Työnantajapalvelut siirtyvät valtiolta kunnille vuoden 2025 alusta, ja Helsingissä panostamme yritysten ja työnantajien kokonaisvaltaiseen palvelemiseen elinkaaren eri vaiheissa. Työnantaja- ja yrityspalveluissa on potentiaalia, Helsingin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva näkee. – Luomme kokonaispalvelua, jossa korostuvat helppous, löydettävyys ja selkeys. Helsinki korostaa asiakasymmärrystä. Suurin osa elinkeino- ja työllisyyspalveluista siirtyy valtiolta kunnille eli myös Helsingin kaupungin vastuulle vuoden 2025 alusta. Kaikki TE-toimiston asiakkaat siirtyvät Helsingin työllisyyspalveluihin. Osa palvelujen muotoiluista on vielä kesken, mutta paljon on jo saatu aikaan. – Voimme lisätä alan toimijoiden yhteistyötä paikallisella tasolla. Ymmärrämme esimerkiksi työnantajien ja yritysten tarpeita hyvin, ja niihin on helpompaa etsiä ratkaisuja yhteistyössä myös pääkaupunkiseudun muiden kuntien kanssa, Rinkineva sanoo. Uudet työnantajapalvelut koskevat rekrytoinnin ja taloudellisten tukien lisäksi esimerkiksi yhteistyötä henkilöstön kouluttamisessa ja muutosprosesseissa työpaikalla. Helsingin työllisyyspalveluissa on riittävästi osaamista niin, että työnantajat ja yritykset saavat palvelua työelämän erilaisissa tilanteissa. Lue lisää: https://lnkd.in/d7Fe5H4g Helsingin työllisyyspalvelut - Helsingfors Sysselsättningstjänster – Helsinki Employment Services #yritykset #työnantajat #työllisyys #Helsinki Kuva: Helsinki Partners / Silja Minkkinen
Business Helsinki
Government Administration
Helsinki, Uusimaa 7 672 followers
Business Helsinki provides a wide range of business, innovation, tourism, and employment services.
About us
Business Helsinki provides a wide range of business, innovation, tourism, and employment services. Our business services include e.g. personal business advisory for starting a business and business developing, coaching, trainings, events, opportunities to participate in pilots and experiments on the city’s innovation platforms, as well as business incubator and accelerator operations. Check out our free services and conctact us: https://www.hel.fi/businesshelsinki
- Sivusto
-
https://www.hel.fi/businesshelsinki
External link for Business Helsinki
- Toimiala
- Government Administration
- Yrityksen koko
- 51–200 työntekijää
- Päätoimipaikka
- Helsinki, Uusimaa
- Tyyppi
- Public Company
- Perustettu
- 1992
- Erityisosaaminen
Sijainnit
-
Ensisijainen
Kansakoulukatu 3
Helsinki, Uusimaa 00100, FI
Työntekijät Business Helsinki
-
Tomi Reinilehto
-
Anu Oksanen
Business Development, New Venture Creation, Start-Up Consultation, Mentoring and Education
-
Vesa Raudasoja
Game Industry Ecosystem Expert | Community Leader
-
Jukka Hakola
Helping your business to develop | Interim Manager | Advisor | Business Angel | Partner | Certified Board Member, CBM Chair (HHJ PJ)
Päivitykset
-
Rahoituksen hakeminen on kuin myyntiä – sinun on vakuutettava sijoittaja ideasi arvosta ja tulevaisuudesta. 💡 Kasvunpaikkoja-podcastissa sijoittaja Tuomas Pahlman jakaa vinkkinsä siitä, mitä rahoittajat todella odottavat ja miten yrittäjän kannattaa valmistautua rahoituskierrokseen. Pahlman korostaa, että menestyksekkään rahoituksen takana on vahva asiakasymmärrys ja kyky perustella, miksi juuri sinun ideasi erottuu markkinoilla. Kuuntele hänen vinkkinsä siitä, kuinka luot houkuttelevan rahoituscasen. 🎧 Kuuntele koko Mistä rahhaa? -jakso Spotifyssa: https://lnkd.in/dGqS-ZAP Hopohopo.io #Kasvunpaikkoja #yrittäjyys #rahoitus #kasvu #BusinessHelsinki
