskohtaisesti kuin 12 artiklan 2 kohdan mukaisissa menettelyissä edellytetään näytön tämän kohdan toisen ja kolmannen alakohdan mukaisesti.

Laadunhallinnan osalta toiminnanharjoittajan on osoitettava, että laboratoriolla on akkreditoitu sertifiointi standardin EN ISO/IEC 9001 mukaisesti tai jokin muu laboratorion kattava sertifioitu laadunhallintajärjestelmä. Ellei tällaista sertifioitua laadunhallintajärjestelmää ole, toiminnanharjoittajan on toimitettava muuta sopivaa näyttöä siitä, että laboratorio kykenee hallinnoimaan henkilöstöään, menettelyjään, asiakirjojaan ja tehtäviään luotettavalla tavalla.

Teknisen pätevyyden osalta toiminnanharjoittajan on esitettävä näyttö siitä, että laboratorio on pätevä ja kykenevä tuottamaan teknisesti luotettavia tuloksia relevanttien analyysimenetelmien avulla. Tällaisen näytön tulee kattaa vähintäänkin seuraavaa:

a)	henkilökunnan pätevyyden hallinta kyseisten tehtävien osalta;

b)	tilojen ja ympäristöolosuhteiden soveltuvuus;

c)	analyysimenetelmien valikoima ja olennaiset standardit;

d)	tarvittaessa näytteenoton ja näytteen valmistelun hallinta, mukaan lukien näytteen koskemattomuuden valvonta;

e)	tarvittaessa uusien analyysimenetelmien kehittäminen ja validointi tai kansainvälisten tai kansallisten standardien piiriin kuulumattomien menetelmien käyttäminen;

f)	epävarmuustarkastelu;

g)	laitteiden hallinta, mukaan lukien laitteiden kalibrointiin, säätämiseen, huoltoon ja korjaamiseen liittyvät menettelyt, sekä asiaa koskevien tietojen säilyttäminen;

h)	tietojen, asiakirjojen ja ohjelmistojen hallinta ja valvonta;

i)	kalibrointien ja vertailumateriaalien hallinta;

j)	kalibroinnin ja testitulosten laadunvarmistus, mukaan lukien osallistumalla säännöllisesti laaduntestausohjelmiin, käyttämällä analyysimenetelmiä sertifioituun vertailumateriaaliin tai suorittamalla vertaus akkreditoidun laboratorion kanssa;

k)	ulkoistettujen prosessien hallinta;

l)	toimeksiantojen hallinta, asiakkaiden valitusten käsittely ja ripeistä korjaustoimista huolehtiminen.

35 artikla

Analyysien taajuus

1.   Toiminnanharjoittajan on sovellettava polttoaineita ja materiaaleja varten liitteessä VII esitettyjä analyysien vähimmäistaajuuksia. Liite VII tarkistetaan säännöllisesti ja ensimmäisen kerran enintään kahden vuoden kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta.

2.   Toimivaltainen viranomainen voi sallia sen, että toiminnanharjoittaja noudattaa muuta kuin 1 kohdassa ilmoitettua taajuutta, jos vähimmäistaajuudet eivät ole käytettävissä tai toiminnanharjoittaja osoittaa yhden seuraavista:

a)

historiallisten tietojen, erityisesti kyseisten polttoaineiden tai materiaalien tämänhetkistä raportointikautta välittömästi edeltävään raportointikauteen liittyvien analyysiarvojen pohjalta kyseisen polttoaineen tai materiaalin analyysiarvojen vaihtelu on enintään 1/3 epävarmuusarvosta, jota toiminnanharjoittajan on noudatettava kyseisen polttoaineen tai materiaalin määrän osalta;

b)	vaaditun taajuuden käyttö johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin.

4   alajakso

Erityiset laskentakertoimet

36 artikla

Hiilidioksidin päästökertoimet

1.   Toiminnanharjoittajan on määritettävä toimintokohtaiset päästökertoimet CO2 -päästöille.

2.   Polttoaineiden, myös prosessien syöttöaineena käytettyjen polttoaineiden, päästökertoimet ilmaistaan muodossa t CO2/TJ.

Toimivaltainen viranomainen voi sallia sen, että toiminnanharjoittaja käyttää poltosta aiheutuvien päästöjen kohdalla polttoaineen päästökerrointa, joka ilmaistaan muodossa t CO2/t tai t CO2/Nm3, jos muodossa t CO2/TJ ilmaistun päästökertoimen käyttö johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin tai jos päästöt voidaan laskea vähintään samanlaisella tarkkuudella käyttäen tällaista päästökerrointa.

3.   Hiilen muuntamisessa vastaavaksi hiilidioksidiarvoksi tai päinvastoin on toiminnanharjoittajan käytettävä kerrointa 3 664 t CO2/t C.

37 artikla

Hapettumiskertoimet ja muuntokertoimet

1.   Toiminnanharjoittajan on käytettävä vähintään määrittämistasoa 1 määrittääkseen hapettumis- tai muuntokertoimet. Toiminnanharjoittajan on asetettava hapettumis- tai muuntokertoimen arvoksi 1, jos päästökerroin sisältää epätäydellisen hapettumisen tai muuntumisen vaikutuksen.

Toimivaltainen viranomainen voi kuitenkin vaatia toiminnanharjoittajia käyttämään aina määrittämistasoa 1.

2.   Kun laitoksessa käytetään useita eri polttoaineita ja tietyn hapettumiskertoimen osalta käytetään määrittämistasoa 3, toiminnanharjoittaja voi pyytää toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntää jompaankumpaan tai molempiin seuraavista:

a)	yhden kokonaishapettumiskertoimen määrittäminen koko polttoprosessille ja sen käyttäminen kaikkiin polttoaineisiin;

b)	epätäydellisen hapettumisen yhdistäminen yhteen merkittävään lähdevirtaan ja hapettumiskertoimen 1 käyttäminen muihin lähdevirtoihin.

Biomassaa tai seospolttoainetta käytettäessä toiminnanharjoittajan on esitettävä näyttöä siitä, ettei ensimmäisen alakohdan a tai b alakohdan soveltaminen johda päästöjen aliarviointiin.

5   alajakso

Biomassan käsittely

38 artikla

Biomassan lähdevirrat

1.   Toiminnanharjoittaja voi määrittää biomassaa sisältävien lähdevirtojen toimintotiedot käyttämättä määrittämistasoja ja toimittamatta analyyttista näyttöä biomassapitoisuudesta, jos kyseinen lähdevirta muodostuu yksinomaan biomassasta ja toiminnanharjoittaja voi taata, ettei siinä ole muita materiaaleja tai polttoaineita.

2.   Biomassan päästökerroin on nolla.

Seospolttoaineen tai materiaaliseoksen päästökerroin lasketaan ja raportoidaan alustavana päästökertoimena määriteltynä 30 artiklan mukaisesti ja kerrottuna polttoaineen tai materiaalin fossiilisella osuudella.

3.   Seospolttoaineiden tai materiaaliseosten turve- ja ksyliittiosuuksia tai fossiilisia osuuksia ei katsota biomassaksi.

4.   Kun seospolttoaineen tai materiaaliseosten biomassaosuus on vähintään 97 prosenttia tai kun polttoaine tai materiaali katsotaan fossiilisesta osuudestaan aiheutuvan päästömäärän vuoksi erittäin vähämerkityksiseksi lähdevirraksi, toimivaltainen viranomainen voi sallia sen, että toiminnanharjoittaja käyttää tasoltaan määrittelemättömiä menetelmiä, esimerkiksi energiatasemenetelmää, toimintotietojen ja olennaisten laskentakerrointen määrittämiseksi, ellei näin saatuja arvoja ole tarkoitus käyttää biomassasta saadun hiilidioksidin vähentämiseen hiilidioksidipäästöistä, jotka on määritetty jatkuvatoimista päästömittausta käyttäen.

39 artikla

Biomassaosuuden ja fossiilisen osuuden määrittäminen

1.   Jos vaaditun määrittämistason ja 31 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen sopivien oletusarvojen saatavuuden mukaan tietyn polttoaineen tai materiaalin biomassaosuus on määritettävä analyyseilla, toiminnanharjoittajan on määritettävä biomassaosuus asiaankuuluvan standardin ja siihen sisältyvien analyysimenetelmien mukaisesti ja sovellettava kyseistä standardia vain, jos toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt sen.

2.   Jos polttoaine- tai materiaaliseoksen biomassaosuuden määrittäminen analyysilla edellisen kohdan mukaisesti ei ole teknisesti mahdollista tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin, toiminnanharjoittajan on joko perustettava laskentansa seospolttoaineiden ja materiaaliseosten standardipäästökertoimille ja biomassaosuuden arvoille sekä komission julkaisemille arviointimenetelmille.

Jos tällaisia vakiokertoimia ja -arvoja ei ole, toiminnanharjoittajan on joko oletettava, että biomassaosuus on nolla prosenttia, tai toimitettava biomassaosuuden määrittämistä koskeva arviointimenetelmä toimivaltaisen viranomaisen hyväksyttäväksi. Sellaisesta tuotantoprosessista peräisin olevien polttoaineiden ja materiaalien osalta, joiden syöttövirrat on määritelty ja jäljitettävissä, toiminnanharjoittaja voi perustaa tällaisen arvioinnin prosessiin syötettävän ja sieltä poistuvan fossiilisen ja bioperäisen hiilen massataseeseen.

3.   Poiketen 30 artiklan 1 ja 2 kohdan soveltamisesta, jos alkuperätakuu on vahvistettu direktiivin 2009/28/EY 2 artiklan j kohdan ja 15 artiklan mukaisesti kaasuverkkoon syötetyn ja siitä sen jälkeen poistetun biokaasun osalta, toiminnanharjoittaja ei saa käyttää analyysejä biomassan osuuden määrittämiseen.

