Paras näyttö työkäyttöön 2025: valitsimme kotitoimiston parhaat monitorit

Paras näyttö BenQ PD3220U valaistua seinää vasten
(Kuva: Future)

Maailmalla vellonut pandemia on onneksi takanapäin, mutta se muutti työkäytäntöjä myös Suomessa lopullisesti. Kotitoimisto on alkanut houkutella yhä useampaan – etenkin kun yhä useampi yritys on siirtymässä hybridityöskentelyyn. Silloin omiin etätyökaluihin kannattaa investoida kunnolla, sillä kotoa löytyvä laitteisto ei välttämättä ole vielä sen vaatimalla tasolla.

Mitä suuremman osan päivästä käyttää tietokoneen äärellä, sitä kovemmille silmät joutuvat. Onneksi parhaat näytöt keventävät rasitusta selvästi. Sijoitus hyvään monitoriin näkyy omassa olossa nopeasti. Parhaiden työnäyttöjen kohdalla on myös muita tärkeitä ominaisuuksia. Ensinnäkin korkea resoluutio mahdollistaa enemmän ruututilaa, mikä puolestaan parantaa tuottavuutta. Työtehoa saa nostettua myös ultralaajalla 21:9-kuvasuhteella, joka niin ikään tuo enemmän työpöytätilaa.

Ja kun kotitoimistosta on kyse, myös ulkoasulla on väliä. Tämän vuoksi osa monitorimalleista on tehty hienovaraisen tyylikkäistä, minkä vuoksi ne eivät pomppaa kotiolossa väärällä tavalla silmille.

Pidemmittä puheitta on aika siirtyä parhaiden työmonitorien listalle.

Vinkit kotitoimistoon

Kotikonttorin kohdalla on syytä miettiä kaikki osa-alueet kerralla kuntoon, jotta et huomaa myöhemmin kärsiväsi huonoista laitteista tai epämukavista penkeistä. Olemme koonneet erillisen vinkkilistan, jonka avulla saat kotitoimistostasi kaiken irti.

  • Mikäli rentoudut pelien ääressä työpäivän päätteeksi, myös parhaat pelinäytöt tarjoavat hyviä vaihtoehtoja

Paras työnäyttö 2025

Miksi TechRadar voi luottaa Asiantuntijaarvostelijamme käyttävät tuntikausia tuotteiden ja palveluiden testaamiseen ja vertailuun, jotta voit valita sinulle sopivimman. Lisätietoja testaamisesta.

Testivoittaja

Kookas 4K-monitori työtarpeisiin

Tekniset tiedot

Näyttö: 32 tuumaa
Kuvasuhde: 16:9
Resoluutio: 3 840 x 2 160
Kirkkaus: 300 cd/m²
Vasteaika: 4 ms
Katselukulma: 178/178
Kontrasti: 1 000:1
Värituki: 100% sRGB/Rec. 709
Paino: 12,5 kg

Osta, koska

+
Upea IPS-paneeli 4K-resoluutiolla
+
Hyvät liitännät
+
Huomioi työtarpeet

Älä osta, koska

-
Kallis
-
Kaiuttimet eivät häikäise
-
Vaatimaton HDR-tuki

Jos etsit erinomaista 4K-näyttöä runsailla ominaisuuksilla sekä häikäisevällä kuvanlaadulla, BenQ PD3220U on erinomainen valinta. Se huomioi koollaan ja tarkkuudellaan kaikki tarpeet, joita työkäytössä voi tarvita.

Liitännät tekevät vaikutuksen. Tarjolla on USB-C-väylä Thunderbolt 3 -tuella. Liitännän virrankäyttö mahdollistaa näytön ja läppärin käytön vain yhdellä piuhalla. Lisäksi PD3220U tukee KVM-kytkintä, joka auttaa yhdistämään monta laitetta yhdelle näytölle. Käytössä on myös hubi USB-A- ja USB-C-liitännöille.

IPS-paneeli on erittäin laadukas ja se tarjoaa jopa 94 prosentin DCI-P3-väriavaruuden. Muutamia puutteita kuitenkin on, kuten vaatimaton HDR-tuki sekä 300 nitin enimmäiskirkkaus. Työkäytössä nämä eivät kuitenkaan ole ongelma.

