Kiitospäivä

Jennie Augusta Brownscombe (1850-1936): The First Thanksgiving at Plymouth.

Kiitospäivä (engl. Thanksgiving tai Thanksgiving Day, ransk. Action de grâce) on Yhdysvalloissa ja Kanadassa vuosittain vietettävä kansallinen juhlapäivä. Sitä vietetään Yhdysvalloissa marraskuun neljäntenä torstaina ja Kanadassa lokakuun toisena maanantaina. Näistä täysin erillisiä kiitospäiviä vietetään ainakin Grenadassa 25. lokakuuta ja Japanissa loppuvuodesta.

Pohjois-Amerikassa juhlaan liittyy vahvasti perheen ja sukulaisten kesken vietetty kiitospäivän lounas, jossa kokoonnutaan jonkun sukulaisen kotiin syömään. Kiitospäivä nähdään vahvasti osana Yhdysvaltalaista kulttuuria, jossa se on toiseksi suosituin juhlapäivä joulun jälkeen.

Kiitospäivän historia

Ihmiskunnan historiassa on osoitettu kiitollisuutta, kun on pelastuttu vaikeasta tilanteesta tai kun oli saatu erityisen runsas sato. Roomalaiset viettivät sadonkorjuujuhlia elokuun alussa. Kiitospäivän varhaisia muotoja voivat olla myös kiitosjumalanpalvelukset, joita löytöretkeilijät järjestivät noustuaan turvallisesti maihin valtamerien ylityksen jälkeen. Ensimmäistä kiitospäivän juhlaa on vaikea nimetä. Käytettävissä on vain vähän lähteitä, mutta Yhdysvalloissa ja Kanadassa juhlan juuret ovat erilaiset. Molempien taustalla voidaan kuitenkin nähdä halu kiittää satokauden päättyessä Jumalaa.

Juhlan alkuperä Yhdysvalloissa

Piirros jossa Massasoit ja kuvernööri John Carver polttavat rauhanpiippua

Kiitospäivän alkuperä ja syntyhistoria ovat kiistanalaisia, ja tapahtumista on vain vähän kirjoitettuja lähteitä. Kiitospäivän syntytarina on osittain mytologinen ja Yhdysvaltojen kansaa yhdistävä kertomus Yhdysvaltojen ensimmäisistä siirtolaisista.

Tunnetuimman syntytarinan mukaan vuonna 1620 satakunta uskonsa vuoksi vainottua puritaania pakeni Isosta-Britanniasta Hollantiin. Heinäkuussa he siirtyivät Englantiin, ensin Southamptoniin ja sitten Plymouthiin, jossa he nousivat Mayfloweriin 6. syyskuuta tavoitteenaan Virginia-yhtiön omistamat alueet, jotka käsittivät suurimman osan USA:n itärannikkoa. Uudisasukkaiden oli tarkoitus nousta maihin Hudson-joen alueelle nykyisen New Yorkin osavaltion alueella. Seutua olisi silloin kutsuttu "Pohjois-Virginiaksi". Hankala merenkäynti esti maihinnousun, ja niin jatkettiin Cape Codiin, jonne rantauduttiin marraskuussa 1620. Tutkittuaan seutua 102 henkeä asettui hiukan pohjoisemmaksi, jonne he perustivat Plymouthin kaupungin joulukuussa 1620.

Tarinan mukaan siirtolaisten saapuessa syksy oli liian pitkällä useimpien istutusten tekemiseen ja he kärsivät tuoreen ruuan puutteesta. Kun vielä ensimmäinen talvi uudella mantereella oli epätavallisen ankara, puolet siirtokunnan jäsenistä kuoli. Kevään tultua Wampanoag-heimon päällikkö Massasoit teki sopimuksen rauhaomaisesta rinnakkainelosta uudisasukkaiden kanssa. Heimo lahjoitti tulijoille ruokaa ja opetti tulijoita kalastamaan, metsästämään ja viljelemään maissia. Syksyllä 1621 tulijoiden kuvernööri William Bradford määräsi lokakuussa kolme päivää rukousta ja juhlaa varten ensimmäistä omaa sadon juhlistamiseksi. Uudisasukkaat kutsuivat päällikkö Massasoitin ja 90 heimon jäsentä jakamaan juhlan kanssaan. Siihen kuului urheilua, sotilasparaati sekä runsaasti ruokaa.

