Granlund

Granlund

Civil Engineering

Helsinki, Southern Finland 15 349 followers

Kohti kestävää ja älykästä tulevaisuutta. Yhdessä.

About us

Olemme vuonna 1960 perustettu suomalainen kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntija. Yli 1400 ammattilaistamme palvelee 27 toimipisteessä kautta Suomen. Toimialojamme ovat talotekninen suunnittelu, kiinteistöjohtamisen palvelut ja ohjelmistot, energia-, ympäristö- ja kiinteistöalan konsultointi, rakennuttaminen ja valvonta sekä isännöinti. Tavoitteemme on parantaa kiinteistöjen toimivuutta, älykkyyttä ja samalla ihmisten hyvinvointia rakennetussa ympäristössä. Haluamme kiinteistö- ja rakennusalan vastuullisena toimijana vastata ilmastonmuutoksen hillintään sekä kestävän kasvun tukemiseen. Päähenkilö tekemisessämme on ihminen – rakennukset ovat olemassa meitä ihmisiä varten. Meitä yhdistää aito välittämisen kulttuuri ja halu auttaa kaveria. Meiltä löytyy aina hiha, josta nykäistä. Olemme pääosin työntekijöidemme omistama yritys ja hommat hoituvat ilman ylimääräisiä kiemuroita. 💚 Granlund – Towards a sustainable and smart future. Together. Granlund is a strongly growing group that specialises in the real estate and construction sectors. Our professionals, who number more than 1,400, serve in 27 locations across Finland. Our lines of business are MEP design, property management services and software, energy, environmental and real estate sector consulting, construction management and supervision and building management. Our goal is to make properties more functional and smarter and to improve human well-being in the built environment. As a responsible operator we want to contribute to mitigating climate change and supporting sustainable growth working in close cooperation with our customers and partners. In all of our operations, people take centre stage – buildings are there for us people. Granlund employees share a genuine culture of caring and a desire to help colleagues. We offer diverse positions for real estate, construction and software professionals. We have career opportunities in Finland, and also in Sweden and the United Kingdom.

Sivusto
https://www.granlund.fi/
Toimiala
Civil Engineering
Yrityksen koko
1 001 – 5 000 työntekijää
Päätoimipaikka
Helsinki, Southern Finland
Tyyppi
Privately Held
Perustettu
1960
Erityisosaaminen

Sijainnit

  • Ensisijainen

    Malminkaari 21

    Helsinki, Southern Finland 00700, FI

    Get directions

Työntekijät Granlund

Päivitykset

  • Näytä organisaatiosivu: Granlund, kuva

    15 349 seuraajaa

    Onni Viemerö on sitä mieltä, että on saanut Granlundilla ensiluokkaista tukea harkkataipaleensa aikana 🤝🧡 Mutta millä tavoin? Näin hän asiasta tuumasi: “Esihenkilöiltäni olen oppinut niin suunnitelman piirustustekniikkaa kuin yleisiä neuvoja suunnitteluun”, LVI-suunnittelun harjoittelijamme Onni kiittelee. 🚀 Palautetta hän on saanut erityisesti mentoriltaan, ja sen avulla Onni on pystynyt kehittämään osaamistaan. “Kun ei pääse eteenpäin, niin keltä tahansa voi asiaan liittyen kysyä.” Entäpä Onnin tulevaisuuden suunnitelmat? 💭 Tulevaisuudessa hän haluaa olla asiantunteva suunnittelija, joka perustaa suunnittelunsa kestäville ratkaisuille. 💪🏼 “Haaveenani on kirjoittaa myös väitöskirja ja kenties tutkia rakennusalaa paremmin.” Onni uskoo saavansa Granlundilta tarpeeksi tukea ja kannustusta pyrkimään kohti kiinnostuksen kohteitaan. “Suosittelisin Granlundia etenkin opiskelukavereilleni, joilla ei ole vielä oman alan töitä. Täällä on mahdollisuus oppia ja omia toiveita kuunnellaan”, hän sanoo. ✨ Eikö harkkapaikka ole vielä hanskassa? Hyviä uutisia: Harkkahakumme on nyt auki! Eikun hakemaan 💥 #granlundilaisia #töissägranlundilla #LVIsuunnittelu #harjoittelija #harkassagranlundilla