Lue arvostelu: BenQ PD3220U

Paras 3:2-kuvasuhteen näyttö

Huawei Mateview värikkäällä näytöllä usealla eri laitteella

Huawein näyttö toimii erityisen hyvin valmistajan muiden laitteiden kanssa. (Image credit: Huawei)
Runsaasti pikseleitä edulliseen hintaan

Tekniset tiedot

Näyttö: 28,2 tuumaa
Kuvasuhde: 3:2
Resoluutio: 3 840 x 2 560
Kirkkaus: 500 cd/m²
Vasteaika: 8 ms
Kontrasti: 1 200:1
Värituki: 98% DCI-P3
Paino: 6,2 kg

Osta, koska

+
Upea 4K+ IPS -näyttö
+
Valtava väriavaruuskattavuus
+
Silmää hivelevä muotoilu

Älä osta, koska

-
Heijastamattomuus ei täysin vakuuta
-
Kuvasuhde ei sovellu kaikille

Huawein keskihintainen MateView-näyttö on suunniteltu työtehoa silmälläpitäen. Sen 3:2-kuvasuhde mahdollistaa näppärästi useamman ison ikkunan aukipitämisen samanaikaisesti. Lisäksi 28,2-tuumainen ruutu yltää 4K+ -resoluutioon, mikä tarkoittaa jopa 1,5 miljoonaa lisäpikseliä tavanomaiseen 4K-ruutuun verrattuna.

Kuvasuhde on sekä vahvuus että heikkous. Siinä missä erityisesti kirjoitustyötä tekevät kiittävät lisäpinta-alaa, leveitä Excel-taulukoita räpläävät jäävät auttamatta taka-alalle. Sen sijaan Huawein puhelimen, kannettavan, tabletin tai muun laitteen omistajat saavat ekosysteemin yhteensopivuudesta runsaasti lisäiloa.

Huawei MateView on laadukas ja tyylikäs näyttö, joka näyttää työhuoneessa tai -pisteellä erittäin hyvältä.

Lue arvostelu: Huawei MateView

Paras ultralaajanäyttö

BenQ PD3420Q toimiston värikkäällä seinällä taustavalon kanssa

BenQ PD3420Q on tämän hetken paras vaihtoehto leveää työnäyttöä etsivälle. (Image credit: Future)

3. BenQ PD3420Q Ultrawide

Ultraleveä näyttö kohtuulliseen hintaan

Tekniset tiedot

Näyttö: 34"
Kuvasuhde: 21:9
Resoluutio: 3 440 x 1 440
Kirkkaus: 400 cd/m2
Vasteaika: 5 ms
Katselukulma: 178/178
Kontrasti: 1 000:1

Osta, koska

+
Valtava ruutu
+
Hyvät liitännät
+
Lataus
+
Ohjain

Älä osta, koska

-
Vain 2K-resoluutio
-
Kontrastia soisi olevan enemmän

BenQ PD3420Q on huikea näyttö, jonka parissa työnteko tuntuu nautinnolliselta. Valtava ruutu saa kilpailijat tuntumaan kapeilta ja pieniltä, sillä näytölle saa asetettua vaivatta samanaikaisesti useita ikkunoita ilman pelkoa tekstin piiloutumisesta. Erityisesti Excel-ralliin keskittyvät huomaavat selviävänsä selvästi aiempaa vähemmällä.

Ennen kaikkea malli tarjoaa joustavuutta, sillä se on täysin Mac-yhteensopiva. Myös hiiren ja näppäimistön saa kytkettyä suoraan näyttöön, jolloin laitteen vaihtaminen onnistuu helposti. Testissä ollut vuorotteleva käyttö MacBook Air (M1):n ja Mac Mini (M1):n kanssa onnistui ongelmitta.

Kaikkinensa BenQ PD3420Q on tämän hetken paras ultralaajakulmanäyttö työntekoon.