3   JAKSO

Mittaukseen perustuvat menetelmät

40 artikla

Mittaukseen perustuvien tarkkailumenetelmien käyttö

Toiminnanharjoittajan on käytettävä mittaukseen perustuvaa menetelmää kaikkeen dityppioksidia (N2O) sisältävien päästöjen määrittämiseen liitteen IV mukaisesti sekä hiilidioksidisiirtojen kvantifiointiin 49 artiklan mukaisesti.

Lisäksi toiminnanharjoittaja voi soveltaa mittausmenetelmää hiilidioksidipäästölähteisiin, jos toiminnanharjoittaja voi toimittaa näyttöä siitä, että 41 artiklan mukaisesti edellytetyn määrittämistason vaatimukset täyttyvät kunkin päästölähteen kohdalla.

41 artikla

Määrittämistasoa koskevat vaatimukset

1.   Toiminnanharjoittaja on sovellettava ylintä liitteen VIII osassa 1 olevaa määrittämistasoa kuhunkin päästölähteeseen, jonka päästöt ovat yli 5 000 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia vuodessa tai jonka osuus on yli 10 prosenttia kyseisen laitoksen vuotuisista kokonaispäästöistä, sen mukaan, kumpi arvo on korkeampi absoluuttisina päästöinä mitattuna. Kaikkiin muihin päästölähteisiin toiminnanharjoittajan on sovellettava määrittämistasoa, joka on vähintään yhden tason alempi kuin ylin taso.

2.   Vain, jos toiminnanharjoittaja voi osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että 1 kohdassa vaaditun määrittämistason soveltaminen on teknisesti mahdotonta tai johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin ja että laskentamenetelmän soveltaminen käyttäen 26 artiklassa vaadittuja määrittämistasoja on teknisesti mahdotonta tai johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin, kyseiseen päästölähteeseen voidaan soveltaa seuraavaa alempaa määrittämistasoa, vähintään kuitenkin määrittämistasoa 1.

42 artikla

Mittausstandardit ja -laboratoriot

1.   Kaikki mittaukset on suoritettava soveltamalla menetelmiä, jotka perustuvat standardeihin EN 14181 (Stationary source emissions – Quality assurance of automated measuring systems) ja EN 15259 (Air quality – Measurement of stationary source emissions – Requirements for measurement sections and sites and for the measurement objective, plan and report) ja muihin vastaaviin EN-standardeihin.

Ellei kyseisiä standardeja ole, menetelmien on perustuttava sopiville ISO-standardeille, komission julkaisemille standardeille tai kansallisille standardeille. Ellei sovellettavia julkaistuja standardeja ole, käytetään soveltuvia standardiluonnoksia, toimialan parhaita käytäntöjä koskevia ohjeita tai muita tieteellisesti varmistettuja menetelmiä rajoittaen näytteenottoon ja mittauksiin liittyvää harhaa.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon jatkuvatoimisen mittausjärjestelmän kaikki keskeiset näkökohdat, myös laitteiston sijainti, kalibrointi, mittaus, laadunvarmistus ja laadunvalvonta.

2.   Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että mittausten, kalibrointien ja jatkuvatoimisten päästömittausjärjestelmien laitteistoarviointien tekemiseen käytettävien laboratorioiden relevantit analyysimenetelmät tai kalibrointitoimenpiteet on akkreditoitu standardin EN ISO/IEC 17025 mukaisesti.

Ellei laboratoriolla ole tällaista akkreditointia, toiminnanharjoittajan on varmistettava, että 34 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaiset vastaavat vaatimukset täyttyvät.

43 artikla

Päästöjen määrittäminen

1.   Toiminnanharjoittajan on määritettävä päästölähteen vuotuiset päästöt raportointikauden ajalta laskemalla raportointikauden ajalta yhteen kaikki mitattujen kasvihuonekaasupitoisuuksien tuntiarvot kerrottuna savukaasuvirtauksen tuntiarvoilla, niin että tuntiarvot ovat kyseisen käyttötunnin kaikkien yksittäisten mittaustulosten keskiarvoja.

Kun kyseessä ovat hiilidioksidipäästöt, toiminnanharjoittajan on määritettävä vuosittaiset päästöt liitteessä VIII esitettyä yhtälöä 1 käyttäen. Ilmakehään pääsevää hiilimonoksidia kohdellaan molaarisesti vastaavana määränä hiilidioksidia.

Toiminnanharjoittajan on määritettävä vuosittaiset dityppioksidipäästöt (N2O) liitteessä IV olevan 16 osan B.1 kohdassa esitettyä yhtälöä käyttäen.

2.   Jos samassa laitoksessa on useita päästölähteitä eikä niitä voida mitata yhtenä päästölähteenä, toiminnanharjoittajan on mitattava näiden lähteiden päästöt erikseen ja laskettava tulokset yhteen saadakseen raportointikautta koskevan kaasukohtaisen yhteispäästön.

3.   Toiminnanharjoittajan on määritettävä savukaasujen kasvihuonekaasupitoisuus jatkuvatoimisella päästömittauksella edustavasta pisteestä jollakin seuraavista:

a)	suora mittaus;

b)	jos pitoisuus savukaasussa on suuri, laskemalla pitoisuus epäsuoralla pitoisuuden mittauksella soveltaen liitteessä VIII olevaa yhtälöä 3 ja ottaen huomioon kaasuvirran kaikkien muiden ainesosien mitatut pitoisuusarvot toiminnanharjoittajan tarkkailusuunnitelman mukaisesti.

4.   Tarvittaessa toiminnanharjoittajan on määritettävä biomassasta peräisin olevan hiilidioksidin määrä erikseen laskentaan perustuvia menetelmiä käyttäen ja vähennettävä se mitatuista kokonaishiilidioksidipäästöistä.

5.   Toiminnanharjoittajan on määritettävä savukaasuvirtaus 1 kohdan mukaista laskelmaa varten jollakin seuraavista menetelmistä:

a)

sopivalla massatasemenetelmällä tehtävä laskelma, jossa otetaan huomioon kaikki merkittävät panospuolen muuttujat, mukaan lukien CO2-päästöjen osalta vähintäänkin syöttöainekuormat, syöttöaineen ilmavirtaus ja prosessin hyötysuhde sekä tuotospuolelta vähintäänkin tuotetun tuotteen määrä sekä O2-, SO2- ja NOx-pitoisuus;

b)	mittaus jatkuvatoimisella virtausmittauksella edustavassa pisteessä.

44 artikla

Tietojen yhdistäminen

1.   Toiminnanharjoittajan on laskettava mittaukseen perustuvalla menetelmällä määritettävien päästöjen kannalta oleelliset tuntikeskiarvot kullekin muuttujalle, mukaan lukien pitoisuudet ja savukaasuvirta, käyttäen kaikkia tietopisteitä, jotka ovat saatavilla kyseisen tunnin osalta.

Kun toiminnanharjoittaja voi tuottaa tietoa lyhyempien ajanjaksojen osalta ilman ylimääräisiä kustannuksia, on näitä ajanjaksoja käytettävä vuotuisten päästöjen määrittämiseksi 43 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

2.   Jos jonkin muuttujan jatkuvatoimisessa päästömittauksessa käytettävä laite on epäluotettava, toiminta-alueen ulkopuolella tai poissa käytöstä jossakin vaiheessa 1 kohdassa tarkoitetun tunnin tai lyhyemmän viitekauden aikana, toiminnanharjoittajan on laskettava tuntikeskiarvo suhteessa kyseisen tunnin tai lyhyemmän viitekauden aikana jäljellä oleviin tietopisteisiin, sillä edellytyksellä, että muuttujan osalta saatavilla on vähintään 80 prosenttia tietopisteiden enimmäismäärästä. Jos jonkin muuttujan osalta saatavilla on alle 80 prosenttia tietopisteiden enimmäismäärästä, sovelletaan 45 artiklan 2–4 kohtaa.

45 artikla

Puuttuvat tiedot

1.   Jos jatkuvatoimiseen päästömittausjärjestelmään kuuluvan mittauslaitteen osa ei ole käytössä yli viitenä peräkkäisenä päivänä kalenterivuonna, toiminnanharjoittajan on tiedotettava asiasta toimivaltaiselle viranomaiselle viivytyksettä ja ehdotettava asianmukaisia toimenpiteitä kyseisen jatkuvatoimisen päästömittausjärjestelmän laadun parantamiseksi.

2.   Jos luotettavia tuntitietoja tai lyhyemmän viitekauden tietoja ei voida saada 44 artiklan 1 kohdan mukaisesti yhdelle tai useammalle mittausmenetelmän muuttujalle, koska laite on epäluotettava, toiminta-alueen ulkopuolella tai poissa toiminnasta, toiminnanharjoittajan on määritettävä korvaavat arvot kunkin tuntitiedon osalta.

3.   Jos luotettavia tuntitietoja tai lyhyemmän viitekauden tietoja ei voida saada suoraan pitoisuutena mitatulle muuttujalle, toiminnanharjoittajan on laskettava korvaava arvo laskemalla yhteen keskimääräinen pitoisuus ja siihen liittyvä keskihajonta kerrottuna kahdella käyttäen liitteessä VIII olevaa yhtälöä 4.

Jos raportointikautta ei voida käyttää laitoksessa tehtyjen merkittävien teknisten muutosten takia tällaisten korvaavien arvojen määrittämiseen, toiminnanharjoittajan on sovittava toimivaltaisen viranomaisen kanssa, että keskiarvon ja keskihajonnan määrittämiseen käytetään edustavaa, mieluiten vuoden mittaista ajanjaksoa.

4.   Jos luotettavia tuntitietoja ei voida saada muun muuttujan kuin pitoisuuden osalta, toiminnanharjoittajan on korvattava kyseisen muuttujan arvot sopivan massatasemallin tai prosessin energiataseen avulla. Toiminnanharjoittajan on validoitava tulokset käyttämällä mittaukseen perustuvan menetelmän muita mitattuja muuttujia ja säännöllisistä toimintaoloista saatuja tietoja tarkastellen ajanjaksoa, jonka kesto vastaa tietoaukon kestoa.