    • Kuvalle ei ole vaihtoehtoista tekstikuvausta
  • Näytä organisaatiosivu: Granlund, kuva

    15 349 seuraajaa

    Nyt hieman asiaa kiinteistökohtaisista ESG-mittareista. Kysyimme 134 kiinteistöalan ammattilaiselta, mitkä niistä ovat tärkeimpiä. 🌍 E – ympäristövastuullisuus Vastaajien mielestä ESG-mittareissa tärkeimpiä ympäristövastuullisuuteen liittyviä tavoitteita ovat energiatehokkuus, hiilipäästöjen pienentäminen ja uusiutuva energian suosiminen. 🤲 S – sosiaalinen vastuullisuus Vastaajat korostavat olosuhteiden ja sisäilman laadun tärkeyttä. 😊 G – Hyvä hallintotapa Hyvään hallintotapaan liittyvissä vastauksissa korostuvat käyttökustannukset ja vastuullisuusinvestoinnit. Ne ovat selkeitä tunnuslukuja, joilla vastuullinen toiminta sidotaan talouteen. Nämä vastaukset ja graafit löytyvät yhdessä JLL:n kanssa tekemästämme Vastuullinen kiinteistö -tutkimuksesta. Voit ladata tutkimuksen Granlundin verkkosivujen uutiset -osiosta! Alla graafeina vastaajiemme mielestä tärkeimmät kiinteistökohtaiset ESG-mittarit 😊 #ESG #Vastuullisuus #Energiatehokkuus #Hiilipäästöt #Sisäilma #Käyttökustannus

  • Näytä organisaatiosivu: Granlund, kuva

    15 349 seuraajaa

    Katajanokan Laiturille RIL-Palkinto! 🏆 Voittajan valinnassa korostui rakennustaidollisesti upea hanke vaativalla rakennuspaikalla. RIL-Palkinnon voittaja julkistettiin tänään Helsingissä. Päätuomarina toimi muusikko Sipe Santapukki, joka teki valintansa kolmen finalistin joukosta, rakennusalan asiantuntijoista koostuvan esiraadin arvioiden pohjalta. Jaetulle kakkossijalle kilpailussa tulivat käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitos ONKALO® sekä Myyrmäen kirkon peruskorjaus. Santapukki kehui Katajanokan Laiturissa niin hankkeen teknistä toteutusta kuin yhteistyötä. 💬 "Katajanokan Laituri on toteutettu onnistuneesti yhdelle Helsingin paraatipaikoista. Hanketta on johdettu ammattitaitoisesti, läpinäkyvästi ja avoimesti. Päivittäinen tekeminen on perustunut osapuolten väliseen vahvaan luottamukseen.” Kiitosta tuli myös hankkeessa kehitetyille innovaatioille sekä tahtituotannon hyödyntämiselle rakentamisessa. 📝 Me Granlundilta olimme hankkeessa mukana talotekniikan suunnittelijana sekä vastuullisuuskonsulttina. Suunnittelujohtaja Jari Hotokaisen mukaan talotekniikassa huomioitiin kohteen vaativat sisäolosuhteet samalla integroiden tekniset järjestelmät arkkitehtuurin huomioiden. 💬 Vastuullisuus on myös ohjannut hanketta vahvasti. "Hanketta määrittivät alusta alkaen kunnianhimoiset vähähiilisyystavoitteet, joiden vaikutusta hiilijalanjälkeen on ohjattu valmistumiseen saakka", kertoo kestävän rakentamisen ryhmäpäällikkö Anni Viitala. Katajanokan Laituri oli vaativa kohde, joka tehtiin erittäin hyvässä yhteistyössä toimijoiden kesken. Oli hienoa olla tässä hankkeessa mukana.  Onnittelut koko tiimille! Varma, Haahtela, #AnttinenOivaArkkitehdit, Sweco, #KKPalokonsultit, Akukon Ltd, Kreate Oy, #HakaPks #Katajanokanlaituri #talotekniikka #LVI #vähähiilisyys #EPD Kuvat: Mika Huisman/Decopic