Paras 8K-näyttö

Dell UltraSharp UP3218K -monitori pyödällä

Dell UltraSharp UP3218K on jokaisen työntekijän unelmanäyttö.
Kookas ja korkearesoluutioinen näyttö on työntekijän unelma

Tekniset tiedot

Näyttö: 32 tuumaa
Kuvasuhde: 16:9
Resoluutio: 7 680 x 4 320
Kirkkaus: 400 cd/m²
Vasteaika: 6 ms
Katselukulma: 178/178
Kontrasti: 1 300:1
Värituki: 100% AdobeRGB, 100% sRGB, 100% Rec. 709, 98% DCI-P3
Paino: 10,5 kg

Osta, koska

+
8K-resoluutio
+
Loistava kuvanlaatu
+
Valtava koko

Älä osta, koska

-
Todella kallis
-
8K on monille turha

Vaikka Dell UltraSharp UP3218K on selvästi paras kokeilemamme näyttö työkäyttöön, sitä ei voi silti suositella kaikille. Valtava 32-tuumainen näyttö 8K-resoluutiolla sopii täydellisesti valokuvaajien ja videoeditoijien tarpeisiin, sillä tarkkuutta ja työtilaa on runsain mitoin. Samalla se on kalibroitu käyttövalmiiksi ostohetkestä lähtien. Mainitut huippuominaisuudet kuitenkin näkyvät hinnassa, joka karkottaa monet muiden mallien äärelle. Mikäli kaipaat näytöltäsi vain parasta, on Dell UltraSharp UP3218K on ykkösvalinta.

Lue arvostelu: Dell UltraSharp UP3218K

Paras näyttö kahdelle koneelle

Dell U2723QE läppärin vieressä

(Image credit: Future)
Upea näyttö mainioilla liitännöillä

Tekniset tiedot

Näyttö: 27 tuumaa
Resoluutio: 3 840 x 2 160
Kirkkaus: 400 cd/m2
Kuvasuhde: 16:9
Vasteaika: 5 ms
Kontrasti: 2 000:1
Katselukulma: 178/178

Osta, koska

+
Erinomainen kuvanlaatu ja silmille pehmeät asetukset
+
Tukee useita väriprofiileja
+
Sisäänrakennetut liitännät

Älä osta, koska

-
Voi vaatia pidempiä johtoja

Vaikka Dell U2723QE 4K on kallis näyttö, tarjoaa se rahalle myös mainion vastineen. Sisäänrakennetut liitännät tekevät monitorista kattavan valinnan useita eri lisälaitteita käyttävälle.

Tykästyimme kattavaan väritukeen (sRGB, Rec. 709, DCI-P3 ja HDR), joiden ansiosta näyttö sopii moniin erilaisiin tilanteisiin. Lisäksi silmiin kohdistuvaa rasitusta vähentävä ComfortView Plus -teknologia minimoi sinisen valon taajuuden.

Ennen kaikkea malli kuitenkin erottuu lukuisilla liitännöillään. Ja kun mukana on KVM-toiminnallisuus, Picture-In-Picture (PIP) sekä Picture-By-Picture (PBP) niin myös kahden tietokoneen käyttö onnistuu yhdeltä näytöltä.

Lue arvostelu: Dell UltraSharp U2723QE 4K USB-C Hub

Paras silmäystävällinen näyttö

BenQ GW2785TC pyörittää Apple TV:tä työhuoneessa

BenQ tarjoaa hyvän katselukokemuksen työssä ja vapaalla. (Image credit: Future)
Monipuolisiin tarpeisiin

Tekniset tiedot

Näyttö: 27 tuumaa
Resoluutio: 1 920 x 1 080
Kirkkaus: 250cd/m2
Kuvasuhde: 16:9
Vasteaika: 5 ms
Kontrasti: 1 000:1

Osta, koska

+
USB-C-liitäntä
+
Mainio mikrofoni
+
Hyvä kuvanlaatu

Älä osta, koska

-
Ominaisuudet näkyvät hinnassa

BenQ GW2785TC on suunniteltu työtarpeisiin. Sen sisäänrakennettu mikrofoni auttaa pikapalavereissa etenkin silloin, kun kuvayhteydelle ei ole tarvetta. Lisäksi laitteen liitännät vastaavat jokaiseen tarpeeseen. Näyttöön saa liitettyä niin työkoneen kuin vapaa-ajan läppärinkin, mikä tuo joustavuutta arkeen.