46 artikla

Päästöjen laskennan varmuuslaskenta

Toiminnanharjoittajan on varmennettava mittaukseen perustuvalla menetelmällä määritetyt päästöt laskemalla kunkin tarkastelun kohteena olevan, samoista päästölähteistä ja lähdevirroista peräisin olevan kasvihuonekaasun vuotuiset päästöt, lukuun ottamatta dityppioksidipäästöjä (N2O), jotka ovat peräisin typpihapon tuotannosta, ja kasvihuonekaasuja, jotka on siirretty kuljetusverkkoon tai varastointipaikkaan.

Määrittämistasoihin perustuvien menetelmien käyttöä ei edellytetä.

4   JAKSO

Erityissäännökset

47 artikla

Vähän päästöjä aiheuttavat laitokset

1.   Toimivaltainen viranomainen voi sallia sen, että toiminnanharjoittaja toimittaa yksinkertaistetun tarkkailusuunnitelman 13 artiklan mukaisesti, jos laitoksessa harjoitetaan vain vähän päästöjä aiheuttavaa toimintaa.

Ensimmäistä alakohtaa ei sovelleta laitoksiin, joissa harjoitettaviin toimintoihin liittyy direktiivin 2003/87/EY liitteen I mukaan N2O-päästöjä.

2.   Edellä 1 kohdan soveltamista varten laitos on katsottava vähän päästöjä aiheuttavaksi laitokseksi, jos ainakin yksi seuraavista edellytyksistä täyttyy:

a)

laitoksen vuotuiset keskimääräiset päästöt, jotka on raportoitu todennetuissa päästöselvityksissä tämänhetkistä päästökauppakautta välittömästi edeltävältä päästökauppakaudelta, olivat alle 25 000 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia vuodessa, pois lukien biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi ja ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä;

b)

tämän kohdan a alakohdassa tarkoitettuja keskimääräisiä vuosittaisia päästöjä ei ole saatavilla tai ne eivät enää ole käyttökelpoista tietoa, koska laitoksen rajat tai toimintaolot ovat muuttuneet, mutta konservatiivisen arviointimenetelmän mukaan kyseisen laitoksen vuosipäästöt ovat seuraavien viiden vuoden ajalta alle 25 000 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia vuodessa, pois lukien biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi, ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä.

3.   Vähän päästöjä aiheuttavan laitoksen toiminnanharjoittajan ei tarvitse toimittaa 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja suunnitelmaa tukevia asiakirjoja eikä noudattaa vaatimuksia 69 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua parannusta koskevasta raportoinnista.

4.   Edellä 27 artiklasta poiketen vähän päästöjä aiheuttavan laitoksen toiminnanharjoittaja voi määrittää polttoaineen tai materiaalin määrän ostokirjanpidon ja arvioitujen varastomuutosten perusteella. Toiminnanharjoittaja vapautetaan myös 28 artiklan 2 kohdan asetetusta vaatimuksesta toimittaa toimivaltaiselle viranomaiselle epävarmuustarkastelu.

5.   Vähän päästöjä aiheuttavan laitoksen toiminnanharjoittaja vapautetaan myös 28 artiklan 2 kohdassa esitetystä vaatimuksesta määrittää varastotiedot raportointikauden alussa ja lopussa, jos varastointikapasiteetti vastaa alle viittä prosenttia polttoaineen tai materiaalin tavanomaisesta vuosikulutuksesta raportointikauden aikana, jotta voidaan sisällyttää tähän liittyvä epävarmuus epävarmuustarkasteluun.

6.   Edellä 26 artiklan 1 kohdasta poiketen vähän päästöjä aiheuttavan laitoksen toiminnanharjoittaja voi käyttää vähimmäisvaatimuksena määrittämistasoa 1 kaikkien lähdevirtojen toimintotietojen ja laskentakerrointen määrittämiseen, paitsi jos parempi tarkkuus on saavutettavissa ilman toiminnanharjoittajalle aiheutuvaa lisävaivaa, toimittamatta näyttöä siitä, että ylempien määrittämistasojen soveltaminen on teknisesti mahdotonta tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin.

7.   Vähän päästöjä aiheuttavan laitoksen toiminnanharjoittaja voi käyttää 32 artiklan mukaisten laskentakerrointen määrittämiseen analyysien pohjalta mitä tahansa laboratoriota, joka on teknisesti pätevä ja kykenevä tuottamaan teknisesti luotettavia tuloksia relevanttien analyysimenetelmien avulla, ja toimittaa näyttöä 34 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista laadunvarmistustoimenpiteistä.

8.   Jos vähän päästöjä aiheuttava laitos, joka kuuluu yksinkertaistetun tarkkailun piiriin, ylittää jonakin kalenterivuonna 2 kohdassa mainitun rajan, laitoksen toiminnanharjoittajan on ilmoitettava asiasta toimivaltaiselle viranomaiselle viivytyksettä.

Toiminnanharjoittajan on ilmoitettava viivytyksettä 15 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta tarkkailusuunnitelman merkittävästä muutoksesta toimivaltaiselle viranomaiselle sen hyväksyntää varten.

Toimivaltaisen viranomaisen on kuitenkin sallittava se, että toiminnanharjoittaja jatkaa yksinkertaistettua tarkkailua edellyttäen, toiminnanharjoittaja osoittaa toimivaltaista viranomaista tyydyttävällä tavalla, ettei 2 kohdassa tarkoitettua raja-arvoa ole ylitetty viiden kuluneen raportointikauden aikana ja ettei raja ylity seuraavasta raportointikaudesta alkaen.

48 artikla

Polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi

1.   Polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi, joka siirretään laitokseen, mukaan lukien maakaasuun tai jätekaasuun sisältyvä hiilidioksidi, myös masuunikaasun tai koksaamokaasun osana, on sisällytettävä kyseisen polttoaineen päästökertoimeen.

2.   Jos polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi on peräisin toimista, jotka kuuluvat direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan tai jotka on sisällytetty siihen kyseisen direktiivin 24 artiklan nojalla ja siirretty sen jälkeen laitoksesta polttoaineen osana kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluvaan toiseen laitokseen ja toimintoon, ei sitä lasketa sen laitoksen päästöiksi, josta se on peräisin.

Kuitenkin kun polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi päästetään ilmakehään tai siirretään laitoksesta yksiköihin, jotka eivät kuulu kyseisen direktiivin soveltamisalaan, se lasketaan sen laitoksen päästöiksi, josta se on peräisin.

3.   Toiminnanharjoittajat voivat määrittää laitoksesta pois siirretyn, polttoaineeseen sisältyvän hiilidioksidin määrät sekä siirtävässä että vastaanottavassa laitoksessa. Tässä tapauksessa sekä siirretyn ja vastaanotetun polttoaineeseen sisältyvän hiilidioksidin määrien on oltava samat.

Jos siirretyn ja vastaanotetun polttoaineeseen sisältyvän hiilidioksidin määrät eivät ole samat, sekä siirtävän että vastaanottavan laitoksen päästöselvityksissä on käytettävä kummankin mitatun arvon aritmeettista keskiarvoa, jos arvojen välinen ero selittyy mittausjärjestelmien epävarmuudella. Tällaisessa tapauksessa päästöselvityksessä on mainittava kyseisen arvon mukauttaminen.

Ellei arvojen välistä eroa voida selittää mittausjärjestelmien sallitulla epävarmuusvälillä, sekä siirtävien että vastaanottavien laitosten toiminnanharjoittajien on saatettava arvot vastaamaan toisiaan tekemällä konservatiivisia mukautuksia ja saatava näille mukautuksille toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä.

49 artikla

Siirretty hiilidioksidi

1.   Toiminnanharjoittajan on vähennettävä laitoksen päästöistä mahdolliset hiilidioksidin määrät, jotka ovat peräisin direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan kuuluviin toimintoihin käytetystä fossiilisesta hiilestä, kun hiilidioksidi ei pääse laitoksesta ilmakehään vaan se siirretään laitoksesta johonkin seuraavista:

a)	hiilidioksidia talteen ottavaan laitokseen, josta se kuljetetaan direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallittuun varastointipaikkaan, jossa tapahtuu sen geologinen pitkäaikaisvarastointi;

b)	kuljetusverkkoon, josta se kuljetetaan direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallittuun varastointipaikkaan, jossa tapahtuu sen geologinen pitkäaikaisvarastointi; tai

c)	direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallittuun varastointipaikkaan, jossa tapahtuu sen geologinen pitkäaikaisvarastointi.

Kun laitoksesta tehdään muunlaisia hiilidioksidisiirtoja, ei hiilidioksidia saa vähentää laitoksen päästöistä.

2.   Hiilidioksidin siirtäneen laitoksen toiminnanharjoittajan on ilmoitettava vuotuisessa päästöselvityksessään vastaanottavan laitoksen laitostunnus, joka määritetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen 280/2004/EY mukaisen unionin rekisterin perustamisesta 1 päivänä tammikuuta 2013 alkavaa unionin päästökauppajärjestelmän päästökauppakautta ja sitä seuraavia päästökauppakausia varten sekä komission asetusten (EY) N:o 2216/2004 ja (EU) N:o 920/2010 muuttamisesta 18 päivänä marraskuuta 2011 annetun komission asetuksen (EU) N:o 1193/2011 (11) mukaisesti.

Ensimmäistä alakohtaa on sovellettava myös vastaanottavaan laitokseen hiilidioksidin siirtäneen laitoksen laitostunnuksen osalta.