    • Kuvalle ei ole vaihtoehtoista tekstikuvausta
    • Kuvalle ei ole vaihtoehtoista tekstikuvausta
    • Kuvalle ei ole vaihtoehtoista tekstikuvausta
  • Näytä organisaatiosivu: Granlund, kuva

    15 349 seuraajaa

    Granlundin harjoittelijahaku vuoden 2025 paikkoihin on auki! 🔥 Avasimme harjoittelupaikkoja ympäri Suomen tekniikan alan korkeakouluopiskelijoille. Positioita on erilaisia, löytyykö sieltä sinulle sopiva? Harjoittelijoitamme odottavat oikeat projektityöt ja he pääsevät heti mukaan hankkeisiin kokeneiden ammattilaisten tukemana. Harjoittelijoistamme 100 % suosittelisi Granlundia ystävälleen ja sama 100 % koki työyhteisön ilmapiirin hyväksi. Katso avoimet paikat ja hae kira-alan parasta harjoittelupaikkaa alla olevasta linkistä. Haku päättyy 9.2.2025. Nopeat liikkeet ovat eduksesi, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajalla, joten hae heti! Linkki hakemuksiin: https://lnkd.in/dN2NgPFK #granlundoy #granlundilaisia #granlundrekry #harjoittelu #harjoittelu2025 #insinööri

    • Kuvalle ei ole vaihtoehtoista tekstikuvausta
  • Näytä organisaatiosivu: Granlund, kuva

    15 349 seuraajaa

    Nyt on aika kumota pari myyttiä 💪💥 nimittäin vastuullisuuden merkityksen kehittymiseen liittyy monia vääriä uskomuksia ❌ 1. Kiinteistöalan vastuullisuus on saavuttanut huippukohtansa, eikä aihetta voi enää enempää korostaa ja tavoitteita laajentaa. ❌ VÄÄRIN: Vastuullisuuden merkitys tulee kasvamaan ja laajenemaan. Esimerkiksi biodiversiteettiin ei vielä kiinnitetä huomiota, vaikka luontokato tulee olemaan ilmastonmuutostakin suurempi uhka kiinteistöliiketoiminnalle – puhumattakaan maapallon ja ihmisten hyvinvoinnista. 2. Lainsäädännön jatkuva lisääntyminen on luonut harhan siitä, että regulaatio ja rahoittajat määrittelevät jatkossa tavoitetason, johon pääseminen riittää kiinteistöalalla. ❌ VÄÄRIN: Omat vastuullisuustavoitteet, strategia ja kunnianhimo tulevat korostumaan tulevaisuudessa. Jos tehdään vain se, mikä on pakko, vastuullinen toiminta ei luo strategista kilpailuetua. Pahimmassa tapauksessa toiminnassa keskitytään vääriin asioihin, mikä lisää riskejä. Tämä myytinmurskausosio löytyy myös yhdessä JLL:n kanssa tekemästämme Vastuullinen kiinteistö -tutkimuksesta. Voit ladata tutkimuksen Granlundin verkkosivujen uutiset -osiosta! #ESG #Vastuullisuus #Biodiversiteetti #Lainsäädäntö #Tutkimus