Suuri osa amerikkalaisista pitää tätä tapahtumaa Kiitospäivän perinteiden alkuna. Tuo ateria ei kuitenkaan toistunut.^lähde?

Nälänhädät jatkuivat kunnes siirtokunta keväällä 1623 luopui yhteisöllisestä viljelyjärjestelmästä, jossa johto oli säännöstellyt ruoan viljelijöiden työpanoksista riippumatta. Käyttöön otettiin palstojen yksityisomistus, jossa jokainen perhe sai oman maapalstan ja luvan pitää itse kaiken viljelemänsä. Tämä kannusti paremmin työn tekemiseen, eikä nälänhätiä enää tullut. Tuona vuonna siirtokunta vietti uudelleen sadonkorjuun päätösjuhlaa, mutta esitti kiitoksensa vain Jumalalle. Juhlasta tuli pian pelkästään uskonnollinen.

Paikallisesta kansalliseksi juhlaksi

Plymouthista Kiitospäivän viettäminen levisi muihin Uuden Englannin siirtokuntiin. Yhdysvaltain vapaussodan aikana pyhitettiin kahdeksan päivää Jumalaa kiittämiselle voitoista ja onnistuneista paoista. Vuonna 1789 presidentti George Washington määräsi marraskuun 26. päivän kansalliseksi juhlapäiväksi. Samana vuonna protestanttinen episkopaalikirkko määritti juhlapäiväksi marraskuun viimeisen torstain.

Pitkään aikaan ei ollut olemassa mitään kansallista Kiitospäivää. Vain jotkut osavaltiot omaksuivat erityistä perinnettä. Vuonna 1830 New Yorkin osavaltio asetti Kiitospäivän ja toiset pohjoisen osavaltiot seurasivat pian perässä. Etelävaltioissa juhlan omaksui ensimmäisenä Virginia.

Presidentti Reagan vastaanottamassa kalkkunaa Amerikan linnunkasvattajien ja munateollisuuden edustajilta.

Kansallisen luonteen Kiitospäivä sai suurimmaksi osaksi yhden naisen toimien johdosta. Ladies Magazine and Godey's Lady's Book -julkaisujen toimittaja Sarah Josepha Hale alkoi kampanjoinnin vuonna 1827 julkaisemalla aiheesta artikkeleita. Hän julkaisi myös tarinoita ja reseptejä sekä lähetti lukemattomia kirjeitä merkkihenkilöille. Tavoite saavutettiin noin neljänkymmenen vuoden päästä 1863, kun presidentti Lincoln julisti marraskuun viimeisen torstain päiväksi, jolloin kiitetään ja ylistetään Jumalaa.

75 vuoden ajan Yhdysvaltain presidentit säätivät vuosittain Kiitospäivän vietettäväksi marraskuun viimeisenä torstaina. Poikkeuksena olivat vuodet 1939 ja 1940, jolloin presidentti Roosevelt siirsi sitä viikon aikaisemmaksi. Hän halusi auttaa liike-elämää ja pidensi joulua edeltävää ostosaikaa. Vuonna 1941 kongressi asetti juhlan marraskuun neljäntenä torstaina vietettäväksi lakimääräiseksi lomapäiväksi. Täten se on aikaisintaan 22. ja viimeistään 28. marraskuuta.

Kanadan kiitospäivä

Kanadassa Kiitospäivä voidaan johtaa englantilaiseen löytöretkeilijään Martin Frobisheriin, joka etsi pohjoista reittiä länteen. Hän järjesti vuonna 1578 seremonian kiittääkseen henkiinjäämisestään pitkän matkan jälkeen. Tilaisuus järjestettiin alueella, joka kuuluu nykyisin Newfoundlandin ja Labradorin provinssiin. Tätä seremoniaa pidetään Kanadan ensimmäisenä Kiitospäivänä ja ensimmäisenä Pohjois-Amerikan mantereella järjestettynä kiitosseremoniana. Frobisherista tuli ritari ja suuri lahti Labradorinmerellä nimettiin hänen mukaansa.

Samoihin aikoihin järjestivät myös löytöretkeilijä Samuel de Champlainin kanssa Atlantin ylittäneet ja Kanadaan asettuneet ranskalaiset siirtolaiset suuria juhlia kiittääkseen Jumalaa. He muodostivat « l'Ordre de Bon Temps » -nimisen ritarikunnan ja jakoivat vapaaehtoisesti ruokansa alkuasukasnaapureidensa kanssa.