3.   Laitoksesta toiseen siirretyn hiilidioksidimäärän määrittämistä varten toiminnanharjoittajan on sovellettava mittaukseen perustuvia menetelmiä, myös 43, 44 ja 45 artiklan mukaisesti. Päästölähteen on vastattava mittauspistettä ja päästöt on ilmaistava siirrettynä hiilidioksidimääränä.

4.   Laitoksesta toiseen siirretyn hiilidioksidimäärän määrittämistä varten toiminnanharjoittajan on sovellettava liitteessä VIII olevassa 1 osassa määritettyä määrittämistasoa 4.

Toiminnanharjoittaja voi kuitenkin soveltaa yhtä alempaa määrittämistasoa sillä edellytyksellä, että se toteaa, että määrittämistason 4, sellaisena kuin se on määritetty liitteessä VIII olevassa 1 kohdassa, soveltaminen on teknisesti mahdotonta tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin.

5.   Toiminnanharjoittajat voivat määrittää laitoksesta pois siirretyn hiilidioksidin määrät sekä siirtävässä että vastaanottavassa laitoksessa. Siinä tapauksessa sovelletaan 48 artiklan 3 kohtaa.

IV   LUKU

ILMAILUN PÄÄSTÖJEN JA TONNIKILOMETRITIETOJEN TARKKAILU

50 artikla

Yleiset säännökset

1.   Kunkin ilma-aluksen käyttäjän on tarkkailtava ilmailutoimintojen päästöjä ja raportoitava niistä kaikkien sellaisten lentojen osalta, jotka sisältyvät direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan, jotka kyseinen ilma-aluksen käyttäjä lentää raportointikauden aikana ja joista ilma-aluksen käyttäjä vastaa.

Ilma-aluksen käyttäjän on tätä varten osoitettava kaikille lennoille kalenterivuosi koordinoidussa yleisajassa määritetyn lähtöajan mukaan.

2.   Ilma-aluksen käyttäjän, joka aikoo hakea maksuttomia päästöoikeuksia direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan nojalla, on tarkkailtava samojen lentojen tonnikilometritietoja kyseisten tarkkailuvuosien ajan.

3.   Direktiivin 2003/87/EY 3 artiklan o kohdassa tarkoitetun lennosta vastaavan ilma-aluksen käyttäjän tunnistamiseksi on käytettävä lennonjohdon (ATC) käyttämää kutsumerkkiä. Kutsumerkin on oltava yksi seuraavista:

a)	lentosuunnitelman ruudussa 7 oleva ICAO:n tunniste;

b)	ilma-aluksen rekisteröintitunnus, jos käytettävissä ei ole ICAO:n ilma-aluksen käyttäjälle antamaa tunnistetta.

4.   Jos ilma-aluksen käyttäjän henkilöllisyyttä ei tiedetä, toimivaltaisen viranomaisen on pidettävä ilma-aluksen käyttäjänä ilma-aluksen omistajaa, ellei tämä osoita, kuka on ilma-aluksen vastuullinen käyttäjä.

51 artikla

Tarkkailusuunnitelmien toimittaminen

1.   Ilma-aluksen käyttäjän on viimeistään neljä kuukautta ennen direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan kuuluvien ilmailutoimintojen käynnistämistä toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle päästöjen tarkkailua ja raportointia koskeva tarkkailusuunnitelma 12 artiklan mukaisesti.

Poiketen ensimmäisen alakohdan soveltamisesta, ilma-aluksen käyttäjän, joka suorittaa ensimmäistä kertaa direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan kuuluvan ilmailutoiminnon, johon ei voitu varautua neljä kuukautta etukäteen, on toimitettava tarkkailusuunnitelma toimivaltaiselle viranomaiselle viivytyksettä, kuitenkin viimeistään kuuden viikon kuluttua kyseisen toiminnon suorittamisesta. Ilma-aluksen käyttäjän on esitettävä toimivaltaiselle viranomaiselle riittävät perustelut siitä, miksi tarkkailusuunnitelmaa ei voitu toimittaa neljä kuukautta ennen toimintoa.

Ellei direktiivin 2003/87/EY 18 a artiklassa tarkoitettu hallinnoiva jäsenvaltio ole etukäteen tiedossa, ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava tarkkailusuunnitelma viivytyksettä saadessaan tiedon toimivaltaisesta viranomaisesta tai hallinnoivasta jäsenvaltiosta.

2.   Jos ilma-aluksen käyttäjä aikoo hakea maksuttomia päästöoikeuksia direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan nojalla, ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava myös tonnikilometritietojen tarkkailua ja raportointia koskeva tarkkailusuunnitelma. Tämä tarkkailusuunnitelma on toimitettava viimeistään neljä kuukautta ennen mitään seuraavista:

a)	direktiivin 2003/87/EY 3 e artiklan 1 kohdassa mainitun tarkkailuvuoden alku, kun kyse on kyseiseen artiklaan perustuvasta hakemuksesta;

b)	direktiivin 2003/87/EY 3 c artiklan 2 kohdassa tarkoitetun kauden toisen kalenterivuoden alku, kun kyse on kyseisen direktiivin 3 f artiklaan perustuvasta hakemuksesta.

52 artikla

Ilmailutoimintojen päästöjen tarkkailumenetelmä

1.   Kunkin ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä ilmailutoimintojen vuotuiset hiilidioksidipäästöt kertomalla kunkin polttoaineen vuotuinen kulutus tonneina ilmaistuna sitä vastaavalla päästökertoimella.

2.   Kunkin ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä polttoaineen kulutus kunkin lennon ja kunkin polttoaineen osalta, myös apuvoimalaitteiden polttoaineen kulutus. Tätä varten ilma-aluksen käyttäjän on käytettävä yhtä liitteessä III olevassa 1 osassa esitetyistä menetelmistä. Ilma-aluksen käyttäjän on valittava menetelmä, jolla saadaan täydellisin ja ajankohtaisin tieto mahdollisimman vähäisellä epävarmuudella aiheuttamatta kohtuuttomia kustannuksia.

3.   Kunkin ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä liitteessä III olevassa 1 osassa tarkoitettu tankattu polttoaine jonkin seuraavista perusteella:

a)	polttoaineen toimittajan mittaukset, siten kuin määrä on ilmoitettu kutakin lentoa koskevassa polttoaineen lähetysluettelossa tai laskussa;

b)	ilma-aluksen mittausjärjestelmistä saadut tiedot, jotka kirjataan massa- ja massakeskiöasiakirjoihin, ilma-aluksen tekniseen matkapäiväkirjaan tai toimitetaan sähköisesti ilma-aluksesta ilma-aluksen käyttäjälle.

4.   Ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä tankissa olevan polttoaineen määrä käyttämällä tietoja, jotka on saatu ilma-aluksen mittausjärjestelmistä ja kirjattu massa- ja massakeskiöasiakirjoihin ja ilma-aluksen tekniseen matkapäiväkirjaan tai toimitettava tiedot sähköisesti ilma-aluksesta ilma-aluksen käyttäjälle.

5.   Ilma-aluksen käyttäjien on sovellettava liitteessä III olevassa 2 osassa määritettyä määrittämistasoa 2.

Kuitenkin ilma-aluksen käyttäjät, joiden keskimääräiset raportoidut vuosipäästöt olivat tämänhetkistä päästökauppakautta välittömästi edeltävänä päästökauppakautena enintään 50 000 tonnia fossiilisista lähteistä peräisin olevaa hiilidioksidia, voivat soveltaa vähintään määrittämistasoa 2, sellaisena kuin se määritetään liitteessä III olevassa 2 osassa. Kaikki ilma-aluksen käyttäjät voivat soveltaa vähintään määrittämistasoa 1, sellaisena kuin se määritetään liitteessä III olevassa 2 osassa, lähdevirtoihin, joiden yhteispäästöt ovat enintään 5 000 tonnia fossiilista hiilidioksidia vuodessa tai joiden osuus on alle 10 prosenttia, yhteensä enintään 100 000 tonnia fossiilista hiilidioksidia vuodessa, sen mukaan, kumpi arvo on korkeampi absoluuttisina arvoina mitattuna. Jos tämän alakohdan soveltamista varten päästöjä ei ole saatavilla tai ne eivät enää ole käyttökelpoista tietoa, ilma-aluksen käyttäjä voi käyttää konservatiivista arviota tai ennustetta keskimääräisten vuosittaisten päästöjen määrittämiseksi.

6.   Jos tankatun polttoaineen määrä tai tankkeihin jäävän polttoaineen määrä määritetään tilavuusyksiköinä ja ilmaistaan litroina, on ilma-aluksen käyttäjän muunnettava tämä tilavuusmäärä massayksiköksi käyttäen todellisia tiheysarvoja. Ilma-aluksen käyttäjä määrittää todellisen tiheyden käyttämällä jompaakumpaa seuraavista määrittämistasoista:

a)	ilma-aluksen mittausjärjestelmät;

b)	tiheys, jonka polttoaineen toimittaja mittaa tankkauksen yhteydessä ja joka kirjataan polttoainelaskuun tai lähetysluetteloon.

Todellinen tiheys ilmaistaan kiloina litraa kohden ja määritetään tietyssä mittausmenetelmässä määrätyssä lämpötilassa.

Tapauksissa, joissa todellisia tiheysarvoja ei ole käytettävissä, on sovellettava vakiotiheyskerrointa 0,8 kg/l, mikäli tälle saadaan toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä.

7.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettua laskentaa varten ilma-aluksen käyttäjän on käytettävä liitteessä III olevan 2 taulukon oletuspäästökertoimia.

Raportointitarkoituksia varten tämä menetelmä katsotaan määrittämistasoksi 1. Taulukossa mainitsemattomien polttoaineiden osalta ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä päästökerroin 32 artiklan mukaisesti; tämä menetelmä katsotaan määrittämistasoksi 2. Tällaisten polttoaineiden osalta määritetään tehollinen lämpöarvo, joka raportoidaan muistiotietona.