  • Näytä organisaatiosivu: Granlund, kuva

    15 349 seuraajaa

    🤔 Nuorena asiantuntijana eteen saattaa tulla tenkkapoo jos toinenkin, mutta Jessen mukaan helpotusta tuo tieto siitä, että tiimistä löytyy kokeneempia tieteenharjoittajia, joita voi nykäistä hihasta matalalla kynnyksellä. 💪🏼 Jesse antaa arjen esimerkin asiakkuudesta, josta hän sai vetovastuun syksyllä 2023. 🌟 Ennen ensimmäistä asiakastapaamista Jesse kävi ryhmäpäällikkönsä Joonatanin kanssa läpi, minkälaisia asioita asiakkaalle olisi hyvä esitellä. “Onnistuneen asiakastapaamisen jälkeen asiakas halusi Granlund Manager -ohjelmiston käyttöönoton tueksi myös muita kiinteistön elinkaaren haltuunoton kannalta olennaisia asiantuntijapalveluitamme”, Jesse kertoo. 🌟 Osana projektin suorittamista Jesse hyödynsi myös tiimistä löytyvän kiinteistönpidon asiantuntijan osaamista. Hän kartoitti tiedot kiinteistön taloteknisistä järjestelmistä kohdekierroksen avulla. 🌟 Sisäiseen projektin hallinnointiin Jesse pyysi apua tiimin projektiassistentilta. 🌟 Lopuksi hän hyödynsi myös analyytikoiden ammattitaitoa monipuolisen raportin tuottamisessa. “Kyllä meillä on tiimissä ihan huippuporukkaa siinä mielessä, että löytyy asiantuntemusta ja ammattitaitoa, mutta samalla on rento meininki”, Jesse kiittelee. 🧡 #töissägranlundilla #granlundilaisia #nuoriasiantuntija #kiinteistönjohto #granlund

  • Näytä organisaatiosivu: Granlund, kuva

    15 349 seuraajaa

    Tänään meidän toimistoilla oli uudenlaista energiaa! 🤩 Lapsi mukaan töihin -päivä innosti granlundilaisia tuomaan jälkikasvua mukaan työpaikalle. Päivän aikana päästiin mukaan palavereihin ja lounaalle, askartelemaan ja pelailemaan yhdessä 🎉 Taiteiltiinpa legoista jopa energia-asiantuntija tutkimassa uima-altaan energiakierrätysjärjestelmää 🏊♀️ Joustava työ perhe-elämän rinnalla on meille Granlundilla tärkeää, ja olikin huippua nähdä asiantuntijoidemme lapsia vuorostaan toimistolla! #lapsimukaantöihin #perhevapaalla #joustavatyö

    • Kuvalle ei ole vaihtoehtoista tekstikuvausta
    • Kuvalle ei ole vaihtoehtoista tekstikuvausta
    • Kuvalle ei ole vaihtoehtoista tekstikuvausta
    • Kuvalle ei ole vaihtoehtoista tekstikuvausta
  • Näytä organisaatiosivu: Granlund, kuva

    15 349 seuraajaa

    Omalla työllä parempaa hyvinvointia myös muille kanssakollegoille? 🧡 Saammeko esitellä positiivarin ja rautaisen HR-ammattilaisemme, Johanna Huovisen! 👋🏼 Johanna siirtyi HR-tiimiimme vuoden 2018 keväällä. Ja on ilahduttanut meitä tekemisellään ja positiivisuudellaan ever since! Hänen vastuualueensa ovat laajentuneet ja syventyneet vuosien varrella, ja nykyisin hän vastaa muun muassa HR:n kehitysprojekteista. Eteenpäin menevänä ja kehittymishaluisena tyyppinä Johanna arvostaa sitä, että Granlundilla suhtaudutaan positiivisesti henkilöstön haluun kehittää omaa osaamista, ja että se näkyy myös Granlundin yrityskulttuurissa ja arvoissa saakka. 💬 ”On todella motivoivaa tehdä töitä Granlundilla, jossa panostetaan henkilöstöön ja heidän hyvinvointiinsa.” 💬 “Täällä pystyn omalla toiminnallani edistämään koko henkilöstölle tärkeitä asioita ja olemaan mukana niiden toteuttamisessa.” Millä emojilla sinä kuvaisit sitä fiilistä, kun henkilöstö voi hyvin? 😍 Kommentoi alle! #granlundilaisia #töissägranlundilla #hyvinvointi #henkilöstö #HR #HRammattilainen

