Lähes 70 pohjoismaisten yliopistojen johtajaa kokoontui Brysseliin Nordic University Days 2024 -tapahtumaan keskustelemaan tulevan EU-ohjelmakauden mahdollisuuksista yhdessä päättäjien ja virkamiesten kanssa. Rehtorit korostivat viesteissään tutkimus- ja innovaatiotoiminnan keskeistä roolia unionin globaalin kilpailukyvyn vahvistamisessa ja yhteiskunnallisiin haasteisiin vastaamisessa: EU tarvitsee korkealaatuisen ja kunnianhimoisen tutkimuksen ja innovoinnin (T&I) -puiteohjelman. Nykyistä suurempi ja pitkäjänteisempi T&I-ohjelma on välttämätön myös, jotta Eurooppa pystyy vastaamaan kasvavaan osaajapulaan. Rehtorit toivat esiin myös akateemisen vapauden, tietoperustaisen päätöksenteon sekä avoimen ja turvallisen kansainvälisen yhteistyön merkitystä. ”Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa yhteistyö saman arvopohjan jakavien kumppaneiden kanssa on erityisen tärkeää. Jo kolmatta kertaa toteutettava Nordic University Days osoittaa, että pohjoismaiset yliopistot ovat sitoutuneet tekemään tiivistä yhteistyötä EU-päättäjien kanssa, jotta korkeakoulutukselle ja tutkimukselle varmistetaan kunnianhimoiset resurssit ja toimintaympäristö, joka takaa edellytykset vapaalle tieteelle, tutkimukselle sekä autonomisille yliopistoille”, sanoo Unifin toiminnanjohtaja Heikki Holopainen. Kaksipäiväisen tapahtuman aikana rehtorit tapasivat muun muassa komission tutkimuksesta ja innovaatiosta sekä koulutuksesta vastaavien pääosastojen johtoa ja europarlamentaarikkoja. #NordicUniDays #EU #research #innovation #FP10
Studied at qurtuba school and college
2wExcellent job. Congratulations. May god give success in work.