8.   Edellä 7 kohdasta poiketen ilma-aluksen käyttäjä voi, jos se on saanut toimivaltaisen viranomaisen hyväksynnän, johtaa kaupallisten polttoaineiden päästökertoimen tai sen perustana olevan hiilipitoisuuden tai tehollisen lämpöarvon polttoaineen toimittajan toimittamista kyseistä polttoainetta koskevista ostotiedoista, jos ne on johdettu hyväksyttyjen kansainvälisten standardien mukaisesti eikä päästökertoimia saada liitteessä III olevasta 2 taulukosta.

53 artikla

Biomassaa koskevat erityissäännökset

Polttoaineseoksen biomassaosuuden määrittämiseen sovelletaan 39 artiklaa.

Sen estämättä, mitä 39 artiklan 2 kohdassa säädetään, toimivaltainen viranomainen voi sallia, että biomassaosuuden määrittämiseen käytetään tarvittaessa kaikissa jäsenvaltioissa samalla tavalla sovellettavia menetelmiä.

Näissä menetelmissä direktiivin 2003/87/EY liitteessä I mainitussa ilmailutoiminnossa käytetyn polttoaineen biomassaosuus, tehollinen lämpöarvo ja päästökerroin tai hiilidioksidisisältö on määritettävä käyttäen polttoaineen ostotietoja.

Menetelmän on perustuttava komission antamille ohjeille, jotta helpotettaisiin sen yhdenmukaista soveltamista kaikissa jäsenvaltioissa.

Biopolttoaineiden käyttöä ilmailussa olisi arvioitava direktiivin 2009/28/EY 18 artiklan mukaisesti.

54 artikla

Vähäisten päästöjen aiheuttajat

1.   Vähäisten päästöjen aiheuttajina pidetään alle 243 lentoa kolmen peräkkäisen neljän kuukauden jakson aikana suorittavia ilma-aluksen käyttäjiä sekä sellaisia ilma-aluksen käyttäjiä, joiden suorittamien lentojen vuosittaiset yhteispäästöt ovat alle 25 000 tonnia hiilidioksidia vuodessa.

2.   Edellä 52 artiklasta poiketen vähäisten päästöjen aiheuttajat voivat arvioida polttoaineen kulutuksen käyttämällä Eurocontrolin tai jonkun muun asiaankuuluvan järjestön hyväksymiä välineitä, joilla voidaan prosessoida kaikki asiaankuuluvat ilmaliikennetiedot, jotka vastaavat Eurocontrolin käytössä olevia tietoja, ja välttää päästöjen aliarviointi.

Sovellettavia välineitä voidaan käyttää ainoastaan, jos komissio on hyväksynyt ne. Näitä ovat myös korjauskertoimen käyttäminen mallintamismenetelmien epätarkkuuksien korjaamisessa.

3.   Edellä 12 artiklasta poiketen vähäisten päästöjen aiheuttaja, joka haluaa käyttää jotakin 2 kohdassa tarkoitettua vähäisten päästöjen aiheuttajan välinettä, voi toimittaa päästöjen tarkkailusuunnitelmassa vain seuraavat tiedot:

a)	liitteessä I olevan 2 osan 1 kohdan mukaisesti edellytetyt tiedot;

b)	näyttö siitä, että 1 kohdassa vähäisten päästöjen aiheuttajille asetettuja raja-arvoja noudatetaan;

c)	tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetun, polttoaineenkulutuksen arvioimiseen käytettävän välineen nimi tai viittaus siihen.

Vähäisten päästöjen aiheuttaja vapautetaan vaatimuksesta toimittaa 12 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetut tukiasiakirjat.

4.   Jos ilma-aluksen käyttäjä käyttää jotakin 2 kohdassa tarkoitetuista välineistä ja ylittää 1 kohdassa tarkoitetut raja-arvot raportointivuoden aikana, ilma-aluksen käyttäjän on ilmoitettava tästä toimivaltaiselle viranomaiselle viivytyksettä.

Ilma-aluksen käyttäjän on ilmoitettava viivytyksettä 15 artiklan 4 kohdan a alakohdan vi alakohdassa tarkoitetusta tarkkailusuunnitelman merkittävästä muutoksesta toimivaltaiselle viranomaiselle sen hyväksyntää varten.

Toimivaltaisen viranomaisen on kuitenkin sallittava se, että ilma-aluksen käyttäjä jatkaa 2 kohdassa tarkoitetun välineen käyttöä edellyttäen, että ilma-aluksen käyttäjä osoittaa toimivaltaista viranomaista tyydyttävällä tavalla, ettei 1 kohdassa tarkoitettuja raja-arvoja ole ylitetty viiden kuluneen raportointikauden aikana ja ettei raja ylity seuraavasta raportointikaudesta alkaen.

55 artikla

Epävarmuuden lähteet

1.   Ilma-aluksen käyttäjän on tunnistettava epävarmuuslähteet ja niihin liittyvät epävarmuustasot. Ilma-aluksen käyttäjän on otettava nämä tiedot huomioon valitessaan tarkkailumenetelmää 52 artiklan 2 kohdan nojalla.

2.   Jos ilma-aluksen käyttäjä määrittää tankatun polttoaineen määrät 52 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisesti, sen ei tarvitse toimittaa muita todisteita epävarmuustasoista.

3.   Jos tankatun polttoaineen määrä tai tankissa olevan polttoaineen määrä mitataan ilma-aluksen järjestelmien avulla 52 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti, on polttoaineen mittauksiin liittyvän epävarmuustason tueksi toimitettava kaikki seuraavat:

a)	ilma-aluksen valmistajan eritelmät, joissa määritetään ilma-aluksen polttoaineen mittausjärjestelmien epävarmuustasot;

b)	todisteet polttoaineen mittausjärjestelmien tyydyttävää toimintaa koskevien rutiinitarkastusten suorittamisesta.

4.   Ilma-aluksen käyttäjä voi perustaa mittausmenetelmän kaikkien muiden osien epävarmuudet konservatiiviseen asiantuntija-arvioon, jossa otetaan huomioon lentojen arvioitu määrä raportointikaudella, tämän kuitenkaan rajoittamatta 2 ja 3 kohdan soveltamista.

5.   Ilma-aluksen käyttäjän on toteutettava säännöllisesti sopivia kontrollitoimia, mukaan lukien verrattava laskuissa ilmoitettua tankatun polttoaineen määrää ja ilma-aluksen mittausjärjestelmän ilmoittamaa määrää toisiinsa, ja toteutettava korjaavia toimia havaitessaan huomattavia poikkeamia.

56 artikla

Tonnikilometritietojen määrittäminen

1.   Ilma-aluksen käyttäjän, joka aikoo hakea maksuttomia päästöoikeuksia direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan nojalla, on tarkkailtava kaikkien direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan sisältyvien lentojen tonnikilometritietoja kyseisten hakemusten kannalta keskeisinä tarkkailuvuosina.

2.   Ilma-aluksen käyttäjän on laskettava tonnikilometritiedot kertomalla etäisyys, joka lasketaan liitteessä III olevan 4 osan mukaisesti ja ilmaistaan kilometreinä (km), hyötykuormalla, joka määritetään laskemalla yhteen rahdin ja postin massa ja matkustajien ja heidän kirjaamansa matkatavaran massa ja ilmaistaan tonneina (t).

3.   Ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä rahdin ja postin massa asiaankuuluvien lentojen massa- ja massakeskiöasiakirjoissa olevan todellisen massan tai vakiomassan pohjalta.

Niiden ilma-aluksen käyttäjien, joilla ei tarvitse olla massa- ja massakeskiöasiakirjoja, on ehdotettava tarkkailusuunnitelmassa soveltuvaa menetelmää rahdin ja postin massan määrittämiseksi, lukuun ottamatta sellaisten kuormalavojen tai säiliöiden taaraa, jotka eivät ole hyötykuormaa, ja käyttöpainoa.

4.   Ilma-aluksen käyttäjä määrittää matkustajien massan käyttämällä jompaakumpaa seuraavista määrittämistasoista:

a)	Määrittämistaso 1: Koostuu kunkin matkustajan ja tämän kirjaaman matkatavaran osalta käytettävästä oletusarvosta 100 kg.

b)	Määrittämistaso 2: Kostuu massa- ja massakeskiöasiakirjoissa kunkin lennon osalta ilmoitetusta matkustajien ja kirjatun matkatavaran massasta.

Valittua määrittämistasoa on kuitenkin sovellettava kaikkiin lentoihin direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan mukaisten hakemusten kannalta olennaisina tarkkailuvuosina.

V   LUKU

TIETOJEN HALLINTA JA VALVONTA

57 artikla

Tietojen hallintatoimet

1.   Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on laadittava, dokumentoitava, pantava täytäntöön ja ylläpidettävä tietojen hallintatoimia koskevia kirjallisia menettelyjä kasvihuonekaasujen tarkkailua ja raportointia varten ja varmistettava, että tietojen hallintatoimiin perustuvassa vuosittaisessa päästöselvityksessä ei ole väärintulkintoja ja että se on hyväksytyn tarkkailusuunnitelman, kirjallisten menettelyiden ja tämän asetuksen mukainen.

Jos ilma-aluksen käyttäjä aikoo hakea maksuttomia päästöoikeuksia direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan nojalla, ensimmäistä alakohtaa on myös sovellettava tonnikilometritietojen tarkkailuun ja raportointiin.