    • Kuvalle ei ole vaihtoehtoista tekstikuvausta
  • Näytä organisaatiosivu: Granlund, kuva

    15 349 seuraajaa

    Vuoden 2024 parhaat opinnäytetyöt on valittu! ✨🎓 Tänä vuonna palkitut työt käsittelivät LVI-tekniikan hiilijalanjälkilaskentaa, tietomallien soveltuvuutta, rakennusten digitaalista turvallisuutta sekä kulutusjouston hyödyntämistä. Kisa oli niin tasainen, että yksi palkinnoista jaettiin tasapisteiden myötä kahden erinomaisen työn kesken, nostaen palkittavien määrän neljään. Onnittelut palkituille tekijöille! 🎉 1. Pinja Koskinen 2. Minna-Mari Meriläinen 3. Elmeri Saukonoja ja Saku Nieminen "Arvioinnissa otettiin huomioon työn arvosana sekä tulosten hyödyntämispotentiaali Granlundin liiketoiminnassa. Palkittavissa töissä oli myös uutuusarvoa, joka edistää meidän edelläkävijyyttämme alalla", kommentoi osastonjohtajamme Heikki Ihasalo Innovaatiot-osastolta. Opinnäytetyöt ovat osa innovaatiotoimintaamme ja tuemme tekijöitä tarjoamalla työaikaa, aiheita ja henkilökohtaista ohjausta, jotta he voivat keskittyä työn tekemiseen. Tänä vuonna opinnäytetyökilpailuun osallistui 27 ansiokasta työtä! 👏 Onnittelut palkituille ja kiitos kaikille, jotka olivat mukana nostamassa rimaa tänäkin vuonna. 🔝 #granlundilaisia #granlundoy #opinnäytetyö #innovaatio

    • Kuvalle ei ole vaihtoehtoista tekstikuvausta
  • Näytä organisaatiosivu: Granlund, kuva

    15 349 seuraajaa

    📣 Suuria ja hienoja uutisia 💚 Raami Arkkitehdit Oy liittyy Granlundiin! Lähes 40 asiantuntijaa työllistävän Raami Arkkitehdit Oy:n myötä arkkitehtisuunnittelun ammattilaisten määrä Granlundilla tuplaantuu. ”Olemme todella tyytyväisiä, että arvostamamme Raami Arkkitehdit liittyvät mukaan matkallemme”, sanoo Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi. Raami Arkkitehdit on vuonna 2000 perustettu vahvasti sairaalasuunnitteluun erikoistunut tamperelainen arkkitehtitoimisto. Se on tuttu suunnittelija terveydenhuollon kohteiden lisäksi monissa päiväkoti, asuin-, toimitilakohteissa. ”Granlundilla on hyvät näkymät kasvuun: sen kansainvälistymiseen liittyvät tavoitteet ovat kunnianhimoiset ja strategiaamme yhtenevät. Vaikka olemme kansallisesti merkittävä terveydenhuollon arkkitehtitoimisto, havahduimme siihen, että suurempi kasvu edellyttää leveämpiä hartioita”, kertoo Raami Arkkitehdit Oy:n toimitusjohtaja Rami Kolehmainen. Granlund ja Raami Arkkitehdit ovat olleet vuosien varrella mukana useissa samoissa hankkeissa. Rami sanoo kiinnittäneensä huomiota Granlundin haluun investoida alan kehitykseen ja innovaatiotoimintaan. ”Kun olemme tehneet paljon töitä yhdessä, granlundilaisista on huokunut tyytyväisyys työnantajaansa ja työyhteisöönsä – ja he tekevät todella laadukasta suunnittelua”, Rami sanoo. Tervetuloa Granlundin porukkaan kaikki raamilaiset, onpas kiva päästä tekemään entistäkin tiiviimmin töitä yhdessä 🧡 #Arkkitehtisuunnittelu #Arkkitehtuuri #Yrityskaupat #Strategia

    • Kuvalle ei ole vaihtoehtoista tekstikuvausta

Liittyvät sivut

Samankaltaisia sivuja

Rahoitus