Vuonna 1763 Halifaxin asukkaat viettivät erityisen kiitospäivän, kun seitsenvuotinen sota oli päättynyt Uuden Ranskan liittämiseen Ison-Britannian alaisuuteen.

Yhdysvaltain vallankumouksen jälkeen Yhdistyneelle kuningaskunnalle uskolliset amerikkalaiset pakenivat maasta ja asettuivat Kanadaan. He toivat mukanaan amerikkalaisia Kiitospäivän tapoja ja perinteitä. Kanadalainen kiitospäivä vastasi liturgisena juhlana myös eurooppalaisia sadonkorjuujuhlia, joissa kirkot on koristeltu runsaudensarvilla, kurpitsoilla, maissilla, vehnällä ja muilla sadon tuotteilla. Kiitospäivää edeltävänä sunnuntaina lauletaan sadonkorjuuhymnejä ja saarnat käsittelevät juutalaista sadonkorjuuta Sukkotia.

Ensimmäinen kiitospäivä Kanadan liittovaltion muodostamisen jälkeen oli maallinen vapaapäivä, jota vietettiin 5. maaliskuuta 1872 juhlistamaan Walesin prinssin (myöhemmin kuningas Edvard VII) toipumista vakavan sairauden jälkeen.

Kiitospäivää oli Kanadassa vietetty vuodesta 1799, vaikkakaan ei joka vuosi. Vuodesta 1879 sitä on vietetty vuosittain, mutta juhla on julistettu erikseen ja päivä on vaihdellut vuodesta toiseen. Myös sen teema on voinut vaihtua ja se on heijastellut jotain tärkeää tapahtumaa. Alkuvuosina teemana oli yltäkylläinen sato, sitten se saattoi olla jonkin tärkeän tapahtuman vuosijuhla.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen sekä Aselevon päivää että Kiitospäivää vietettiin maanantaina, joka osui viikolle, jossa oli 11. marraskuuta. Vuonna 1931 juhlat erotettiin toisistaan ja aselevon päivästä tuli ensimmäisen maailmansodan muistopäivä ((englanniksi) Remembrance Day ja (ranskaksi) Jour du Souvenir).

31. tammikuuta 1957 Kanadan parlamentti sääti Kiitospäivän pysyväksi paikaksi lokakuun toisen maanantain ja määräsi sen sisällön: « Päivä, jolloin kaikkivaltiasta Luojaa kiitetään kaikesta hyvästä, josta Kanadan kansa… »

Thanksgiving-perinteitä Pohjois-Amerikassa

Pöydän ääreen kokoontunut perhe lukemassa kiitostekstiä ennen ateriointia.

Kiitospäivästä on tullut vuosi vuodelta yhä merkittävämpi tapahtuma ja aihe. Sen moninaiset perinteet juontuvat juhlan moninaisesta taustasta, joskin suuri osa niistä heijastaa Uuden Englannin puritaanien kiitosjuhlia. Nykyisin perheet ja suvut kokoontuvat Yhdysvalloissa pitkienkin matkojen päästä kiitospäivän lounaalle jonkin vanhemman sukulaisen kotiin. Keskiviikko ennen Kiitospäivää ja sen jälkeinen sunnuntai ovat yleensä kaksi ruuhkaisinta matkustuspäivää niin lentoyhtiöllä, junaraiteilla, busseissa ja moottoriteillä. Amerikkalaisille kiitospäivä on suurempi perhejuhla kuin joulu.

Kiitospäivän valmisteluun onkin hyvä tilaisuus, sillä Yhdysvalloissa juhlapäivä on osa neljän päivän pituista lomaa kouluista ja yliopistoista. Useimmilla työntekijöillä (78% vuonna 2007) sekä kiitospäivä että sen jälkeinen perjantai ovat palkallisia vapaapäiviä. Kiitospäivän jälkeinen perjantai aloittaa joulusesongin kaupoissa ja sitä pidetään usein sesongin kiireisimpänä yksittäisenä kauppapäivänä, vaikka sen myynti jääkin usein alle kahden juuri joulua edeltävän viikonlopun päivien arvon. Päivää nimitetään "mustaksi perjantaiksi (engl. Black Friday)".