2.   Tarkkailusuunnitelmaan sisältyvien tietojen hallintatoimia koskevien kirjallisten menettelyjen kuvausten tulee kattaa vähintäänkin seuraavaa:

a)	12 artiklan 2 kohdassa luetellut tiedot;

b)	tiedot ensisijaisista tietolähteistä;

c)	tietojen hallintatoimien vaiheet ensisijaisista lähtötiedoista vuotuisia päästöjä koskeviin tietoihin tai tonnikilometritietoihin; kuvauksesta on käytävä ilmi tietojen hallintatoimien aikajärjestys ja vuorovaikutteisuus;

d)	kuhunkin erityiseen tietojen hallintatoimeen liittyvät asiaankuuluvat hallintavaiheet, mukaan lukien päästöjen tai tonnikilometritietojen määrittämisessä käytettävät laskentakaavat ja tiedot;

e)	käytetyt asiaankuuluvat sähköiset tietojen hallinta- ja tallennusjärjestelmät ja vuorovaikutukset näiden järjestelmien ja muiden käsin syötettyjä tietoja sisältävien syötteiden välillä;

f)	tietojen hallintatoimien tulosten kirjaustapa.

58 artikla

Kontrollijärjestelmä

1.   Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on laadittava, dokumentoitava, pantava täytäntöön ja ylläpidettävä tehokasta tiedonhallinnan kontrollijärjestelmää, jolla varmistetaan, että tietojen hallintatoimiin perustuvissa vuosittaisissa päästöselvityksissä ja tarvittaessa tonnikilometriselvityksessä ei ole väärintulkintoja ja että ne ovat hyväksytyn tarkkailusuunnitelman ja tämän asetuksen mukaisia.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettu kontrollijärjestelmän on muodostuttava:

a)	luontaisia riskejä ja kontrolliriskejä koskevasta toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän arvioinnista;

b)	kirjallisista menettelyistä, jotka liittyvät kontrollitoimiin, joilla vähennetään kontrolliriskejä.

3.   Edellä 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuihin kontrollitoimenpiteisiin liittyvät kirjalliset menettelyt käsittävät tarvittaessa:

a)	mittauslaitteiden laadunvarmistuksen;

b)	tietojen hallintatoimissa käytettävän tietoteknisen järjestelmän laadunvarmistuksen, mukaan lukien prosessin kontrollointiin liittyvä tietotekniikka;

c)	tietojen hallintatoimiin ja kontrollitoimiin liittyvien tehtävien erottelun sekä tarvittavan osaamisen hallinnan;

d)	sisäiset tarkastukset ja tietojen validoinnin;

e)	korjaukset ja korjaavat toimet;

f)	ulkoistettujen prosessien valvonnan;

g)	rekisterien ja dokumentaation ylläpitämisen, asiakirjaversioiden hallinta mukaan lukien.

4.   Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tarkkailtava asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisen kontrollijärjestelmän tehokkuutta, myös tekemällä sisäisiä tarkastuksia ja ottamalla huomioon havainnot, jotka todentaja on tehnyt vuotuisen päästöselvityksen tai tarvittaessa tonnikilometritietoselvityksen todentamisen yhteydessä.

Kun havaitaan, että kontrollijärjestelmä on tehoton tai se ei vastaa tunnistettuja riskejä, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on pyrittävä parantamaan kontrollijärjestelmää ja päivitettävä tarkkailusuunnitelmaa tai tietojen hallintatoimien, riskinarviointien ja kontrollitoimenpiteiden taustalla vaikuttavia kirjallisia menettelyjä tarpeen mukaan.

59 artikla

Laadunvarmistus

1.   Edellä 58 artiklan 3 kohdan a alakohdan soveltamiseksi toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on varmistettava, että kaikki asiaankuuluvat mittausvälineet kalibroidaan, mukautetaan ja tarkistetaan säännöllisin väliajoin, myös ennen käyttöä, ja että ne tarkistetaan kansainvälisiin mittastandardeihin pohjautuvien standardien avulla, jos sellaisia on käytettävissä, tämän asetuksen vaatimusten mukaisesti ja suhteessa tunnistettuihin riskeihin.

Jos mittausjärjestelmän osia ei voida kalibroida, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on ilmoitettava niistä tarkkailusuunnitelmassa ja ehdotettava vaihtoehtoisia kontrollitoimenpiteitä.

Jos todetaan, ettei laitteiden toimintakyky vastaa vaatimuksia, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on ryhdyttävä pikaisesti korjaaviin toimenpiteisiin.

2.   Toiminnanharjoittajan on sovellettava jatkuvatoimisiin päästömittausjärjestelmiin standardin EN 14181 (Quality assurance of automated measuring systems) mukaista laadunvarmistusta, mukaan lukien pätevän tahon suorittamat rinnakkaismittaukset vertailumenetelmien avulla vähintään kerran vuodessa.

Jos laadunvarmistustoimet edellyttävät päästöjen raja-arvojen käyttämistä kalibroinnin ja suoritustarkastusten perustana olevina muuttujina, päästöjen raja-arvojen sijasta käytetään kyseisen kasvihuonekaasun pitoisuuden vuotuista tuntikeskiarvoa. Jos toiminnanharjoittaja huomaa, että laadunvarmistusvaatimuksia ei noudateta tai että kalibrointi on suoritettava uudelleen, sen on ilmoitettava asiasta toimivaltaiselle viranomaiselle ja toteutettava korjaavia toimenpiteitä viivytyksettä.

60 artikla

Tietotekniikan laadunvarmistus

Edellä 58 artiklan 3 kohdan b alakohdan soveltamiseksi toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on varmistettava, että tietotekniikkajärjestelmä suunnitellaan, dokumentoidaan, testataan ja pannaan täytäntöön ja sitä valvotaan ja ylläpidetään tavalla, jolla varmistetaan luotettavat, tarkat ja oikea-aikaiset tiedot 58 artiklan 2 kohdan a alakohdassa yksilöityjen riskien mukaisesti.

Tietotekniikan kontrollointiin on kuuluttava pääsyn kontrollointi, tiedostojen varmuuskopioinnin kontrollointi, palautus, jatkuvuuden suunnittelu ja turvallisuus.

61 artikla

Tehtävien erottelu

Edellä 58 artiklan 3 kohdan c alakohdan soveltamiseksi toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on osoitettava vastuuhenkilöt kaikille tietojen hallintatoimille ja kaikille kontrollitoimille niin, että ristiriidassa olevat tehtävät pidetään erillään. Jos muita kontrollitoimenpiteitä ei ole, sen on varmistettava kaikkien tietojen hallintatoimien osalta yksilöityjen luontaisten riskien edellyttämällä tavalla, että kaiken asiaankuuluvan tiedon vahvistaa ainakin yksi henkilö, joka ei ole osallistunut kyseisen tiedon määrittämiseen ja kirjaamiseen.

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on hallittava vastuisiin tarvittavaa osaamista, mukaan lukien vastuiden asianmukainen jakaminen, koulutus ja suorituksen arviointi.

62 artikla

Sisäiset tarkastukset ja tietojen validointi

1.   Edellä 58 artiklan 3 kohdan d alakohdan soveltamiseksi ja 58 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetussa riskinarvioinnissa yksilöityjen luontaisten riskien ja kontrolliriskien pohjalta toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tarkistettava ja validoitava 57 artiklassa tarkoitetuista tietojen hallintatoimista peräisin olevat tiedot.

Tällaisen tietojen tarkistamisen ja validoinnin on sisällettävä vähintään seuraavat:

a)	tietojen täydellisyyden tarkistus;

b)	toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän usean vuoden aikana hankkimien, tarkkailemien ja raportoimien tietojen vertaaminen;

c)

eri operatiivisten tietojen keruujärjestelmistä saatujen tietojen ja arvojen vertaaminen, mukaan lukien tarvittaessa seuraavat vertailut: i) polttoaineiden tai materiaalien ostotietojen vertaaminen varastomuutoksia koskeviin tietoihin ja soveltuvien lähdevirtojen kulutusta koskeviin tietoihin; ii) analysoitujen, laskettujen tai polttoaineen tai materiaalin toimittajalta saatujen päästökertoimien vertaaminen vertailukelpoisten polttoaineiden tai materiaalien kansallisiin tai kansainvälisiin viitekertoimiin; iii) mittaukseen perustuvista menetelmistä saatujen päästöjen ja 46 artiklan mukaisen varmuuslaskennan tulosten vertaaminen; iv) yhdistettyjen tietojen ja raakatietojen vertaaminen.

2.   Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on mahdollisuuksien mukaan varmistettava, että tietojen tarkistamisessa ja validoinnissa käytettävät tietojen hylkäämisperusteet ovat selvillä mahdollisuuksien mukaan jo etukäteen. Tätä varten tietojen hylkäämisperusteet on vahvistettava asiaan liittyviä kirjallisia menettelyjä koskevassa dokumentaatiossa.

63 artikla

Korjaukset ja korjaavat toimet

1.   Jos todetaan, että jokin osa 57 artiklassa tarkoitetuista tietojen hallintatoimista tai 58 artiklassa tarkoitetuista kontrollitoimista ei toimi tehokkaasti tai toimii tietojen hallintatoimia tai kontrollitoimia koskevien menettelyjen dokumentaatiossa vahvistettujen rajojen ulkopuolella, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tehtävä välittömästi asianmukaiset korjaukset ja korjattava hylätyt tiedot päästöjen aliarvioinnin välttämiseksi.

2.   Edellä 1 kohdan soveltamiseksi toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tehtävä vähintään kaikki seuraava:

a)	arvioitava 57 artiklassa tarkoitettuihin tietojen hallintatoimiin tai 58 artiklassa tarkoitettuihin kontrollitoimiin kuuluvien sovellettavien toimien tulosten kelpoisuus;

b)	määritettävä toimintahäiriön tai virheen syy;

c)	toteutettava asianmukaisia korjaavia toimia, myös korjattava tarvittaessa kaikki päästöselvityksen tai tonnikilometriselvityksen tiedot, joihin virhe vaikuttaa.

3.   Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toteutettava 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut korjaukset ja korjaavat toimenpiteet siten, että niillä vastataan 58 artiklassa tarkoitetussa riskinarvioinnissa yksilöityihin luontaisiin riskeihin ja kontrolliriskeihin.

