KS, kaupan suojatoimet, polkumyynti- ja tasoitustullit
Opas pienille ja keskisuurille yrityksille
Väljaande metaandmed
Yritysmaailmassa on viime vuosikymmenen aikana tapahtunut useita muutoksia, jotka vaikuttavat hyvin eri tavoin kaikkiin markkinoiden toimijoihin. Monia tuotteita ei enää tuoteta vain yhdessä maassa, vaan ne on valmistettu ”maailmalla”. Osia ja puolivalmiita tuotteita kaupataan ja lähetetään eri puolille maailmaa muualla koottavaksi. Tällainen globalisoitunut talous avaa yrityksille monia mahdollisuuksia, mutta tuo mukanaan myös monia haasteita. Kaikentyyppiset ja -kokoiset yritykset voivat tarttua maailmanmarkkinoilla avautuviin mahdollisuuksiin, mutta samalla yrityksiin voi myös kohdistua kilpailua kaukaisista maista, mikä on täysin kohtuullista ja oikeutettua. Globaali kilpailu ei kuitenkaan aina ole reilua eikä EU:n kilpailulainsäädäntö ole yleensä voimassa EU:n rajojen ulkopuolella. Kun EU:n tuottajiin kohdistuu kolmansista maista niiden liiketoimintaa vaikeuttavaa epätervettä kilpailua, ne voivat harkintansa mukaan tehdä tilanteen korjaamiseksi Euroopan komissiolle kaupan suojatoimia koskevan valituksen. Kaupan suojatoimet ovat osa oikeudellista kehystä, jonka perustana ovat Genevessä toimivan Maailman kauppajärjestön (WTO) laatimat maailmanlaajuisen kaupan säännöt. Kaupan suojatoimia koskevan tutkimuksen kohteena olevien tuotteiden tuojat ja käyttäjät haluavat todennäköisesti tietoa siitä, mitä vaihtoehtoja heillä on ja siitä, voivatko ne tehdä yhteistyötä tutkimuksessa ja miten se parhaiten tapahtuu. Tässä oppaassa annetaan siis tarvittavat perustiedot kaupan suojatoimista ja esitetään käytännön vaiheet, joiden mukaan toimia. Opas on suunnattu erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille (”pk-yritykset”).