Lisäksi tykästyimme BenQ Eye-Care -tilaan, joka tekee katselukokemuksesta pehmeämmän ja silmälle kevyemmän. Myös muut tilat auttavat arjessa, jossa iso osa päivästä kuluu näyttöä tuijotellen.

Lue koko arvostelu: BenQ GW2785TC

Paras HDR 5K2K -paneeli

MSI Prestige PS341WU valkoista taustaa vasten

MSI Prestige PS341WU ylittää 4K-resoluution. (Image credit: MSI)
Kun 4K ei riitä

Tekniset tiedot

USB-C: Kyllä
Näyttö: 34 tuumaa
Resoluutio: 5 120 x 2 160
Kuvasuhde: 21:9
HDMI-sisääntulo: HDMI 2.0 x 2
Näyttöportit: DisplayPort v1.4 x 1

Osta, koska

+
Upea 5K2K-resoluutio
+
Mainio Nano IPS -näyttöteknologia
+
Kattavat ominaisuudet

Älä osta, koska

-
Telineen kesto ei vakuuta
-
Keskivertoa oleva HDR

Jos perinteinen 4K ei tunnu riittävältä, MSI Prestige PS341WU saattaa hyvinkin olla sopivin vaihtoehto. Sen 32-tuumaisen IPS-näytön natiivi 5K2K-resoluutio ja 21:9-kuvasuhde eivät jää huomaamatta. Tuettuna ovat DCI-P3-väriskaala ja HDR. Kun muotoilukin viehättää, on se yksi parhaiten työkäyttöön soveltuvista monitoreista.

Lue arvostelu: MSI Prestige PS341WU 

Paras 32:9-kuvasuhteen näyttö

Philips Brilliance 499P9H -näyttö pöydällä

Ultralaajakulmaa kaipaaville Philips Brilliance 499P9H nostaa työtehokkuuden kokonaan toiselle tasolle.
Järkyttävän laaja näyttö nostaa työtehon toiseen potenssiin

Tekniset tiedot

Näyttö: 49 tuumaa
Kuvasuhde: 32:9
Resoluutio: 5 120 x 1 440
Kirkkaus: 450 cd/m²
Vasteaika: 5 ms
Katselukulma: 178/178
Kontrasti: 3 000:1
Värituki: SRGB, NTSC, Adobe RGB
Paino: 15,3 kg

Osta, koska

+
Mielenkiintoinen vaihtoehto kahdelle näytölle
+
Kattavat ominaisuudet

Älä osta, koska

-
Todella iso
-
Erittäin kallis

Jos koko on kaikki kaikessa etkä halua asetella useaa näyttöä pöydälle, Philips Brilliance 499P9H on ykkösvaihtoehto. Ultralaaja monitori yltää huikeaan 32:9-kuvasuhteeseen 49-tuumaisella näytöllään. Sen avulla ruudullesi mahtuu lähes rajattomasti ikkunoita kerrallaan. Mallin hinta sekä koko eivät ole kaikkien mieleen, mutta jos budjetti ei ole ongelma, on tässä yksiselitteinen ratkaisu tilaongelmaan.

Lue arvostelu: Philips Brilliance 499P9H

Usein kysytyt kysymykset

Mitä eroa on TN-, VA- ja IPS-näyttöpaneeleilla?

Kysyimme asiaa näyttöjä jälleenmyyvän Viotekin varatoimitusjohtaja Brett Barbourilta.

Nykyiset LCD-näytöt perustuvat erilaisiin näyttöpaneeleihin. Tarjolla on IPS, TN ja VA. Sopivin valinta riippuu käyttötarpeesta, sillä näistä jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa.

Internet on pullollaan erilaisia syynääviä artikkeleita, joissa puidaan yksityiskohtaisesti jokaisen vaihtoehdon plussat ja miinukset. Emme mene näin tarkkaan vertailuun, vaan koostimme tärkeimmät tiedot alla olevaan taulukkoon.