64 artikla

Ulkoistetut prosessit

Kun toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ulkoistaa yhden tai useamman 57 artiklassa tarkoitetun tietojen hallintatoimen tai 58 artiklassa tarkoitetun kontrollitoimen, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tehtävä kaikki seuraava:

a)	tarkistettava ulkoistettujen tietojen hallintatoimien tai kontrollitoimien laatu tämän asetuksen mukaisesti;

b)	määritettävä asianmukaiset vaatimukset ulkoistettujen prosessien tuloksille sekä näissä prosesseissa käytetyt menetelmät;

c)	tarkistettava tämän artiklan b alakohdassa tarkoitettujen tulosten ja menetelmien laatu;

d)	varmistettava, että ulkoistetut toimet toteutetaan siten, että niillä vastataan 58 artiklassa tarkoitetussa riskinarvioinnissa yksilöityihin luontaisiin riskeihin ja kontrolliriskeihin.

65 artikla

Tietoaukkojen käsittely

1.   Jos laitoksen päästöjen määrittämisen kannalta olennaisia tietoja puuttuu, toiminnanharjoittajan on määritettävä kyseiselle ajanjaksolle ja puuttuvalle muuttujalle konservatiiviset korvaavat tiedot asianmukaista arviointimenetelmää käyttämällä.

Ellei toiminnanharjoittaja ole määritellyt arviointimenettelyä kirjallisessa menettelyssä, sen on laadittava tällainen kirjallinen menettely ja toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle tarkkailusuunnitelman asianmukainen muutos hyväksyntää varten 15 artiklan mukaisesti.

2.   Jos ilma-aluksen käyttäjän päästöjen määrittämisen kannalta olennaisia tietoja puuttuu yhdestä tai useasta lennosta, ilma-aluksen käyttäjän on käytettävä kyseisen ajanjakson osalta korvaavia tietoja, jotka on laskettu tarkkailusuunnitelmassa määritetyn vaihtoehtoisen menetelmän mukaisesti.

Ellei korvaavia tietoja voida määrittää tämän kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti, ilma-aluksen käyttäjä voi arvioida kyseisen lennon tai kyseisten lentojen päästöt polttoaineenkulutuksesta, joka on määritetty käyttämällä 54 artiklan 2 kohdan mukaista välinettä.

66 artikla

Talletetut tiedot ja dokumentointi

1.   Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on pidettävä kirjaa kaikista olennaisista tiedoista, myös liitteessä IX luetelluista tiedoista, vähintään 10 vuoden ajan.

Dokumentoitujen ja arkistoitujen tarkkailutietojen on mahdollistettava vuotuisten päästöselvitysten tai tonnikilometrien todentaminen asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän voidaan katsoa säilyttävän raportoimiaan tietoja, jotka ovat toimivaltaisen viranomaisen perustamassa sähköisessä raportointi- ja tiedonhallintajärjestelmässä, jos toiminnanharjoittajalla tai ilma-aluksen käyttäjällä on pääsy tietoihin.

2.   Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on varmistettava, että oleelliset asiakirjat ovat saatavilla, kun niitä tarvitaan tietojen hallintatoimien sekä kontrollointitoimien suorittamiseksi.

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on pyynnöstä toimitettava nämä tiedot toimivaltaiselle viranomaiselle sekä päästöselvityksen tai tonnikilometritietoja todentavalle todentajalle asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti..

VI   LUKU

RAPORTOINTIVAATIMUKSET

67 artikla

Raportointiajankohta ja -velvoitteet

1.   Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kunkin vuoden maaliskuun 31 päivään mennessä päästöselvitys, joka kattaa raportointikauden vuotuiset päästöt ja joka on todennettu asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti.

Toimivaltaiset viranomaiset voivat kuitenkin vaatia toiminnanharjoittajaa tai ilma-aluksen käyttäjää toimittamaan todennetun vuotuisen päästöselvityksen aiemmin kuin maaliskuun 31 päivään mennessä, kuitenkin aikaisintaan helmikuun 28 päivään mennessä.

2.   Jos ilma-aluksen käyttäjä päättää hakea maksutta jaettavia päästöoikeuksia direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan nojalla, ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kyseisen direktiivin 3 e tai 3 f artiklassa tarkoitettua tarkkailuvuotta seuraavan vuoden maaliskuun 31 päivään mennessä tonnikilometritietoselvitys, joka kattaa tarkkailuvuoden tonnikilometritiedot ja joka on todennettu asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti.

3.   Vuotuisten päästö- ja tonnikilometritietoselvitysten tulee sisältää vähintään liitteessä X luetellut tiedot.

68 artikla

Ylivoimainen este

1.   Jos ilma-aluksen käyttäjä ei pysty toimittamaan todennettuja tonnikilometritietoja toimivaltaiselle viranomaiselle asetettuun määräaikaan mennessä direktiivin 2003/87/EY 3 e artiklan 1 kohdan mukaisesti vakavien ja ennakoimattomien olosuhteiden vuoksi, joihin se ei voi vaikuttaa, kyseisen ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kyseistä tarkoitusta varten parhaat tonnikilometritiedot, jotka ovat saatavilla olosuhteet huomioon ottaen; tiedot voidaan tarvittaessa toimittaa luotettavien arvioiden perusteella.

2.   Jos edellä 1 kohdassa esitetyt edellytykset täyttyvät, jäsenvaltioiden on direktiivin 2003/87/EY 3 e artiklan 1 kohdassa tarkoitettua hakemusta varten ja kyseisen artiklan 2 kohdan mukaisesti toimitettava kyseisestä ilma-aluksen käyttäjästä saadut tiedot sekä selitys olosuhteista, joiden vuoksi komissiolle ei ole toimitettu todennettua selvitystä komission asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti.

Komission ja jäsenvaltioiden on käytettävä kyseisiä tietoja direktiivin 2003/87/EY 3 e artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti.

3.   Jos kyseinen jäsenvaltio toimittaa tietystä ilma-aluksesta saadut tiedot komissiolle tämän artiklan 2 kohdan mukaisesti, kyseisen ilma-aluksen käyttäjän on varmistettava toimitettujen tonnikilometritietojen todentaminen komission asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti mahdollisimman pian ja joka tapauksessa silloin, kun tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetut olosuhteet päättyvät.

Ilma-aluksen on viivytyksettä toimitettava todennetut tiedot toimivaltaiselle viranomaiselle.

Kyseisen toimivaltaisen viranomaisen on tarvittaessa viivytyksettä vähennettävä ilma-aluksen käyttäjälle maksutta jaettavia päästöoikeuksia ja julkaistava ne direktiivin 2003/87/EY 3 e artiklan 4 kohdan mukaisesti. Jaettavia päästöoikeuksia ei lisätä. Ilma-aluksen käyttäjän on tarvittaessa palautettava kyseisen direktiivin 3 e artiklan 5 kohdan mukaisesti jaetut mahdolliset ylimääräiset päästöoikeudet.

4.   Toimivaltaisen viranomaisen on toteutettava tehokkaat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kyseinen ilma-aluksen käyttäjä noudattaa 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan.

69 artikla

Tarkkailumenetelmän parannusten raportointi

1.   Kunkin toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tarkistettava säännöllisesti, voidaanko tarkkailumenetelmää parantaa.

Laitoksen toiminnanharjoittajan on toimitettava tarpeen mukaan toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntää varten raportti, joka sisältää 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut tiedot, seuraaviin määräaikoihin mennessä:

a)	kun kyseessä on luokkaan A kuuluva laitos, neljän vuoden välein kesäkuun 30 päivään mennessä;

b)	kun kyseessä on luokkaan B kuuluva laitos, kahden vuoden välein kesäkuun 30 päivään mennessä;

c)	kun kyseessä on luokkaan C kuuluva laitos, vuoden välein kesäkuun 30 päivään mennessä.

Toimivaltainen viranomainen voi kuitenkin asettaa vaihtoehtoisen päivän raportin toimittamiselle, mutta sen on oltava viimeistään saman vuoden syyskuun 30 päivä.

2.   Jos toiminnanharjoittaja ei sovella vähintään 26 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ja 41 artiklan 1 kohdan mukaisia määrittämistasoja, toiminnanharjoittajan on esitettävä perusteet siitä, miksi vaadittujen määrittämistasojen soveltaminen on teknisesti mahdotonta tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin.

Kuitenkin jos saadaan näyttöä siitä, että kyseisten määrittämistasojen saavuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä on tullut teknisesti toteuttamiskelpoisia eivätkä ne enää johda kohtuuttomiin kustannuksiin, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle tarkkailusuunnitelman asianmukaisista muutoksista 15 artiklan mukaisesti ja esitettävä ehdotukset asiaan liittyvien toimenpiteiden toteuttamisesta sekä aikataulusta.

3.   Jos toiminnanharjoittaja soveltaa 22 artiklassa tarkoitettua fall back -tarkkailumenetelmää, toiminnanharjoittajan on toimitettava perustelu, joka koskee sitä, miksi vähintään määrittämistason 1 soveltaminen yhteen tai useampaan merkittävään tai vähämerkityksiseen lähdevirtaan ei ole teknisesti toteutettavissa tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin.

Kuitenkin jos saadaan näyttöä siitä, että vähintään määrittämistason 1 saavuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä on tullut kyseessä olevien lähdevirtojen osalta teknisesti toteuttamiskelpoisia eivätkä ne enää johda kohtuuttomiin kustannuksiin, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle tarkkailusuunnitelman asianmukaisista muutoksista 15 artiklan mukaisesti ja esitettävä ehdotukset asiaan liittyvien toimenpiteiden toteuttamisesta sekä aikataulusta.