Yhdysvaltain presidentillä on myös tapana armahtaa kalkkuna kiitospäivän alla. Nykymuodossaan perinteen aloitti George Bush vanhempi vuonna 1989. Tiettävästi ensimmäinen kalkkunan armahtanut presidentti oli kuitenkin Abraham Lincoln, mutta tämän armahtama kalkkuna oli alun perin tarkoitettu joulupöytään ja Lincolnin poika Tad oli erityisen kiintynyt juuri kyseiseen kalkkunaan. Ulysses S. Grantin kaudella Rhode Islandista kotoisin oleva Horace Vose alkoi lahjoittamaan kalkkunoita Valkoiselle talolle kiitospäivän ateriaa varten aina kuolemaansa saakka vuonna 1913. Kiitospäivän ateriaksi tarkoitetun kalkkunan armahti ensimmäisenä J. F. Kennedy vuonna 1963. Ronald Reagan oli ensimmäinen, joka käytti sanaa "armahdus" tässä yhteydessä vuonna 1987.

Kiitospäivän ateria

Kalkkuna on perinteinen osa Kiitospäivän ateriaa.

Kiitospäivän ydinsisällöksi koetaan perinne ja jakaminen. Perhe kokoontuu pöydän ääreen ja ennen ateriaa luetaan kiitosteksti. Aterian jakaminen koetaan niin tärkeänä, että erilaiset kansalaisryhmät ja hyväntekeväisyysjärjestöt järjestävät juhlan aattona perinteisiä aterioita köyhille, erityisesti suurten kaupunkien kodittomille. Sanomalehdet raportoivat mielellään tällaisia aterioita.

Vuonna 1621 intiaanit toivat aterialle tullessaan peuranlihaa paahdettavaksi yhdessä siirtolaisten saaliin kanssa. Sen lisäksi tarjolla oli muun muassa erilaisia lintuja, kuten villikalkkunoita ja hanhia, riistaelämiä, meren antimia, vihanneksia ja kuivattuja hedelmiä.

Kiitospäivän ateria kootaan useimmissa amerikkalaiskodeissa samaan tapaan kuin ensimmäisten siirtolaisten ja intiaanien yhteinen ateria:

• Paahdettua kalkkunaa yrteillä ja leivällä täytettynä
• Karpalohyytelöä
• Perunamuusia
• Kurpitsapiirakkaa

Toisia vaihtoehtoja voivat olla:

• Kinkku
• Bataatti
• Maissia
• Piirakka kuivahedelmistä.

Varsinkin kalkkunaa, maissia, kurpitsaa ja karpaloita sekä karpalokastiketta käytetään usein kiitospäivän symboleina vaikkapa koristelussa. Erityisesti maissia pidetään ratkaisevana siirtokunnan henkiinjäämisen suhteen. Sen tähkät ovatkin suosittuja pöytien tai ovien koristeita koko sadonkorjuu- ja syyskauden. Oma erityismerkityksensä saattoi olla myös karpalolla, jota intiaanit käyttivät monipuolisesti niin ruuaksi kuin väriaineena ja parantamaan tulehduksia.

Amerikan alkuperäiskansojen näkemys

Vaikka Thanksgiving-juhla edustaa nykyamerikkalaisille tapaa kiittää Jumalaa Uuden Maailman yltäkylläisyydestä ja hyvistä suhteista alkuperäiskansoihin, kiitoksen aihe on voinut olla myös toisenlainen. Vuonna 1676 julistettiin kiitospäivä intiaaneista saadun voiton kunniaksi. Joillekin Amerikan intiaanien ryhmille Kiitospäivä edustaakin mantereen tuhoa ja intiaanisotien alkua – heimojen edustajia ja heidän kannattajiansa on kokoontunut juhlan sijasta mielenosoituksiin. Ensimmäinen Kansallinen surupäivä järjestettiin 1970 Plymouthin Coles Hill-kukkulalla, lähellä Kiitospäivälegendan syntysijaa.

Vuonna 1988 järjestettiin erityinen Kiitospäivän seremonia, johon osallistui edustajia kaikista Yhdysvaltain intiaaniheimoista ja ensimmäisten maahanmuuttajien jälkeläisiä. Se oli julkinen tunnustus sille, että ilman intiaanien apua ensimmäiset tulijat eivät olisi selviytyneet.

Lähteet

• Celebrate! Holidays in the U.S.A. Washington, DC: English Language Program Division, Bureau of Educational and Cultural Affairs, United States Information Agency, 1993. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kiitospäivä Wikimedia Commonsissa

• Kati Jurkko & Tanja Hannus: Kiitospäivä muistuttaa suomalaista joulua – Yle, 28.11.2013.