Voiko valinnassa mennä pieleen? Ei oikeastaan. Jollet ole e-sports-ammattilainen, VA-paneeli riittää käyttöösi vallan mainiosti. Sen kirkkaat värit sekä nopeus nousevat tavallisessa työkäytössä arvoon arvaamattomaan.

Jos työskentelet esimerkiksi graafisena suunnittelijana tai valokuvaat ammatiksesi, saatat arvostaa IPS-paneelin väritarkkuutta. Kaarevien näyttöjen kohdalla VA-paneeli on kuitenkin ainoa todellinen vaihtoehto.

Swipe to scroll horizontally
TN-, VA- ja IPS-paneelit vertailussa
PaneeliVahvuudetHeikkoudet
TN (Twisted Nematic)Nopea vasteaikaKuvanlaatu ja katselukulmat
VA (Vertical Alignment)Kuvan- ja värinlaatu myös korkealla kontrastillaAavistuksen hitaampi vasteaika
IPS (In-Plane Switching)Väritarkkuus ja katselukulmatKontrasti ei yllä VA-paneelin tasolle

Näyttö työkäyttöön: mitä kannattaa huomioida?

Mitä osa-alueita kannattaa pitää silmällä, kun ostaa näyttöä yrityksen tarpeisiin? NEC Display Solutionsin tuotepäällikkö Alistair Round vastasi kysymykseemme.

Hyvä työnäyttö vastaa yrityksen tarpeisiin eli tehokkuuteen ja tuottavuuteen. Ruudun koko on tietysti tärkeää, sillä isommalle ruudulle mahtuu samanaikaisesti enemmän dokumentteja ja ikkunoita. Tämä vähentää selailua sekä turhia klikkailuja, mikä puolestaan pitää keskittymisen paremmin työnteossa. Koon osalta 24-tuumaiset näytöt ovat käytännöllisiä, mutta 27-tuumaisten suosio on selvässä kasvussa.

Mikäli työpöydällä on runsaasti tilaa, voi ratkaisuksi pohtia vierekkäisiä näyttöjä. Tässä kohtaa on syytä varmistaa, että kummassakin näytössä on DisplayPort-liitäntä toimivuuden helpottamiseksi. DisplayPort-OUT yhdessä USB-C:n kanssa on soveltuvin ratkaisu niin toimistolle kuin kotiinkin.

Yhä useammat organisaatiot ovat siirtyneet tai siirtymässä paikattomaan toimistoon. Tässä tapauksessa USB-C-liitännälliset monitorit ovat pitkäkestoisia ratkaisuja. Riittää kun yhdistät yhden piuhan kiinni koneeseen, minkä jälkeen yhteys onkin jo toiminnassa. Ratkaisu toimii kuvan lisäksi myös ääneen sekä laitteiden lataamiseen.

Korkea resoluutio tuo näytölle enemmän yksityiskohtia, mikä voi työstä riippuen olla hyvinkin tärkeää. Tavallisessa toimistotyössä riittää tavallinen 1080p Full HD -resoluutio, jonka avulla tavalliset tiedostot, taulukot ja muut näkyvät tarkasti.

Työpisteen ergonomiaa ei sovi unohtaa, sillä ruudun ja penkin välissä olevat käyttäjät saattavat erota toisistaan fyysisesti huomattavan paljon. Onkin tärkeää huomioida näytön säädettävyys sekä mahdolliset silmiä säästävät ominaisuudet, kuten Low Blue Light -valaistus sekä värinän vähennys. Näiden avulla ruudun tuijottaminen ei saa silmiä väsymään pitkänkään päivän aikana.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä on syytä huomioida virrankulutus sekä laitteiden käyttöikä. Laadukas monitori kestää pitkään, joten et joudu hankkimaan uusia laitteita hajonneiden tilalle yhtä usein kuin halvempien mallien kohdalla.

Markus Mesiä

Markus Mesiä on teknologia- ja pelitoimittaja, joka on viimeisen vuosikymmenen aikana kirjoittanut useisiin kotimaisiin medioihin. Sydämen asioita ovat pelien lisäksi ennen kaikkea musiikki ja urheilu. Viimeksi mainittu tosin lähinnä kotisohvalta katsottuna ja analysoituna.

Alkuperäisteksti