4.   Jos asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti laaditussa todentamisraportissa tuodaan esiin jäljellä olevia sääntöjenvastaisuuksia tai esitetään kyseisen asetuksen 27, 29 ja 30 artiklan mukaisia parannussuosituksia, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle hyväksyttäväksi raportti sen vuoden kesäkuun 30 päivään mennessä, jona todentaja on antanut todentamisraporttinsa. Raportissa on selostettava, miten ja milloin toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä on oikaissut tai suunnittelee oikaisevansa todentajan yksilöimät sääntöjenvastaisuudet ja miten ja milloin se on toteuttanut tai suunnittelee toteuttavansa suositellut parannukset.

Kyseinen raportti voidaan tarvittaessa yhdistää tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun raporttiin.

Jos suositellut parannukset eivät parantaisi tarkkailumenetelmää, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on perusteltava, miksi näin on. Jos suositellut parannukset johtaisivat kohtuuttomiin kustannuksiin, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on esitettävä näyttöä kustannusten kohtuuttomuudesta.

70 artikla

Toimivaltainen viranomainen päästöjen määrittäjänä

1.   Toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä konservatiivinen arvio laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän päästöistä missä tahansa seuraavista tilanteista:

a)	toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ei ole toimittanut todennettua vuotuista päästöselvitystä 67 artiklan 1 kohdan mukaiseen määräaikaan mennessä;

b)	67 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu todennettu vuotuinen päästöselvitys ei ole tämän asetuksen mukainen;

c)	toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän päästöselvitystä ei ole todennettu asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti.

2.   Jos todentaja on raportoinut asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisessa todentamisraportissa muita kuin olennaisia väärintulkintoja, joita toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ei ole korjannut ennen todentajan lausunnon antamista, toimivaltaisen viranomaisen on arvioitava nämä väärintulkinnat ja tehtävä tarvittaessa konservatiivinen arvio laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän päästöistä. Toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava toiminnanharjoittajalle tai ilma-aluksen käyttäjälle, onko päästöselvitykseen tehtävä korjauksia ja mitä korjauksia siihen on tehtävä. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on asetettava nämä tiedot todentajan saataville.

3.   Jäsenvaltioiden on käynnistettävä tarkkailusuunnitelmien hyväksymisestä vastaavien toimivaltaisten viranomaisten ja vuotuisten päästöselvitysten hyväksymisestä vastaavien toimivaltaisten viranomaisten välinen tehokas tietojenvaihto.

71 artikla

Tietojen saatavuus

Toimivaltaisen viranomaisen on toimitettava hallussaan olevat päästöselvitykset yleisön saataville direktiivin 2003/4/EY nojalla annettujen kansallisten sääntöjen mukaisesti. Direktiivin 4 artiklan 2 kohdan d alakohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamiseksi toiminnanharjoittajat tai ilma-aluksen käyttäjät voivat ilmoittaa selvityksessään, mitä tietoja ne pitävät kaupallisista syistä arkaluontoisina.

72 artikla

Tietojen pyöristäminen

1.   Vuotuiset kokonaispäästöt on raportoitava pyöristettyinä hiilidioksiditonneina tai hiilidioksidiekvivalenttitonneina.

Tonnikilometrit on raportoitava pyöristettyinä tonnikilometriarvoina.

2.   Kaikki päästöjen laskemiseen käytettävät muuttujat on pyöristettävä siten, että ne sisältävät kaikki päästöjen laskemisen ja raportoinnin kannalta merkitykselliset luvut.

3.   Kaikki lentokohtaiset tiedot on pyöristettävä siten, että ne sisältävät kaikki luvut, jotka ovat merkityksellisiä 56 artiklan mukaisen matkan ja hyötykuorman laskemisen sekä tonnikilometrien raportoinnin kannalta.

73 artikla

Johdonmukaisuuden varmistaminen muiden raporttien kanssa

Kaikki direktiivin 2003/87/EY liitteessä I luetellut toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän suorittamat toiminnot on nimettävä käyttäen soveltuvin osin seuraavien raportointijärjestelmien koodeja:

a)	Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen ja sen asianosaisten elinten hyväksymä kansallisten kasvihuonekaasuinventaarioiden yhteinen raportointimuoto;

b)	Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 166/2006 (12) mukaisessa epäpuhtauksien päästöjä ja siirtoja koskevassa eurooppalaisessa rekisterissä oleva laitoksen tunnistusnumero;

c)	asetuksen (EY) N:o 166/2006 liitteessä I lueteltu IPPC-toiminta;

d)	Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1893/2006 (13) mukainen NACE-koodi.

VII   LUKU

TIETOTEKNISET VAATIMUKSET

74 artikla

Sähköisesti vaihdettavien tietojen muoto

1.   Jäsenvaltiot voivat vaatia toiminnanharjoittajaa ja ilma-aluksen käyttäjää toimittamaan tarkkailusuunnitelmat ja niihin tehdyt muutokset sekä vuotuiset päästöselvitykset, tonnikilometritietoselvitykset, todentamisraportit ja parannusraportit käyttäen sähköisiä asiakirjamalleja tai erityisiä tiedostomuotoja.

Jäsenvaltioiden laatimien asiakirjamallien ja tiedostomuotojen on sisällettävä vähintään ne tiedot, jotka sisältyvät komission julkaisemiin sähköisiin asiakirjamalleihin ja tiedostomuotoeritelmiin.

2.   Laatiessaan 1 kohdassa tarkoitettuja asiakirjamalleja tai tiedostomuotoeritelmiä jäsenvaltiot voivat valita yhden tai molemmat seuraavista vaihtoehdoista:

a)	eritelmien mukaiset tiedostomuodot, joissa käytetään standardoitua sähköistä XML-pohjaista raportointikieltä (jäljempänä ’EU:n päästökauppajärjestelmän raportointikieli’) ja joita käytetään kehittyneissä automaattisissa järjestelmissä;

b)	asiakirjamallit, jotka on julkaistu sellaisessa muodossa, että niitä voidaan käyttää tavanomaisilla toimisto-ohjelmilla, kuten taulukkolaskentaohjelmalla tai tekstinkäsittelyohjelmalla.

75 artikla

Automaattisten järjestelmien käyttö

1.   Jos jäsenvaltio päättää käyttää sähköiseen tiedonvaihtoon EU:n päästökauppajärjestelmän raportointikieleen perustuvia automaattisia järjestelmiä 74 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti, näillä järjestelmillä on kustannustehokkaasti ja parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa hyödyntäen varmistettava:

a)	tietojen eheys, jotta sähköiset viestit eivät muutu lähetyksen aikana;

b)	tietojen luottamuksellisuus käyttämällä turvallisuustekniikoita, myös salaustekniikoita, jotta tiedot saa ainoastaan se taho, jolle ne on tarkoitettu, ja jotteivät valtuudettomat tahot voi siepata tietoja;

c)	tietojen luotettavuus, niin että tietojen lähettäjän ja niiden vastaanottajan henkilöllisyys tunnetaan ja todennetaan;

d)	tietojen kiistattomuus, jotta lähetyksen toinen osapuoli ei voi kiistää saaneensa lähetystä eikä toinen osapuoli voi kiistää lähettäneensä tietoja, käyttämällä allekirjoitustekniikoiden kaltaisia menetelmiä tai toteuttamalla järjestelmän turvatoimenpiteiden riippumaton tarkastus.

2.   Jäsenvaltioiden käyttämien EU:n päästökauppajärjestelmän raportointikieleen perustuvien automaattisten järjestelmien, jotka on tarkoitettu toimivaltaisen viranomaisen, toiminnanharjoittajan, ilma-aluksen käyttäjän, todentajan ja asetuksessa (EU) N:o 600/2012 tarkoitetun akkreditointielimen väliseen viestintään, on täytettävä seuraavat muut kuin toiminnalliset vaatimukset nykyteknologian mukaisilla teknologisilla toimenpiteillä:

a)

pääsyn valvonta, jolla varmistetaan, että järjestelmään pääsevät vain valtuutetut tahot ja että valtuuttamattomat tahot eivät voi lukea, kirjata tai päivittää tietoja, toteuttamalla teknisiä toimenpiteitä, jotta i) fyysistä pääsyä niiden laitteistojen luo, joilla automaattiset järjestelmät toimivat, rajoitetaan fyysisin kulkuestein; ii) loogista pääsyä automaattisiin järjestelmiin rajoitetaan käyttämällä tunnistus-, todentamis- ja valtuutusteknologiaa;

b)	saatavuuden, kuten tietoihin pääsyn, takaaminen myös huomattavan ajan ja uuden ohjelmiston mahdollisen käyttöönoton jälkeen;

c)	jäljitysketju, jolla varmistetaan, että tietoihin tehdyt muutokset ovat aina löydettävissä ja analysoitavissa jälkikäteen.

VIII   LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

76 artikla

Päätöksen 2007/589/EY kumoaminen ja siirtymäsäännökset

1.   Kumotaan päätös 2007/589/EY.

2.   Päätöksen 2007/589/EY säännösten soveltamista jatketaan ennen 1 päivää tammikuuta 2013 syntyvien päästöjen tarkkailuun, raportointiin ja todentamiseen sekä tarvittaessa tammikuun 1 päivää 2013 edeltävää aikaa koskeviin toimintotietoihin.

77 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2013.

---

(1)  EUVL L 275, 25.10.2003, s. 32.

(2)  EUVL L 229, 31.8.2007, s. 1.

(3)  EUVL L 140, 5.6.2009, s. 16.

(4)  EUVL L 149, 12.6.2009, s. 69.

(5)  EUVL L 140, 5.6.2009, s. 114.

(6)  EUVL L 135, 30.4.2004, s. 1.

(7)  EYVL L 373, 31.12.1991, s. 4.

(8)  Katso tämän virallisen lehden sivu 1.

(9)  EUVL L 130, 17.5.2011, s. 1.

(10)  EUVL L 122, 16.5.2009, s. 6.

(11)  EUVL L 315, 29.11.2011, s. 1.

(12)  EUVL L 33, 4.2.2006, s. 1.

(13)  EUVL L 393, 30.12.2006, s. 1.

---

---

---

---

---

---

---

---

---

---

---