-
Oletko kiinnostunut rakentamisen kiertotaloudesta? Tervetuloa Helsingin kiertotalousklusterin Demotorstai-webinaareihin oppimaan uusimmista kestävän kehityksen käytännöistä! 🤩 ♻️ Seuraavaksi sarjassa esitellään Talotekniikan kiertotalous -hanke, jonka tavoitteena on luoda kokonaiskuva talotekniikkatuotteiden ja -osien kiertotalouden edellytyksistä ja toimintamalleista erityisesti tilamuutoshankkeissa. 💡 Tule 12.12. klo 14-15 inspiroitumaan uusista näkökulmista ja käytännön ratkaisuista! Ilmoittaudu nyt: https://lnkd.in/daRjbcWE #Helsinginkiertotalousklusteri #kiertotalous #rakentaminen #rakentamisenkiertotalous #TestbedHelsinki #rakennettuympäristö 🤝 Granlund, Sponda Ltd, CapMan
-
Mistä yrittäjä voi hakea rahoitusta, kun kassavirta ei riitä kasvutavoitteisiin? 🎙 Huomenna julkaistavassa Kasvunpaikkoja-podcastin kuudennessa jaksossa rahoitusasiantuntija ja sijoittaja Tuomas Pahlman jakaa kokemuksiaan rahoituksen hakemisesta ja kertoo, kuinka sijoittajia kiinnostava yritys vakuuttaa luotettavuudestaan ja potentiaalistaan. Podcastin juontaa Paula Miettinen. Yrittäjille konkreettisia neuvoja ideaprosessin tueksi jaksossa tarjoilee Business Helsingin yritysneuvoja Jukka Hakola. 🎧 Tutustu aiempiin jaksoihin: https://lnkd.in/dfFJm7hV Hopohopo.io #Kasvunpaikkoja #yrittäjyys #rahoitus #kasvu #BusinessHelsinki
-
Tammikuussa 2025 valmistuva ydinkeskustan elinvoimaan liittyvä selvitys tarjoaa vahvaan ulkopuoliseen asiantuntemukseen perustuvan näkemyksen keskustan kehittämisen mahdollisista toimenpiteistä. Lisäksi julkaisemme tammikuun lopussa kaupungin ja elinkeinoelämän yhteistyönä laadittavan tahtotilan ydinkeskustan kehittämiselle. 📨 Tänä syksynä kyselyjen avulla on kerätty arvokasta tietoa selvityksen tueksi asukkailta ja yrityksiltä. – Kiitämme kaikkia kyselyihin vastanneita tärkeistä mielipiteistä ja ideoista. Ydinkeskustan tahtotilaprojektissa olemme jatkaneet työskentelyä sidosryhmien ja yritysten kanssa kahdessa työpajassa, joiden aikana on analysoitu ydinkeskustan tulevaisuuden menestystekijöitä ja hahmoteltu yhteistä visiota kehittämiselle. Työn myötä syntyy kiteytys tulevaisuusteoista, joiden ympärille voidaan rakentaa hedelmällistä yhteistyötä kaupungin ja elinkeinoelämän välille, kertoo johtava asiantuntija Timo Hämäläinen Business Helsingistä. Yrityksille kohdennetun kyselyn ja yritystyöpajan annin pohjalta on listattu jatkotyöstettäväksi viisi teemaa. Seuraavaksi tarkennamme näiden teemojen puitteissa mitkä ovat elinkeinoelämän ja kaupungin näkökulmasta lisäarvoa tuovat tavoitteet ja niitä edistävät teot. ➡ Lue lisää: https://lnkd.in/dcCUYCEb #elinvoima #KehittyväHelsinki 📸: Jussi Hellsten
-
Do you want to leverage artificial intelligence and succeed? 🚀 Finnish AI Region (FAIR EDIH) offers companies expertise in artificial intelligence, augmented reality, high-performance computing, and cyber security. FAIR's diverse services are mostly free of charge, allowing companies to develop and test their solutions. As a project coordinator, we are actively involved in developing societal AI competence! 💬 "We aim to expand and accelerate the adoption of AI in SMEs. We want to improve the competitiveness of companies both in Finland and in global markets", says Solja Sulkunen, Project Manager at FAIR from Business Helsinki. Read the positive feedback from companies that have received support from FAIR 👇 and learn more about how Helsinki is on board helping companies adopt and utilize AI 👉 https://lnkd.in/dp2dZ_wA – maybe your company could become a FAIR customer too? #artificialintelligence #AI #cybersecurity #AR #XR #productdevelopment #TestbedHelsinki
-
Testbed Helsingistä hyötyvät kaikki: yritykset, tutkimus, kaupunki ja kaupunkilaiset 💚 Tarjoamme yrityksille monipuolisia mahdollisuuksia kehittää innovaatioita aidossa kaupunkiympäristössä monilla eri aihealueilla. Lue terveyden ja hyvinvoinnin kokeilujen asiantuntijoiden inspiroivat sitaatit 👇 ja tule mukaan toimintaamme – tarvitsetko esimerkiksi 🚀 palautetta ratkaisusi loppukäyttäjiltä tuotekehityksen tueksi, 🚀 tietoa siitä, miten ratkaisusi toimii käytännössä, 🚀 pääsyn todellisiin käyttöympäristöihin, tai 🚀 arvokkaan referenssin ja vauhtia liiketoimintaasi? Tutustu kaupungin kokoiseen kokeilualustaan: https://testbed.hel.fi/ ja ehdota oman tuotteesi tai palvelusi kokeilua! #TestbedHelsinki #innovaatio #kokeilualusta #tuotekehitys #terveys #hyvinvointi #healthtech #ehealth #KauKohanke #liikkuminen #arkiliikkuminen Sanna Hartman Roope Töllikkö
-
Jokaisen yrittäjän ensimmäinen askel: pyydä apua. 💡 Yrittäjä Tapio Peltonen kertoo Kasvunpaikkoja-podcastissa, miten verkostoituminen ja kumppanuudet voivat edistää yrityksen kasvua. Hän korostaa rohkeutta ottaa yhteyttä myös yllättäviin suuntiin, sillä usein juuri sattuman kautta syntyy uusia mahdollisuuksia. 💬 Olipa kyseessä potentiaalinen asiakas, mentori tai tuleva yhteistyökumppani, ensimmäinen askel voi olla yksinkertainen viesti tai kysymys. Käy kuuntelemassa koko Verkostoista voimaa -jakso Spotifyssa: https://lnkd.in/dE_RtxYh #Kasvunpaikkoja #yrittäjyys #verkostoituminen #kasvu #BusinessHelsinki
-
Building a Winning Nordic Ecosystem for Impact Startups. Yesterday, we had a great discussion on how Nordic Countries should work more intensely together to make the Nordics the best place for scaling an impact startup. 🦄 Over the past decade, the Nordic impact startup scene has grown up. We have seen the first unicorns, even welcomed some decacorns, but we’ve also been faced with a changing financing climate. We have a common understanding that we need more Nordic cooperation to keep momentum for the Nordic impact ecosystem. Thank you to our panelists: Kristian Nieminen from Epicenter Helsinki, Siw Andersen from Oslo Business Region, Andreas Fogelqvist from Stockholm Business Region and Paula Miettinen from Business Helsinki. This event was part of a series of events hosted by Helsinki, Oslo and Stockholm, supporting the Nordic startup and innovation system. The event was organized during Slush at Helsinki Impact Lounge. Stockholm Business Region Oslo Business Region Epicenter Helsinki #NordicCountries #impact #startups #ecosystem #cooperation 📸: Helsinki Partners / Sakari Röyskö
-
Thank you Slush and all of you who met us at our Helsinki Impact Lounge! What an amazing event – we really enjoyed the program, discussions and innovative presentations. See you again next year! #Slush2024 #Helsinki 📸: Photo 1: Slush / Petri Anttila and photos 2 and 3: Slush / Riikka Vaahtera